Suurten siipien havina

Lintulanmäen Eetu odottelee vaimoaan kylästä. Viimein, iltauutisten loppuessa ulko-ovi käy, ja emäntä astuu pirttiin. Eetu ei ole oikein yksinään arvannut ruveta iltapalalle, joka on aina ollut tapana nauttia kahdestaan. Kahvin hän on valmiiksi keittänyt ja laittanut pöytään leipää, kuivaa lihaa ja karjalanpiirakoita.

Emäntä on viipynyt koko illan sisarensa luona poimimassa puutarhavattuja. Tuomisina on täysi sangollinen puhdistettuja marjoja talven varalle. Eetun vaimolla on kiinnostava uutinen: kilometrin päästä kotoa tieltä on lähtenyt lentoon suuri metso. Juuri, kun lintu on päässyt kunnolla siivilleen, se on tehnyt voltin. Metso on pudonnut maahan, mutta sitten vilkkaasti juossut metsän suojaan.  Eetu arvelee, että lentoreitillä on ollut oksa, joka on metson maahan pudottanut, mutta vaimo väittää, ettei mikään ollut osunut lintuun sen lentäessä.

Seuraavana iltana Eetu kävelee tavanomaista lenkkiään lonkan kuntouttamiseksi. Vaimon metsohavainto on vastustamattomasti johtanut reitin tielle. Tavallisesti vanha sotaveteraani kävelee kotitilansa peltoaukeaa metsän puolella kiertelevää tasaista polkua pitkin. Reitti on syntynyt alun perin karjan liikkuessa metsälaitumella. Maatalous on lopetettu eläkkeelle siirtymisen vuoksi melkein kaksikymmentä vuotta sitten, mutta Eetu on pitänyt polun kunnossa vesurin ja säännöllisen kävelyn avulla.

Kauan vihoitellut lonkka on leikattu edellisenä talvena. Eetu on haavoittunut sodassa vasempaan lonkkaan pommin sirpaleista. Kaksi niistä on mennyt nivelen seudusta läpi, mutta kolmas on edelleen koteloituneena pakaran alueella. Liekö sirpale peräti kuuluisan Putiloffin rautatehtaan jousiterästä, kun ei ole ruostunut kudoksissa mitenkään pienemmäksi. Lääkärit eivät olleet poistaneet sitä keinonivelleikkauksen yhteydessä potilaan toivomuksesta huolimatta. Haavoittumisesta on myönnetty viidentoista prosentin invaliditeetti. Tapaturmatoimiston paperissa lukee, että korvataan myös osittain sirpalevamman aiheuttama sekundaarinen lonkan nivelrikko ja lannerankarikko. Lonkkakipu on estänyt metsästämisen kahtena edellisenä syksynä kokonaan, mutta nyt leikkauksen ja kuntoutuksen avulla vanhaan harrastukseen ei ole selkeää estettä.

Eetu havahtuu muistoistaan, kun tien penkalla rymähtää. Ukkometso lähtee lentoon kolmen kymmenen metrin päästä. Juuri, kun se on kohonnut parin metrin korkeuteen, lento keskeytyy volttimaiseen liikkeeseen. Selvä voltti se ei ole, vaan lintu ikään kuin suistuu toisen siiven pettäessä nokalleen. Samassa se tekee korjausliikkeen, joka pudottaa metson pyrstö edellä sammalikkoon. Eetu kiirehtii paikalle, jossa metso seisoo aivan virkeän näköisenä. Miehen lähestyessä homenokka ottaa jalat alleen, ja vaikka Eetu kuinka yrittää rynnätä sen perään, välimatka kasvaa. Äkillisen ponnistuksen aiheuttama hengenahdistus lopettaa takaa-ajon lyhyeen.

Elokuun lopun iltoina metson outo lento yllättää Eetun vielä neljä eri kertaa. Paikka on aina sama: synkän vanhan metsän keskikohta, jossa ei ole tien varressa parinkymmenen metrin matkalla raviojaa. Siinä kallio ulottuu aivan maan pintaan, ja tien ojia aikoinaan kaivettaessa soraa on otettu vain toiselta puolelta. Eetu arvelee metson lentäneen lankaan hämärässä, ja siinä siiven nivel on jotenkin vahingoittunut. Lähtökiihdytyksen siipi ihme kyllä kestää, mutta lyhyen lennon jälkeen linnun on pakko pudottautua alas.  Metson paetessa jalkaisin sen siipi ei näyttänyt mitenkään repsottavan. Kipu nivelessä, aivan kuin hänellä itsellään ennen leikkausta, varmaankin on niin kova, että on parempi paeta jalan, Eetu aprikoi mielessään.

Syyskuun alun kahtena ensimmäisenä iltana metsosta ei ole havaintoa. Eetu huolestuu. Nyt tilanne pitää saada rauhoittumaan. Ei mitään liikennettä tielle illalla enää! Posti on haettava pyörällä iltapäivällä ja samalla tarpeen mukaan käytävä kaupalla. Unta illalla odotellessa Eetun mieleen juolahtaa suunnitelma, jonka avulla hän aikoo kanalintujahdin alussa ottaa metson eräksi.

Aamulla vaimo saa käskyn soutaa veneellä järven yli naapuriin. Keski-ikäinen viljelijäpariskunta taivastelee kahvipöydässä kovin Eetun vaimon asiaa: on tuotava viisikymmentä kappaletta ohran tähkiä korsineen ja litra ohran jyviä. Emäntä käy nöyrästi saksilla katkomassa pellolta tuleentunutta viljaa sopivan kokoisen pienoislyhteen. Hän laittaa pakastuspussiin litran verran jyviä. Korret tähkineen kääritään huolellisesti sanomalehden sisään, etteivät ne taittuisi.

Vaimon tullessa salaperäiseltä asialta naapurista Eetu istuu tyttären lapsille rakennetun hiekkalaatikon reunalla. Hän seuloo hiekkaa lasten leikkivehkeellä vanerilevyn päälle. Silloin tällöin mies poimii seulotun hiekan joukosta valkean kivensirun, jonka hän pudottaa tyhjään lasiseen pippuripurkkiin. Vaimon ihmetellessä toimitusta Eetu nostaa etusormensa huulilleen ja päästää suhisevan äänen. Ei turhia kysymyksiä!

Postia noutaessaan Eetu varistelee puoli kourallista jyviä tasaiselle kallion pinnalle tien varteen. Joukkoon hän asettaa viisi valkoista, pientä kivensirua. Parin metrin päähän sammalmättään reunaan Eetu pistää muutaman korren pystyyn. Tähkät liikkuvat hiljaa tuulessa, kun mies lähtee polkemaan kotiin päin. Illalla uni ei tahdo tulla millään, sillä ajatus palaa aina vaan häiritsevästi ainoaan tärkeältä tuntuvaan seikkaan:huomaako metso jyvät vai onko kettu jo saanut sen saaliikseen. Toivo ja pelko ovat voiton päällä vuoron perään. Kello lyö keittiössä puolen yön merkkinsä, ennen kuin Eetu saa rauhan.

Syyskuun neljäntenä päivänä postin noutoaika odotuttaa itseään tavallista kiihkeämmin. Vaimo on aina parillisina päivinä hakenut postin, mutta nyt rytmi rikkoutuu. Eetun on päästävä eikä puolisolla ole vastaan sanomista. Ruokintapaikalle saavuttua ilmenee, että jyvät ovat hävinneet. Kaksi kiveä on jäljellä. Korsiin ei ole koskettu. Jyvien katoamisen voisi ajatella myyrien tai pikkulintujen syyksi, mutta kivensirut! Eetu hymyilee omalle oivallukselleen. Metso on varmasti ollut paikalla!  Ennen poistumistaan Eetu varistaa taas puoli kourallista ohran jyviä kalliolle ja laittaa kolme kiveä lisää entisten, jäljelle jääneiden lähelle.

Metso on havainnut katetun ruokapöydän. Illan hämärtyessä se napsii jyvät. Niiden joukosta linnun tarkka silmä keksii jauhinkivet, jotka Eetu on viisaasti tarjolle asettanut. Jo toisena iltana metso ottaa muutaman tähkän ja irrottelee niistä jyvät nokallaan. Seuraavilla kerroilla lisää tähkiä ilmaantuu tarjolle, ei kuitenkaan kymmentä enempää. Illan ruokailua ei mikään kulkija häiritse, mutta joka päivä metso kuulee tieltä pyörällä ajon äänen piilopaikkaansa tuuhean kuusen oksiston alle sadan viidenkymmenen metrin päähän.

Eetu ottaa lukitusta kaapista patruunoiden lataustarvikkeet esille postireissulta palattuaan. Ennen kuin savuton ruuti ja tehdastekoiset patruunat valtasivat markkinat, sattui kohdalle onnenkantamoinen. Läänin pääkaupungin erätarvikeliikkeestä löytyi valmiiksi nallitettuja hylsyjä, välitulppia, etulappuja, kolmen ja neljän millin hauleja sekä mustaa ruutia riittävästi Eetun tarpeisiin. Hän osti koko varaston tyhjäksi, kahteen sataan patruunaan riittävän määrän. Lataustyökalu on ollut talossa ikimuistoiset ajat.

Patruunoiden lataustyökalu.

Eetu ottaa hylsyn esille. Sen punavärisessä pahviosassa on jäniskoiran pään kuva ja tunnetun italialaisen tehtaan nimi. Mustaa ruutia on jäljellä kaksi täyttä tötsää ja yksi hieman vajaa. Ruutipakkaus on kaunis, hyvää ruotsalaista merkkiä. Sinisellä pohjalla on kullanvärisiä kuvioita ja tehtaan tekstiä. Eetu varistaa ruutia pieneen puiseen astiaan, jossa on lovi reunassa kaatamisen helpottamiseksi. Parahiksi hylsyyn mahtuvalla tasapäisellä työntimellä hän kokeilee, milloin ruutia on merkkiin asti tarkka määrä. Ruutipanoksen päälle tulee pyöreä pahvikiekko, ja sen päälle huopatulppa. Sen pinta tuntuu lievästi rasvaiselta. Tulpan päälle Eetu painaa vielä toisen pahvikiekon. Kämmenestään hän liruttaa hauleja hylsyyn niin, että sen suuhun jää kääntövara. Haulien päälle Eetu painaa kolmannen pahvikiekon ennen patruunan stuukkausta.

Stuukkauslaite on kaunis. Siinä on ovaalin muotoisella lehdellä varustettu kierrepultti, joka pureutuu pöytälevyyn alapuolelta. Pöytäpintaa vastaan asettuvassa otsapinnassa on kuusi kourumaista uraa kiinnityksen varmentamiseksi. Patruunan nallipää tulee vivun avulla laitteen päällä liikuteltavaa kuppimaista tukea vasten. Tuen pohjassa on runsaan sentin suuruinen reikä niin, ettei nalli vahingossakaan joudu painamiselle alttiiksi. Tukea vastapäätä laitteen selällä on istukan läpi menevän akselin päässä messingistä valmistettu osa, joka kääntää hylsyn suun kauniisti. Tätä messinkistä osaa pyöritetään stuukkauksen aikana pienen veiviä muistuttavan varren avulla.  Sen päässä on tiheäsyisestä puusta valmistettu  ovaalin muotoinen nuppi.

Eetu lataa viisi patruunaa ja stuukkaa ne ammattimiehen ottein. Hänen haulikkonsa käy parhaiten kolmen ja neljän millin hauleilla. Etulappuun tulee haulikoko lyijykynällä: pyylle ja teerelle hienompia, metsolle karkeampia.

Eetun vaimo kokoilee varustusta miehelleen valmiiksi. Tummanruskeat saappaat, harmaat sarkahousut löytyvät kuivauskomerosta. Vihertävänruskea villakangastakki kuuluu asuun. Se oli kallis, mutta Eetulle kovin mieluisa joululahja. Vaimo on valmistanut rikki menneestä leveästä vyöstä pannan. Sen alaosaan on ommeltu naskalin ja paksun neulan avulla karhulangalla kiinni vanhasta ohjasperästä paksunnos. Sen viereen on tikattu leveää, mustaa kuminauhaa. Panta laitetaan pipon päälle. Se napsautetaan kuosiinsa kahdella tukevalla nepparilla. Tikkien väliin kuminauhan alle työnnetään alhaalta päin ohuita kuusen oksan pätkiä, jolloin kasvot jäävät naamioinnin taakse. Eetu on havainnut sorsien ja kanalintujen huomaavan helposti vaaleana erottuvat passimiehen kasvot hämärässäkin. Metsämiehen reppu on paksua puuvillakangasta. Sen on Eetu käsitellyt verkkojen värjäykseen tarkoitetulla pulveriliuoksella tavoitellen vihreän ja ruskean sävyjä.

Postinhakumatkalla jahtipäivänä ilmenee, että edellisenä iltana tai aamulla jyvät ovat taas hävinneet. Eetun kädet vapisevat hieman, kun hän varistelee toivon mukaan viimeisen aterian vammautuneelle metsolle. Kiviä hän ei enää tarjolle aseta, mutta tuikkaa loput ohran korret pystyyn sammalikkoon kahdeksi eri tuppaaksi. Päivän aikana ei ole kuulunut ammuntaa eikä koiran haukkua. Syyskuun kymmenes on osunut arkeen, joka on monilla metsästäjillä työpäivä. Se lisää onnistumisen mahdollisuutta Eetun kannalta katsottuna.

Pitkäpiippuinen mustaruutihaulikko on hyvässä kunnossa. Se on vaarin peruja. Jyvä oli irronnut, mutta kuin sattuman kautta löytyi aseseppä, jolla on ollut harrasteena vanhojen aseiden entisöinti. Seppä on kiinnittänyt alkuperäisen mallisen jyvän piipun suun päälle, laittanut siihen pienen pyöreän täplän hopean väristä fosforoitua maalia. Takatähtäimeen on vedetty samalla maalilla vaakasuora viiva. Tämä keino helpottaa tähtäämistä hämärässä.

Illan suussa vaimo laittaa evästä ja tarvikkeita miehensä reppuun. Kahvia termospulloon, kolme voileipää. Niiden välissä on kuivaa lihaa ohuina siivuina ja suolakurkkua. Sokeripussi tulee mukaan ja tyhjentynyt Nitro-purkki toimii kerma-astiana. Naamiointipanta kuuluu varusteisiin, kuten myös kolmeen pätkään leikatusta retkipatjasta valmistettu istuinalusta. Se suojaa kylmän vihoilta. Pitkä istuminen syysviileässä maassa ei tee hyvää vanhan miehen muutenkin oireilevalle eturauhaselle. Repun toisesta taskusta pistävät ulos naamiointihavut, toisessa on termospullo. Sen valkean korkin ympärille on kierretty mustaa eristysnauhaa.

Kun auringon kehrästä näkyy enää puolikas lännen taivaalla, Eetu lähtee iltametsälle. Polkupyörällä taittuu alkumatka, mutta viimeiset kolmesataa metriä pitää hiipiä jalan.

Hämärä ei ole vielä laskeutunut, kun Eetu sovittautuu istumaan paksurunkoista kuusta vasten sen alaoksien suojaan. Vahtipaikasta on parikymmentä metriä lähimpiin ohrantähkiin ja tielle viisitoista metriä. Valo tulee paikalle oikealta.

Panta on valmisteltava ensimmäiseksi niin, että se on valmis heti, kun sitä tarvitaan. Eetu lataa aseen ja vetää hanan vireeseen. Hommaa ei voi lykätä myöhemmäksi, sillä tyynessä illassa virittämisen ääni kuulostaa kiusallisen kovalta ja otus voi kuulla sen melko kaukaakin. On iltapalan aika.

Etelän suunnalta kuuluu harvakseltaan vaimeita laukauksia. Parin kilometrin päässä on järven lahti, jossa sorsastajat käyvät iltalennolla. Tikka koputtelee tien toisella puolella, muuten on aivan hiljaista. Ison haavan lehdet ovat liikkumatta, ei käy pientäkään tuulen virettä. Eetu juo hitaasti kahvia ja mutustelee voileipiä. Ne maistuvat metsässä herkullisilta.

Ensimmäinen puolituntinen sujuu passissa helposti. Sen jälkeen kahvin juonnin seuraukset alkavat tuntua. On kohottauduttava hiljaa polvilleen ja siitä yritettävä tyhjentää rakko. Pissa tulee hiljaisena liruna huonolla paineella. Viimeiset tipat kastelevat sormet, kuten niin monesti ennenkin. Eetu kuivaa kätensä nenäliinaan, ja laskeutuu sitten varovaisesti istuinalustan päälle.

Metsän varjot tummenevat ja illan hämärä laskeutuu. Vasemmalta sattuu silmään naamiointihavujen raosta pitkäkasvuisten kanervan varpujen heilahdus. Niiden seasta työntyy näkyviin mustan metson pää ja kaula. Lintu on pitkän aikaa aivan liikkumatta. Eetun pyssy on maassa käden ulottuvilla, mutta hän ei tee elettäkään sitä tavoitellakseen.

Metso lähtee liikkeelle. Se kävelee yllättävän joutuisasti, mutta pysähtelee välillä ja kuulostaa hetken. Kun lintu astelee mättään taakse Eetu koppaa äänettömästi haulikon ja nostaa sen hitaasti ampuma-asentoon. Äärimmäistä valmiustilaa kestää vain muutamia sekunteja. Metso tulee esiin kahdenkymmenenviiden metrin päässä. Aseen jyvä hakeutuu linnun kaulan tyveen, joka on Eetun mielipaikka. Hän tuntee aseen käynnin tarkalleen. Aikailematta mies ampuu, sillä lähempää osuminen vaikeutuu haulien lentäessä suppeammassa parvessa. Hiljaisessa metsässä paukahtaa, aseen piipusta lyö pitkä suuliekki. Ampumasuunta peittyy sinertävään savupilveen. Laukauksen kaiku kimpoilee erämaassa.

Eetu tempaisee pipon päästään. Samalla lähtee naamaa peittänyt naamiointi. Jalat ovat rauenneet pahoin pitkään istuessa, ja pystyyn nousu vaatii ponnistusta. Sydämen jyskytys tuntuu päässä asti, kun veteraani lähtee rivakasti ryntäämään saalista kohta. Hyvä mieli häilähtää tajuntaan, sillä metson suunnasta ei ole kuulunut siiven iskuakaan. Viisi metriä juostuaan Eetu tuntee rinnassaan kouraisevan kivun. Silmissä näkyy valoisa tunnelimainen tie. Sen valaistus vilisee kiihtyvällä nopeudella vastaan. On sanoinkuvaamattoman kevyt olo. Korvissa kuuluu suurten siipien havina. Eetu tuntee itsekin leijailevansa eteenpäin samalla kun hän itse näkee kaiken, mitä tapahtuu.

Eetun laukaus on osunut metsoon kuolettavasti. Se on jäänyt paikoilleen siipensä levittäneenä. Enkelit ovat tulleet noutamaan Eetua, sillä hän on saanut sydänkohtauksen lyhyen matkan juostuaan. Mies on tuuskahtanut tajuttomana vatsalleen metsään.

Kotosalla Eetun puoliso on kuulostellut pihatöitä toimitellessaan tielle päin. Ennen iltametsälle lähtöä sovittiin, että jos ammuntaa kuuluu, pitää vaimon lähteä heti pyöräilemään vahtipaikalle. Juuri, kun seuraaviksi päiviksi perunaa on riittävästi sangossa, ja muut askareet toimiteltu, kuuluu haulikon laukaus. Emäntä lähtee työvaatteissaan polkemaan pyörällään niin kuin asia sovittiin.

Eetun pyörä on tien varressa kolmen sadan metrin päässä paikasta, jossa metso on tavattu edellisen kuukauden lopulla monta kertaa. Emäntä ajaa sen ohi pysähtymättä. Vaaraa riistan karkottamisesta ei ole, koskapa haulikolla on ammuttu jo kertaalleen. Paikalle tultuaan emäntä kummastelee vähän sitä, kun metsämiestä ei näy. Ilta on jo hämärtynyt. Kukaan ei vastaa kutsuluikkaukseen. Huoli pomppaa rinnasta kurkkuun.

Eetun vaimo jättää pyöränsä tien poskeen ja kävelee metsän puolelle. Heti silmään sattuu mahallaan makaava mies suuren kuusen lähellä. Voimat valahtavat jäsenistä ja vapina saa vallan hetkeksi. Luokse päästyä emäntä toteaa, että mies hengittää rauhallisesti, mutta ei vastaa puhutteluun.

Toimintatarmo palaa. Yhteinen matkapuhelin löytyy työtakin taskusta, jossa se on ollut pojan soiton varalta. Nimellä ambulanssi emäntä soittaa pojan ohjeita noudatellen hätäkeskukseen. Sieltä luvataan sairasauto paikalle heti. Ilmoituksen vastaanottaja neuvoo seisomaan tiellä, jotta kuljettaja löytää turhia hidastelematta paikan heti. Epäillään sydänkohtausta tai halvausta.

Puolisonsa menettämisen uhkan alla Eetun vaimo toimii mekaanisesti kuin robotti. Ambulanssin saapuessa hän näyttää kädellä sinne, missä Eetu makaa. Ensihoitajat ja lääkäri painuvat viittauksen suuntaan varusteineen. Auton moottori jää käymään. Kuljettaja kääntää ajoneuvoa sen verran, että sen katolla olevat valonheittäjät valaisevat tehokkaasti maastoa siinä, missä Eetu yhä makaa.

Vaimo näkee, miten hoitajat mittaavat verenpaineen ja asettavat tiputuksen. Lääkäri katsoo salkkumikroa muistuttavasta laitteesta jotakin. Hän sanoo kyseessä olevan uhkaavan sydänveritulpan. Eetu nostetaan paareille ja kannetaan sairasautoon. Naishoitaja tulee Eetun vaimon puheille ja neuvoo rouvaa ajamaan kotiin kaikessa rauhassa. Hoitajilla ja lääkärillä on tallessa hätäkeskuksesta saatu numero, johon soitetaan periltä sairaalasta, kun tiedetään enemmän. Lääkäri sanoo olevan nyt tulipalokiireen, joten kauempaa ei voi jutella. Ambulanssi lähtee ajamaan kovaa vauhtia kohti pikitietä. Eetun vaimo kuulee, miten muutaman minuutin päästä noin kilometrin etäisyydellä sairasauton hälytyssireeni uikuttaa lyhyen aikaa. Kuljettaja varmaan antoi merkkiä risteysaluetta lähestyessään.

Kaikki tapahtuu nopeasti. Kiihkeän toiminnan jälkeen korpi on hiljainen. Eetun vaimo kävelee tahdottomin askelin suuren kuusen luo. Hän löytää metsämiehen varusteet ja aseen. Vietyään ne pyörän luokse tekee vielä mieli katsastaa paikkaa. Eetu on kaatunut osittain lahon kannon päälle.

Mielijohteesta vaimon askel johtaa siihen suuntaan, minne Eetu on reppunsa luota ollut matkalla. Runsaan kahdenkymmenen metrin päässä kanervien keskellä makaa suuri musta metso! Emännän mielessä häilähtää hetkellinen hyvä mieli komeasta saaliista ja siitä, että hänen miehensä osaa vielä ampua hyvin. Kiinnitettyään repun metsoineen pyörän tavaratelineelle ja nostettuaan pyssyn selkäänsä Eetun puoliso lähtee apeassa mielentilassa ajamaan kotiin päin.

Kolmen viikon kuluttua järven takana asuvat naapurit ovat metsopaistilla Eetun kotona. Talon isäntä kertoo heränneensä matkalla sairaalaan. Siellä hänet oli viety heti kuvaukseen, pistetty piikki nivustaipeeseen ja ryhmä vihreisiin vaatteisiin pukeutuneita ihmisiä oli maskit kasvoilla puuhannut kiihkeästi ympärillä. Olo oli ollut raukea, mutta kivuton. Yksi hoitaja oli yhtenään tiukannut vointia ja sitä, miltä olo tuntuu, koskeeko. Ei ollut koskenut. Osastolle päästyä oli kerrottu, että sydämen pääsuoni oli avattu katetrin avulla. Se oli ollut vaarallisesti ahtautunut. Pienempiin muutoksiin muualla sydämen suonistossa ei ollut uskallettu kriittisen tilanteen vuoksi kajota.

Sairaalan aamukierrolla vanha osaston lääkäri oli arvellut Eetun sydämen menneen kammiovärinään. Sen aikana potilas oli nähnyt ne ihmeelliset näyt ja tuntenut kummallisen tuntemuksen leijumisesta. Eetun kertoessa kuulleensa selvästi suurten siipien havinan, lääkäri oli mennyt vakavaksi, mutta nuoremmat lääkärit olivat nauraneet. Osaston lääkäri oli kertonut olevansa vakavahenkinen  mies, ja varma siitä, että Eetulle tuli hakijat taivaasta, enkelit. Kaatuminen kantoa vasten aiheutti rintakehään kovan iskun. Se varmaankin käänsi kammiovärinän normaaliin rytmiin. Isompi päättäjä kutsui noutajat pois. Toiset lääkärit ja hoitajat olivat menneet vakaviksi, kukaan ei ollut enää nauranut. Osastonlääkäri tuntui olevan arvostettu ammattimies, jonka sanaan muut uskoivat. Kymmenen päivän päästä Eetu oli päässyt kotiin. Aikaisemmin nopeasti kiirehtiessä vaivannut hengenahdistus oli nyt tyystin kadonnut.

Naapurin viljelijäpariskunta on hyvällä tuulella saatuaan kutsun harvinaisen herkun syöntiin. Tällainen kutsu on ollut vanha tapa näillä seuduilla, ja vieraat ovat aina pitäneet arvossa Eetun ja hänen vaimonsa ystävyyttä.

Eetu kertoo ohranjyvillä ja tähkillä tuudittaneensa metson varomattomuuteen ja sitten iskeneensä, kun niin sanottu suden hetki oli tullut. Naapurin isäntä muistelee, että silloin, kun ketun rautapyynti oli sallittu, löytäneensä metsästään paikan, jossa haisi paha lemu. Se suorastaan oksetti. Mistä haju oli peräisin? Pitkän etsinnän jälkeen oli käynyt ilmi, että sammalikon läpi tuli kaksi sentin paksuista puoli metriä pitkää koiranputken pätkää.  Putket tulivat maan läpi kalanperkkeistä tehdystä haaskasta, jonka Eetu oli metsään laatinut kettujen houkuttelemiseksi. Seuraavana talvena rautoihin kävi useita repolaisia, jotka sitten yhdessä hiihdettiin kiinni. Eetu oli lausunut sinä talvena kokemuksenaan, että saalis ei tule kepillä vaan porkkanalla. Ovela kettu häviää vain, jos sitä vastaan suunnataan vielä suurempi viekkaus!

Suuret juhlapäivälliset naapureiden kanssa päättyvät kakkukahveihin. Miehet ottavat kahvin päälle pikarilliset lahjaksi tuodusta pullosta, jonka etiketissä on Napoleonin kuva. 

 Lääkäri osastolla oli varma, että enkelit tulivat noutamaan Eetua. Kuului suurten siipien havina. Taivaan Isä katsoi kuitenkin oikeaksi kutsua noutajat takaisin.

Tuo kaunis kotimaani on mulla määränpää,
käy kulkuni kohti Taivaan rantaa.




Muistoksi metsosta jäi sentään pyrstö.