Lajityypillinen käytös

 

Kuten ihmiset, sudetkin kokeilevat voimiaan. Vahvempi voittaa, ja kun vastustajan purema on kipeästi käynyt, seuraa kimmastuminen. Koska sudella on hallussaan tappavat aseet, heikompi heittäytyy kyljelleen juuri ennen ratkaisevaa vastustajan iskua, ja tarjoaa kurkkunsa purtavaksi. Voittaja ei pure. Se noudattaa ikiaikaista lajityypillistä käytöstä, joka on kehittynyt muinoin susille.

 

On arveltavissa, että luonnon valinta on käyttäytymisen perimmäinen syy. Miten pärjää lauma, jossa on pahojen puremien vammauttamia jäseniä sekä osa on kuollut taisteluissa?

Koska luonto on ankara, ja pedoillakin on joskus nälkäkausia, paremmin ovat menestyneet ne susilaumat, joissa on riittävästi joukkovoimaa suurten saaliiden nujertamiseen. Näin lajin mukainen käytös on päässyt vallitsevaksi.

 

Luonto kokeilee koko ajan parempaa.

On havaittu, että suurin osa susista pelkää ihmistä. Pienempi osa on välinpitämättömiä. Ne menevät omia polkujaan. Hyvin pieni vähemmistö osoittaa aggressiivisuutta, uhmaa ihmistä.

Hyökkäävällä luonteella on kuitenkin luonnossa riskinsä. Vammautuminen liian voimakkaan saaliin kimppuun sumeilematta hyökätessä voi viedä sudelta loppuiäkseen kyvyn saalistaa. Siitä tulee invalidi. Yksin se ei enää pärjää ja on vaikeissa oloissa taakka koko laumalle.

 

Biologien mukaan laumasta eroaa nuoria susia harhailemaan kauemmas. Ne etsivät uutta reviiriä, ja samalla ovat aikeissa perustaa oman lauman. Euroopan raatelevin peto on kuitenkin mystinen eläin, jonka perimmäistä luontoa emme tunne.

 

Susivuosina 1960- luvulla pitkin maata harhaili suurikokoisia susia. Ne eivät olleet nuoria, vaan elämänsä kunnossa. Eräs yksilö saalisti hirviä ilman lauman apua. Se piiritettiin marraskuussa Nilakan, suuren järven, rantaa vasten. Metsästäjät olivat varmoja saaliistaan, mutta motti olikin tyhjä. Peto oli uinut hyisen ja pimeän järven selän ylitse! Järven rannat olivat jäässä, mutta ulappa lainehti vielä vapaana.

Peto ammuttiin Hämeessä, ja se painoi vielä koko maan halki jatkuneen takaa-ajon jälkeen 43 kiloa.

Suuressa vaarassa ja järkytyksessä ihmisen lajityypillinen käytös on pako. Luemme joskus lehdistä, miten Intiassa uskonnollisten juhlien aikana ihmisiä tallautuu hengiltä, kun tiiviisti yhteen kokoontuneeseen massaan iskee paniikki.

 

Paniikkiin joutunut tuntee pelkoa, hätää ja hänen ajatuskykynsä hämärtyy. Järjen käyttö unohtuu. Kauhistus valtaa sydämen ja jäljelle jää vain pako, kuten seitsemällä veljeksellä Impivaarasta.

 

Ruumiilliset tuntemukset ovat paniikissa samat kuin paniikkihäiriössä: sydän lyö tuhatta ja sataa, kasvoissa ja raajoissa on puutumisen tunnetta sekä vapinaa, havaintopiiri kapenee, ja mieltä hallitsee pelko ja kauhun tunne. Pelko ilman loppumisesta tai tajunnan menetyksestä on läsnä. Sairastunut on usein vakuuttunut, että hänellä on sydänvika.

 

Ensimmäinen kohtaus tulee usein stressaantuneelle ihmiselle jonkun ulkoisen syyn laukaisemana, mutta myöhemmin ilman mitään näkyvää syytä.

Paniikkihäiriö voi laueta kaupan jonossa, surujuhlassa, kovassa rasituksessa tai vaikkapa kolaripaikalle tullessa.  

 

Vielä muutama vuosikymmen sitten oli käytettävissä erinomainen lääke moneen äkilliseen sairauskohtaukseen, kuten paniikkihäiriöön. Sitä otettiin myös pelossa, heikotuksessa ja järkytyksessä sekä rintakivussa. Kyse oli Hokmannin tipoista.

Lääke annosteltiin sokeripalaan, joka heti vietiin suuhun.

Lääke vei nopeasti kohtausoireet mennessään, koska se teki käyttäjänsä nopeasti välinpitämättömäksi paniikkioireille ja kivulle. 

 

Herkät ihmiset kokevat surujuhlassa kovia. Itku on kurkussa ja sydän hätäilee. Sanat tukahtuvat kurkkuun ja jaloissa asuu heikkous. Jos noidankehä pahenee, edessä on paniikkihäiriökohtaus. Juuri silloin Hokmannin tipat olivat oikea lääke.

 

Ihmiset, jotka ovat kokeneet nukutuksen tietävät, kuinka juuri ennen tajun menoa vallitsee autuas olo: kipu ja ahdistus ovat poissa. On kevyt ja myönteinen olotila kuin taivaan autuudessa. Mikään ei paina mieltä. Juuri tämmöiseksi kuvataan Hokmannin tippojen vaikutusta. Ne sisälsivät eetteriä 30% ja loput spriitä.

 

Lääke oli hyvin suosittu. On valitettavaa, että esiintyi väärinkäyttöä, ja siksi Lääkintöhallitus kielsi halvan ja hyvän lääkkeen. Kerrotaan, että talvimarkkinoiden aikaan koko Raahen kaupunki tuoksui eetterille ja viinalle!

 

Kaipaan yhä lääkärin käyttöön Hokmannia, jota mikään nykyajan troppi ei voi korvata.