Sadepäivänä

 

Aamulla alkoi sade. Sen ennustaminen onnistui, kerrankin.

Tuntui, että pystysateesta aivan maa jytisi. Vanhat – ja usein viisaat – sanoivat, että pystysade kestää kauan. Silloin ei tuule, ymmärsin, jolloin sadepilvi ei liiku nopeasti pois. Onko tämä selitys?

Ylhäällä, pilvitasolla, saattaa tuulen määrä olla toinen. Usein vanhat ovat kuitenkin oikeassa.

Teeret soivat erittäin kiihkeästi, jos huhti- toukokuussa on tyyni ilma, sumua ja tihkusadetta. Ne ovat samalla kovin kesyn tuntuisia.

 

Illalla kiusasi oikean olkapään kipu uneen pääsyä. Yleensä oikea on se vähäoireinen, mutta vasen on aina kipeä. Kuuntelin ja kuuntelin. Lopulta puoli yhden maissa lähdin etsimään otsalampun valossa lääkettä.

Otin 40 mg mahansuojalääkettä ja 1200 mg Buranaa. Hiivin ja hissutin niin hiljaa kuin mahdollista, koska kuulin vaimon kevyesti kuorsaavan syvässä unessa. Olen ajatuksen voimalla päätynyt tulokseen, että eläkeikäisen herättäminen turhaan on rikos. Onnistuin, mutta lääkkeen vaikutusta piti odotella vielä kolme varttia.

 

Aamulla heräsin sateen ääniin. Se tulee pääosin syöksytorvista. Katsoin näppäinpuhelinta, joka toimii ajannäyttäjänä ja herätyskellona tarvittaessa. Se näytti kahdeksaa.

Oli aika nousta. Tämä hienovarainen toiminta sai vaimon heräämään. Kuulin sängystä natinaa, joka muistutti muinaista sanontaa `natisuta hetekata`. Vanhasta sängystä ei vanha pääse ylös ilman ääniä.

Kiiruhdin palvelutehtävään, koska laiskurin viitta on minulle vieras. Panin kahvipannun ryöhäämään ja pöytään aamupalatarvikkeita. Vaimon aamupala on nykyisin niin monimutkainen, että sen hyväksi en liikoja osannut. Kahvi on kyllä siinäkin välttämätön. Samoin kotona leivottu sämpylä.

 

Siirryin katsomaan uutislähetystä, jotka on kätevä katsoa Ylen Areenasta. Erityisesti kiinnostavat nykyään sotauutiset. Tänään ei mitään ratkaisevaa rintamalla ollut tapahtunut. Muistui mieleen lause Länsirintamalta ei mitään uutta. Tappotyö jatkui kyynis-agressiivisena.

Syvennyin netin kautta uutisiin tarkemmin.

Linnut ruokailivat sateessa, joka oli jatkuvaa, mutta hieman vähemmän runsasta. Neljän metrin päässä on uusi pönttö, johon karjalanvarpuspariskunta on tehnyt pesää. Emo hautoo jo, luulen. Toinen varpunen oli sateen suojassa pöntön katolla. Räystään vuoksi sade ei siihen ulotu. Välillä lintu muutti ikkunan puitteen päällyslaudalle lepäilemään.

 Välillä se kävi lyhyesti nurmikolla nauttimassa evästä, jota olen siihen myöhään illalla heittänyt vähän.

Kuvasin lintua kännykällä, mutta kuva oli mitätön. Hain kameran, jolla otin lasin läpi kaksi kuvaa.

Pöntön katolla on hyvä pitää sadetta

Toinen sateelta suojainen paikka on lähellä

Välillä häädin lasiin koputtamalla ja propagandapuhujan eleillä nurmikolle ilmestyneen naakkaparven.

Olen äskettäin ottanut asekaapista moneksi päiväksi esille haulikon ja trap- patruunoita valmiiksi kiusallisten naakkojen ammuntaa varten. Ne ovat röyhkeitä, ja lopulta eleet eivät kunnolla auta. Naapurin maanviljelijä neuvoi, että ne hätkähtävät vähäksi aikaa, kun ampuu niitä muutaman.

En ole vielä kuitenkaan ole vielä päässyt tositoimiin asiassa.

Venäläiset näyttävät tekevän samaa hommaa ampumalla ihmisiä raakuuden ja kansan pelottelun vaatimuksesta. Kidutus, joukkomakuu ja murhat ovat olleet monille yllätys.

Ei sillä sotaa voiteta. Kun alhaiset vietit pääsevät valtaan, sehän kiihottaa vihollisen ajattelemaan suunnitelmaa viehättävään toimeen, kostoon. Se kuuluu ihmisluontoon, jonka vain uskonnon vakavasti ottaminen voi tyrmätä. Kalmukit ja burjaatit tuntuvat yhä olevan pelätyimpiä näissä pimeyden töissä.

 

Kun vein kameran kirjakaappiin – siirrettyäni kuvat tietokoneelle – kirjojen edestä kaapista putosi lattialle tuohikäärö. Muistin heti, että se oli vaatimaton, mutta hieno lahja ystävältäni Jouko Mieloselta.

Kääröä pitää kasassa ohut nahkahihna. Kääröön on kirjoitettu ” Elämä on elämän arvoinen haaste”. Tekstissä on myös lämpöinen onnittelu 60- vuotiaalle ja allekirjoitus: Jouko.

Sain lahjan vuonna 2009.

Olin auttanut Joukoa moottorisahatöissä Korhosenniemessä, ja myös trimmeröimällä kaikki pellon sarat siisteiksi talventörröttäjistä ja pajun sekä koivun ritvoista.

Jouko oli yökunnissa mummon mökissä.

Hän tarjosi minulle mieleen jääneen aterian. Siihen kuului itse leivottua ruisleipää, paistettua kuhaa ja erilaisia yrttejä ja puutarhan kasviksia. Juomana oli kylmä vesi.

Keskustelimme verkkaisesti ja söimme ilman määrättyä ja ahdistavaa aikataulua. Vieläkin olen sitä mieltä, että kyseessä oli paras ateria, jonka olen syönyt.

Kekkonen sanoo samaa saaneensa 200 kilometrin erämaavaelluksen aikana lokakuussa presidentin vaalin alla yhdestä talosta ruokaa. Lokakuun raa`assa ilmassa Onni Mukkala suunnisti vaiston varassa. Oltiin yöt tulilla pimeän aikaan. Erämaatalossa ruokana oli keitetyt perunat, ruisleipä ja tirripaisti voikastikkeen kera. Olikohan leivän päälle vielä poron kuivaa lihaa?

Lopulta sade lakkasi.

Ulkotöihin en päässyt, mutta kaupalle kyllä. Vieraaksi oli luvassa vaimon sisar Vaasasta asti. Vanhan tavan mukaan oli velvollisuus tarkistaa ja täydentää ns. vierasvarat.

Ei tullut kömmähdyksiä tänään, vaan söimme hyvän aterian: kalaa, riisiä ja salaattia, sen kastiketta ja kauraleipää.

Tuli ihan turvallinen olo siitä, että sentään joku asia on vielä ennallaan.

Linnun uusi koti napottaa räystään suojassa eikä se kärsi sateesta.