Murhatutkimukset

 

Olin pojan kanssa teeripassissa koululaisten syysloman aikaan vuonna 1998. Vähän ennen puoli kahdeksaa kuului koillisen suunnasta laukaus ja pian sen jälkeen toinen, erisävyinen aseen ääni.

Arvelimme, että maaninkalainen hirviporukka ampui hirven. Lopetuslaukaushan kuulostaa erilaiselta, koska se ammutaan maata vasten. 

Puhuttiin kyllä siitä, että ääni ei ollut kiväärin ääni, mutta meille ei tullut mieleenkään, että juuri silloin tehtiin 1,5 kilometrin päässä murha. Se selvisi vasta myöhemmin.

Tuona aamuna poika sai saaliiksi yhden teeren. Kun aamulento oli ohitse, palasimme mökille. Meille oli tullut tavaksi suolistaa lintusaalis siellä ja laittaa sitten riista halkovarastoon riippumaan, jossa se sai mureutua muutaman päivän. 

Sen touhun aikana mökin ohitse ajoi auto, jonka poikani tunnisti seisoneen aiemmin isoveljen pihassa. Autossa oli ollut useita aseita ilman asesuojia. Nyt auto ajoi taas sinne ja kävi vähän aikaa tyhjäkäyntiä, kunnes palasi takaisin. Kuski ajoi mökin ohitse kävelyvauhtia, tarkastaen samalla, näkyykö talon asukasta meidän mökillä.

Laitoimme mökillä kaiken talvikuntoon, vaikka oli vasta lokakuun puoliväli. Erävuosi oli ollut hyvä. Sain saaliiksi yhden pyyn ja neljä teertä.

Kului aikaa muutama viikko. Yhtenä päivänä soitti minulle Kuopion rikospoliisi. Entisestä kodistani, sen parvelta oli löytynyt Valmet- haulikon pakkaus. Osasin kertoa, että se on nuorimman veljeni Valmet- 312 haulikon pakkaus. Tämä veli asuu Joutsenossa, ja on siellä opettajan virassa, vastasin poliisin kysymyksiin.

Jäljestäpäin sain tietää, että talossa oli tehty kotietsintä murhatutkimukseen liittyen. Siinä oli löytynyt ilmeisesti verinen kevytpeite kokoa 2 x 3 metriä. Peitettä pidettiin autotallissa, joka oli nyt lukossa isoveljen ollessa kauppareissulla. Peite oli löytynyt navettaladon takana olevasta suojasta, jossa olivat hevoskärryt, pankkoreki, hevosvehkeitä ja moottorikelkka. Sinne peitettä lainannut mies oli sen vienyt, murhan tekopäivän aamuna aivan silmiemme alla. Oli tiistai, 13. lokakuuta 1998.

Talossa asuva vanhin veljeni oli rikospoliisin putkassa yhdessä murhatutkimusten vaiheessa. Viereisessä putkassa oli hänen jäniskoiransa. Sanoin, että en usko velimiehen tehneen murhaa. Liian hyvä sydän, ei sovi tappajaksi, mainitsin.

Purola- nimisestä paikasta, juuri Maaningan rajan läheltä, oli kadonnut asukas, joka oli veljessarjan nuorin. Hän asui siinä yksinään, ja hän työskenteli monissa taloissa kutsun mukaan. Meneillään olivat etsinnät.

Kadonnut oli kysytty mies metsätöihin ja polttopuiden tekoon. Hän osasi hommat, oli luotettava ja ystävällinen. Hän ei ollut koskaan eksynyt eikä lähtenyt kotoaan ilmoittamatta siitä muille. Järvet olivat sulat, joten hukkumiseen ei uskottu, mutta etsijöitä huolestutti tapaturma metsähommissa.

Rikospoliisi oli ihmetellyt, miksi toinen talon veljes, joka oli hirvijahdin takia paikalla, ei osallistunut etsintöihin, vaan oli sen viikon perjantaina etelä-Savossa asti huollattamassa autoaan. Semmoiseen matkaan ei pitänyt olla mitään syytä, koska lähin auton huoltopaikka, kaksikin, oli muutaman kilometrin päässä. Etsinnöissä oli ollut paljon lähikylien väkeä ja helikopteria käytettiin apuna. Katoamisilmoitus oli tehty torstaina, 15. lokakuuta.

Veli kertoi minulle putkasta päästyään, että hänen heikosti tuntemansa mies oli kesän aikana käynyt monta kertaa hänen luonaan kylässä, lähinnä ostamassa perunoita. 

Nämä tiheät vierailut olivat kummastuttaneet. Perunoita veli oli antanut ilman maksua. Se oli tavallinen menettely maaseudulla. Mies oli tuon Purolan veljeksiä, mutta ei asunut siinä nyt.

Kesällä hän oli lainannut 2 x 3 metrin kokoisen kevytpeitteen, jota hän ei sopimuksen mukaan palauttanut. Syyskuun lopulla sama mies oli käynyt kylässä viimeksi. Silloin hän oli näyttänyt monet aseensa autonsa perästä. 

Aseissa ei ollut näkynyt lain vaatimia suojuspusseja.  Vieras oli ottanut yksipiippuisen haulikon käteensä ja antanut veljeni siihen tutustua. Närhi oli lentänyt keskustelun aikana pihakoivuun, jolloin vieras oli ojentanut patruunan, ja veli oli pudottanut linnun puusta vieraan toivomuksesta.

Antoiko mies haulikon siksi, että siihen jäisi velimiehen sormenjäljet?

Kaiken tämän veli kertoi auliisti kuulusteluissa rikospoliisin hiostuksen alaisena. Poliisi kaipasi hylsyä ja etsi välitulppaa velimiehen pihalta.. Niitä ei löytynyt koskaan. 

Viattoman närhen ampumiseen poliisi ei takertunut, vaan keskittyi kuningaslajiin eli murhan selvittämiseen. Se on vaikea tehtävä, joka ei aina ratkea. Kevytpeitteen palauttamisesta veli ei ollut tiennyt mitään, koska hän ei ollut paikalla silloin.

Neljän päivän päästä, lauantaina, Purolan asukas löytyi ammuttuna pientilansa rajan seudusta. Häntä oli ammuttu haulikolla takaapäin selkään ja sitten maata vasten kaulan tyveen. Kyseessä oli selvästi harkittu murha. 

Tämän yksityiskohdan tiesi vain rikospoliisi. Epäilty uhrin isoveli oli soittanut kaverilleen heti nuorimman veljensä löydyttyä. Hän oli sanonut, että uhri oli ammuttu haulikolla. Koska tämän asian tiesi vain rikospoliisi, oikea tekijä oli löytynyt.

Oliko uhri vedetty velimieheni lainaamalla kevytpeitteellä tiheän metsän kätköön. Kun etsinnät jatkuivat, oli monta päivää aikaa sotkea jäljet.

Uhrin isoveljeä kuulusteltiin monesti. Hän oli johtanut epäilykset minun veljeeni, joka siis pidätettiin koiransa kanssa ensimmäisenä. Poliisi löysi kotietsinnässä kevytpeitteen, ja näin rikoksen tehnyt oli johtanut poliisin epäilykset pois itsestään. Yksin asuvalla ei ollut pitävää alibia.

Postimies oli vakuuttanut, että uhrin veljen auto oli juuri seitsemän jälkeen murhatalon pihassa, vaikka epäilty oli sanonut olleensa erään sukulaisen talossa, josta oli lähtenyt vasta kahdeksalta. Kuorma-autoilija oli nähnyt ajettuaan kaksi kertaa kadonneen miehen kodin ohitse saman auton samassa pihassa seisomassa seitsemän ja kahdeksan välillä.

Epäillyn yöpaikan vanhukset eivät olleet osanneet tarkasti sanoa, milloin vieras oli lähtenyt autollaan hirvimetsälle tai lahtauspaikalle lihan jakoon. Siinä se oli kahdeksan korvilla, talon vanhaisäntä oli arvellut. Niin sovittiin jo edellisenä iltana.

Tämän kelloajan epäilty oli käskenyt sanoa, jos poliisi utelee. Tämä käsky oli pelottanut vanhuksia, koska siinä vaiheessa asioissa ei ollut mitään vikaa.

Tietysti tällainen ristiriita kiinnittää heti tutkijoiden huomion. Rikospaikalta poliisi etsi hylsyjä, mutta raportin mukaan etsintää metallinilmaisimella häiritsi maapohjassa oleva voimakas magneettisuus. 

Hylsyjä ei tavattu, mutta uhrista löytyi juuri samanlaisia hauleja kuin epäillyn hallussa olleista patruunoista löydettiin. Haulien koostumus pystytään määrittämään. Se on jokaisella patruunatehtaalla erilainen, ja tämä seikka auttaa rikospoliisia.

Lopulta uhrin veli tuomittiin kymmeneksi vuodeksi vankeuteen taposta aihetodistusten perusteella. Koska tappaja ei tunnustanut, häntä ei tuomittu oikeaan rangaistukseen eli elinkautiseen vankeuteen murhasta. Hän oli myynyt muutama vuosi aikaisemmin osuutensa tilasta toiselle veljelleen, ja oli nyt maaton mies. 

Nyt hän oli tullut katumapäälle ja ratkaissut asian murhalla. Poliisi piti tilan puolikkaan saantia ilmaiseksi omaan omistukseen murhan syynä.

Hylsyjä ei löytynyt eikä asetta. Ne tekijä oli varmaankin heittänyt pitkällä autonsa huoltoreissulla vesistöön. Savossa riittää vesistöjä. 

Uhrista löytyneet haulikon patruunan välitulpat viittasivat siihen, että niiden valmistaja oli puolalainen tehdas Pawam Pionki ja patruunan nimi siis Boar. Näitä patruunoita löytyi uhrin talon yläkerrasta kotietsinnässä. Vahva viite oikean tekijän suuntaan sekin.

Ehkä tappaja ei sittenkään luottanut siihen, että veljeni sormenjäljet aseessa todistaisivat hänen tehneen verityön. Pelkät sormenjäljet eivät riitä, pitää olla painava syy murhaan, ja sitä ei ollut. Sukeltaja tutki läheisen lammen ja ehkä muitakin vesistöjen piilopaikkoja, mutta etsittyä asetta tai hylsyjä ei löytynyt.

 

Minua kiinnosti tuo metallinpaljastinta häirinnyt voimakas magneettisuus. Puolentoista kilometrin päästä rikospaikasta löytyi metsäautotien vierestä outo kivilohkare. Siinä oli tienteon vuoksi kaivinkone puhkaissut soraharjun, ja harjusoran joukossa oli kiinnostava lohkare.

Se vietiin Pyhäsalmen kaivoksen geologille, joka teki kaivoksella karkean analyyttisen tutkimuksen. Kivessä oli rautaa 12,4 % ja niin sanottuja harvinaisia maametalleja.

Lähetin puolet lohkareesta Kuopion Geologian Tutkimuskeskukseen. Sieltä ei ole kuulunut mitään vastausta. Soitin vuoden päästä saman tutkimuslaitoksen Helsingin virastoon, koska Kuopion laitos ei vastannut yhteenkään sähköpostitiedusteluuni.

Minulle kerrottiin YT- neuvotteluista. Niiden seurauksena määrityksiä tekevä henkilökunta oli sanottu irti. Arveltiin, että jäljelle jääneet herrat eivät osaa tehdä analyysejä, koska opinnoista on paljon aikaa kulunut.

Jätin asian silleen. 

Olen monesti ajatellut, että niinkö Tervon ja Maaningan välisellä raja-alueella, jossa ei asu ketään, uinuu Prinsessa Ruususen unta valtava malmiesiintymä. Poliisin metallinpaljastin ei pienestä magneettisuudesta häiriinny, olen arvellut itse mielessäni.

Toisaalta, lähellä ovat Rautalammin reittinä tunnetun järvi- ja jokiketjun latvavedet. Nehän virtaavat Päijänteeseen asti ja siitä Kymijokea pitkin mereen. Vesissä on muikkua, siikaa ja taimenia.

Kaivos yläjuoksulla voisi pilata Helsingin juomavedet. Siksi tästä asiasta pitää olla aivan hiljaa.

Veli kertoi saaneensa pidätysaikana herkullista ruokaa. Semmoista ei kuulemma kotona pysty valmistamaan. Uni oli tullut putkassa hyvin, koska syyllisyys ei painanut. Silti pintaan oli kihonnut hiki, kun poliisi tivasi jokaista askelta lähimpien viikkojen ajalta. Kukapa pystyisi semmoisen aukottomasti kertomaan, koska ajattelua häiritsi tuntikausien kuulusteluissa vakavan rikoksen tutkimus.

Pidätys oli aiheeton, ja vieläkin veli on tästä ärsyissään sekä tekijälle että poliisille. 

Lopulta poliisi oli kertonut, että epäilys syyllisyydestä ei ollut enää todellinen, vaan nyt kuultiin vain todistajana. 

Tämä olisi pitänyt kertoa jo aikaisemmin, kuten myös se, että oikea syyllinen oli kavaltanut hänet virkavallalle päästäkseen vastuustaan henkirikoksessa. Murha ei ollut tullut hänen pieneen mieleensä koskaan, velimies mainitsi, kun äskettäin haastattelin häntä itse asiassa kuultuna ties kuinka monennen kerran.

Koira viereisessä sellissä oli saanut osakseen hyvää hoitoa ja kunnon evästä, ulkoilutusta ja rapsuttelua sekä ystävällistä puhetta. Kun piti lähteä kotiin, eläin oli epäröinyt lähteä jo tutuksi tulleesta paikasta.

Tämä koira - Jokiniskan Jymy - tarjosi minulle seuraavien vuosien aikana unohtumattomia jänisjahteja. Se oli reilu kaveri ja aina ystävällinen, kuten jäniskoirat yleensäkin. Ne eivät erottele herroja ja tavallista kansaa toisistaan, vaan ovat kaikille käytöksessään samanlaisia.

Niin pitää olla meidän ihmistenkin,