Ostosreissu Joulun alla

 

Edellisen päivän sateeton sää on vaihtunut yön aikana räntä- ja lumisateeseen. Ostoslistalla varusteltuna starttaan toistaiseksi luotettavasti toimineen autoni ja ohjaan se nielemään tietä kohti Pyhäsalmen taajamaa.

 

Nyt ei ole liukas keli, mutta aina pitää hiljentää vauhtia, kun tullaan tiheämmän liikenteen piiriin. Siksi ajan seurakuntatalon kautta ja lähestyn parkkialuetta rautakaupan editse. Onneksi löytyy vapaa paikka heti. Ei tarvitse tehdä kiusallista ohiajoa ja viedä autoa kauemmaksi.

Ennen oli aina vapaa parkkialue Keskuskoulun ja kirjaston edessä. Sinne voi ajaa hätätilassa, mutta koko piha pilattiin kaikenlaisilla hökötyksillä, jotka tekevät lumen poiston alueelta hyvin hankalaksi.

 

Puhuttiin, että siellä saavat lapset leikkiä. En usko hevillä, että yläasteen koululaiset ja lukiolaiset juurikaan leikkivät. Ei näy lapsia edes välitunneilla ulkona, kuten ennen vanhaan.

 

Marssin melko uudet saappaat jalassa kauppaan. Voi, että ovat jalat lämpöisessä, kuin höyhenillä täytetyssä talvimakuupussissa! Mieleen muistuu omien lasten ollessa pienenä laulu, jossa lausuttiin: ”Punasaappaat ostan kullallein, niillä tanssii kevein askelein!”

 

Ensin geeliä kämmeniin, sitten tyhjiä vichy- ja olutpulloja palautusautomaattiin, ja vielä koneen kidasta kuitti mukaan. Siirryin tähän voltittomaan olueen, kun huomasin, että sitä osti eläkkeellä oleva uskovainen tyyppi, Patu. Silloin olivat kyseessä kauniin vihreät lasipullot. Ne kilisivät hauskasti kassissa herättäen uteliaiden katseita. Nyt sama juoma on ostettava alumiinitölkeissä. Huumoria viljelevä kauppias on ymmärtänyt, että Heineken on onnistunut siinä, missä muut ei elikkä maun säilyttämisessä samana kuin saman merkin volttioluessa.

Se on niin herkkä tuo oluen ystävän suu.

 

Kaupassa käy säpinä. Toissa päivänä ostin mandariineja ja sitä ennenkin. Aina vaan hedelmät katoavat laarista. Uusia pitää lisätä, koska kauppa käy.

 

Maitopuolella tapaan tutun opettajan, joka on jo eläkeläinen. Hän on niin mieluinen keskustelija, että. Lähetän hänen puolisolleen terveisiä ihan kotiin asti vietäväksi. Hänkin on minun maun mukainen ihmisenä: kohtelias, tahdikas ja vanhan ajan käytössääntöjä noudattava.

 

Koetan olla listan kanssa tarkkana. Kotona oli puhe joululimpusta, mutta koska se ei ole listassa enkä pakkausta huomaa, en rupea tungoksessa etsimään ja törmäilemään ihmisvirrassa sopimattomasti.

 

Suuria lohia on fileinä ja ne ovat edullisia nyt. Norja tekee rahaa rutkasti toimittamalla lohia ympäri Eurooppaa. Ostan yhden.

Kirjolohia on tarjolla kokonaisina sekä siikoja.

Lohta on suikaleina kalakeittoa varten ja parin kilon lihafileitä uunipaistia varten. Niistä syntyisi kotona herkullisia pihvejä, mutta lista ei anna tilaisuutta sooloiluun.

 

Ostan purkin perhesilliä, joka on hyvää aina vaan. Eineksiä on tarjolla runsaasti niille, jotka haluavat pikaruokaa tai eivät ole keittotaidon mestareita omasta mielestään. Ei se niin monimutkaista ole: kattila tulelle. Lisätään vettä, suolaa ja jotain maustetta sekä pöreet mukaan ja sillä selvä. Tunnin kun keittää, ja jos elukka on vähän sitkeämpi ja ikäloppu, on aikaa lisättävä pari tuntia päälle. Jos ei kolmeen tuntiin kypsy, pitää muistaa sääntö: Ken keitetyn paistaa, se makean maistaa.

 

Ohitan altaan, jossa on suuri kasa kinkkuja. Olen jo hakenut omani edellisenä päivänä. Kun tilasin kinkkua, kauppias kirjoitti muistikirjaansa tilaajaksi Esa Pakarisen nimen. Se oli oivallinen veto. Ammattimies ymmärtää, että asiakasta tulee pitää hyvällä tuulella.

 

Äkeätä sinappia on ostoslistassa.

Ostoskärryn suuntaan vihdoin viimein kassajonoon, jossa tällä kertaa ei tarvitse seisoskella yhtään. Kukaan ei sekoile nyt kassalla, kuten joku aika sitten. Ihan säälitti, kun vanhusparka koetti maksaa etukortilla, mikä ei onnistu. Pankkikortti oli unohtunut kotiin. Asiakas lähti kiireellä hakemaan korttia. Hän ei kuullut, kun kassanhoitaja huusi perään ja sanoi, että hän ostokset viedään kylmään.

 

Semmoista sattuu. Olen minäkin joutunut lähtemään tyhjin toimin bensa-asemalta, koska en muistanut nelinumeroista tunnuslukua. Kun olin ajanut kaksisataa metriä, muistin luvun. Nousin vastarintaan itseäni kohtaan, enkä ähmälläkään kääntynyt takaisin tankkaamaan.

 

Tämä nykyaika osaa yllättää. Kaikenlaisia tunnuksia pitäisi muistaa pitkä rimpsu kotonakin. On kännykkää ja tietokonetta. Jollakin pääsy televisioon vaatii tunnusluvun, etteivät lapset pystyisi katsomaan sopimattomia ohjelmia

 

Kannan ostokset autoon, kun lähtiessä olen toivottanut kassaneidille Hyvää Joulua. Tekee melkein mieli kumartaa hänelle kunnioituksesta, koska hän on ahkera ja osaava hammaslääkärin ja kanttorin tytär. Mistäpä nuori saisi rahoja kuin työtä tekemällä ja tinkimällä omasta mukavuudesta ja vastustamalla löhöilyä.

 

Kun olen peruuttanut lähteäkseni ajamaan, takaa puhaltaa vauhdilla toinen auto oikealta ohitse. Onneksi kolaria ei tule, vaan selviän tuloreitilleni onnellisesti. Nämä ahtaat paikoitusalueet ovat hankalia. Sanovat, että tahattomista kahden auton kontakteista eli kolareista puolet sattuu parkkipaikoilla. En tiedä, millaiset säännöt näillä alueilla vallitsevat. Tuskin siellä pitää ohittaa joku.

Olen hellinyt ajatusta, että pitäisi juuri ennen lähtöä panna magneetilla kiinni vihreä vilkku auton katolle, että kaikki muut näkevät, että juuri tuo meinaa peruuttaa tai lähteä kotiinsa päin. Se voisi estää monta harmillista peltikolaria.

Ajan taas Pyhän Annan Kirkon ohitse. Tuntuu kurjalta, että kirkkoon ei pääse tämän vuoden juhla-aikana. Nämä palvelukset ovat olleet tärkeitä hienon tunnelman luojina sekä perinteen takia. Suuri ihmismassa kirkossa alkaa olla harvinainen näky, ja tällä kertaa sitä ei ole lainkaan.

 

No, on vain koetettava pärjätä, koska ei hela mualima tähän kuavu.