Myyräkuume

 

Tämä virustauti on lisääntymään päin, arvellaan. Eniten sitä esiintyy itäisessä ja keskisessä Suomessa. Pääasiallisesti se on meillä syys- ja talvitauti. Esiintymishuippu lienee tammikuun aikana.

Amerikan viisi vuotta kestäneen sisällissodan aikana (1861 - 1865) selvitettiin ensimmäisen kerran myyräkuumeen taudinkuva. Sairautta nimitettiin juoksuhautanefriitiksi tai sotanefriitiksi. Nefriitti tarkoittaa munuaistulehdusta.

Maailmansotien aikana tautia esiintyi rintamilla, mutta sen syy pysyi arvoituksena.

Myhrman kuvasi sairautta viime vuosisadalla Ruotsissa jo ennen toista maailmansotaa. Jämtlannissa oli epidemia. Sodan jälkeen Myhrman tutki asiaa lisää. Hän oli täysin tietoinen, että kyseessä ovat ajoittaiset epidemiat. Hän ehdotti taudin nimeksi Nephropatia epidemican.

Sitä nimeä käytettiin, kun opiskelin, mutta yhtä usein termiä Myhrmannin nefriitti.

Vasta vuonna 1980 Suomessa osoitettiin vakuuttavasti, että kyseessä on ruskean metsämyyrän levittämä virus, joka kuuluu Hanta- viruksiin. Sen sukulaiset aiheuttavat verenvuotokuumeita ja ovat varsinkin Aasian alueella kovia tauteja.

Ei meidänkään tautimuoto vaaraton ole. Se voi aiheuttaa aivotulehduksen, joka vie sairastuneen Tuonelaan. Kun olin vielä töissä, keski-ikäinen mies joutui Yliopistosairaalaan vakavaoireisen myyräkuumeen vuoksi. Sairaalakierrolla hoitaja ohjasi potilaan käytävälle istumaan nojatuoliin ja odottamaan verikokeen ottajaa. Kun hoitaja palasi katsomaan sairasta, hän oli jo tajuton ja kuoli nopeasti.

Sain myöhemmin selvityksen asiasta: aivokudosleikkeet olivat täynnä hantavirusta eli kyseessä oli aivotulehdus.

Amerikassa esiintyy marunakasvustoissa kiipeilevän pienen myyrän levittämän viruksen aiheuttamaa vaarallista tautimuotoa, joka vie hengen täysin terveeltäkin. Virustartunnan seurauksena ilmaantuu sydän- keuhko-oireyhtymä. Keuhkopöhö tappaa huippukuntoisenkin, joka on juossut marunakasvuston läpi ja hengittänyt kuivuneen myyrän pissan sisältämää viruspölyä. 

Ei ole siis hyvin turvallista metsästää marunakanoja, jotka vastaavat meidän teertämme, seisovilla lintukoirilla. Nämä ylätasankolinnut syövät marunan eli amerikkalaisen pujon siemeniä ja piileksivät tiheissä kasvustoissa. 

Tämmöisen kasvuston lävitse juoksi intiaaninuorukainen viemään viestiä naapurikylään. Hän alkoi voida huonosti ja henkeä ahdisti. Kuriiri kuoli nopeasti keuhkopöhöön ja sydämen lamaukseen. Vaahto tuli suusta ulos, eikä hoito auttanut.

Kuolemansyyn tutkimuksessa paljastui ennestään tuntematon Hantaa- ryhmän virus. Viruksen nimeksi annettiin Sin Nombre, ja se on koko virusryhmän vaarallisin. 

Fyysillinen huippukuntokaan ei auta, vaan tauti voi tappaa. Tautimekanismi on sama kuin koronaviruksella: elimistön voimakas immuunivaste virusta vastaan aiheuttaa keuhkoissa ankaran kudostulehduksen.

Myyräkuumeen oireisiin kuuluu äkillinen korkea kuume, vahva sairauden tunne ja päänsärky.

Selkäkipua ja mahakipua voi olla myös. Lihakset voivat aristaa, mikä vaiva on kyllä yleinen tavallisessa flunssassakin.

Tautiin kuuluu se, että pissan eritys vähenee, osalla se lakkaa kokonaankin. Koska silmän linssi turpoaa – kuten munuaisetkin – esille tulevat näköhäiriöt. Pienelle osalle potilaista tulee ihoon petekkioita eli pistemäisiä verenvuotoja. Aasian sukulaistaudeissa nämä vuodot ihossa voivat olla valtavia.

Kun myyräkuume on vakava, munuaiset lakkaavat toimimasta. Näin tapahtuu viidellä prosentilla tartunnan saaneista. Heidät pitää panna munuaiskoneeseen, joka pelastaa elämälle.

Munuaisten toipumisen merkkinä pidetään sitä, että virtsaa alkaa tulla paljon. Mistäs tulet, kustas tulet, poikani poloinen, sanotaan munuaisosastolla huumorimielessä.

Pään kipu, huimaus, pahoinvointi ja uneliaisuus sekä sekavuus merkitsevät aivotulehdusta, joka onneksi sentään useimmiten paranee.

Pitkään sairaus esiintyi muutamalla sadalla Suomessa, mutta nykyvuosina on ilmoitettu tuhannesta kolmeen tuhanteen tapausta joka vuosi. Myyrävuosina tautia on eniten.

Klassinen on tapaus, jossa mies siivoaa puuvajaa, lakaisee ja latoo uuteen järjestykseen klapeja. Parin viikon - joskus jopa kahdeksan viikon – kuluttua hän sairastuu yllä kuvatuin oirein. Kaksi kolmasosaa myyräkuumepotilaista on miehiä.

Taudinkuva sekä veri- ja virtsakoe auttavat diagnoosiin. Virtsassa on valkuaista ja punasoluja.

Munuaisarvo on koholla, samoin valkosolut ja serppi.

Verihiutaleiden määrä vähenee paljon, ja siitä johtuvat ihoverenvuodot.

Nestearvot menevät useimmiten jonkun verran sekaisin, koska tauti iskeytyy munuaisiin.

Vähentynyt verihiutaleiden määrä viittaa siihen, että potilas on lähetettävä sairaalahoitoon. Neljän – viiden päivän päästä sairastumisen alusta arvo on alimmillaan, mutta alkaa sitten korjaantua, jos yleensä potilas on toipuakseen.

Näistä myyräkuumeen saaneista kolmasosalla on keuhkoröntgenissä nestettä keuhkopussissa. Ultraäänessä nähdään kasvu munuaisten koossa, mikä johtuu tulehduksen aiheuttamasta pöhötyksestä.

Ei sydänkään aivan puhtaasti ohita viruksen myllerrystä, sillä sydänfilmissä näkyy puolella osastohoidossa olevista muutoksia, jotka kyllä korjaantuvat itsestään.

Diagnoosin varmentaa positiivinen löydös virusvasta-aineissa.

Testiä ei kannata ottaa ennen kuin viikko on kulunut sairauden alusta. Yksi näyte riittää.

Käytössä on nykyään pikatestikin hätäisille kliinikoille, kun taudin syy ei vaan ole ratkennut. On vaikea vain odottaa, kun oireet ovat vakava-asteiset.

Myyräkuume aiheuttaa elinikäisen immuniteetin sen sairastaneille. Tautia vastaan ei ole rokotetta.

Käsikirjat sanovat munuaisten toipuvan taudista täydellisesti. Silti totesin yhdellä keski-ikäisellä miehellä pysyvän munuaisten suodatuskyvyn aleneman. Sairaalalääkäri pyysi seuraamaan tilaa vuosittain.

Itse sairastin myyräkuumeen viime vuosisadan viimeisinä vuosina mökillä ollessani. Kuume oli kova, samoin väsymys ja kivut.

Koska kuume hellitti viikonlopun aikana, marssin sorvin ääreen, koska perustetta sairauslomalle ei enää ollut.

Väsymys kesti aikansa. Munuaisiin myyräkuume jätti merkkinsä, mutta sen kanssa olen pärjännyt.

Eräs kaveri sairastui hirvijahdin aikaan myyräkuumeeseen. Tautioireet olivat raskaat.

Lähetin hänelle hirvipassista tekstiviestejä metsästyksen vaiheista tukeakseni henkisesti.

Tämä mies oli kunnoltaan palomiesten tasoa, mutta silti kunto romahti niin, että jo paitaa vaihtaessa tukka kastui hikimäräksi.

Vasta seuraavana vuonna kunto palasi entiselleen.

Saamani immuniteetin vuoksi en käytä varastojen siivouksen aikana mitään suojausta. Vaimolla on aina hanskat ja hengityssuojain riesanaan. Hän haistaa myös nenässään hiiren pissan pistävän hajun.

Minun nenääni ei haise hikikään, joten olen herennyt käyttämästä deodorantteja. Koska ei ole virkaa hoidettavana, ei tarvitse kätkeytyä hajuilta piiloon.

Säästyisikö ilmakehä, jos kaikki antaisivat hien vain haista ja hylkäisivät deodorantit?

Hien hajuhan on vaaratonta ja osoittaa vain, että työtä on tehty.

Ranskalainen `Parfume et Deodorant Fii` joutaa jo museoesineeksi!