Miksi on näin?

 Kaupan pitkässä jonossa ehtii joskus tehdä tarkempia huomioita. Monesti kyllä ajatukset ja havainnoinnin katkaisee se, että toinen kassa avautuu pienoisen suman purkamiseksi. Siihen on silloin tällöin syynä jonkun sekoilu pankkikortin tai rahojen kanssa. Joskus koko kortti on unohtunut kotiin.

Ruuhkaa syntyy tietysti asiakasmäärän suuren määrän vuoksi useimmiten.

 

Edelläni jonottaa paitaan ja villapuseroon sekä sinisiin verkkareihin pukeutunut nainen. Takamus on märkä. Muuta kautta tiedän, että vahinkoa ei ole sattunut, vaan kansalainen on taas vahingossa istunut sohvalle, jonka päällä on pätkä kaksin kerroin käännettyä mattoa. Siihen ovat kissat kusseet yöllä. Pistävä kissan pissi haisee nenään.

 Se ei minua haittaa, olenhan maatalosta kotoisin.

Suomalaisen työn päivänä, Vappuna, isä käski useimmiten lannan hajotukseen pelloille. Hän sanoi, että me oikeat työläiset vietämme parhaiten juuri tämän päivän ankarassa ja likaisessa työssä. Vaatteet haisivat illalla aina peelle ja koolle, kun katsoimme Voiton Päivän Paraatia Moskovassa mustavalkoisesta televisiosta.

 Jämähtäminen sijoilleen maaseudulla on yleistä. Sen syynä on viinakin usein, mutta ei suinkaan aina.

Yllä mainittu nainen hoiti ensiksi sotainvalidi-isänsä hautaan asti. Se vaati lopulta oman virkansa uhraamisen. Sen jälkeen oli vuosien mittaan sijaisuuksia, joihin hän pääsi hyvän osaamisen takia aina. Tulotaso kylläkin romahti.

 Seuraavana oli sitkeähenkisen äidin omaishoitajan raskas pesti. Se jatkui vuodesta toiseen. Ulkopuolisetkin ihmettelivät eikö se vanhaemäntä vaan kuole, miten se voi vieläkin elää. Ei kuollut, kiitos erinomaisen hoidon ja oikea-aikaisen tutkimuksiin viennin silloin, kun kova tauti uhkasi.

Metsästä piti pystykauppojen avulla haalia rahoja talouden tasapainon vuoksi. Alkuun omaishoitaja teki itse istutustyöt, mutta lopulta työ piti antaa paikallisen metsänhoitoyhdistyksen tehtäväksi.

 Niin se meni. Hyvä sydän vaati osansa. Se raskas homma tuotti huonon eläkkeen. Eihän omaishoitajan tukirahoilla eläke juuri kerry. Lainsäätäjä on halunnut niin, että vanhan ajan kadunlakaisijankin palkka pannaan vielä kahtia, jos tekee siivouksen lisäksi vielä raskaan omaishoitajan uran. Onko se oikeasti ura muulloin kuin juhlapuheissa? Tuskin.

Tästä asiasta eivät edes vasemmiston päättävät herrat välitä tuulia, ei taivaita. Se ei koske heitä. Kerran rahoihin kiinni päästyään he useasti unohtavat kaiken, mikä koskee heikoimmissa asemassa olevia.

 Äidin kuoltua oli vain koti, ikuinen suru ja kissoja. Toki tuli kutsuja laittamaan pitoja, kuten lakkiaisia ja muita, koska ihmiset tunsivat hyvän kokin ja leipurin vanhastaan. Rahojen niukkuuden vuoksi oli vain näppäinpuhelin. Lehtien tilaukset oli pitänyt lopettaa. Radio sentään tiedotti kaiken tarpeellisen edullisesti. Ikätovereita ja entisiä naapureita vieraili harvakseltaan.

Vähitellen nekin kontaktit lakkasivat, sillä me ihmiset kuljemme kaiken lihan tietä, joka päättyy atomeihin ja molekyylitason rakenteisiin.

 

Ahdistukseen ja huonoon omaan tuntoon on syynsä. Useimmiten tekemättä jättäminen, pulaan jättäminen on raskain juttu. Sopuisuus sisältää armahtamisen, joka tekee autuaaksi. Kaikki maailman sälä on vähemmän tärkeää ihmisten huomioon ottamisen rinnalla. Monesti muutama sanakin riittää, ja se ei maksa mitään. Yksikin hyvä ystävä on parempi kuin hyvän päivän tutut.

Mutta, ihminen on kaikkinensa heikko. Muistan vielä kulttuuri- ja älykkösuvun edustajan, psykiatrin, joka jo vuoden 1977 Lääkärimatrikkelissa näytti mielestäni epäilyttävältä. Hän ryhtyi antamaan neuroottiselle naiselle hellyysterapiaa, joka on yhä kiistelty hoitomuoto. Lopulta hän riisui naisen alasti ja ryhtyi sukupuoliyhteyteen.

Viranomaiset puuttuivat asiaan ja antoivat maallisen rangaistuksen. Se ei taloudellisesti merkinnyt mitään, koska psykiatri oli rikas. Rikastunut toisten hädällä, mikä tuntuu minusta hirvittävältä. Eikö omatunto koskaan hälytä? Eikö se sano: ota köyhät vastaan halvalla ja rikkaat kalliilla. Silloin menee oikein. 

Edessä on kuitenkin Pietarin portti ja sitä ei ole ilman katumusta mahdollista saada aukeamaan. Rahojen kanssa ei pääse Taivaan kotiin. Kaikki jää, se pitäisi tajuta ajoissa. Veto kultaan ja muuhun sälään on ikiaikainen synti. Kukaan ei osanne kertoa, miksi se kiehtoo juuri ihmisiä, mutta ei viattomia eläimiä. Ne luottavat huomispäivään, joka antaa niille riittävän elannon, mutta tiukkojakin aikoja tulee vastaan. Nälkä voi tappaa. Se tappaa ihmisiäkin, jopa kulta-arkun viereen, kun yhteiskunta menee sekaisin.

 

Tämä ei ole mikään rangaistussaarna. Itse saatan olla ensimmäisessä rivissä tuomittavien joukossa. Ei kukaan ole virheetön eikä synnitön. Jos joku niin sanoo, hän puhuu kuin poliitikot usein: totuus on muutettu toiseksi.

Sisäinen rauha ja kevyt autuus on kultaakin kalliimpi. Täällä ajassa auttavat pienetkin teot hyvään. Kukaan ei ole kaikkivoipa. Se on terveellistä käsittää.

 Meidän nykyajan ihmisten usko ei vuoria liikauta, mutta silti on hyvä ottaa taivaalliset asiat vakavasti ja selkeästi. Ei tarvita hurmosta tai kielillä puhumista. Ei tarvita omaisuuden antamista niille, joilla ei ole mitään. Silloinhan kaikki apusi loppuu kerralla. Pienet teot – jotka pitää salata – siinä on autuus!