Labradori kotona ja metsällä

Kaikki lähtee pennun valinnasta ja koulutuksesta. Koiraa hankkiessa kannattaa nähdä vaivaa, ja se ottaa aikansa. On käännyttävä kokeneiden kasvattajien puoleen, sellaisten, jotka myyvät pentuja vain metsästys- ja palveluskäyttöön. Loppu on tuurista kiinni, sillä vieläkään ei ole keksitty sellaisia varmoja merkkejä 8-viikkoisesta, jotka takaisivat huippuyksilön päätymisen ostajan hoiviin.

Riistavietti on synnynnäinen ominaisuus, jota ei voi taikoa esiin minkäänlaisella kasvatuksella.

Kotiin pitää hankkia ennakkoon joitakin tarvikkeita koiran hoitoon. Tarvitaan jokunen lelu, joita pikku peto saa hammastella, kynsisakset ja harja turkin hoitoon. Viisasta on myös ostaa apteekista valmiiksi oikeat punkkipihdit ja opetella niiden käyttö, sillä punkit tarttuvat hyvin herkästi kanakoiriin.

Tärkein asia on kuitenkin koiran peti, oma paikka, jossa tuleva metsästyskaveri viettää elämänsä enimmän ajan. Koirat nukkuvat paljon, 16 – 18 tuntia vuorokaudessa on täysi levon määrä.

Sängyn korkeus saa olla 35 - 40 senttiä ja lavitsan ulkomitat 100x60 senttiä. Makuu lattialla ei anna koiralle täyttä lepoa, vaan on suden lähimmän sukulaisen saatava maata vähän korkeammalla. Siinä ei käy lattiaveto, joka on viheliäisin rauhanhäiritsijä, mitä ajatella saattaa.

Sängyn jalat tehdään kahden tuuman paksuisiksi vaikkapa halkaisemalla pyörösahalla kakkosneloslankkua. Kehikon runkoon tarvitaan kaksi metristä ja kaksi 60 sentin mittaista viiden tuuman lautaa. Ne ruuvataan seitsemän sentin torx- ruuveilla sängyn jalkoihin kiinni, sisäpuolelle. Lyhyemmät laudat tulevat pitempien alapuolelle.

Katkaistaan neljä kuusikymmensenttistä lautaa, jotka ruuvataan tasaisin välein kiinni kehikon päälle. Ristiin mittauksessa kannattaa olla huolellinen, että ei synny salmiakkia muistuttavia kuvioita!

Kahdeksan milliä paksusta vesivanerista leikataan pyörösahalla tai rakennussirkkelillä pohjalevy, joka kiinnitetään muutamalla ruuvilla pohjalautoihin. Peti viimeistellään kaksikymmentä senttiä leveillä, suorakaiteen muotoon sahatuilla reunuksilla, joiden yläreuna nousee 2,5 – 3 senttiä pohjalevyn tason yläpuolelle. Nyt kaikki on valmista patjaa vaille. Sängyn jalkoihin, lattiaa vasten, kannattaa liimata huopalaput, jolloin siivotessa ei synny naarmuja.

Kaupasta saa ostaa valmiita patjoja, joissa on irrotettava päällinen. Se voidaan pestä pesukoneessa. Patjan täytteenä käytetään kuitua, samaa kuin makuupusseissa, styrox- rouhetta tai pehmeää, ohutta puulastua, jota saa ostaa rautakaupoista suurina pakkauksina. Jälkimmäinen on tarkoitettu myös pehmusteeksi ulkokoiran koppiin.

Nailonkangasta on kokemukseni mukaan vältettävä, sillä se on kalseaa, vaikkakin helppohoitoista.

Kätevä koiranomistaja tekee patjan itse ja se tulee niin menetellen halvemmaksi. Kaupan tuotteissa tahtoo olla liian lyhyt vetoketju päälliskankaan sivulla. Työhaalareissa käytettävä enstex- kangas on hyvä ratkaisu, ja mielellään patjan päällisiä saa olla kaksi, sillä labradorinnoutaja koluaa maastossa joka rutakon, ja pyykkiä syntyy.

Koiran kuivaamiseksi tulee olla varattuna kaksi suurta karkeakankaista, imukykyistä pyyhettä.

Labradorin koulutus alkaa vaiheittain jo heti kotiin saavuttua pennun hankintareissulta. Sille opetetaan lämmin oma paikka, mikä tuo turvaa pesueesta eroamisen jälkeen.

Eläin ruokitaan aina samassa paikassa, ja on tähän toimeen liitettävä nimellä kutsuminen ja istumaan opettaminen. Kotona pitää olla aina tarjolla raikasta vettä juotavaksi noin litran vetoisessa juomakupissa, jolla on myös oma paikkansa.

Koiraa pitää hyvitellä toistuvasti, ja osallistua sen leikkeihin. Tämä auttaa eroahdistukseen ja aloittaa toivon mukaan koko koiran elämän kestävän ystävyys- ja luottamussuhteen, jonka ylittää vain miehen ja naisen välinen kanssakäyminen.

Labradorinnoutaja on rotuna ystävällinen, vilkas ja hellyttävä ja hyvin älykäs. Se on myös fyysisesti voimakas koira, mikä pitää ottaa huomioon mm. talutushihnan hankinnassa. Noutajilla ei käytetä kaulapantaa, mutta fosforoitu, heijastimilla varustettu turvaliivi on suositeltava ostos sitten, kun koira on aikuiskokoonsa kasvanut.

Hihnassa kulkua pitää harjoitella toistuvasti, sillä opettamaton labradori vetää valtavalla voimalla. Kun koira vetää, pitää pysähtyä. Vasta, kun vetäminen loppuu, jatketaan. Aina, kun menee hyvin, eläin palkitaan kiitospalalla.

Jos haluaa nähdä vaivaa, labradorinnoutaja on mahdollista opettaa myös juoksemaan pyörän rinnalla. Apuvälineeksi tarvitaan juoksutin, springeri, joka pultataan kiinni polkupyörän satulaputkeen.

Toimi vaatii kunnon valjaat turvallisuuden säilyttämiseksi. Labradori reagoi uskomattoman nopeasti vaikkapa ojasta pakenevaan kissaan, ja silloin on pyörällä kaatuminen lähellä ilman edellä mainittuja välineitä.

Koiran hoitoon kuuluu olennaisena osana aamulla ja illalla liikunta luonnossa koko kasvatus- ja koulutusprosessin ajan. Syötyä noin puolen tunnin päästä on aika lähteä lenkille.

Jos ulkoilupaikka on kauempana, mennään autolla, johon myös jo alusta pitäen koiralle osoitetaan sen paikka. Autoon saattaa olla hyvä hankkia koiraverkko, ettei suuri koira tunkeudu kesken ajon ohjaamoon häiritsemään kuljettajan vastuunalaista hommaa.

Paikallaan pysyminen palkitaan aina, ja kun taito on kerran opittu, se ei häviä milloinkaan. Farmariauton perään saa nykyään ostaa reunuksilla varustettuja, merkkikohtaisia suojia, jotka pitävät veden. Se on helppo puhdistaa ravasta, jota kulkeutuu aina autoon.

Koulutuksessa kaiken aa ja oo on toistaminen ja palkitseminen.

Luokse tulo on tärkein ja ensimmäinen aakkonen. Tämän opettaminen on hyvä liittää ruokkimiseen, mikä lisää motivaatiota.

Kun ensimmäinen aakkonen on opittu, istuminen, paikallaan pysyminen, maahan meno sekä odottaminen paikallaan koulutetaan ystävällisessä hengessä. Keppiä, preussilaista kuria tai Saksan mallin tapaista sotaääntä ei tarvita.

Kun koulutuksessa on tauko, voidaan mainita vapaa- sana, jonka älykäs labradori yllättävän nopeasti omaksuu.

Hyvin käyttökelpoinen toiminto, joka kannattaa opettaa, on seuraaminen.

Siinä koira kävelee tai hiipii isännän perässä noin viiden metrin päässä. Kun edellä kulkeva pysähtyy, koiran pitää myös jäädä paikoilleen.

Tässä on suurena apuna avustaja, joka ohjaa koiraa aluksi hihnalla.

Seuraamiseen pitää harjoitella lisätoiminnoiksi paikoilleen jääminen joko seisomaan, istumaan tai maahan makaamaan eri käskystä. Tästä taidosta on erittäin suuri hyöty hiivittäessä kiväärin kanssa ampumapaikkaan latvalinnustuksessa. Se vähentää vaaraa siitä puistattavasta tilanteesta, jossa juuri ammuttaessa koira ilmestyy kiikarin näkökenttään!

Labradorinnoutajan ominaisuuksiin kuuluu taipumus noutaa esineitä. Taipumusta pitää vahvistaa aluksi leikin varjolla, vähitellen vaatimalla yhä enemmän. Heittämällä palloa tai koulutuspalikkaa eli damia ja komentamalla noutamaan riemullinen leikki yhdistyy koiran omimpaan työhön eli noutamiseen.

Samalla pitää vahtia sitä, että damin luovutus isännälle käy aina loppuun asti huolellisesti. Hyvästä noudosta palkitaan aina, mutta kesken jääneestä noudosta ei saa antaa palkkiota.

Koulutuspalikasta siirrytään vähitellen - kertauksen siunauksellista luontoa unohtamatta - ammuttujen lintujen noutoharjoitukseen.

On valitettavaa, että nykyään monet vahinkolinnut lekottelevat rauhoituksen suojassa, joten lain noudattamisen kanssa pitää olla tarkkana. Käristetty makkaran pala toimii loistavasti onnistuneen noudon palkintona, sillä labradorilla on suunnaton halu syödä luolamiehen keinolla valmistettua herkkua!

Vesinouto on kaiken riistan hakemisen korkein muoto.

Onneksi labradorilla on suuri halu uintiin ja kaikenlaiseen vesityöskentelyyn. Kesän vesileikit ja riemut kannattaa hyödyntää pitämällä koiraa mukana. Kelluva pallo tai koulutuspalikka toistuvasti veteen heitettynä saa muutenkin iloisen ja liikunnallisen koiran näyttämään parastaan!

Alle vuoden ikäisenä metsästyskoira pitää totuttaa aseen pamahduksen ääneen. Aluksi ammutaan ilmakiväärillä ja pienoiskiväärillä laukauksia kauempana. Avustaja pitää koiraa kiinni ja tuo sille turvaa. Vähitellen siirrytään ampumaan viereen.

Avustaja heittää aina noudettavaa etumaastoon. Samalla tavalla totutetaan koira haulikon laukaukseen. Kun labradori käskystä noutaa pudotetun linnun, ollaan hyvin lähellä koulutuksen kisällintutkintoa.

Turvallisinta on, jos koira on aluksi kytkettynä sorsapassissa. Sen on vaikea hillitä itseään ammuttaessa, ja syöksyy se herkästi laukauksen suuntaan.

Jos joutuu ampumaan toisen laukauksen veteen pudonneeseen lintuun, on tarjolla vaara, että etualalla pomppiva noutaja joutuu vaaravyöhykkeeseen. Lisäksi laukauksen ääni pyssyn suun etupuolella vahingoittaa pitkän päälle sen herkkää kuuloa.

Paukkunoutoa sinänsä ei tule pitää käytännön metsästyksessä suurena virheenä, sillä haavoittuneen otuksen löytyminen on monesti kiinni ensimmäisistä ammunnan jälkeisistä tuokioista, jotka kuluvat vinhaa vauhtia.

Täydellisyyteen pyrkivä metsästäjä pyrkii kyllä siihen, että nouto alkaa vasta käskystä.

Labradorinnoutajan metsästyskäytöstä tavallisinta on passijahti sorsien aamu- ja iltalennolla. Isäntä ampuu ja koira noutaa saaliin.

Kokemukseni mukaan labradori ei ole niin kovasuinen kuin saksalaiset metsästyskoirat. Se ei tapa ja raatele saalista, vaan tuo sen hellästi kiinni pitäen.

Veneestä sorsastus onnistuu myös varsin hyvin tällä koirarodulla. Ampuja on kokassa ja avustaja työntelee venettä airoilla tai sauvoimella. Noutaja on kytkettynä sille valmistellulla paikalla veneen keskiosassa. Asemies ampuu kaislikosta ponnahtavia sorsia, ja avustaja päästää pudotuksen jälkeen noutajan työhönsä.

Arvelematta labradori hyökkää veteen ja ui saaliin kiinni. Uintikykyistä sorsaa se ei vedessä tavoita, mutta painostaa sen maihin, jossa taas sorsa ei pärjää, kun noutaja käy kiinni.

Kokenut koira osaa myös karkottaa rannan tuntumasta sorsat lentoon, samalla kun kaksi metsästäjää liikkuu veneellä rannan suunnassa. Tällä jahtimuodossa pitää ottaa huomioon tuulen suunta niin, että sorsan haju ajautuu maalle päin, sillä pelkän kuulon varassa toimien ei tule hyvää jälkeä.

Yksin rantaa kiertelemällä, kun koira menee sopivan matkan päässä edellä voi myös päästä ampumatilaisuuteen. Tihkusateinen ja tuulinen sää auttaa asiaa, sillä silloin tavallisesti sorsa on haluton lähtemään lentoon piilopaikastaan.

Monesti se pomppaa vasta aivan noutajan nenän edestä ilmaan, jolloin tarjoutuu tilaisuus makeaan pudotukseen.

Hyvästä vesinoudosta nuori koira on palkittava ruhtinaallisesti ja kaikin tavoin sitä hyviteltävä, mutta kokeneelle konkarille riittää hyvä sana ja taputus onnistuneesta toiminnasta.

Labradorinnoutajasta on erinomainen apu haavoittuneiden sorsien etsinnässä. On paikkoja, joihin ei pääse veneellä eikä kahluusaappailla.

Ryvettymistä pelkäämättä labradori tekee työnsä, kun sille vaan annetaan rauha riistan etsimiseen.

Suuresta etsijäjoukosta on vain haittaa. Hajuaisti on se ratkaiseva avu, jolla koira löytää piiloutuneen sorsan, ja bensan- ja tupakanhajuinen porukka tekee vain vahinkoa sotkiessaan paikat tuoksuillaan.

Sorsavesiltä palattua, mikäli koira on rypenyt mudassa, on se pestävä rannassa ja lopuksi kuivattava perusteellisesti. Koska vesityöskentely on fyysisesti raskasta, on ylimääräinen ateria ennen lepoa välttämätön. Muutoin koira laihtuu, ja sen energia ei riitä täysimääräiseen metsästykseen.

Kanalintujahdin hiivintämetsästyksessä labradorinnoutaja on erinomainen apulainen. Se on peitteisessä maastossa juuri sopivan lähihakuinen. Asetta saa rauhassa kantaa olkapäällä niin kauan kuin koirassa näkyvät merkit riistan hajuista: liike käy eloisaksi ja häntä heiluu terhakkaasti.

Silloin on syytä jähmettyä paikoilleen tai hyvin varovaisesti hiipiä haun suuntaan. Noutaja hyökkää viimeiset metrit lintua kohti ja ajaa sen lentoon.

Kun tällaisesta tilanteesta saa pudotuksen joko lentoon tai oksalle, on avautunut uusi maailma jahtiin.

Muutoin vaikea pyyn tiheikkömetsästys onnistuu tällä tekniikalla hyvin. Joku linnuista nousee silloin tällöin sopivan matkan päähän puuhun. Siitä on mahdollista saada saalista.

Olen havainnut, että mies saattaa kulkea autuaan tietämättömänä riistasta linnun päästäessä hänet ohitseen, mutta hajuaistinsa avulla koira ajaa sen lentoon ja joskus hyvälle ampumahollille. Sakeasta horsmikosta se löytää myös lehtokurpan, joka saattaa piileksiä muutaman metrin päässä ohi kulkevasta miehestä.

Linnun löytäminen, kuolleenkin, on monesti työn ja tuskan takana.

Noutajasta on siinä ratkaiseva apu.

Labradorinnoutaja voidaan kouluttaa myös jäljestämään kaurista, peuraa ja hirveä haavoittamistapauksessa.

Silloin peruskoulutuksesta risukkoisessa maastossa on suuri hyöty: koira ei vedä vaan seuraa jälkeä sopivaa vauhtia kytkettynä.

Se ilmaisee makuulle käyneen riistan nostamalla aktiviteettiaan ja heiluttamalla kiinnostuneen tuntuisena häntäänsä. Tämä rotu ei hauku otusta, mikä on tässä tapauksessa erinomainen asia. Jäljestäjän perässä kävellyt kiväärimies saa hoitaa loppunäytöksen.

Latvalinnustus on lyhyen metsästysajan vuoksi ollut harvinaista herkkua viime vuosikymmeninä samoin kuin passijahti teerien aamulennolta.

Olen huomannut tässä metsästyksen muodossa labradorinnoutajan hyvät ominaisuudet: se istuu hiljaa passissa ja ilmaisee melko kaukaakin linnun istumarapsahduksen.

Suojaisassa vahtipaikassa tai naamioverkon takana pitää koira olla vahinkojen välttämiseksi kytkettynä.

Heti riistalaukauksen jälkeen se tulee laskea vapaaksi ja komentaa noutoon. Kokenut koira osaa lähteä suoraan ammunnan suuntaan.  Se löytää linnun useimmiten heti ilman, että passimies joutuu poistumaan piilostaan.

Koiran tassu oli haavalla rantakivikossa laukkaamisesta, ja olin itse venemiehenä sorsia ruovikkoisesta lahdesta metsästettäessä. Yhtäkkiä asemiehen edestä hyppäsi useassa vaiheessa sorsia. Haulikkomies ampui rauhallisesti kolme eri kertaa. Joka paukulla suistui yksi lintu alas.

Noudin veneellä avoveteen jääneen sorsan, mutta muita ei löytynyt runsaasta haeskelusta huolimatta. Soitin vaimolle metsästysmajalle, joka toi jalkavaivaisen labradorin läheiseen niemeen, jossa olin veneellä vastassa.

Paikalle saavuttua komensin noudon. Ampuja huomasi juuri ennen koiran kiinniottosyöksyä, että sorsan nokka näkyy sieraimia myöten vedestä aivan rannan lähellä. Sairaslomalainen otti linnun kiinni. Sitä piti napauttaa niskaan, sillä osuma oli katkaissut siiven tyvestä poikki.

Koira teki uudesta noutokäskystä J- kirjaimen muotoisen luovin tuulen alle ja sitä seurattuamme huomasimme, että tiheästä rannan vihveliheinikosta se nosti kuolleen heinäsorsan ilmaan ja pudotti takaisin! Tässähän tämä, miksi ette ole ottaneet, se tuntui sanovan!

Onnistuneesta jahdista palattua määräsin lääkärinä lisää sairaslomaa, vaikka pieni haava ei mitenkään näyttänyt työtä haittaavan!

Labradorinnoutaja on raskastekoinen ja liikunnallinen koira. Sillä on erinomainen riistavietti, ja vielä pitkän reissun loppuvaiheissa se jaksaa yrittää. Jos se saa hajut, sen näyttää olevan pakko tarkistaa väsyneenäkin, löytyisikö riista.

Itseään säästämättä se laukkaa vaikka pitkään kantoon raivatulla taimikolla, jossa varmaan tulee yhtenään kipeitä iskuja rintaan. Se ui jäiden seassa marraskuisessa vedessä, kun komento noutoon käy. Vammoja syntyy helposti käpäliin, ja niiden pitää antaa parantua kunnolla, ettei synny kroonista haavatautia.

Iloinen luonne ja korkeaan ikään säilyvä leikkisyys ovat ”labbiksen” mukavia luonteenpiirteitä. Sillä on pelottavat hampaat, mutta niitä se ei käytä taisteluun toisten koirien kanssa, vaan syöntiin.

Ehkä juuri tästä syystä labradorinnoutaja ei sovellu petokoiraksi.

Se kyllä jäljestää supikoiraa, mutta arveluni mukaan sen tavoitettuaan jättää kohta jahdin kesken.

Olen kuvitellut, että tuo aasialainen otus käyttää aasialaista viekkautta: rupeaa leikkisäksi, lipsauttaa kielellään ja piehtaroi. Se vetää juuri oikeasta narusta, ja noutajakin yhtyy leikkiin, ja poistuu pian isäntänsä kutsusta paikalta!  Ärhäkkä karhukoira tai saksanseisoja eivät usko viekastelua, vaan käyvät heti kiinni.

Hyvä peti lepoa varten on parasta koiran hoitoa. Ensin se on pesty tai puhdistettu ja kuivattu sekä annettu välipala. Sitten on täydellisen levon aika. Itse valmistettu peti syntyy lankusta, laudasta ja 8 millin vesivanerista. Ylellinen patja on luksusta.