Pipsan ensimmäinen

 

Kuu oli vaihtumassa ja Pyhien miesten päivä lähestyi. Nykyään sanotaan vain Pyhäinpäivä. Syy lienee joka paikassa korostettavan tasa-arvon.

Pyhillä tarkoitetaan pyhimyksiä. Niitä ovat apostolit ja Jeesuksen äiti, Maria, apostolien opetusta saaneet kirkkoisät ja kristinoppia tulkinneet viisaat kirkon opettajat. Hildegard Bingeniläinen on yksi harvoja naispuolisia pyhimyksiä. Hän näki lapsesta asti näkyjä hereillä ollessa. Hildegard sävelsi kirkkomusiikkia, teki raskaita saarnamatkoja, kirjoitti tekstejä, oli mystikko ja luostarin priori.

Miehistä muistiin on jäänyt Ignatius Antiokialainen. Hän kutsui itseään Theoforokseksi. Se merkitsee Jumalan kantamaa. Arvellaan, että juuri häntä Jeesus piti sylissään, kun hän siunasi lapsia ja kehotti aikuisia tulemaan uskossaan lasten kaltaiseksi. Ignatius kärsi marttyyrikuoleman keisari Trajanuksen aikana Colosseumissa petojen repimänä.

Ignatius nautti Pietarin ja Johanneksen opetusta nuorena. Samaa opetusta oli antanut Johannes Papiaallekin, joka on toinen tärkeä varhaiskirkon johtaja. Kuolema kohtasi hänet Smyrnassa.

 

Hirvijahti oli ollut pari viikkoa tauolla. Odoteltiin ensilunta. Sitä tuli lauantaiksi, joka edelsi Pyhäinpäivää. Lumet eivät nyt hirvimiehiä auttaneet. Päätettiin lähteä Pyhän pitoon vanhan tavan mukaan.

Jo kello neljäntoista maissa Jussi oli kotona. Pipsa oli innostunut isännän paluusta. Pipsa oli vasta kahdeksan kuukauden ikäinen, mutta siltä oli ammuttu jo teeriä. Jussista näytti, että tässä voisi ehtiä vielä pienen pyörähdyksen tehdä, mutta sukkela piti olla, koska marraskuun päivä on lyhyt.

Haulikonpatruunoita hirviliivin taskuun ja pari lintupatruunaa raskasta yleisluodikkoa varten housun taskuun. Hirvipuhelin haittasi lähtöhötäkässä sen verran, että mielijohteesta Jussi jätti koko liivin eteisen naulaan.

Pipsa otti etuistuimelta- niin sanotulta apukuskin tai pelkääjän paikalta – sijansa, ja Jussin lavapaku kaartoi metsästysmaiden suuntaan. Vaistomaisesti auton keula kääntyi Kommion suuntaan.

Paikan maine entisinä aikoina oli sama kuin Lapin Sompion. Kommiossa asusteli riista. Siellä oli marjoja ja vaikka mitä, kuukkeleitakin.

Sieltä sai viime vuosisadalla kirkasta viinaakin, jota Kommion Miina valmisti parhaalla taidollaan.

Miinaa ei tuomittu pitkään aikaan, koska kansa suojeli häntä. Hän sai rauhassa pitää huolta suuresta lapsikatraastaan. 

Mies oli joutilas istumaan linnassa tuomiot kotoa löytyneestä ei- valtiollisesta viinasta. Mies oli samalla – yleensä talvisaikaan – poissa kotoa syömästä, mikä helpotti Miinan taloutta. Mitäs sillä miehellä enää tekisi? Sehän on vain siinä syömässä, totta tosiaan.

Mutta, maailma on niin rakennettu, että aina löytyy hyvällekin tyypille kavaltaja, kuten luemme uudesta Testamentista. Miinakin sai lopulta passituksen naisvankilaan. Tarpeellinen hengäsdystauko hektisen työputken välillä, toisaalta.

 

Kun Jussi oli ajanut kolmesataa metriä Kommion tietä kohti Pienrististä, tien oikealta puolelta lähti metso pakolentoon. Pipsa nosti etupenkillä metelin.

Tien levikkeelle päästyä sen kaulaan piti panna gepsipanta. Sen asennus oli vaivalloista, koska koiran kiihko riistan perään oli suuri. Pipsa pyöri kuin väkkärä, kun sen olisi pitänyt seisoa paikallaan. Koira ryöstäytyi isäntänsä puolen ovesta heti maastoon eikä jäänyt odottelemaan käskyjä.

Muutaman minuutin kuluttua alkoi kuulua haukku. Älypuhelimen ruudulta näkyi, että Pipsa oli äänessä sadan viidenkymmenen metrin päässä tieltä.

Jussi veti haulikon auton takatilasta ja aikoi ladata sen. Mutta, patruunoita ei löytynyt. Silloin välähti mielessä, että haulikon panokset hän oli työntänyt hirviliivin taskuun. Liivi oli nyt kotona, eteisen naulassa. Semmoista jälkeä se tuottaa, kiireen touhotus.

Löytyi sentään kivääriin kaksi vaivaista lintupatruunaa. Ase oli ollut päivemmällä hirvijahdissa. Kiväärin päällä on maksimissaan kaksikymmentä kertaa suurentava laatukiikari äärimmäisen tarkkaa ammuntaa varten, kun matka oli pitkä. Ase on raskas tarkkuuskivääri. Sitä ei vaellusmetsästyksessä viitsi raahata sen painon vuoksi mukanaan. Passiaseena se on paras mahdollinen. Kotona on vaellusjahtiin kevyt lintukivääri. Siinäkin on erinomainen kiikaritähtäin.

Pipsan kiihkeä haukku pauhasi hiljaisessa metsässä kuin kosken vuo.

Hiipiminen onnistui. Siinä kasvoi kaksi puuta peräkkäin, kuusi lähempänä. Se peitti toisen puun, johon koira haukkui koko ajan. Jussilla oli koiraan matkaa alle kolmekymmentä metriä

Tähystämällä kiikarin läpi ei näkynyt riistaa. Koiran merkkaus tuntui silti vuorenvarmalta.

Uudemman kerran tähystämällä näkökenttään ilmaantui metson pää, kun lintu kurkotti koiraa kohti ja uhmasi narskuttamalla sitä.

Jussi päätti ampua päähän.

Kun laukaus pamahti, pää hävisi näkyvistä. Pipsan haukku jatkui katkeamatta. Metso ei – ihme kyllä  - paennut vaan alkoi uudelleen kurkotella koiran suuntaan.

Nyt ei ollut kiirettä. Jussi arvioi linnun hengen paikkojen sijainnin. Viimeisen patruuna paukahti. Samassa höyhen- ja lumipilvi pöllähti. Metso putosi alas uudelle lumelle. Pipsa vartioi saalista terävänä.

Luoti oli hipaissut oksaa, koskapa toisesta lentolihaksesta puolet oli haihtunut pois räjähdysmäisessä ilmiössä. Sen aiheutti poikittain tai muuten epävakaasti lentävä luoti. Paistilihoja jäi jäljelle aivan riittävästi kotiin vietäväksi.

Metso saattoi olla saman kevään tulokas. Sen elämä oli lyhyt. Luonto on kanalinnuille kova: koko pesueesta elää seuraavaan kevääseen asti vain kaksi alueella, jossa ei metsästetä. Taudit ja pedot surmaavat suurimman osan. Nyt yksi ottajista oli Jussi Pipsansa kanssa. Se oli pikatyö, jota naisten kanssa puuhatessa on suurin surmin vältettävä.