Suden jäljet Tervon ja Maaningan rajajärvellä. Foto: Juha Immonen, suurpetoasiamies.

Suden hajua

 

Parhaillaan velloo keskustelu susista kiihkeänä eduskuntaa myöten. Keskiviikkona 18.11 armon vuonna 2020 selvisi tuossa eduskuntakeskustelussa sylttytehdas, josta ongelmat johtuvat. Se on selkeästi vihreiden syytä.

He tekevät samaa kuin aikoinaan taistolaiset, jotka toimittivat kaikki Suomen hallinnon salaisuudet suoraan Neuvostoliittoon.

 Nyt, kun Neuvosto-Venäjä on kadonnut, vihreät valittavat kaikista luontoon liittyvistä asioista EU:n viranomaisille. He eivät ymmärrä, että siellä melkein kaikki viranomaiset ja tuomarit ovat kaupunkilaisia, joita susien aiheuttamat hankaluudet Suomessa eivät paljon hetkauta. He päättävät ilmiantojen tekijöiden mukaisesti.

 

Meidän pitää toimia kuin Viro, jossa vuoden sisällä ammutaan 140 sutta, jotka olivat tottumassa ihmisiin ja ovat vaaraksi.

Antaa vaan tuomioiden tulla, euroakaan ei Brysseliin tarvitse vääristä päätöksistä maksaa.

Kukaan ei auttanut meitä 1939, kun Neuvostoliitto hyökkäsi, kukaan ei auta meitä susiasiassakaan. Itse meidän on suojeltava itseämme, lapsiamme ja karjaamme.

Kukaan ei voi tuomita, kun toimimme oikein ja rajoitamme aggressiivisten susien määrää. Sutemmehan ovat venäläistä kantaa, jotka saavat tehdä siellä mitä lystäävät. Niitä on itänaapurissa ilmeisesti 50 000, joten susikanta ei ole ollenkaan uhanalainen.

Ne ovat hävittäneet Karjalan tasavallan metsäpeurat sukupuuton partaalle. Meidän Kuhmossamme tapahtuu koko ajan samaa. Susi on ainoa syyllinen, suden pitää lähteä.

 Meidän kaikki luonnon suojelun nimissä toimivat järjestömme ovat käytännössä vihreiden soluttamat.

Niillä olisi runsaasti tehtäviä suoluonnon entisöinnissä ja lohikalan nousun esteiden poistamisessa, mutta tähän työhön niillä ei näytä olevan mitään halua. Kaiken toiminnan alkuunpanijoina ovat metsästäjät ja kalastajat.

 Itääkö vihreiden sisällä sittenkin hiljaisena kommunismin aate?

Useat tuon puolueen vanhimmat toimijat olivat kommunismin hengen lapsia.

 Sen vuoksi heidän tavoitteensa on etenkin kaiken metsästyksen vaikeuttaminen tekemällä harrastus mahdollisimman kalliiksi, jolloin tavalliset kansalaiset joutuvat luopumaan luontoharrastuksestaan. Suurta tukea tulee Keski-Euroopasta vihreille.

Ellen väärin muista, Saksassa on 80 miljoonaa asukasta, mutta vain 30 000 metsästäjää. Meillä on 5 miljoonaa asukasta, mutta 300 000 metsästäjää.

Meillä on kaupungeissa uimahalleja, pelihalleja, kuntosaleja, pyöräilyreittejä, kaupunkipyöriä, karuselleja, leikkipuistoja, koirapuistoja, yökerhoja naisten iskemiseen ja puristeluun humalassa.

Maaseudulla on luontoharrastusta, kuten kävelyä ja hiihtoa metsässä, sienten ja marjojen poimintaa, linnun pönttöjen asettamista ja huoltoa, vieraspetojen pyyntiä, lintujen suosimista, henkitoreissaan olevien arvokalojen kantojen vahvistusta istutusten avulla, purojen kunnostusta ja kaikkea muuta yhteiskunnalle ilmaista touhua.

Tätä ei ymmärretä, vaan susista huolestuneille nauretaan ja koiravahinkoja vähätellään. Asian ympärillä poreilee edesmenneen presidentti Kekkosen termiä käyttääkseni vihreä loiskiehunta.

Hyvän lintu- tai hirvikoiran kasvatus ja ylläpito vie paljon aikaa. Koirat vaativat harjoitusta, joka estyy susien tultua röyhkeiksi.

On pelottavaa, kun hirviä metsästetään nitrojen voimin, kun koiria ei uskalla laittaa hakuun susialueilla.

 Mitä tapahtuu, jos hirvi- ja peurakanta kasvaa ilman tehokasta kurissapitoa suuresti?

Tietysti kolarit ja kuolemat lisääntyvät. Lopulta tilanne menee sietämättömäksi. Suurriistavirka-avussa toimivia on liian vähän jo nyt. 

Toimiminen illalla ja yöllä maastossa on raskasta, jos on päivät sorvin ääressä kaikkensa antanut. Kolarissa vahingoittuneen eläimen jäljitys vaatii ensiluokkaisen koiran. Se vaatii mielellään kaveriksi toisen miehen, jolla on ase sorkkaeläimen lopettamista varten. Nostan villin Lännen tyyppistä hattuani korkealle ja kumarran niille, jotka ovat poliisin apuna tässä vaativassa hommassa.

Valkohäntäpeura on vaikea metsästettävä. Se ei usko koiraa. Se on pääosin yöeläin. Jo nyt metsästäjät ovat peura-alueella uupuneita. Peuroja ammutaan illan hämärässä ja aamuhämärässä vahtitorneista ja muista piiloista käsin.

Se on työssä käyville hyvin rasittavaa. Vanhat ukotkaan eivät jaksa loputtomiin istua passissa. Pitää päästä peiton alle eukon viereen. Johan alkaa veri kiertää!

Ammutun peuran kuljettaminen pimeän hämärässä teurastuspaikalle on vaikeaa. Vielä kurjempaa on koettaa herättää lihureita ja nylkijöitä unestansa hommiin.

Jossain on jaksamisen raja. Se koskee kaikessa ihmisen toimissa puuhaavia. Meissä on heikompia ja vahvempia.

Monissa itä- ja pohjois- Suomen kylissä metsästysseura on viimeinen toimiva yhteisö. Semmoisissa on tavallisesti erinomainen yhteishenki. Sieltä löytyvät kaiken laatuisen vapaaehtoistyön tekijät.

On kovin pieni se ajattelultaan vihreiden joukko, jotka osallistuvat kaikkeen tämmöiseen maaseudun toimintaan, myös metsästysseuroissa, mutta heitäkin on, sen tiedän.

Olisiko heissä se pieni itu muutokseen, jota ei johda kommunismin peitejärjestönä toimiminen ja kaiken luonnon hyväksi tehtävän työn vastustaminen?

Metsäkauris on tullut ruokinta-automaatille ja nuolukivelle.