Minun purilaiseni

 

Keskustelimme terveyskeskuksen ruokasalissa Nyymannin kanssa ruuasta ja uskonnosta. Monet – erityisesti Kärsämäellä – tunsivat Nyymannin. Hän oli pitkään kansan palvelija, kuten minäkin. Sitten mies hurjaantui kuntoutuksesta ja rahan tekemisestä.

 Hän lienee omistanut lopulta hoitokoteja, jotka tietysti tuottivat mammonaa maan päälle, minkä uskonto kyllä kieltää. Koit syövät vaatetavaran ja raudoista tekee ruoste selvää. Kultaan, hopeaan ja kupariin ei kyllä ruoste pysty. Se tiedetään. Niihinkään ei saisi opin mukaan liikaa kiintyä, muuten joutuu tuliseen grilliin. Ehkä Mersun verran sentään? Kukapa tuon rajan tiennee.

 

No, olin Nyymannin kanssa samaa mieltä uskonnossa siitä, että sitä ei voida ihmisten päätöksillä kehittää. Ylhäältä pitäisi tulla erityisilmoitus, jos jotain pitää muuttaa. Tosin suuret uskonnolliset tietäjät selittävät, että Iso kirja on vertauskuvallinen teos tekstiltään, jota ei pidä ottaa kirjaimellisesti. Jotkut taas sanovat, että teksti on sovellettava sellaisenaan elämään. Sehän tietäisi sitä, että naisten on alistuttava makuuseen tiheästi ja aina vain synnytettävä. Maa ei täyty itsestään, vaan pirttiviljelys vaatii ahkeruutta.

 

Vuonna 1955 piispainkokous päätti, että Raamatun mukaan nainen ei voi olla pappi. Nyt on alkanut käydä kuin meille mieslääkäreille, että miespapit ovat pian vähemmistönä. Valta siirtyy hitaasti naisten käsiin, joka äkkiseltään tuntuu vaaralliselta. Naiset ovat niin muuttelevaisia päätöksissään ja ovat myös houkuteltavissa ties mihin, syntiinkin. Kuinkahan tuossa käynee, Pinneberg?

 

Mutta piti puhua syönnistä. Nyymanni kertoi, että niin sanottua roskaruokaa verrattiin vuoden ajan suurella ihmisjoukolla tavalliseen amerikkalaiseen kotiruokaan. Tutkittiin, miten veriarvot muuttuvat tai sitten ei.

Kas kummaa, kun koodi avattiin vuoden päästä, hampurilaisia ja muuta roskaruokaa syöneiden veriarvot olivat erinomaiset: rasvat ja sokeri olivat minilukemissa. Päinvastoin vaikutti kotiruoka, johon kuului maapähkinävoita, sianlihaa, maustevoita ja kolajuomia.

 Nyymanni antoi selityksen: purilaisen sämpylä oli täysjyväviljaa, pihvi vapaasti preerialla laiduntavasta karjasta, majoneesi tai kastike hyvänlaatuista sekä kasvisannos aivan uudenaikaisen trendin mukaista. Hyväksyin Nyymannin analyysin.

Tuon jälkeen kosketus Nyymanniin katkesi pysyvästi. Sitä vähän murehdinkin, mutta työn imu vei mukanaan.

 

Minun purilaiseni tehdään kymmenen senttiä halkaisijaltaan olevan sämpylän pohjalle. Sämpyläjauhoon sotketaan K- edullisuuden siemensekoitus. Pihvi tehdään ylämaan karjan jauhelihasta. Siihen voidaan panna lisää makuvivahdetta lisäämällä 30 % verran suppilovahverojauhoja. Ne muistuttavat karkeaksi jauhettua kahvia. Vahverot säilyvät kymmenen vuotta lasipurkissa, kun sienet tuoreena kuivataan kuivurissa. Kuivuus on riittävää tasoa, kun sienen voi rusentaa kämmenessä kuin näkkileivän palasen.

Pihvi pitää paistaa niin, että siinä on kypsyydestä juoruavia tummanruskeita läiskiä, mutta ei mustaa, joka on merkki palamisesta liiallisessa kuumuudessa.

Kasvispetiin tulee rucolan lehtiä asetettuna kuin kellotaulun tunneiksi. Salaatinlehtiä tulee pari, halkaistuja viinirypäleitä,  tomaattia viipaleina, maustekurkkuviipaleita, oliivimurskaa sekä näiden päälle käristettyä sipulia kunnon annos. Kasvisten päälle tulee ranskalainen salaattikastike.

Pihvin alle pannaan kaksi levyä kotimaista sulatejuustoa.

Tämä tee se itse -panos lämmitetään juuri ennen tarjoilua kiertoilmauunissa iskulla, joka tuo lämmintä 175 – 200 astetta. Kuumennusta pitää vahtia silmä kovana ja se pitää lopettaa, kun sulatejuuston pihvin ulkopuolelle asetetut kulmat notkahtavat suoraan alaspäin. Se on se merkki! Mikroaaltouuniin tämä purilainen ei sovi, koska kastike tai majoneesi voivat räjähtää.

 Alkaa vimmattu syönti yhtä vimmatussa nälässä. Juuri silloin, kun nälkä on kova, on syötävä hitaasti ja annettava hammaskaluston toimia perusteellisesti. Niin menetellen ruoka alkaa sulaa nopeammin, pontta antavat ruoka-aineet imeytyvät joutuin ja olo korjaantuu. Ahmijan vointi pysyy pitkään kurjistuneena ja ruuan sulatus on hidasta. Tämä opetettiin jo vanhassa kansakoulussa.

Tätä hyvää ruokaa ei pidä nauttia huvikseen, siis pelkän syönnin takia. Sehän on häväistys ja ruuan tärkeyden vähättelyä. Ruoka pitää nauttia kiitollisin mielin ja hiljaisuudessa. 

Minulle opetettiin jo lapsena, että ruokapöytä ei ole tarinoita varten, vaan aterian aikana tehdään hiljaisella äänellä pyyntöjä, jos jotain puuttuu. Oli sanontakin: syöneen kelepoo näläkäistä huastatella, eli tarinan iskentä käy hyvin ruokailun jälkeen.

Purilaisaterialla juomaksi käy vesi, vichy, kotikalja, olut ja punaviini. Bitte, das Essen ist fertig!