Perinnettä

 

Museot tallettavat vanhoja esineitä. Jotkut keräävät niitä ihan kotikokoelmiksi.

Kotonani oli aikoinaan valtavat määrät maasepän tekemiä kaluja. Aitan seinämän levyinen soimi eli hevosten syöttökaukalo oli täynnä vanhan ajan kamaa: oli puhko, jota käytettiin tuurnan kanssa hyvän reiän tekemiseen, vaikka peltiin. Maasepän tekemät riimut löytyivät. Niitä alettiin kutsua museoriimuiksi, kunnes mummo vei ne Kuopion museoon. Sinne meni sirppejä, viikatteen teriä, sorkkauatran rautaosat luotteineen, pajapihdit ja pajavasara.

Tein kerran tietokonehaun, ja eikös museon kokoelmista löytynyt ukin isän kelsiturkki! Tämä mies kuoli vuonna 1916.

Kun viljelys tilalla päättyi ja se jäi autioksi, annoin puimakoneen, maamoottorin sekä laitareen tutulle keräilijälle. Tällä reellä ajettiin jänniä reissuja kansakoulun kuusijuhlaan.

Me lapset oltiin kuskin pukin takana lammasnahkaisten peitteiden suojassa paksun heinäkerroksen päällä. Isällä oli aina yllään paksusta kankaasta tehty pomppa, jossa oli hyvin suuret napit. Kun isä nosti sen kauluksen pystyyn, se ulottui karvareuhkaan asti. Sieltä, pienestä raosta hän tiirasi liikennettä. Ymmärsin, että kuskin pukki oli reen kylmin ja viluisin paikka ilman kunnon varusteita.

Pelastin omalle mökilleni kaksi puhalluslamppua, joita tarvittiin maamoottorin kuulan kuumentamiseen. Toinen on saksalaista toinen ruotsalaista valmistetta. Messinkiä ei ole säästelty. Ruotsin tuotteen paloöljysäiliön pintaan on kaiverrettu pitkä teksti. Sen alussa kehotetaan varomaan jäljitelmiä!

Original Sievert puhalluslamppu

Aikoinaan yleisiä olivat kupariset kahvipannut. Niitä entisöin mökille koristeeksi kaksi. Toinen on kotikäyttöön tarkoitettu pienehkö ja toinen tarkoitettu runsaalle vierasväelle. Näitä pannuja huoltamaan tarvittiin ajoittain tinuri. Mylly kahvinpapujen jauhamiseen on sekin mökillä entisöitynä.

Kestipannu

 

Kuparinen kahvipannu

Kun lehmät pidettiin kesällä metsälaitumella – kuten lampaatkin – eläinten kuulosteluun tarvittiin kelloja. Johtavan lehmän suuri messinkinen kello on yhä upea. Sen äänen kuuli jo kaukaa. Alkuperäinen kieli oli pudonnut.

Veli oli tehnyt mutterista siihen kielen, joka ei ole hyvä. Siksi teetin Jouko Mielosella, joka takoi mielellään, siihen uuden kielen.

Johtavan lehmän kello. Messinkiä on otettu vähän pois, toiselta puolella otettu kolmen pyöreän, sentin kokoisten kolmen reiän rivin verran messinkiä johonkin tarkoitukseen tuurnalla. Näin lienee ääni satu ainutlaatuiseksi.

Lampaan pieni kello, joka on myös alkuperäinen ja hyvin vanha, sai uuden kielen varalle samalla takomareissulla Joukon taitavien käsien kautta.

Pieni lampaan kello

Joukon takomat kellojen kielet säilytän muistona mestarista

Jouko oli jo silloin iäkäs mies, mutta suostui vielä valmistamaan nämä kalut, joita ei ole hevin saatavissa mistään.

Jouko kertoi minulle aloittaneensa nuorena poikana isänsä pajassa päältä lyöjänä. Se oli homma, jossa pääsi näkemään nuoren tarkoilla silmillä, missä raudan värissä mikin toimi tehdään: takominen ja sen lopettaminen, ahjohitsaus, ja raudan karkaisu sekä kierteen tekeminen poran terään.

Virkatalon veneen messinkinen kokkarengas

Hirsitöissä tarvittiin aikoinaan käsikäyttöiseen poraan pitkä kierreosa. Poraa kutsuttiin vintiläksi. Sitä käytettiin käsin visakoivuisella poikkipuutangolla, joka oli kiinni poran pitkän rautavarren reiässä. Tämä reikä oli takomalla valmistettu sepän pajassa. Tämmöisen poran tarkastuksessa tajuaa, miten seppä, joka oli jo mestari, osasi tehdä vaikeita töitä. Vain tiivis ja pitkäaikainen seurustelu raudan kanssa johdatti mestarin taitoon ja viittaan.

Ukin metsänvartijan rintamerkki. Eräs metsän ostaja sanoi puiden ja metsästyksen olleen Ovaskaisille niin tärkeä, että heidän luullaan jopa syntyneen puussa!

Yksi näyte osaamisesta oli ottavan viikatteen terän takominen ja karkaisu. Kaikki sepät eivät laskeneet pajaansa ylimääräisiä urkkijoita, vaan he halusivat pitää salaisuudet itsellään.

Yhteistä heille kaikille oli, että takomismaksuksi – jos työ piti saada joutuisaan valmiiksi – kävi rahan lisukkeena paloviina. Luulin rippikouluun asti, että seppä tarvitsi viinaa seokseen, jolla salaperäinen terän karkaisu tehtiin.

Kun kysyin, isä kertoi totuuden, joka oli minulle yllätys ja myös hauska asia. Mestarit tarvitsevat nykyäänkin inspiraation esille saamiseen erilaisia keinoja. Muusa ja paloviina lienevät ne tärkeimmät.

Kulkunen