Arvoitus

 

Naiset säikkyvät milloin mitäkin, joskus olevaista eli todellista, joskus olematonta. Niin nytkin.

Joku oli vastoin ohjeita kirjoittanut pullukalle e- pillereitä. Niin ei saa tehdä. Siitä johtui alhaalta reiteen ja alaonttolaskimoon asti mahan puolelle ulottuva suuri laskimotukos. Siitä irtosi pala, ja seurasi keuhkoveritulppa.

Nainen lopetti pillerit. Piti syödä nyt kallista verenohennuslääkettä puoli vuotta.

 

Tappaa ne meinasivat. Mietitytti. Joskus oli silmään sattunut kaiken hömpän keskeltä oikeaa tietoakin. Niinpä nainen aloitti laihdutuksen.

Se sujui menestyksellä, kuten usein nuorilla. Vanhuuseläkeikäisille ei lainkaan suositella laihdutusta.

Alkuun meni mukavasti painon hallinnassa. Rasva suli paksuilta lihoilta, mikä huomio jopa koukutti ihanasti. Menikö juttu överiksi, kun pituus oli 170 senttiä ja paino vain 53 kiloa? Verenpaine oli luonnonkansojen tasoa eli runsas 100/75.

 

Mutta, vointi ei ollut hyvä. Selkä oli kipeä ja kummallinen kipu säteili vasenta jalkaa alas. Jokohan se veritulppa taas vaanii henkeä?

Pitihän se lähteä, äkillisesti vastaanotolle.

Sitä saa mitä tilaa: epäilyn laskimoveritulpasta.

Kuvaus osoitti, että suonet olivat puhtaat.

Vasen pohjekin näytti paksummalta, mutta mittanauhalla selvisi kuitenkin, että se ei ollut totta.

 

Pahempaa seurasi: puutuneisuus eli turtuus nousi alamahalle asti. Yhtenään piti käydä siellä missä kuninkaatkin käyvät. Yleistä voipuneisuutta ilmeni, etoi, ja oksennus purkautui pakolla muutamia kertoja väkisin ulos. Kävely alkoi mennä vaivalloiseksi.

Pitihän se mennä taas lääkäriin, josta annettiin suosiolla passi sairaalapäivystykseen.

Tehtiin tutkimuksia, magneetissakin piti pötköttää. Hermoja syynättiin: jalkojen refleksit puuttuivat ja niiden voima oli alentunut. Hermo-lihastutkimus osoitti, että impulssin kulku oli hermokudoksessa poikkeava. Hermokudos tuntui sairaalta.

Laajoja kokeita otettiin, mutta niissä ei ollut mitään oireistoa selittävää.

Meikäläisen systeemin mukaan potilas pantiin kotiin odottamaan loppuja tuloksia, ja muutenkin.

Ranskassa lääkärit – optimistiset ja eläväiset hupsut – tutkivat ja hoitavat potilaan sairaalassa loppuun asti yhtenäisenä putkena. Ranskassa väitetään, että se on paljon halvempaa niin. Sairaalasta Ranskassa palaavat kotiin ne, joita hoidetaan lääkkeillä, jotka on leikattu tai heille on tehty jokin toimenpide. Kolmas ryhmä ovat ne, joille ei levinneen syövän tai muun vakavan syyn vuoksi ole mitään parantavaa hoitoa olemassa. Heille kiekuu Gallian kukko kuolemaa.

Kotona nainen ei enää pärjännyt kunnolla heikoksi menneen kävelyn vuoksi.

Hänen piti mennä kontrolliin sopimuksen mukaan. Lääkäriä odotti nainen, joka liikkui nyt apuvälineiden avulla.

Tutkijan oli palattava alkulähteille. Ehkä hän muisti – kuten minäkin – lääkärikoulusta sen, että kun kärsivällisesti kuuntelet, niin potilas kertoo sinulle diagnoosin kolmessa tapauksessa neljästä! Potilas kertoo myös taudin määrityksessä auttavia, ratkaisevia johtolankoja. Työ muistuttaa eräissä suhteissa rikospoliisin tutkintaa, jossa etsitään kriittisiä todisteita.

Niin kävi nytkin. Laihdutuksen hurma oli naisella valtava. Kolmekymmentäkolme kiloa rasvaa kaikkosi olemattomiin. Nainen tunsi, että tässähän pärjää ilman syöntiäkin vallan hyvin. Perhosen esimerkin mukainen sietämätön keveys koukutti entistä kovemmin, kun laihtuminen rullasi parhaimmillaan eikä mitään oireita vielä tuntunut.

Älykkäät aivot säteilivät. Ne taivaan lahjana saanut tohtori määräsi hermovitamiinikokeet. Muut syyt oli jo suljettu pois. Kas, seulaan jäi B1- eli niasiini- vitamiinin puutostila.

Näin tauti sai nimen, jota oli jo kauan kaivattu: beriberi.

Se on vitamiinin puutoksesta johtuva sairaus, jota esiintyy kehitysmaissa, jossa leipää ei riitä kaikille.

Nainen ei ollut huolehtinut kaikkien vitamiinien saannista rajussa laihdutuksessa. Neljässä kuukaudessa paino laski 33 kiloa. Se on paljon, aivan liikaa. Eihän siinä nahka edes pysy vauhdissa mukana. Tulee mieleen räsynukke verrattuna kimmoisaan, urheilevaan neitiin, joka on rakentanut kauan kestävyyskuntoa. Rasvaa pitää olla sopivasti, vaikka rasitus on kovaa.

Jos laihdutus olisi vielä jatkunut, seuraus olisi ollut Wernicken tauti: tylsistyminen muistin osalta, haparointi kävellessä, väräjävät silmät ja sitten yleinen sammuminen. Lieviä oireita tuosta sairaudesta kyllä löytyi tutkimuksissa. Ne katosivat, kun alkoi suoraan suoneen annettu vitamiinihoito heti diagnoosin selvittyä.

Niasiinia saa parhaiten täysviljaisesta leivästä, lihasta ja kalasta. Kanamunat ovat hyvä vitamiinilähde, pähkinätkin ja meidän kulttuurissa vähän käytetyt pavut.

Nämä B-ryhmän vitamiinit ovat hyvin tärkeitä hermotoiminnalle niin aivoissa kuin niiden ulkopuolellakin. On suojeltava hermojen myeliinituppea joka päivä, muuten on paha. Vitamiinipillereitä ei kannata syödä. Yllä mainituissa ruoka-aineissa vitamiini on muodossa, jossa se imeytyy parhaiten. 

Tämä koskee erityisesti muistivitamiinia, B 12- vitamiinia. Sen puute johtaa dementiaan. Kasvissyöjät ovat vaarassa, koska tämäkin vitamiini on tarjolla yllä mainituissa ravintoaineissa, ja erityisesti eläinten sisäelimissä. Niitä vegetaristit välttävät jyrkästi.

Vanha lasten iltapala – voileipä ja lasillinen maitoa – on ihmeen pätevä yhä. Siinä on tarjolla hermostolle tärkeitä vitamiineja sekä luustolle sen kasvuun tarvitsemaa kalkkia.

On muistettava, että luustomassan ihmiselimistö kasvattaa maksimiinsa 30- vuotiaaksi mennessä. Sen jälkeen se vähenee yhden prosentin vuosivauhtia, vaikka mitä tekisi. Jos luustomassa on suuri, kunnian kukko laulaa, jos pieni, törmäys luustokatoon ilmaantuu jo ennen vanhuuseläkeikää.

Keskeinen oppi tästä tapauksesta on, että pitää syödä yksinkertaisia, mutta ravinnesisällöltään hyviä ruokia aina vaan. Vaivoja ei tule, jos jättää näkyvän sokerin ja makeiset tyystin pois.

Säästyneet rahat voi lahjoittaa niille, joilla ei juuri mitään ole. Iso kirja sanoo pätevän puhujan kautta, että köyhyys – ja samalla nälkä – ei koskaan lopu.