Vaivalloinen talvijahti

 

Edellinen viikko oli hankala kovan tuulen vuoksi. Metsälle ei tehnyt mieli, koska kokemus näätäjahdin ohessa vuosien varrella  viittasi siihen, että kovalla tuulella teeret pakenivat herkästi. Lumi upotti pohjaa myöten ja hiihtäessä syntyi rahinaa. Varovainen hiipiminen tuskin onnistuisi.

Välillä tuli runsaasti uutta lunta. Oli ihan reilu vanhan ajan tuisku. Kaikki vanhat jäljet peittyivät näkymättömiin. Pakkanen alkoi tuiskun jälleen purra uudelleen, mutta keskiviikkona – viimeisellä täydellä viikolla tammikuuta – tuuli oli asettunut. Pakkasta oli kymmenen astetta. Nyt uusi pehmeä lumi ei ääntänyt hiihtäessä.

 

Lavapaku, jossa voi panna jatkuvan nelivedon päälle, on voittamaton etenijä metsäautotiellä, jossa on kohtuullinen määrä lunta. Semmoisella tiellä ei matalapohjainen, tavallinen henkilöauto pääse eteenpäin.

Niemessä, joka suuntautuu pohjoiseen ja luoteeseen, teeret tykkäävät asustella. Kapean salmen takana on suuri, noin seitsemänkymmenen hehtaarin saari. Siellä saavat linnut rauhassa ruokailla koivikoissa asumattomassa saaressa. Järvellä käy aina jonkinlainen tuuli, jolloin saaren ympärille muodostuu joka talvi lumivyöhyke, jossa teeret yöpyvät kiepeissä mielellään.

Heti kunnan rajan jälkeen Jussi pysäytti autonsa. Teeriä näkyi niemen kärjen suunnassa puissa.

Jussi jätti pystykorvansa Pipsan autoon ja lähti lumipuku päällään hiipimään metsää pitkin. Kun kierros oli tehty, auraamattoman tien osan reunapuiden suojasta tähystämällä selvisi, että teeret olivat lähteneet.

Hiivintä puiden suojassa jatkui, mutta teeret pakenivat jo kaukaa. Ne kuulivat ehkä sittenkin hiipimisen äänet.

 

Jussi palasi autolle ja päätti laskea pystykorvansa irti.

Koiran liikkuminen oli vaivalloista. Lumi vyörähteli pienikokoisen narttukoiran selän ylitse vähän päästä. Välillä koira kaivautui maan pintaan asti kuten moottorikelkka ryynilumessa. Nyt piti vain odotella rauhassa sitä, miten teeret koiraan suhtautuisivat. Kokemusta ei sellaisesta ollut.

Syyssoitimella olevat teeret eivät kestä lainkaan haukkua, vaan lähtevät jo haukun alussa pakoon. Mutta, kun parvi ei enää ole soitimella, parvi kesti kokeissa koiran haukkua vaaditun kymmenen minuuttia. Ne lähtivät pakolentoon vasta karkotuksella.

 

Vihdoin koira oli päässyt parven luokse. Haukku kuului aluksi vaimeana, koska metsä oli hyvin lumista.  Jussi kuulosteli. 

Linnut tuntuivat sietävän haukkua, joten varovainen lähestyminen koiran suuntaan alkoi. Ilma oli metsässä täysin tuuleton. Pakkanen ei tuntunut muuttuneen yhtään.

Kun piti jo alkaa katsella sopivaa ampumapaikkaa, teeriparvi pakeni.

Miten on mahdollista, että ne huomasivat lumipukuisen miehen lähestymisen? Oliko se sittenkin ääni, joka hälytti parven vartijat?  Noin hehtaarin alueelle hajaantuneen parven jokin teeri saattoi nähdä lähestyvän metsästäjän puiden välistä.

Nämä mahdollisuudet vaivasivat Jussia. Vain syynmukainen toiminnan muutos toisi hyvän tuloksen.

 

Tuli vastaan vanha latu, joka kuumotti tuiskulumen lävitse. Joku oli tästä hiihtänyt rannan suuntaan, kohti saarta.

Pystykorvan haukku alkoi uudelleen. Latupohja johti sinne päin.

Ensimmäinen teeri näkyi jo. Onneksi menosuunnassa oli suuri kivipaasi, joka antoi täydellisen näkösuojan.

Jussi pääsi hankaluuksitta paaden taakse ja antoi siinä hengityksen tasaantua. Varovasti tähystämällä näkyi, että lähimpään lintuun oli arviolta kahdeksankymmentä metriä.

Teeret näyttivät kurkottelevan kaulaansa haukkuvan koiran suuntaan. Ne seurasivat koiran vaivalloista liikkumista upottavassa lumessa eivätkä ruokailleet. Tuntui siltä, että parhaalla hollilla olevaa teertä koira ei haukkunut.  Ääni kuului sittenkin oikealta, mutta sinne ei ollut näköyhteyttä.

 

Jussi päätti yrittää paaden tuelta rukkasten päältä. Aseena oli kevyt lintukivääri.

Kun laukaus pamahti, teeri putosi velttona alas.

Koiran haukku sivummalla jatkui. Linnut eivät paenneet ammuntaakaan. Ne lähtivät vasta saalislintua etsiessä.

Pudotessaan teeri oli tehnyt hyvin pienen reiän lumeen. Sitä ei olisi löytynyt, jos olisi etsinyt väärän puun juurelta.

Jussi vei saaliin autoon turvaan ja kiirehti sitten takaisin. Koira tuli jo alkumatkasta vastaan. Se oli joko jättänyt haukun tai teeret olivat paenneet liian kauas.

Pipsa tutkii saalista. Se on kiltti koira, joka ei omi eikä revi saalista.

Järvellä hiihtäessä lumi ei vajottanut juuri yhtään.

Kun saaren ranta oli jo melko lähellä, Tuliniemestä päin lensi satapäinen teeriparvi ohitse. Semmoisen parven Jussi oli nähnyt viimeksi 1960- luvulla.

Saareen päästyä jäälle ilmestyi komea kettu. Kun Jussi alkoi ottaa kivääriä esille, kettu pakeni saareen metsän peittoon.

Pian kettu tuli uudemman kerran näkyviin jäälle, mutta se palasi metsän suojaan uudelleen, kun se näki Jussin ottavan asetta selästään. Nyt koira alkoi jäljittää kettua, mutta se pakeni naapurikunnan rajan taakse.

Jussi päätti kiertää koko saaren hiihtämällä rantoja pitkin.

Tulolatua lähestyessä näkyi jäällä kolmenkymmenen teeren parvi.

Kun Pipsa alkoi juosta teeriparven suuntaan, linnut pakenivat Kivilevään päin. Tuo paikka on naapurikunnan puolella, joten parven perään oli turha lähteä.

Yllättäen Jussi huomasi ennen kuin alkoi hiihto autolle päin, että saaren rantapuissa istui kaksi mustaa teertä.  Nekin pakenivat samaan suuntaan kuin parvikin heti, kun Jussi kääntyi niitä kohti.

 

Viimeisenä talviteerien metsästyspäivänä Jussi hankkiutui Pirttilahteen, saman järven maisemiin. Pakkasta oli nyt alle kymmen astetta, mutta järvellä tuuli ilmanalan muuttumisen merkkinä.

Lahti on aivan edellisen metsästysreissun tuntumassa. Jäätä pitkin Pipsa- koiraa lähestyi saukko. Koira ei pärjää saukolle taistelussa, joten koiran turvallisuuden vuoksi Jussi kutsui koiran pois ja lähti kotiin päin.

Kodin tuntumassa olevan Paunulan seudussa puissa ruokaili teeriparvi. Sitä lähestyessä linnut pakenivat Löytömäkeen.

Mäessä alkoi Pipsan hyvä haukku metsän takana. Jussi sai vaikutelman, että teeret olivat jopa kiinnostuneita koirasta, mutta miehen nähdessään – vaikka lumipuku päällä – ne heti lähtivät pakoon.

Nyt metsän suoja oli hyvä. Teeret söivät koivuissa innokkaasti eivätkä ne arastelleet koiran haukkumista lainkaan.

Hiipimällä Jussi pääsi sopivalle ampumamatkalle. Hän taputteli lunta tiiviimmäksi ja kasasi sitä pieneksi kummuksi. Sen päälle asetetut rukkaset olivat hyvä ampumatuki.

Kun laukaus pamahti, teeri lähti lentoon terveen näköisenä. Kiikarin linssissä oli näkynyt joitakin ohuita oksan ritvoja. Kevyt luoti muuttaa herkästi niistä suuntaansa. Niin siinä nyt kävi. Talviteeren jahti päättyi tarjolla olleen saaliin menettämiseen.

Jussin lumipuku oli housuista niin sanottu avohaalari. Asuun kuului takki, jossa on huppu. Kiväärireppua ei ollut eikä kiväärin suojana valkoista suojusta. Lumipuvun kangas oli täysin kahisematonta.

Tämän päivän metsästys oli kestänyt kolme tuntia ja sen aikana oli tullut mittarin mukaan otettua kuusitoistatuhatta askelta. Tuntipalkka aikamoisesta ponnistelusta oli mitätön. Mutta terveyden kannalta katsottuna, vaivalloinen metsästysreissu kannatti.

Pitää ihan kieltä lipsauttaa, kun teeren tuoksu on niin hyvä. Mutta, eihän kiltti Pipsa tee pahaa ollenkaan!