Jouluateria

 

Jouluateria on tosissaan otettava. Onhan juhlan aika, jolloin pitkästä aikaa on lupa hengähtää ja levätä kesäloman jälkeen alkaneesta ponnistuksesta. Se on syönyt voimia sekä pannut turvautumaan rutiineihin, jotka tappavat luovuuden.

 

Laulammekin, että on äiti laittanut kystä kyllä. Luullaan, että herrat syövät vaikka vallan mitä hienoa. Se ei pidä paikkaansa ainakaan meillä, koska herroja ei näy, vaikka tähystäisi kiikarilla horisonttiin asti. Viina kuuluu venäläiseen ateriaan, mutta ei meikälaiseen kulttuuriin.

 

Odottavan aika on pitkä. Pitää yhtenään käväistä pikkuasialla keittiössä ja seurata sitä, milloin pääsisi jo syömään. Tuoksut ovat niin lupaavat. Lämmitin käskyn mukaan leivinuunin, mutta en kuullut munakellon hälytystä, jolloin osa uunin tehosta katosi taivaan tuuliin.

 

Siitä tuli asialliset moitteet, mutta ei mitään katastrofia havaittu tapahtuneeksi, koska uunimittari näytti yli kahta sataa. Olisiko se edellisenä vuonna palanut ja jämähtänyt omaan lukemaansa, ja se pelasti minut nyt.

 

Laatikot eivät meinanneet kypsyä, jolloin ne unohtuivat arinalle reiluksi toviksi jos toiseksikin. Se toi mukavasti palaneen pinnan porkkana- ja lanttulaatikkkoon sekä mummon muusiin.

Silloinhan eväs on parasta, kun se on taatusti kypsää. Vain hupsut syövät niin sanottua punaista lihaa, semmoista, että ydin on raaka.

 

Lohta oli pöydässä kylmän savun lohena sekä suolalla kypsennettynä. Silliä näkyi sekä erilaisia juureksia pieniksi paloiteltuna. Vihreä rehukulho pullisteli, mutta sen ohitin tällä kertaa salaa. Kinkkua oli äkeän kastikkeen sekä maustesinapin kera ynnä lehmän lihaa uunipaistina leikattuna kuumalle lautaselle ohuiksi siivuiksi.

 

Keitetty riisi oli niille harvinaisille, jotka välttävät perunaa sen aiheuttamien wc- äkkilähtöjen vuoksi. Se ei liene allergiaa, vaan kun mahaan tulee suuri hiilihydraattipommi, silloin on tien oltava vapaa klosettiin tai karuissa oloissa mehtään. Semmoinen olisi juhlapöydässä kiusallista, joten riisi sopii hyvin.

 

Perinnekalja, kylmä vesi, maito ja viini sopivat joulupöytään. Joku hömelö väitti radiossa, että jouluateria ei muka sovi viinin kanssa yhteen. Ei pidä uskoa valeita, joita on maailma pullollaan. Urhojansa kansanvalta esiin työntää kaikkialta.

 

Parasta on tarinointi ja viivyttely hyvän äärellä. Muistellaan mennyttä vuotta. Keskustelu menee omia polkujaan, ja minun pöydän päässä pitäisi sitä johtaa.

 

On mahtavaa tehdä kiinnostavia aloitteita ja sitten antaa puheiden velloa. Silloin voi puoliksi salaa lirauttaa lisää viiniä vain omaan lasiinsa. Sitä ei kukaan voi tuomita. No, onneksi naiset eivät vahdi käkihaukkana tekemisiäni, koska olen niitä aina suosinut ja hyvänä pitänyt. Samaa syntiä ne tekevät itsekin, jos viinin maistelu juhla-aterialla tuomitaan synniksi.

 

Kyllä joulupöydässä voi nauttia vesipoikana aivan hyvin. Jokaisen pitää tuntea itsensä sisäinen luonto: johtaako viinin käyttö juhlassa hillittömään juontiin, paheisiin ja riitaan, ryyppäykseen ja muuhun synnin työhön. Ellei, olet vapaa kuin taivaan lintu.

 Lapset voivat napsia herkkuja, jopa suklaata. Onhan joulu vain kerran vuodessa.

Päälle juodaan kahvia, kerman kera tai ilman. Siihen sopivat ihanaiset lusikkaleivät. Oikeastaan lopuksi pitäisi veisata kiitosvirsi, mutta nykyaikainen maallisuus on nuuduttanut sen tenhon tehottomaksi.

Naapurin isäntä mainitsi, kun olin lapsi, yhdestä neidistä, että se on niin siivo ja hiljainen, mutta kun alkaa virren veisuu, jopa silloin löytyy langia (kaulaa). 

Setä Aleksis mainitsee myös pääteoksessaan, että kiljukoon nyt kaikkein kaula, koska mielin virren laulaa voimalla seitsemän miehen!

Vanhat tavat hämärtyvät, mutta joulun tavat säilyvät. 

Suureksi mieliharmiksi silmälle näkymätön eliö, virus, on tuhonnut joulun vietosta kirkollisen puolen minimiin. Palvelusta on voinut katsoa etänä, joka kyllä ei ole sekään nollan arvoinen vaan hyvinkin tarpeellinen asia.

Jospa vuoden päästä tarvitaan langia jouluvirteen taas.