Olemassa olevien tietojen käsittelyä

 

Seurasin entisen Helsingin kaupungin apulaiskaupunginjohtajan (2003 – 2017) haastattelua. Olin myöskin lukenut hänen kirjoistaan tietoja sekä seurannut vuosikymmenet hänen julkista toimintaansa. Hän on Pekka Sauri.

Politiikka tempaisi miehen jo 1980- luvulla imuunsa. En ole kuitenkaan saanut selville hänen vakaumustaan eli oliko hän alussa taistolainen, kuten useat ensimmäisen sukupolven vihreät. Hän toimi vihreiden puoluesihteerinä kahteen otteeseen, mutta kansanedustajaksi häntä ei valittu.

Opintoja Pekka Sauri suoritti paljon. Hän luki soveltavaa psykologiaa, kasvatustiedettä, psykiatriaa ja teoreettista filosofiaa. Niistä muodostui humanististen tieteiden kanditaatin tutkinto.

Sauri suoritti vielä soveltavasta psykologiasta lisensiaatin tutkinnon. Samantapaisesta teoreettisesta aiheesta hän väitteli 1990 tohtoriksi Englannissa.

Kun lukee tarkasti, huomaa, että Sauri ei suorittanut työhön valmistavaa psykologin tutkintoa. Se olisi mahdollistanut hyvinkin hyvän elämän psykologina.

Työksi jäi lehtimiehen työ, johon ei ollut koulutusta ja juontotyö Yölinja- ohjelmassa. Sauri neuvoi ihmisiä ongelmissa tapaamatta heitä.

Työtä riitti kolmessa lehdessä ja Mielenterveyden keskusliiton puheenjohtajana. Kirjoja Sauri kirjoitti ahkerasti.

Lopulta hänet valittiin vihreiden edustajana Helsingin kaupungin apulaisjohtajaksi alueinaan rakennus- ja ympäristötoimi. Tähänkään tehtävään hänellä ei ollut alan koulutusta, vaan näyttää siltä, että kyseessä oli poliittinen valinta.

Kunnallispolitiikan alalla Saurilla oli ainakin kuusi lautakuntien jäsenyyttä, joista vähintään viidessä hän oli varapuheenjohtajan tai puheenjohtajan toimessa.

Sauri sanoi haastattelussa olleensa lapsesta, mutta vähintään nuoresta pitäen jatkuvasti masentunut.

Hän selittää monia tutkintoja ja näkyviä edustuksiaan tarpeella saada tunnustusta. Hän arveli, että se auttaisi tautiin. Tämä tuntuu vallan kummalliselta. Väittelin vaimon kanssa monta kertaa tästä. Vaimolla on psykiatrisen erikoissairaanhoitajan tutkinto.

Minä olen - luettuani hänen kirjansa – sitä mieltä, että tuommoinen asenne esillä olemiseen tekee juuri päinvastoin eli uupumus ja huono olo vain syvenevät. Kapasiteetti ei riitä kenelläkään, vaan kaikki energia kuluu jo käsillä olevassa yhdessä työssäkin. Niin sanovat useimmat masennuksen sairastaneet. Puhti ei riitä enää työn ulkopuolisiin harrastuksiin, sanotaan.

Huomasin, että Saurin suhde isäänsä ei ollut häävi, vaan etäinen. Sauri ei sano kirjoissaan juuri hyvää sanaa äidistäänkään. Ikätovereista hän ei tunnu saaneen ystäviä elämänsä ajaksi. Uimassa kyllä käydään porukalla lapsena, mutta aikuistuttua kaverit katoavat, kun hänen omaa tekstiään lukee tarkasti.

Sauri tapasi Helsingin liikennevaloissa koulusta tutun pojan, jota hän kiusasi. Tämä sanoi tulleensa uskoon ja opiskelevansa teologiaa. Hänestä loisti vapautuneisuus ja rauha, uskoon tulon autuus.

Sauri sanoo alkaneensa vanhempana tuntea suurta syyllisyyttä, joka ahdistaa mieltä jatkuvasti. Jotenkin hän on ymmärtänyt, että ateismissa ei ole pelastusta. Koulutiedoista hän muistaa kymmenen käskyä. Hän sanoo rikkoneensa niistä kaikkia, jos tappaminen ymmärretään laajempana käsitteenä kuin tappo tai murha. Niinhän se onkin, Katekismuksen mukaan.

Sauri kysyy kirjassaan Onnen harha sivulla 114 ahdistuksessaan `olisiko olemassa jokin elämänkatsomus, jossa voisi saada rauhan omalletunnolleen ja riittämättömyydelleen? Rauhan syyllisyydestään. Anteeksiannon ja syntien, pahojen tekojen sovituksen. Ei sillä ole jumalan kanssa mitään tekemistä, ellei nyt määritellä omaatuntoa jumalaksi, mikä olisi ehkä vähän kaukaa haettua`.

Minä vastaan tähän: juuri omatunto on Jumalan ääni ihmisen sisimmässä! Se ohjaa oikeaan ratkaisuun animistisilla luonnon kansoillakin. Samoin se syyttää vääristä teoista meitä kaikkia, myös kaltaisiasi ateisteja, Sauri.

Minä ajattelen, että ihmiselle riittää yksi ainoa työ koko eliniäksi ja siinä kehittyminen vallan alansa hallitsevaksi mestariksi. 

Tuntuu kummalliselta, että Saurille ei löytynyt ketään, joka olisi välittänyt hänestä niin paljon, että olisi ohjannut hänet oikeaan terapiaan. Ensimmäinen avioliitto näyttää hajonneen. Ehkäpä Saurilla ei riittänyt energiaa lapsille ja rouvalle, vaan erilaiset toimet veivät hänet pois kotoa.

Masentuneen tulee harkita vakavasti, onko hänestä avioliittoon lainkaan. Sauri tunnustaa olevansa myös narsisti, mihin hänen elämänhistoriansa sopii hyvin. Työn lisäksi avioliitossa vaaditaan melkoinen panostus perheen hyväksi. Se on niin vaikea yhtälö ratkaistavaksi, että puolet aviopareista eroaa. Se kuuluisa tahto ei riitä, vaikka pyrkimystä olisi.

 

Älykkäälle, mutta nuoresta pitäen masentuneelle sopii työ, joka ei kuormita fyysisesti ylettömästi. Sellainen voisi olla vaikka isohkon yrityksen tai kunnan mikrotukihenkilön työ. Siinä on sopivasti ihmiskontakteja, mutta ei liikaa. Arvostusta tulee luontojaan, sillä useimmat meistä eivät osaa juuri mitään tällä alalla.

Jos masennus vaihtelee intensiteetiltään niin, että välillä on helpompaa, eri järjestöt ovat hanakoita saamaan ohjausta tietokonealalta: kansalaisopistot ja muut järjestöt. Semmoisesta voi saada lisävaroja omaan elämäänsä.

Missään tapauksessa ei ole syytä lähteä oman aseman ja kunnian ja kiitoksen perään, vaan riittää, kun tekee hyvin työnsä ja seuraa alaansa tiiviisti ja käy täydennyskursseja.

 

On nimittäin niin, että kaikenlainen glooria ihmisen ympärillä aiheuttaa kateutta ja pahaa verta. Sehän nostaa julkkiksen muiden yläpuolelle, ja juuri se on vaarallista, koska todellisuutena on masennuksen vuoksi pienuus ja avuttomuus, jopa kuoleman kuiskuttelu korvaan. Tällainen ristiriita syventää masennusta ja johtaa sen kroonistumiseen, jos mitään ei tehdä.

On merkillistä, että asioiden tämä puoli ei ole tullut Saurin mieleen vieläkään. Vanha sanonta suutari pysyköön lestissään, tarkoittaa osittain tätä. Oman homman lisäksi ihmiselle on turmiollista tavoitella kuuta taivaalta. On pysyttävä siinä, minkä osaa ja hallitsee hyvin.

Ei onnea voi saavuttaa lukemattomilla edustustehtävillä, julkkiksena patsastelulla ja yhtenään vaihtuvilla töillä. Kaiken tämän kaltaisen tavoittelu ruokkii sielun alakuloa entisestään. Katoavaa on maailman kunnia.

Työn lisäksi – joka on sopivasti kuormittava ja itsessään palkitseva – luonto, omasta itsestä huolehtiminen ja perhekeskeinen elämä ovat tärkeitä mielenterveydelle.

Eduksi on suurestikin, jos ihmisellä on toivoa tulevasta. Sitä voi saada parhaiten noudattamalla vaikkapa kirkon oppia ja kilvoittelemalla siinä hyvä kilpailu, kuten Paavali neuvoo lahjakasta oppilastaan Timoteusta.

 

Maailma on täynnä ahdistusta. On sotia ja konflikteja sekä juuri nyt menossa vaarallinen tautiepidemia. Pelkoja ja toivottomuutta ja syitä niihin riittää. Tässä mielessä vanhan maatalousyhteiskunnan katoaminen – ja sen mukana vähentynyt yhteisöllisyys – ja ihmisten joutuminen kauas toisistaan, on ollut tuhoisaa.

Viimeisessä kirjassaan Sauri näyttää tulleen synnin tuntoon, ja se painaa häntä. Arvelen, että mies ei ole käynyt nuorena rippikoulua. Siksi hän ei ole ymmärtänyt lainkaan yhden teologin puhetta. Hän on keskustellut teologin kanssa syntien sovituksesta. 

Sauri kertoo epämääräisesti koko entisen maailmankuvansa romahtaneen. Hän jopa yhtenä aamulla herättyään tunnusteli itseään, onko hän todella vielä elossa. Silti hän ei kerro hakeneensa apua miltään taholta, paitsi kasveista, joka on outo juttu. Semmoinen viittaa persoonallisuuden hajoamisen vaaraan. Peltomaitikan perään - ja peltosirkun - matkustaminen kauas kotoa tuntuu surrealistiselta. Molemmat ovat katoamassa Suomesta kokonaan.

Nyt pitäisi – minun mielestäni - mennä vaikka yksityiseen rippikouluun. Siihen Saurilla on enemmän kuin tarpeeksi rahoja. On lähdettävä uskon perusteista ja sitten edettävä kilvoituksen tiellä kohti vapahdusta. Mikään muu ei auta sovituksen ymmärtämiseen.

Psykiatrin hoito tuskin auttaa. Narsismi kuuluu osiltaan persoonallisuushäiriöiden luokkaan. Siihen on vaikea, lähes mahdoton saada parannusta. Narsistin seurassa muut saavat kylmää kyytiä. Vaimo kuolee pystyyn varsin pian.

Nyt toukokuussa ilmestyneen uusimman kirjansa lopulla Pekka Sauri sanoo alkaneensa eheytyä, kun hän päätti lopettaa valehtelun ja kaksoiselämän viettämisen. Ahdistus on helpottanut, ja totuus on tehnyt miehen vapaaksi. Juuri niin pitääkin.

Oppia ikä kaikki on sattuvasti sanottu vanha viisaus.

Toisten virheiden toistamista pitää suurin surmin välttää.

Kysyvä saa vastauksen ja kolkuttavalle avataan.

Kun pyytää apua, sitä yleensä saa.

Elämä ei ole suinkaan tohtorin tasoa vaativaa, mutta haaste se kieltämättä on.

---

 [EO1]asntunee