Hommia

Eläkeläinen ei enää tee virkatyötä, vaan on enempi kyse hommista. Ne ovat sinänsä tärkeitä. Kaikenlainen asunnon, pihan ja työvehkeiden ylläpito ja huolto on minusta hyvin mielenkiintoista. Nykypäivinä saa rautakaupoista monenlaisia, näppäriä apuvälineitä, jotka helpottavat toimia. 

Olen hoksannut, että kannattaa panostaa laadukkaaseen porakoneeseen. Istukka saa olla 13 millinen.Koneen toinen akku on tarpeellinen, kuten kuljetussalkkukin. Siinä menee mukavasti ruuvauskärkiä ja muutama yleisimmin käytössä oleva poran terä.

Huomasin siivotessa, että pitkävartisen rikkalapion teräosa oli irtoamassa. Toinen lyhyistä kiinnitysruuveista oli jo poissa ja toinenkin löysällä. Otin senkin pois. Ei näin heppoisia vehkeitä pitäisi laskea kappaan ollenkaan.

Korjaus auttoi, ja nyt rikkalapio on jämäkkä. Ratkaisuna oli kahden neljän millin läpivientipultin asentaminen uusiin porakanaviin. Suosin aina tätä kiinnitystapaa ruuvien asemesta. Sen on elämä opettanut.

On varastoihin kotona ja mökillä yhteensä seitsemän riippulukkoa. Avainrenkaassa alkoi olla jo tungos. Sain vinkin paremmasta: kunnon lukot, ja niihin sarjoitus kodin ja mökin abloy- avainten mukaan. Ensimmäiset neljä lukkoa ovat nyt paikoillaan. Upeat hopean väriset lukot. Aivan sively tuntuu sydämen pohjassa asti.

Minä en siis ole hyvä, vaan se on vinkin antaja ja lukkojen sarjoittaja, joka on opetellut tärkeän taidon. Kantapäät yhteen, ja kumarrus vaakatasoon asti on aiheellinen. 

Mökin kompostipuuseen ovessa ei ole perinteiseen tapaan lukkoa. Ajattelin, että jollekin voi tulla äkkihätä, jolloin helpotushuone on vapaana käyttöön. Eikö pieni ihmispoloinen ole juuri silloin todella vapaa, kun hän huomaa ehtivänsä puuseehen ilman haisevaa katastrofia?

Sain rauta-alan bisneksen johtajalta tietää, että leivinuunin luukun voi vaihtaa semmoiseen, jossa on lasi. Se helpottaa tulen ja hiilloksen sekä paistumassa olevan pitsan kypsymisen seurantaa.

Vanha luukku pelasi vielä, mutta halusin hieman luksusta arkeen.

Olin juuri tullut kirjastosta kotiin, kun vahingossa löysin johtajan tekstiviestin puhelimen kuvaruudulta. Huomasin, että jätin noudattamatta itse keksimäni säännön erityisesti vaimolle: Pyhäsalmesta ei saa lähteä ajamaan kotiin ennen kuin katsoo älypuhelintaan, koska siinä voi seistä pyyntö tuoda sitä tai tätä, joka on loppunut. Niinpä vaimon keittämät pikakahvit nautittuani lähdin ajamaan takaisin kylän keskustaan.

Siinä se nyt on, uusi lasiluukku, ensimmäisen lämmityksen jälkeen. Leivonnainen, joka kypsyi siinä, oli pitsa, jota vaimo valmisti päivälliseksi. Ruoka oli hyvin onnistunut.

Luukku oli tullut ja neljä hopealle hohtavaa riippulukkoa odotti valmiina myös. Muistin nyt – kenties kymmenen turhan rautakauppareissun jälkeen – että pitää ostaa jääkaapin oveen nappi, joka estää törmäyksessä viereisen kaapin kahvaan maalipinnan rikkoutumisen. Löytyi iso, valkea nappipari.

Ajomatka tuntui menevän kuin hanhen siivellä, pehmeästi ja miellyttävästi.

Ensimmäisenä laitoin jääkaapin oven törmäyssuojan.

Ulkona kävin vaihtamassa kunnon lukot varastoihin. Toin sisälle säilytykseen vanhat, joiden avaimet joku sepän näpit omaava voisi vääntää kierteelle. Vanhaa, vaatimatonta tavaraa vuosien varrelta.

Aloitin kiihkeän leivinuunin vanhan suuluukun purkutyön. Mutterit olivat 37 vuoden aikana jämähtäneet lujasti kiinni. 

Onneksi kaveri neuvoi vuosia sitten, että taloudessa pitää aina olla irrotusöljyä. Sitä käytin nyt, ruosteen ja muun lian irrotukseen. Jopa nytkähti, kun väänsin lenkkiavaimella varovasti tehoa lisäten. 

Suuluukun vedon säätösäleikön nuppi hajosi murusiksi, kun pidin siitä kiinni toisella kädellä mutteria irrottaessa. Nupin muovi oli haurastunut. Avuksi piti ottaa ikivanhat ja väljyyttään lonksuvat putkipihdit. Niiden avulla purku edistyi irrotusöljyn liukastamana hyvin.

Uuden suuluukun kiinnitysakselia piti katkaista rautasahalla neljä milliä. Silloin se sopi laskettavaksi ylhäältä päin pituuden puolesta. Olin oppinut vähän seurustelua raudan kanssa. Siihen kuuluu olennaisena osana sahauspinnan reunojen pyöristäminen viilalla ja kaikenlaisten purseiden poisto.

Jopa laadukkaissa Finngrip- eräsiteissä on metalliosien katkaisukohdissa purseita tehtaan jäljiltä. Luulin ensin, että osat eivät sovi yhteen, mutta silloin yksi ulkoneva purse riipaisi haavan peukaloon. Silloin arvasin aloittaa viilan käytön, ja loppu onkin jo historiaa siitä, miten siteet asennetaan eräsuksiin teerien talvijahtia varten tarkasti ja millilleen oikeaan paikkaan.

Tiedän kokemuksesta vuodelta 1981, että talviteeren ammunta on helppo sanoa, mutta ylen vaikea toteuttaa. Parvilinnut huomaavat joko tarkan näkönsä tai kuulonsa avulla sen, että hiihtäjä lähestyy ukkoskeppi mukanaan. On heti lähdettävä, kun vartijalintu tekee hälytyksen, sillä muuten voi käydä köpelösti. 

Joka ei lähde, kun hälytys tulee, tuntee pian, kuinka pieni metalliesine vihlaisee sydänalassa. Jalkojen ote kirpoaa jäisestä oksasta, ja matka alas hankeen päin alkaa tajunnan sumentuessa. Ne yksilöt jäävät henkiin, jotka noudattavat lajityypillistä käytöstä talviparvessa. Pako on tehokas henkivakuutus.

Mutta, koskaan ei voi tietää, jos ei kokeile talvilinnustusta. Jo hiihto kiväärin kanssa hiljaisessa pakkasmetsässä on hieno kokemus. Unelmia pitää olla aina, muutenhan keloutuminen ja kuolema pystyyn jo alkaa.