Kirja-analyysi

 

Olen lukenut USA:n ensimmäisen mustaihoisen presidentin, Barack Obaman muistelmateosta, Luvattu maa.

 

Kirjan ensimmäinen osa on huomattavan paksu teos.

Se vaikutti siihen, että lykkäsin ja lykkäsin lukemisen aloittamista. Koska sain kirjan jouluna lahjaksi, en sentään hylännyt opusta kokonaan, vaan aloitin tutkinnan.

Arvostin Obamaa jo silloin, kun hän oli virassaan. Kirja vahvistaa oikeaksi vanhan käsitykseni siitä, että kyseessä oli harvinaisen maltillinen poliitikko.

 On hyvin mielenkiintoista seurata fiksun miehen nousua nopsaan läpivietyjen lakiopintojen jälkeen politiikassa. Obaman ahkeruus on ihailun arvoista. Hänellä on myös synnynnäisesti pitkä pinna ja paksu nahka. Niitä tarvitaan politiikassa, jossa päälle sataa loukkauksia, ja pettureita on koko ajan ympärillä valmiina myymään reilu mies pirujen revittäväksi. Nekru eli nigger on tavallista kielenkäyttöä mustista.

 

Opin paljon tästä kirjasta.

Tärkeintä oli huomata, että republikaaneissa on paljon samaa ainesta kuin Trumpissa, joka valehtelee koko maailman edessä sujuvasti ja samalla kopeloi naisia saamatta mitään rangaistusta.

On erikoista, että USA:n merkittävä puolue lyö pysyvässä ohjelmassaan kantansa kiinni asioihin, jotka muuttuvassa maailmassa elävät koko ajan.

 Tämmöisiä ovat julkinen aseenkanto oikeus. Naiset mieluusti takaisin hellan ääreen. 

Mustat ovat omiaan lakeijoina ja palvelijoina eivätkä he lainkaan sovi johtaviin asemiin.

Mustat ja latinot ovat, kuten aasialaisetkin, työtä tekevä luokka, ja on syytä siihen, että he pysyvätkin siinä.

Rahan tekeminen on pääasia. Kommunismi olisi maailman loppu.

Näistä asioista on pidettävä kiinni yhtä tiukasti kuin uskonnosta.

Amerikan kivääriyhdistys on kuin uskontunnustus, jota ei saa loukata.

 

Arvelen Obaman ideologian olevan lähellä meidän keskustaa tai mietoa sosiaalidemokratiaa.

Hän ymmärtää ahkeruutta, uskontoa, pientäkin ihmistä, joka on elämässään rehellinen ja auttaa toisia. Hyvän koulutuksen merkitys on Obamasta suuri, samoin ylpeys armeijasta ja erikoisjoukoista. Silti presidenttinä hän oli pidättyväinen sodan ja rauhan kysymyksissä.

 

Erityisen mielenkiintoista luettavaa ovat Barack Obaman kuvaukset muiden maiden johtajista.

Tony Blairin jälkeen Englantia johti Gordon Brown, mikä on Obamalle pieni järkytys. Mies jämähtää tuoliinsa rikkaiden maiden kokouksessa ja jurottaa. Ei irtoa hymyä, ei vitsejä. Mies vain tuijottaa ja puhuu kuin tietokoneääni! Voi Englanti parkaa tuon tyypin hampaissa!

 

Obamalle näyttää olevan hämmästyksen aihe myös Saksan liittokansleri Merkel. Miten voi ihminen, luterilaisen papin tytär, selvitä kommunismissa. Miten on mahdollista tehdä väitöskirja niissä oloissa kvanttikemiasta?

Merkelin organisaattorin kyky, rauhallisuus sekä tunteiden hillintä tuntuu Obamasta maagiselta. 

 

Ranskan presidentti on toista maata. Hänet kuvataan puoliksi unkarilaisena ja neljäsosalta kreikanjuutalaisena. Minne katosi se viimeinen neljännes?

 

Sarkozy vaihtaa mielipidettään sen mukaan, mikä aiheuttaa suurimmat lehtiotsikot.  Hylätä nyt vaimonsa ja vaihtaa valokuvamalliin, josta ei tullut muuta kuin kurja ja kitkerä ero.

Merkel ja Sarkozy ovat muutenkin outoja siinä, että he eivät puhu englantia. Merkelin kohdalla sen ymmärtää. DDR salli venäjänkielen opinnot, mutta vieroksui lännen kieliä. 

 Sarkozyn virallinen tulkki oli aina pomonsa vieressä ja elehti käsillään samoin liikkein. Puhe vaihteli nopeasti kuulijan imartelusta mahtailuun.

Sarkozyn rinta oli röyhyssä kuin taistelukukolla. Outo mies, oudot ajatukset. Jos tuo johtaisi maailmaa, pian tulisi kaaos ja kaikkien sota kaikkia vastaan.

Minusta Barack Obama jo yhdessä tapaamisessa huomasi kaiken olennaisen länsiliittoutuneista. Voiko muihin kuin Saksaan luottaa alkuunsakaan? CIA osasi kuunnella Angela Merkelin puhelinta vuosien ajan. Perustuiko luottamus siihen?

On harvinaista lukea kirjaa, jossa tekijän omat virheet, väsymys, toisten etevyyden esille tuonti, ystävyys tavallisiin ihmisiin, oman perheen valtaisa arvostus, rukoilun spontaanius ja kirkossa käynti, muiden maiden systeemien, kavaluuden ja petosten, rahan puutteen ja asioiden järjestymisen kertominen olisi niin selkeää ja reilua.

 

Ei presidentti Obama esitä itseään sankarina, vaan ihmisenä, joka hyvien neuvonantajien avulla tekee ihan arkista - joskin raskasta – työtä Amerikan palvelijana. Hänen ajatuksensa näyttävät tekstin mukaan olevan usein tämän maailman köyhien hyväksi tehtävässä työssä.

Obama käy sotilassairaaloissa tapaamassa haavoittuneita ja invalideja, ja oikeasti tekee heidänkin hyväkseen sen, mitä on tehtävissä. Suurinta on se, että presidentti ei erota mustaa valkoisesta. Hänellä on kaikenvärisiä työtovereita.

 

Trumpin valinta presidentiksi oli katastrofi USA:lle. Vaihtoehtojen puuttuessa pienempi paha oli kansan äänestyksessä: valtaan Biden. Hän on liian vanha eikä varmaan jaksa 12 – 16 tuntisia työpäisiä, joita virassa pitää tehdä.

Mutta, mutta, onko USA valmis siihen, että musta nainen ottaa presidentin viran hoitaakseen?

Jos melkein puolet kansasta suhtautuu naisiin ja mustiin, kuten republikaanipuolueen johto Obaman kirjan mukaan, edessä ovat kummalliset ajat.