Kevätilma on täällä

 

Juonittelua se on ollut, kevään tulo. Välillä näytti, että nyt se lämpiää, kun mitattiin yli 17 asteen lukemia. Sitten se viskasi tuulensa pohjaan päin, ja koleaksi meni. Yöllä oli pakkasta, ja näytti, ettei näistä lumista niin vain eroon päästä.

Kahdesti on leivinuuni pitänyt lämmittää, jotta olisi tarjennut sisällä T- paita päällä asustaa.

Vielä aamulla tuuli oli kalseaa, mutta sitten sama tuuli lämpisi jo. Oikein sanoivat – vanhat – kun opettivat, että jään tai lumen yli puhaltava tuuli on aina viileä. Nyt olen sanonnan totuudesta vakuutettu.

 

Eilen leikkasin kolmen desimetrin mittaan pitkäksi venähtäneet ruusut koko penkin mitalta. Vaimo arveli, että leikkaamalla ne tuuhettuvat.

Talven lumet painoivat miehen pituiset varret alas. Tämä ylen piikikäs ruusu ei kelpaa rusakoille niin hyvin kuin lapsuudenkodistani tänne tuotu ikivanha juhannusruusu. Sen söivät jo muutenkin lihavat rusakot hangen pintaa myöten suihinsa.

Kylvin kevätlannoitetta omenapuille ja punaisille viinimarjapensaille sekä vattumaalle. Pöläytin vähän virvoittavaa pulveria kahdelle nuorelle marjatuomipihlajapensaallekin.

Eräs tutkija kertoo kirjassaan viettäneensä kaikkiaan noin 14 vuotta mustajalkaintiaanien parissa. Hän mainitsee, ettei vieläkään tiedä yhtään ruokaa, johon ei olisi tuomipihlajan marjoja lisätty. Se oli peurapaistin vakituinen kylkiäinen paistettujen sienien kanssa. Intiaanit saivat täysipainoista, vitamiinipitoista ruokaa eikä heitä uhannut keripukki lainkaan.

Meillä on koristepuina kolme luonnosta löytämääni isotuomipihlajaa. Niiden suuri marjasato on korkealla, tavoittamattomissa, sillä nämä puut ovat 5 – 6 metriä korkeita. Valtavat rastasparvet tyhjentävät nämä puut joka syksy.

Piti hommata kaksi marjatuomipihlajan tainta. Viime kesänä ne tekivät jo vähän marjoja. Jospa nämä tekisivät pensaana kasvettuaan satoa syötäväksi asti. Mikä kelpaa punaisille miehille on hyväksi meille valkoisillekin.

 

Ainut asia, jota ilman valkoiset olisivat vallan hyvin pärjänneet, oli Kolumbuksen miesten Väli-Amerikan saarilta tuoma ranskantauti eli kuppa. Kaksi alusta kolmesta palasi Espanjaan takaisin tammikuussa 1493.

Jo seuraavana vuonna tauti oli Italiassa, josta se saman tien levisi Ranskaan. Tauti paljasti jyrkän katolisten maiden moraalin heikkouden.

Sairautta alettiin hoitaa elohopeasalvalla.

Sanottiin, että yksi yö Venuksen seurassa merkitsi loppuelämän seurustelua Merkuriuksen kanssa. Mercury on englannin kielessä elohopea.

 

Rytyytin oksasilppurilla kaikki leikkaamani ruusujen varret.

Ostin kauan sitten tämän sähkökäyttöisen silppurin, kun meillä oli vielä Terijoen salavia.  Niistä tippui paljon oksia joka talvi. Oksat olivat hyvää ainesta kompostimassaa ilmastamaan.

Kaikkien pensaiden kuivat oksat tai tuoreet ja harvennuksessa poisleikatut ovat yhä käypäistä ruokaa silppurille. Kepit ja laudanpätkät – joista ei ole linnun pönttöön – on ollut tapana pieniä ja pudottaa silppurin kitaan. Sinne voi panna 40 mm paksuja oksia.

Kuokka on puutarhatyön tunnuskalu. Sen puuvarsi oli valkoinen uutena, mutta muuttui jalopuun sävyyn kaksinkertaisen tervankusikäsittelyn ja kuivatuksen jälkeen.

Kävin kylällä asioimassa. Vein yhden tutun miehen kirjeen postiin. Hän antoi merkkiin rahan, jolla kirjeen matka alkoi kohti salaperäisen kirjeen saajaa. Arvelen, että kyseessä ei ollut kirje morsiamelle. Semmoinenhan olisi vallan kirjeen kirjoitustaidon suurin koettelemus! Siinä näet ja nimittäin pitää olla sanomassaan tarkka. Paperilla olevaa tekstiä on vaivalloista peruuttaa.

 

Kotimatkalla jouduin viimeiseksi yhdeksän auton letkaan, jonka onneksi hoksasin ruumissaatoksi. Se ajoi neljää kymppiä.

Oli aikaa ajatella autuutta ja omaa mieskohtaista kohtaloa.

Niin paljon kuolee nyt neljäkymmenlukulaisia, että on syytä arvella, ettei kutsu tuonilmaisiin ole enää mahdottoman kaukana.

On armollista, ettei kukaan tiedä hetkeä, milloin kello soittaa lähtöön. Se ei lainkaan pelota minua, koska tili on aika selvä. Se ei suinkaan tarkoita, että tässä kirjoittelee esimerkillinen mies, ei. Armon kerjäläinen vain.