Oravanmetsästystä 1960-1961 talvella

Tunsin poskellani jonkun märän tönäisyn. Olin vielä silmät kiinni, enkä tiennyt mitä tapahtuu. Mutta raottaessani silmiäni huomasin pystykorvan mustan kuononpään kasvojeni edessä. Samassa tajusin, että Mosse oli nuolaissut kasvojani ja herättänyt minut.

Aluksi en tajunnut mistä on kysymys. Katsoessani koiran heiluvaa häntää ja sen kutsuvaa vingahdusta, tajusin että nyt on sunnuntai-aamu. Koira tiesi, että juuri tänä päivänä minä voin lähteä sen kanssa oravanmetsälle.

Ajatella: Koira tiesi viikonpäivän ja sopivan kelin,  milloin voin lähteä lähteä metsälle.

Olin muutama päivä aikaisemmin saanut syntymäpäivälahjaksi pienoiskiväärin. Isä oli sen käynyt ostamassa Kuopiosta 15-vuotispäiväkseni. 

Vaikka marraskuun alkuun oli vielä muutama viikko, niin olin jo ennakkoon harjoitellut metsälle menoa. Mosse tiesi, että vain sunnuntaisin minulla oli lupa lähteä metsälle. Olimme Mossen kanssa käyneet sunnuntaisin ilman asetta harjoittelemassa metsässä.

Odotimme vain marraskuun 7 päivää, syntymäpäivääni, jolloin pienoiskiväärin luvat olisivat taskussa. Koira ja minä olimme silloin valmiit aloittamaan oravanmetsästyksen

 

Sinä vuonna 1960 oli metsissä paljon oravia ja oravannahan hinta oli hyvä,  elokuvalipun verran. Nykyrahassa se on suurin piirtein 10 euroa.

Mosse odotti malttamattomana pyörien jaloissani, kun pakkasin repuuni eväät ja maitopullon. Puserontaskuuni laitoin pienoiskiväärin patruunoita kaksi rasiaa, 100kpl. Täytin pienoiskiväärin lippaan valmiiksi.

Kerroin äidille tulevani illansuussa takaisin, jos oravia löytyy. Reppuuni laitoin myös sanomalehtiä, joihin olisi helppo kääriä ammutut oravat.

 

Päästessämme ulos Mosse ryntäsi riihen ohi menevälle kärrytielle. Se suuntasi riihikallion kuusikkoa kohti, jossa olimme harjoitelleet oravan etsintää. Mosse tiesi tarkkaan missä puissa oravia on ja alkoi haukkumisen jo parikymmentä metriä ennen lähintä puuta. Koiran kuono osoitti terävästi suuntaa, missä orava oli.

Olin harjoitellut aseen käyttöä maaliin ja ampunut käpyjä käsivaralta. Tiesin, että oravaa on paras ampua päähän, jotta kallisarvoinen nahka ei reikiintyisi. Jos nahassa on ylimääräisiä reikiä siitä kauppias maksaa huonon hinnan. Katsoin myös, että oravalla on harmaa talviturkki. Siinä ei saa näkyä punaisia kesäkarvoja. Oli jo myöhäsyksy ja oravat pääsääntöisesti olivat talviturkissaan.

 

Latasin aseeni ja käsivaralta sain ensimmäisellä laukauksella oravan putoamaan puusta. Mosse näki oravan putoavan alaspäin ja se oli kärppänä paikalla. Orava ei ehtinyt edes maahan pudota, kun se oli jo Mossen suussa.

Isäni oli ampunut Mossen haukusta muutaman oravan ja opettanut sen siten, että se ei saa purra saalista. Nahkaan ei tulisi purujälkiä. Koira sai ainoastaan napata niskan puolelta oravaa kiinni. Ennen kuin Mosse oli tämän oppinut, se oli saanut muutaman oravanpureman huulensa läpi. Kieleenkin oli tullut arpia oravien puremista.

 

Mosse oli täysin ammattilainen oravien metsästykseen. Se antoi kiltisti oravan minulle. Minä käärin sen sanomalehteen ja sujautin reppuun. Sen jälkeen Mossea täytyi taputella ja kehua. Annoin sille sokeripalan kiitokseksi. Mosse oli todella innoissaan.

Muutamassa tunnissa olimme saaneet parikymmentä oravaa pieneltä metsäalueelta.  Lähdimme etenemään Kommion suuntaan, jossa oli sopiviä kuusimetsiä. Sieltä tiesin oravia löytyvän. Tuskin meni sataa metriä, kun Mosse aina löysi uuden oravan.  Orava lähti joskus hyppimään puusta toiseen karkuun. Silloin Mosse osasi juosta sen etupuolelle ja pysäyttää sen sopivalla haukulla ihmettelemään koiran touhuja. Minun oli helppo tulla takaa ja tipauttaa taas orava Mossen eteen. Aina muistin palkita Mossen hyvästä työstä.

Löysin laakean kannon, puhdistin sen lumesta ja otin eväät esille. Ensimmäiset suupalat annoin Mosselle ja lorautin maitopullosta pieneen mukiin sillekin juomista. Itse join pullonsuusta. Koiralla näytti olevan melkoinen jano. Niinpä annoinkin lähes puolet maidostani sen litkittäväksi.

Kohta taas jatkoimme innoissamme metsästystä.

 

Olimme molemmat niin innostuneita, että en huomannut ajan kulua. Olin kulkenut useita kilometrejä, kunnes yhtäkkiä huomasin matalassa lumessa omat ja Mossen jäljet. Olin muutamaa tuntia aikaisemmin kulkenut samasta paikasta. Tuli käveltyä täysi ympyrä enkä tiennyt missä olin. Luulin menneeni suoraan länteen, mutta olinkin harhautunut suunnasta. 

Oravia löytyi. Nyt pidin huolta, että kulkisin suoraan ja löytäisin Kymin rajalinjan. Siitä voisin määritellä suunnan kotiin. Vihdoin rajalinja löytyikin ja päättelin puiden oksista etelän suunnan. Lähdin suoraan itään päin vievää rajalinjaa. Mosse löysi vielä pari oravaa. 

Yllättäen äiti käveli kumpareen takaa rajalinjaa minua vastaan. Hän kysyi, että oletko eksynyt, kun näin kauan olet viipynyt metsässä. Ilta oli jo hämärtynyt, ja äiti oli huolissaan lähtenyt minua etsimään. Väitin, että en minä ole eksynyt. Epävarmuudestani äiti varmaankin huomasi, että hukassa olin ollut. Oli mukava palata äidin kanssa kotiin reppu pullollaan oravia. Mosse uhkui vieläkin intoa. 

Illalla isäni nylki oravat tuppeen ja pingotti nahan u-kirjaimen muotoisella pajunoksalla kireäksi. Paju työnnettiin nurinkäännetyn nahan sisäpuolelle ja laitettiin häntä alaspäin roikkumaan tuvan yläosassa oleviin nauloihin kuivamaan.

Mosse seurasi nylkemistä tiiviisti.  Me muut yhdessä koiran kanssa polleana katselimme komeaa nahkarivistöä tuvan seinällä.

 

Jatkoin kaksi kuukautta metsästystä. Joka ikinen sunnuntai-aamu Mosse herätti minut oravanpyyntiin. Jo lauantai-iltaisin Mosse teki minulle selväksi mitä aamulla teemme hyppimällä minua vasten ja vingahtelemalla. Muutaman kerran ulkona se juoksi metsään päin ja osoitti, että aamulla me lähdetään.

Tuli Kuopion tammimarkkinoitten aika. 

Minulla oli 150 hyvälaatuista oravannahkaa. Oli tammikuun loppu ja pakkasta 30 astetta. Aamuvarhaisella pukeuduin hyvin. Nahat oli pakattu suureen säkkiin. Säkin köytin mopedin tavaratelineelle. Laitoin tötterösuojan kasvoilleni. Se esti ajoviiman. 

Oli se kylmää kyytiä, kun ajoin 30 kilometriä Karttulan nimismiehen toimistoon. Olin toimiston ensimmäisiä asiakkaista sinä aamuna. Poliisilla oli ranne puutuneena, kun hän löi joka ikiseen oravannahkan kuonoon niitin laillisuuden merkiksi.

Isäni kanssa menimme hevosella Kuopioon markkinoille. Kannoin suurta oravannahkasäkkiä. Oli kireä pakkasaamu Kuopiossa, mutta tunnelma oli mitä leppoisin. 

Oli uskomaton näky, kun hevoset höyrysivät torin laitamilla ja lähikaduilla. Perimätiedon mukaan paikalla oli lähes 2000 hevosta. Ihmisiä parveili torin seudulla moninkertainen määrä. 

Suuri toriaukio kuhisi myyjiä ja ostajia. Helppoheikkien huudot kaikuivat joka puolella. Erilaiset ostomiehet kutsuivat luokseen. Isäni kävi useamman nahanostajan pakeilla neuvottelemassa hinnosta. Ostaja tarkasti nahkojen laadun ja kertoi hintansa hyvälaatuisille sekä heikompilaatuisille nahoille.

Vihdoin löytyi tanskalainen nahanostaja, joka tarjosi parhaan hinnan. Niin kaupat syntyivät.  Kirkas pullokin siellä taisi hölskähdellä kaupantekijäisten kunniaksi. Isännät oli hilpeällä tuulella. Poliiseja käveli torilla, mutta eivät he juuri pulloja huomanneet.

Saaduilla rahoilla ostimme hevostarvikkeita, vaatteita, muutamat kengät. Olimme yötä sukulaisten luona. Vielä seuraavanakin päivänä teimme torilla ostoksia.  Lähdimme aamupäivällä paluumatkalle kotiin. Ajoimme hevosella osan matkaa Kallaveden  jäätä pitkin. Matkaa oli suurin piirtein  40 kilometriä yhteen suuntaan.