Sielunlintu ja mielikapineet

 

Joillakin taiteilijoilla ja luonnonkansoilla on oma sielunlintunsa. Poromiehillä ja kenties saamelaisillakin se on kuukkeli. Sitä he suosivat ja ruokkivat. Niinpä kuukkeli uskaltautuu erätulille, vaikka metsästäjä olisi lantalainen.

 Minulle kerrottiin, että Lapin valtavilla savotoilla joku etelästä tullut oli huvikseen ampunut kuukkelin. Hän oli kertonut siitä kämpällä.

Silloin yksi aito Lapin mies oli sanonut, että vai tapoit kuukkelin, saatana. Kuukkelin ampuja oli saanut leukusta piston, joka oli ollut niin taidokas, että henki ei paennut, mutta haavoitettu joutui lähtemään savotalta eikä uskaltanut palata takaisin koskaan.

 

Minun sielunlintuni on karjalanvarpunen. Se on pieni ja vaatimaton, kaukaa katsoen harmaa. Vasta läheltä katsottuna sen kauneus paljastuu, kuten metsäpyylläkin.

Maamme itsenäistyttyä näitä lintuja oli Karjalan kannaksen kaakkoisosassa pienellä alueella. Laatokan Karjalassa se esiintyi isolla alueella harvalukuisena.

Kas kummaa, kun Suomen joukot ja koko Karjalan väki joutuivat jättämään nämä alueet Neuvostoliiton haltuun, nämä varpuset lähtivät perään.

 Olen nähnyt kartan, jossa on esiintymisen raja kymmenen vuoden välein. Viimeisimmässä kartassa karjalanvarpusen esiintymisen pohjoisraja oli jo Oulun korkeudella. Siitä raja kulki kohti Pohjois-Karjalaa.

 Olen asettanut tälle linnulle pönttöjä puutarhan lähelle. Kolmessa harmaantuneessa pöntössä ne ovat pesineet jo vuosia. Uutta pönttöä lintu ei hyväksy, mutta vanha ja halkeillut, ränsistynytkin kelpaa, kunhan vain katto on tiivis.

Nämä linnut tykkäävät kuorituista auringonkukan siemenistä. Heitän siemeniä viisi metriä korkean tuijan oksistoon eri puolilta. Ne ottavat ensin oksille jääneet, ja viimeksi ne syövät maahan varisseet siemenet.

Linnut saattavat näin varoa villiintyneitä kissoja, jotka käsitykseni mukaan pitävät huolen siitä, että tämä hieno lintulaji ei pääse lisääntymään.

 Irrallaan läpi vuoden juoksevia kissoja on aivan liikaa. Niitä pitäisi ihan lain turvan suojassa ruveta vähentämään. On valitettavaa, että ihmiset eivät noudata lakia, vaan päästävät kesykissansakin rauhoitettujen lintujen kimppuun.

 

Syksystä kevääseen pidän kaupalla käydessä Jahti&Jakt Forest nimistä takkia. Se on jo vanha, mutta hyvin mieluinen. Hankin sen silloin, kun alkuperäinen Erätukku toimi vain postimyynnin kautta. Oli kyllä pääpaikalla Oulussa kivijalkakauppa. 

Bisnestä hoitivat ymmärtääkseni lestadiolaiset, ja liike menestyi. Palvelu oli loistavaa, ja tämä liike laittoi pakettiin monesti jotain ylimääräistä, kuten alusvaatteita. Semmoista ei oltu ikipäivänä nähty. Monet olivat suorastaan lääpällään Erätukun suuntaan.

Kerran soitin liikkeen hoitajalle, kun ruuhkahuipun aikana tilaamaani tuotetta ei alkanut kuulua. Puhelimessa oli pakkaamon esimies, joka kertoi, että nuoret, kuten lukiolaiset, pakkaavat tavaroita melkein yötä päivää, koska kysyntä on niin suurta. Työhön ei tahdo saada väkeä riittävästi. Luoja ei laiskoja elätä, joten painetaan pitkää päivää.

 Huomasin hirviporukassa ollessani, että noin kahdellakymmenellä oli tuon liikkeen kalvopuku, mutta kahdella serkullani Haltin vastaava tuote. Yhdellä serkulla oli vanha, mutta mieluinen Hylje- haalari. Sen vihreä värisävy oli todella ihastuttava.

Kun koko metsästävä Suomi oli kyllästetty alkuperäisen liikkeen tuotteilla, johto myi bisneksensä pois. Taitavaa tointa on ihasteltava. Omistajat tekivät tarvittavat miljoonansa, joten oli aika vähän hengähtää.

Jatkajat laittoivat kaikkialle kivijalkakauppoja, ja niiden tuottaman rahallisen rasituksen vuoksi koko hyvä yritys meni nurin. Yrittäminen on taitolaji, sanoi minulle Metso- nimisen liikkeen johtaja Kiuruvedellä. Uskon sen.

 

Eräs myyjä, joka oli luottomieheni, sanoi kauan sitten, että osta vapaa-ajan käyttöön tämmöiset kengät, ja näytti omiaan. Hän sanoi, että näissä eivät jalat kipeydy tai väsy, vaikka kävelee 12 tuntia betonialustalla.

Ostin samanlaiset. Ne olivat hyvät. Ovat palvelleet mökillä yli kymmenen vuotta.

Sitten alkoi tuntua, että vehkeet ovat aina väärässä paikassa, silloin kun niitä tarvitaan.

Ostin kotikäyttöön Sievi Roller XL+S3 merkkiset, uudet. Niihin hankin punaiset saman bisneksen pohjalliset. Niissä jalka viihtyy huhtikuusta marraskuulle asti.

 Veli soitti, ja harmitteli, että koronan vuoksi kaupan kassan suojaksi laitettu 30 kiloa painava plexilevy – paino veljen käsityksen mukainen- oli pudonnut maalis-huhtikuussa hänen maksaessaan ostoksia jalan päälle. Tuska oli ollut kova eikä jalka vaan parane. Myyjä oli sanonut, että olet tänään jo kolmas asiakas, jonka jaloille levy on pudonnut.

Se oli ollut vain imukuppien avulla kiinni.

Veli pauhasi minulle puhelimessa kolmen kuukauden päästä tapauksesta, että semmoista se on, kun kaupassa ei ole miestä. Mies tajuaisi heti, päinvastoin kuin akat, että kiinnitys kuuluu olla läpivientipulteilla. Se on varmin tapa.

Lääkäri oli sanonut, kun veli kävi kolmen kuukauden kuluttua vammasta vastaanotolla, että luun päällä oleva hermo on vahingoittunut. Siksi kipu ei lopu. Pitää vain linkata, ehkä lopun elämää. Joskus on tuuria, joskus taas ei. Semmoista elämä on. Kyllä se pitäisi itsekin tietää.

Koska me olemme veljessarja, jota on lapsena neuvottu olemaan turhia valittamatta, muuta ei ollut tehtävissä. Uuden rysäyksen välttämiseksi ostin veljellekin yllä mainitut huippukengät. Niissä on varpaiden suojana kovike. Naulakaan ei mene pohjasta läpi. Varustettuna kunnon pohjallisella juuri nämä kengät ovat parhaat mahdolliset kävelyyn. Nauhat eivät sotkeudu ja mene umpisolmuun, koska kengissä on pikakiristys- ja myös sen laukaisumekanismi.

 Pyhiin, kirkkoon ja juhlaan laitan jalkoihin Sievin Key kävelykengät. Niiden pinnasta voi vähän liioiteltuna nähdä naamansa kuin peilistä, kun käsittelee ne Tampereen luontokaupan Vanhanajan nahkarasvalla. Molemmat tuotteet ovat laadukkaita. Nahkarasvassa on tervaa, joka tuottaa jalkineisiin miellyttävän hajun.

Kun oikea talvi saapuu, laitan jalkaan Sievin Soft Solid XL- talvikengät, jotka muistuttavat maihinnousukenkiä. Niissäkin on saman tehtaan punaiset pohjalliset.  Pinnassa kiiltää Tampereen luontokaupan rasva. Ei ole ollut semmoista pakkasta, ettei näissä tarkenisi. Lisäksi nämä kengät ovat mainiot kävellessä.

 Kun on seisottava kuin tuomittu paikallaan, kuten jänispassissa kylmässä ilmanalassa, minulla on vielä Sievin Arktis- saappaat. Niitä kehui yksi 10 vuotta nuorempi mies, joka oli ollut monena vuonna vielä joulukuulla hirvipassissa.

Tämä mies, jolla on Tikan hirvikivääri, Sakon Vixen lintuluodikko ja näihin punapistetähtäin ja toiseen Leupold 3 – 9 x 50 kiikari sekä kaksi Valmetin haulikkoa, näyttää niin ihastuneelta noihin saappaisiin, että olen nähnyt ne hänen jalassaan kesälläkin!

 Elämä on minua opettanut, että hankin laadukkaita kenkiä. Jalkojen pitäisi kestää vanhuudessakin. Rojua en halua koota nurkkiin. Sen neuvoi isäukkokin aikoinaan.

Hänellä oli lakkasuollakin pitkävartiset nahkasaappaat jalassaan. Ne eivät kastuneet, koska sotavuodet olivat opettaneet hänet pitämään jalkineensa kunnossa. 

Vanhaan aikaan se tehtiin sulatetun sianihran ja tervan seoksella, joka valmistettiin kotioloissa. Seos valettiin peltiseen pastillirasiaan, jossa se sai jähmettyä.

Olin jo menettää tiedon hyvän saapasrasvan koostumuksesta, kunnes naapurissa asuva ystäväni, Matti Multala, palautti mieleeni tämän salaisuuden uudelleen. Tampereen luontokaupassa myytävä tuote on hyvä. Siinä on sianihra korvattu kasvisrasvalla, mutta tervaa siinä on kuten ennenkin.

Suosittelen kaikkia yllä mainitsemiani tuotteita ilman mitään mainostustarkoitusta, jossa on aina ketunhäntä kainalossa.

Lysti ei tarvitse jalkineita lainkaan.