Lumitiikeri

 

Veli muisteli, että on lunta ollut joskus yhtä paljon kuin nytkin. Oli talvi kahdeksankymmenluvulla, jolloin hän ja isä koettivat puurtaa hankintakaupan savottaa puolentoista kilometrin päässä.

Jokaisen puun juurella oli pitänyt tehdä lumityöt ensin. Moottorisahan pakokaasu tuntui menevän lumikuopassa päähän. Särky oli valtimon pulssin tahdissa iskevä kiusallinen jyskytys.

Hevonen kahlasi säälittävästi paksussa lumessa. Mutta, kun ketunlenkki kasalta kasalle saatiin ajettua tyhjällä reellä kovettumaan, pahin oli ohitse.

 

Pielaveden aseman viimeinen tulos lumen korkeuden mittauksessa oli äskettäin 103 senttiä. Se on paljon. Paikoissa, johon tuuli ajaa lunta, lukema voi olla paljon suurempi.

Lumen paino on valtava. Järvien jää on taipunut rannoilta lukien alaspäin. Railoista on noussut vettä jään päälle. Nilakalla kuului olevan melkein saappaan korkeus vettä jo alle puolen kilometrin päässä rannasta.

 

Tuli mieleen Jukka L. Mäkelän dokumenttiromaani Lumitiikeri. Talvisodassa tuon nimisen yksikön tehtävä oli lumisessa erämaassa varmistus.

Arnold Majevski ja myöhempi Mannerheim- ristin ritari Yrjö Keinonen olivat päärooleissa kirjassa.

Yksikkö taisteli kovan pakkasen ja lumen keskellä jaroslavilaisen valiodivisioonan ja Moskovalaisen panssariprikaatin elämänlangalla. Tulivoimainen hyökkäävä yksikkö oli pysäytetty Uomaan – tielle. Se oli piiritetty edestä ja takaa.

Lumitiikeri taisteli erämaasivustoilla huolehtien siitä, että apujoukot eivät päässeet perille eikä yksikään tielle jumitetun osaston sotilas välttänyt kohtaloaan eli valkoista kuolemaa nälän, pakkasen ja suomalaisten pystykorva- ja konepistoolimiesten tulituksen vuoksi.

Tuo kirja kiersi koko talven joulun jälkeen talosta taloon luettavana niin, että sain vasta opiskelun lomassa kesällä kirjan käteeni.

 

Katoilla olevan lumen määrä alkoi huolestuttaa. Liesituulettimen torvi oli jo lähellä jäädä lumen alle. Pihatieltä ei näkynyt ilman vaihtotorvia lainkaan. Pyysin poikaa tulemaan avuksi. Hän puhdisti kolalapiolla uhkaavat paikat lumesta.

Puutarhavaja, autotalli, työkaluaitta, klapivarasto, grillikatos ja pihakeinu olivat koonneet päälleen uhkaavan määrän lunta. Lumi tahtoo katoilla painua tiiviiksi, jos se saa olla paikoillaan viikkoja. Lumikerrosta pitää ohentaa toistuvasti talven aikana silloin, kun se on vielä pehmeää. Kovettuneen lumen poisto maasta käsin on vaivalloista.

Hommasin jo kymmenen vuotta sitten Uittokalustolta Wolf Garten- merkkisen teleskooppivarren, jonka pituus on sisään työnnettynä 220 senttiä. Varren maksimipituus vedettynä täyteen mittaansa on neljä metriä.

Varteen saa kiinni oksasahan tai kuusikymmentä senttiä leveän lumen katolta pudotukseen tarkoitetun osan. Sen kulma varteen nähden on hyvin onnistuneesti määritetty.

Lumenpudottimen teräosa.

Osan kuva toisesta suunnasta.

Varren pään kiinnityspaikka. Varren nimi oli ennen Wolf Garten Multi-Star Vario.

Vehkeellä saa turvallisesti maasta käsin poistettua rakennusten katoilta liian lumen. Jos rakennus on korkeampi – kuten autotalli – apuna voi käyttää tasotikasta tai maalarin tikasta.

Kaikkea lunta ei tarvitse saada pois. Vain liiallinen, pehmeä kerros on syytä poistaa. Kolme- tai neljäkymmentäkin senttiä lunta saa jäädä paikoilleen kevääseen asti. Sen itse tehtyjen ulkorakennusten katot kyllä kestävät.

Asennutin talon peltikaton laiton yhteydessä katon etelälappeelle ja osittain pohjoisen puolellekin esteet, joiden tarkoitus on suojella kukkapenkkejä ja ihmisten henkeä, ettei suvi-ilmalla katon lumet hyökkää päälle.

Hyvin ovat esteet toimineet.

Kokenut alan mies sanoi minulle, että esteen pitää olla koko lappeen pituinen. Vain rappusten kohdalle laitettu estin ei auta, vaan koko lappeen leveydeltä irronnut lumi murtautuu läpi ja kenties vie hengen alle jääneeltä.

Autotallin itäpuolen katon lumimäärä oli valtava. Sain taistella kuin lumitiikeri, että sain urakan tehtyä. Ennustettiin plussakeliä seuraaviksi päiviksi, joten työ oli tehtävä.

On tunnustettava, että vanhuus on tullut. Käsien voima ei tahdo enää riittää siihen, että lumi putoisi sillä vauhdilla kuin mieli tekee.

Kaikki muutokset niin kunnossa kuin aistien toiminnassa on viisainta hyväksyä. Vastaan taistelu ei auta tai se johtaa masennukseen.

Muistan filosofi Epiktetoksen ajatuksen, että ihmistä eivät muserra kaiken laatuiset vastukset ja hankaluudet, vaan hänen suhtautumisensa niihin. Antiikin viisaan kanta asiaan on täydelleen oikea ja osuva.

Eino Leino ilmaisee vähän samanlaisen asian sanomalla: Toivoton taisto taivaan valtoja vastaan. Kaikuvi kannel; lohduta laulu ei lastaan.