Suurriistavirka-aputehtävä

 

Mies laittoi jo illansuussa ajastimen toimimaan niin, että aamuyöllä auton lokilämmitin alkaisi toimia. Apukuskin jalkatilassa kytkeytyi samalla päälle sisätilan lämmitin, jolle oli keskikonsolin sivussa oma pistokkeensa.

Pitkä pakkaskausi oli huurruttanut auton perusteellisesti, ja sen katolle oli vähän jäätynyt lunta kiinni. Silloin tällöin oli hyvä saada auto ja erityisesti sen ovien tiivisteet sulamaan ja kuivumaan, autoilija tuumaili mielessään.

Aamulla oli miellyttävää mennä autotalliin, jossa odotti lämmin auto. Monet pitivät Webastoa tehokkaana, mutta kyllä vaatimattomallakin konstilla sai mukavuutta ajoon.

Auto käynnistyi nöyrästi, ja tehokas moottori antoi hyvän kyydin varsin tasaisella tien pinnalla. Edellisen tuiskun jäljet olivat aurattu pois. Penkat alkoivat olla jo korkeat hiekkatiellä, joka oli tehty vanhan hevostien pohjalle kauan sitten.

Valokeilat pyyhkivät lumista metsää kaarteissa, joita tällä tiellä riitti. Pitkillä valoilla ajo oli tullut tavaksi, vaikka aamu jo sarasti. Mahdollinen vastaan ajava näki helposti valot ja ymmärsi hiljentää vauhtia ja ohjata lähelle tien reunaa oman autonsa. Tiellä oli vain kolme raidetta, koska se oli kapea.

Eihän täällä yleensä kukaan aamulla vastaan tullut. Harvassa olivat työssä kulkevat. Eläkeläisiä ja leskiä täällä asui. Oli autioita taloja, ja ovensa oli kylän koulukin sulkenut.

Auton moottori hyrisi unettavasti, ja ajo alamaihin päin sujui kuin virran juoksu. Lievän kaarteen jälkeen metsästä hyökkäsi suuri eläin auton päälle. Kuului pelottava rytinä ja auto ajautui pehmeään penkkaan. Siitä, aivan itsestään, vankka yksityisauto ohjautui tielle ja pysähtyi siihen.

Moottori huusi täydellä teholla, mutta toinen jalka painoi onneksi kytkintä kaikin voimin auton lattiaa kohti. Aina ne ovat väärillä polkimilla nuo töppöset, kun sattuu äkkitilanne, välähti mielessä.

 

Koko keho meni auton ajajalla turraksi. Sitten alkoi kova vapina. Sydän jyskytti niin, että pää nytkyi. Kuin olisi toistanut ” kyllä herra, kyllä herra”. Aika tuntui pysähtyneen kokonaan. Semmoinen se on pelästyksen aiheuttama sokki.

Tuli hyvä mieli siitä, että turvavyö pelasti. Verta näkyi tiellä ja lumisella penkalla.  

Hirvi yritti kaikin voimin päästä lumipenkan ylitse. Ensimmäisellä yrityksellä se tuuskahti turvalleen, mutta se katosi ihmeen äkkiä metsän kätköön. Näytti, että eläimen etujalka oli poikki, mutta varma havainto ei ollut.

Auto vaikutti aivan ehyeltä, mikä kummastutti.

 

Hyvä mieli kirkasti ajattelua. Oli heti soitettava hätäpuhelu. Käsien vapina haittasi, mutta toisella yrityksellä puhelu onnistui. Yhteys muodostui poliisille. Virkavallan puhetapa oli rauhoittava. Ensin kysyttiin soittajan tilannetta, ja vasta sitten keskustelu siirtyi hirvikolariin, tapahtumapaikkaan ja arvioon eläimen vammoista.

Autoilijasta tuntui, että hän oli melkeinpä sankarin osassa. Poliisi sanoi, että paikalle tulee suurriistavirka-avun miehiä ja koira. Autoilija sai luvan lähteä jatkamaan matkaansa sen jälkeen, kun poliisi sai hänen henkilötietonsa, osoitteensa ja auton rekisteritunnuksen.

Poliisi sanoi, että auton vauriot voi tarkastuttaa kolarikorjaamolla, jonka paikan auton omistaja tunsi.

 

Ei kulunut kuin vartin verran, kun riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja sai neuvottelun poliisin kanssa puhelimessa läpi käytyä. Hän oli myös yksi pitäjän suurriistavirka-avun vapaaehtoisista toimijoista. Heidän numeronsa ovat yhteistoiminnan sujuvuuden vuoksi poliisin tiedossa.

 

Tähän hommaan ei ole kaikista.

Pelkurit eivät kelpaa. Pitää olla varma ja rauhallinen, poliisin tuntema henkilö, joka ei mene paniikkiin.

Yleensä valinta kohdistuu hirviporukoiden jäseniin, sillä heillä on sopivat aseet ja yhteydenpitovälineet. Nämä tuntevat alueensa maaston tarkasti, mikä on etu. Jos itsellä on haavoittuneen hirven seuraamiseen harjoitettu koira tahi sellainen lainattavissa yölläkin, paljon on voitettu.

Hirven metsästykseen tarkoitettu koira ei aina ole paras jäljitykseen, vaan jäljellä pysyvä haukkumaton rotu on melkeinpä parempi. Hirvikoira voi lähteä jäljeltä toisen hirven luokse joskus, koska hirvet ovat laumaeläimiä, useimmiten.

Paras apulainen voi olla on hyvin koulutettu labradorinoutaja tai setteri. Ne ovat kuitenkin harvinaisia. Kesäaikaan toimeen soveltuu myös mäyräkoira erittäin hyvin. Riittää kun koira ilmaisee eleillään, että haavoittunut eläin on lähellä. Tärkeintä on varma jäljillä pysyminen, mikä on sulan maan aikaan ja yöllä vaativaa.

Tärkeää jäljityksessä on, että koira ei vedä, vaan kävelee rauhallisesti jäljellä. Sekin vaatii pitkää harjoittelua, joka huipentuu näyttökokeeseen. Sellainen koira on hyvin arvokas apulainen, mutta niitä on aivan liian vähän.

Juha sai toiminnanohjaalta tehtävän, koska hän oli tunnettu maastokelpoisena tyyppinä eikä hän keksinyt juurikaan tekosyitä kieltäytymiseen.

Sovittiin, että hänen hirviporukkansa miehiä pitäisi saada muutama avuksi passiin sekä jäljittävä koira seuraamaan verta vuotavaa hirveä. Soitto tuli ennen puoli yhdeksää.

Varustus on suurriistavirka-avun miehillä aina valmiina kuten palokunnalla. Talvella tarvitaan sukset tai lumikengät, säähän sopiva asu, kivääri patruunoineen, hirvipuhelin ja matkapuhelin, reppu, evästä, juotavaa, puukko ja hyvä otsalamppu.

 

Törmäyspaikka löytyi helposti poliisin välittämien tietojen perusteella. Tiellä näkyi verta, samoin aurauspenkalla.

Lähtiessä pakkasta mittari näytti viisitoista astetta, mutta tänä perjantaina ennuste lupasi lauhtumista muutamaan asteeseen. Illalla sanottiin radiossa alkavan voimakas lumituisku, joka jatkuisi seuraavankin päivän.

Lumi upotti pohjaa myöten lumikengillä talsivaa Juhaa. Se oli tämän talven kiusa, tämä pulverilumi. Leveät eräsukset upposivat aivan yhtä pahasti. Niin kertoi eräs tuttu, joka hiihteli talviteerien perässä kolmena päivänä, turhaan.

 

Hirven jälkien vasemmalla puolella näkyi jatkuvasti verta ja veren punaamia lumipaakkuja.

Koira läähätti kieli ulkona. Se ui kuin hinaaja syvissä vesissä pulverilumessa eteenpäin pyrkien. Koiraa upotti pohjaa myöten, ja sen meno tuntui melkeinpä säälittävältä. Lunta vyörähteli vähän päästä koiran selän päällitse, mutta Mosku, joka oli laikan ja karhukoiran sekoitus, oli sitkeä.

Ensimmäinen haavoittuneen hirven makuus oli jo sadan metrin päässä tieltä. Se viittasi siihen, että eläin oli saanut törmäyksessä vakavan iskun. Jäljistä sai käsityksen, että etujalat toimivat hyvin. Vasen takajalka oli ehkä katkennut, koskapa jälkien sivuun jäi verisiä pyyhkäisyn jälkiä.

 

Lumi rahisi vietävästi. Hirvi oli noussut ylös ja jatkanut matkaa tiestä poispäin. Lumisessa korvessa ei nähnyt kuin kymmen tai kaksikymmentä metriä eteensä.

Juha tiedotti jälkien suunnan passiin hankkiutuneille kavereille, jotka olivat kaikki tuttuja hirviporukasta.

Jälkiin nähden poikittain oli matalia suo-ojia. Niiden penkoissa oli tiheässä koivuja ja pajurääseikköä. Jos jäljitettävä olisi karhu, ei semmoiseen olisi menemistä.

Jo ensimmäistä ojaa ylittäessään hirvi oli kaatunut. Se oli piehtaroinut ojassa tovin ennen kuin oli päässyt jaloilleen.

Hiki kirvelsi silmissä. Onneksi koiraa ei tarvinnut hillitä, vaan sillä oli täysi tekeminen, että se pääsi eteenpäin. Koska verijälki oli selvä, asioiden sujumista helpotti koiran irti päästäminen. Koira ajattelee kiusallisesti aina toisin kuin mies kiertäessään puita ja pensaita. Se näkee maaston eri horisontista.

 

 Hetken kuluttua sen jälkeen, kun oli pakko pitää tauko, alkoi kuulua seisontahaukku läheisestä mäestä. Hyvä koira ymmärsi haukkua kaukaa, sillä väistäminen ei ehkä onnistuisi upottavassa lumessa, jos hirvi hyökkäisi.

Mäen kuusikossa lumikengistä lähti entistä kovempi ääni. Oli täysin turhaa koettaa hiipiä ampumatilanteeseen, mihin pääseminen oli epätodennäköistä. Haukku lakkasi. Se viittasi siihen, että hirvi kuuli lähestymisen äänet, ja se jatkoi pakoa.

 

Mäestä löytyi verinen makuupaikka. Maastosta selvisi, miten koira oli pysytellyt etäällä ja haukkunut jäljiltä haulikkohollin päästä.

Koira haukkui vain silloin, kun hirvi oli paikoillaan. Se on hirven metsästykseen tarkoitetun koiran tärkeä ominaisuus. Koira ei aja eläintä, vaan seuraa sitä painostamatta. Haukun tarkoitus on tiedottaa, milloin ohjaaja voi yrittää hiipiä ampumatilaisuuteen.

Juuri ennen metsäautotien pistoa, hirvi kääntyi ympäri. Jäljet suuntautuivat sille tielle, jolla kolari oli sattunut. Eläimellä oli varmasti suuri hätä ja kovat tuskat. Se hoiperteli vaikeassa maastossa.

Onneksi päivä oli kirkas ja auringon asema selvästi havaittavissa. Lumisessa metsässä sinänsä näkyvyys oli heikko. Suunnassa, jonne jäljet johtivat, oli passimiehiä.

Jäljittäjän roolina oli jo hyvän aikaa ollut tiedottaminen. Passimiehet ottivat paikkansa hirven kulkusuunnan mukaan. Puolitoista kilometriä Juha eteni koiran kanssa jäljillä tiestä kauemmas, mutta ilman syytä hirvi kääntyi takaisin päin. Verta vuoti vammautuneesta jalasta koko ajan. Havainto viittasi avomurtumaan.

Hirvi oli kaatunut toisen kerran, mutta päässyt ylös. Nyt piti säästää omia voimia ja tulla rauhallisesti vain perässä. Hiki oli kastellut pään ja paidan, mutta kunto piti vielä. 

Puhelimen akusta loppui puhti. Pakkanen oli osasyy ja jo lähtiessä vaillinainen lataus myös. Tieto etujalan katkeamisesta viittasi ennen lähtöä siihen, että jäljityksestä tulisi lyhyt. Autolla hirveen törmänneen miehen havainto oli kuitenkin väärä, joten hirvi liikkui paremmin ja kauemmas.

Äkkiä kuului hirvikiväärin raskas jumpsaus. Korpi huokaisi pitkään.

Tielle oli oman arvion mukaan Juhalla vielä puoli kilometriä. Ammuntaa kohti suunnistus osui sadan metrin päähän omasta autosta.

 

Hirvi oli vaivalloisesti tullut autiona olevan vanhan koulun pihaan. Timppa seisoi siinä lähellä valmiina passissa.

Kiväärin ensimmäinen patruuna ei lauennut, vaan ase klikkasi. Uuden latausliikkeen jälkeen kuula lähti. Lopen väsynyt hirvi putosi heti paikalleen. Se oli armahdus elikolle.

Kun Juha tuli koulun pihaan, hirvi makasi lumessa kyljellään. Se oli uros, jolla ei ollut sarvia. Vasen takajalka oli kintereestä poikki. Sääri riippui vain nahkanriekaleiden varassa.

Yksi avustaja oli jo mennyt hakemaan peräkärryä. Päätettiin kuljettaa hirvi suolistusta ja nylkemistä varten hirviporukan omalle majalle, jossa on myös kylmiö.

Matka paikalle ei onneksi ollut pitkä. Lopullinen lahtuu on aina parempi tehdä siihen tarkoitetussa tilassa hyvässä valaistuksessa ja sään suojassa.

Onnistumiseen vaikutti ratkaisevasti koiran kaulassa ollut tutkapanta.

Koko jäljityksen ajan passimiehet olivat tietoisia hirven paikasta. Tutkapanta näytti tarkoin, missä kohti koira tuli hirven jälkiä pitkin.

Juha ilmoitteli akun hyytymiseen saakka, että koira piti juuri sopivan matkan hirveen. Älykännykällä kartalta koiransa liikkeitä seurannut jahtimies lähetti toisille kuvakaappauksia, joiden perusteella oli helppo pysyä ajan tasalla koko tehtävän ajan.

Kuulas pakkassää auttoi koiran haukun kuulumista, vaikka maassa ja puissa oli paljon lunta.

Poliisin antama tehtävä tuli täytetyksi taas kerran.

Hirvet, ja etelämpänä lisäksi peurat, ovat jatkuvasti jossain päin antamassa aihetta yllä kuvatun kaltaiseen toimintaan eläinsuojelulain mukaan. Ilman vapaaehtoisten ja koulutettujen metsästäjien mukanaoloa kärsimys ja sen pitkittyminen olisi puistattavaa. Onneksi poliisin avuksi on vielä riittänyt näitä vapaaehtoisia.