Halkojen ja klapien valmistus

 

Polttopuiden valmistus ja kuivatus ei ole hätäisen hommaa, vaan tarvitaan siinä asiaan perehtynyt ammattimies.

Pitkään sodan jälkeen kaupunkienkin talot ja työtilat lämpisivät haloilla, joita tarvittiin paljon. Silloin tarvittiin urakoitsijoita, jotka ostivat halkoja tekijöiltä, ja he kuljettivat halot kolmen – neljän tonnin kuorma-autoilla matkojen takaa kaupunkeihin. Junatkin kuljettivat polttopuuta.

 

Kun maailma rauhoittui suursodan jälkeen ja jälleenrakennus päättyi kuten säännöstelykin, alettiin vähä vähältä käyttää kivihiiltä ja öljyä lämmitykseen. Siihen aikaan kukaan ei hoksannut ajatella ilmakehää.

 

Maaseudulla lämmitys on pitkään toimitettu haloilla tai klapeilla. Halot ovat metrin mittaisia, mutta puoliksi katkaistuna tai kolmeen osaan lyhennettynä, puhutaan klapeista.

Vanhojen talojen leivinuunit olivat isoja. Niihin sopivat metriset halot. Suuri leivinuuni helloineen saattoi olla mitoiltaan 3x3 metriä, ja se oli miestä korkea. Kun semmoinen tehtiin liuskekivestä, rakennelma painoi 43 tonnia eli panssarivaunun verran. Massaan tuli vielä päälle suuri hieman neliöpohjaista, katkaistua kartiota muistuttava piipun alaosa sekä piippu. Nekin olivat liuskekiveä tai piipun tasapaksuinen osa oli tehty tiilimuurauksella.

 

Kun tällaisen kolossin sai lämpöiseksi, uuni hehkui lämmintä monta päivää.

 

Paras polttopuu tulee koivusta. Sen lämpöarvo on hyvä, ja koivumetsä on melko nopea kasvamaan. Savusaunaa lämmitettiin vain leppä, haapa tai koivuhaloilla. Vanhanaikaiset ihmiset eivät tahtoneet savusaunaan koivuhalkojakaan kuin yhden pesällisen. Lämmitystä piti jatkaa leppähaloilla. En osaa sanoa tuota lepän suosimisen syytä.

Savusaunoissa kuivattiin maltaita olutta varten ja kypsyteltiin palvilihoja. Lihoista tippunut rasva otettiin talteen. Sitä käytettiin taloudessa tai metsässä käristyksen teossa paistamisen apuna.

 

Vanhan ajan koivuhalkomotit metsässä olivat taideteoksia. Pinoissa oli päällimmäinen kerros ladottu kuori ylöspäin. Molempien motin päätyjen pystytukipuut oli päällimmäisen halkokerroksen yläpuolelta yhdistetty toisiinsa vaakapuulla. Vaakapuussa oli niin sanotut lohenpyrstöurat, joihin pystytuet lukittuivat. Työhön käytettiin pokasahaa ja kirvestä. Se oli taidetta se.

 

Nykyään uunit ovat pienempiä. Lämmitykseen kelpaavat puolimetriset tai vain 33 senttiset klapit.

On syytä valmistaa metrin mittaisia halkoja. Niiden pinolle pitää laittaa riittävän paksut aluspuut. Nykypäivinä alustana näkyy käytettävän kuormalavoja, jotka ovat erinomaisia ilman kiertämisen varmentajina.

Pinon päätyyn ladotaan joka toinen halkokerros poikkisuuntaan edelliseen nähden. Näin kaikista suunnista tuuli haihduttaa ja vie mukanaan kosteutta.

 

Pinon sivun on hyvä olla etelään tai lounaaseen, että auringon paahde synnyttäisi halkojen välisissä raoissa ilman virtauksen. Päädystä kolmen tai neljän metrin päähän ladotaan toinen ristikolle tuleva osa pinoa. Se vakauttaa pitkää halkopinoa siten, ettei se ala painua vinoon ja myrskytuulessa kaadu. Ei ole kätevää latoa halkoja kahden metrin korkuiseksi pinoksi. Miehen korkeus riittää. Silloin puiden käsittely on helpompaa.

 

Pino on syytä valmistaa lievästi toiseen päätyyn päin laskevaksi tai sitten keskikohdasta molempiin päihin päin alenevaksi.

 

Halkopinon kattaminen suojaksi sateelta on hyvin tärkeää. Muovin alla tai pressuja käyttämällä pilataan Suomessa suuri määrä muutoin hyviä halkoja.

Paras suojakate syntyy 120 senttiä leveistä vanhoista kattopelleistä.

 

Molemmin puolin pinoa on kangen avulla laitettava pystyriukuja parin metrin välein. Niihin sidotaan peltien ylitse narut, tai sitominen tehdään rautalangalla. Kova tuuli vie muutoin pellit mukanaan. Narujen päälle on hyväksi asettaa pitkiä rankoja varmentamaan peltien paikoillaan pysyminen tuulisella säällä. Aukealla käy tuuli voimakkaasti. Pinohan pitää aina sijoittaa auringonpaisteen ja tuulen vaikutuspiiriin.

Se mestari, jonka halkopinosta kuvat ovat, poraa halkojen päihin ruostumattomasta teräksestä ruuveja, joista peltien ylitse kulkevat rautalangat toiselle puolelle. Tämä on varmin tapa saada pysymään pellit paikoillaan.

 

Kyllä pressuakin voi käyttää pinon päällä, mutta silloin pressu on kiinnitettävä kireälle kymmenen sentin välein kulkevien rimojen päälle.  Rimat muodostavat vakaan kehikon, jossa pressu pysyy kiinni kahden päällekkäisen riman välissä puristuksen avulla kehikon reunoissa ja päädyissä. Tämmöisessä systeemissä on hyvin tärkeää, että vesi valuu pressun päältä pois nopeasti, joten pinon päällyksen täytyy viettää enemmän kuin peltejä käytettäessä. Yhtään reikää ei saa katteeseen tehdä!

 

Pressukehikon alle pitää asettaa riukuja, että ilman virtaus ei esty. Kehikko täytyy ankkuroida paikoilleen pehmeällä narulla tai joustonarulla, sillä rautalanka kihnuttaa helposti pressuun ikäviä reikiä, joista vesi pääsee halkojen päälle pilaamaan polttopuut.

Metrin mittaisten halkojen teko vaatii erikoiskirveen käyttöä. Kotimainen Fiskarsin kirves on paras. Toinen tapa on käyttää traktorikäyttöistä hydraulihalkaisijaa, joka työstää paksuja ja oksaisiakin puita. Laitteen voima on suuri, ja siihen saa teriä, jolla metrin puupölkky menee neljään halkoon kertatyönnöllä.

Jos näitä keinoja ei voi käyttää, on toki klapisirkkeli olemassa. 

Koneella kaksi miestä tai naista tekee päivässä suuren määrän klapeja. Koivu-, leppä- ja haaparangoista  toinen katkoo 30- 33 senttisiä pätkiä ja toinen halkoo ne 2-4 osaan laitteessa olevalla ruuvihalkaisijalla. Sitten klapit voidaan yhdessä pakata verkkosäkkeihin. Ne voidaan vaikkapa maitokärreillä työntää suoraan pyöröhirsistä tehtyyn latoon, jossa ne kuivuvat ihan hyvin, kun seinien lävitse liikkuu ilmaa, joka käy myös reilusti maan yläpuolella olevan lattian alta. Verkkosäkeissä klapit voidaan kuivattaa samoin kuin metriset halotkin, jolloin ne kuivavat perusteellisesti.

 

Kun puut ovat kuivuneet vuoden pinossa, ne voidaan katkoa kahtia tai kolmeen osaan joko pinon vieressä tai yleisimmin ne ajetaan klapisirkkelin viereen mönkkärin tai traktorin peräkärryllä. Sirkkelissä on tavallisesti ruuvihalkaisija, jolla paksuimmat klapit voi vielä halkaista tarpeen mukaan pienemmäksi.

 

Kuivat klapit ladotaan halkovarastoon tai ne pannaan 40 – 60 litran verkkosäkkeihin erillisen säkityslaitteen avulla. Tällaisia säkkejä on helppo käsitellä ja niistä syntyy vakaa kuorma auton peräkärryyn. Säkkejä on myös helppo kasata pinoiksi varastoon, jossa niistä tehdyt pinot eivät kaatuile helposti.

Toisena vuonna sen jälkeen, kun puu on kaadettu, se on jalostettu klapiksi kuivattamalla ja varastoimalla pois taivasalta. Vasta sitten, näin valmistettuna, puu antaa ihanan lämmön, milloin leivinuunista, milloin takasta tahi saunan kiukaasta.

Klassisen kaunis halkopino mestarin käden jäljeltä. Pinot ovat ystäväni Juha Immosen tekemät. Kuvatkin ovat hänen ottamiaan.

Halkopino on tuettu hyvin. Pellit suojaavat halkoja vedeltä ja lumelta.

 

Taitavaa ladontaa pinon päässä

Siististi ladottu halkopino.