Kurin alla

 

Tekstin teko vaatii pienoista virittäytymistä. Se on helppoa, kun on juuri syönyt hyvin, ja naisväen perinteinen tehtävä on siivota pöytä ja tehdä muutenkin selvää jälkeä.

Kuuntelen tubelta Eyran Katselenenbogenin esityksen Summertimesta. Joku näkyy kommentoineen soittoa sanomalla, että säveltäjä – Gershwin – hymyilisi jos eläisi ja kuulisi tämän.

 

Pöydän siivouksen kuuluminen naisten hommiin lienee opittu toiminto. Perusteena voi olla niin sanottu etenkehainen työ, jos mies siihen joutuu. Sillä perusteella minut on syrjäytetty vuosien mittaan imuroinnistakin, josta olen salaisesti mielissäni.

 

Monet kertoivat minulle kouluiässä, että annettiin remmiä pienestäkin risauksesta. Itse säästyin tältä, mutta toki tiedän, miltä se tuntuu.

Intouduin pikkuveljen kanssa mielettömään kilpailuun siitä, kumpi osuu lähemmäs navetan kuusiruutuista ikkunaa lumipallolla tai hevostieralla.

 Minulta lipsahti tiera, joka särki yhden ruudun.

Päätin veljen kanssa salata asian ja kutsusta mentiin päivällispöytään kiltteinä äidin kultapoikina, jotka ovat niin herttaisiakin. Toinen on vaalea, siniset silmät,  toinen mustatukkainen ruskein silmin. Joku vieras oli maininnutkin, että teillä ne on niin kiltit pojat, että monesta harmista olette säästyneet.

 Illalla tuli totinen paikka. Isä oli tuntenut juoksuhautareumaisissa luissaan, että mikä piru se vetää nyt navetassa, kun tehtiin karjanhoitotöitä myrskylyhdyn valossa. Oli pakastunut ja virinnyt tuuli idästä. Sieltähän se kaikki paha on aina tullut.

 Oli hoksattu, että yksi ruutu navetan lasista oli rikki.

Koska navetta oli ainakin 100 vuotta vanha, kysymys ei voinut olla ilman lämpötilan muutoksesta aiheutuneesta ruudun särkymisestä. Ruutuhan oli pirstaleina. Yöksi läpeen oli pantu eläinten suojelemiseksi olkitukko.

 

Kuulustelu ei liene herkkua kenellekään. Tunnustin, että leikissä minulta osui lumipallo lasiin, joka särkyi säpäleiksi.

Rami vahvisti asian ja oli melkein iloinen, että tästähän taitaa selvitä noin vain. Se oli erehdys.

 Minä sain remmiä. Itkuhan siinä tuli.

Rami sai remmiä. Ei ikkunan särkemisestä tietenkään, vaan siksi, että vahingosta ei ollut ilmoitettu, vaan salattu koko juttu.

Opittiin kerralla, että pahatyö tai vahinko on heti tunnustettava.

 Koululla oli joukkotappelu. Suurta palloa muistuttava poikamassa kieri maantielle asti ennen kuin tyttöjen hälyttämänä johtava opettaja ehti hätiin. Kavaltajia on aina löytynyt!

Tuomittiin heti koulun jälkeen tunti arestia, joka suoritettiin seisten luokassa.

 

Koska silloin ei ollut puhelimia, meilläkin oli huolestuttu oppilaan viipymisestä koulumatkalla.

Isä oli valjastanut lopulta hevosen ja ajoi liistereellä koululle päin. Puolivälissä meidän hevonen, Perho, tuli vastaan kevyttä ravia.

Minulle ja serkulle tuli tuikea kysymys, miksi matkalla on virkailtu tunti.

Tunnustimme jälki-istunnon ja sen syyn. Saimme molemmat yhden räpsäyksen ohjasperistä. Se ei tuntunut juuri miltään, koska pakkasen takia päällä oli paksut talvivaatteet.

 

Serkun piti jäädä pois siinä, mistä tie kääntyi meille. Isä sanoi serkku Kallelle, että sano kotona, että on jo rangaistu. Eihän tässä mitään pahempaa olekaan.

 Seuraavana päivänä Kalevi oli vaisu.

Kun kysyin syytä siihen, hän kertoi rehellisesti kertoneensa kaiken. Hän oli luullut jo kaikesta selvinneensä, mutta ei.

Hänen isänsä oli julmistunut ja sanonut, että naapurin isäntä – minun isäni -  on toimissaan liian ymmärtäväinen ja rangaistus liian lievä. Remmiä oli annettu karkeimman jälkeen!

 

Sain neljännellä kansakoululuokalla ollessani mummulta lahjaksi polkupyörän. Sen kumi oli 24- tuumainen ja pyörä siis paljon pienempi kuin tavalliset pyörät.

Lahja oli minulle hyvin mieluinen. Koska talossa oli vain yksi ainoa polkupyörän pumppu eikä tietouteni vielä ollut pyörän huollossa kummoinen, etupyörän kumi puhkesi ihan yhtenään. Olisi pitänyt tarkistaa ilmamäärä ja lisätä ilmaa riittävästi. Kiviä riittää Savon maassa.

 

Jo yhden kesän aikana sisuskumiin oli isän kanssa laitettu ainakin kymmenen paikkaa. Paikka leikattiin jo hylätystä – usein pykimiin vanhentuneesta sisuskumista. Paikka ja sen vastinpinta karhennettiin ja voideltiin kumiliimalla.

Sitten odotettiin tunti, jonka jälkeen oli vasta lupa painaa paikka sijoilleen. Ei ollut saksalaisia pikapaikkoja, kuten nykyään.

Jatkuvasti piti olla tarkkana, koska jokaisesta kumin puhkeamisesta piti antaa tarkka meriselitys. Sen läpimeno ei ollut suinkaan itsestään selvä juttu. Tiukattiin, oliko se pyöräilyreissu todella ollut tarpeen vai ajettiinko huvia vaan.

 

Kerran tulin koulusta iloisena pyörällä kotia kohti. Viimeinen metsätaival oli kolme kilometriä pitkä ja tieväylä vain polkua. Ympärillä oli tiheä aarniometsä. Yhdessä vastamäessä jalat menivät hapoille, ja kaaduin pyörän kanssa oikealle. Otin jalalla kyllä vastaan, mutta silti pyörän kissansilmä osui tervaskantoon ja särkyi.

Loppumatka meni hyvin. Kokemus neuvoi, että on heti tunnustettava syyllisyys vahinkoon. Niin tein, ja se oli sillä selvä. Huoneen hallitus oli myötämielinen eikä rangaistusta määrätty. Niin moni oli kuulemma kaatunut pyörällä ja loukannut itsensä pahastikin. Ei yksi kissansilmä mitään merkitse, sanottiin.

 Olin hyvilläni hiljaisessa mielessäni. Kuri oli tehnyt tehtävänsä ja rehellisyys oli pelastanut.

Tällä linjalla olen jatkanut, eikä maallisia rangaistuksia ole toistaiseksi määrätty.