Adventtia, odotusta

 

Alkoi adventti, Joulun odotus. Alkoi kovassa pakkasessa. Meillä näytti digimittari 19,3 silloin, kun aamu oli jo valjennut.

 

Joulun alusaika on herkkätunteista ja hyvää. Sitä se on ollut jo lapsuuden aikana. Joululaulut, ihmisten mukava käytös ja viikosta toiseen jatkuneet leipomiset ovat ihania muistoja kaukaiselta ajalta.

 

Muistan, kun etsimme kiihkeästi pikkuveljen kanssa äidin salaista torttuvarastoa. Se löytyi viimein.

Epäröiden otimme molemmat yhden puolikuun muotoisen tortun. Söimme ne piilossa.

Äiti huomasi, että salaisuus oli paljastunut. Ei hän moittinut meitä, mutta sanoi, että tortut ovat paljon parempia, kun niitä on odottanut tarpeeksi kauan. Se oli viisaasti sanottu.

 

Minua on vieläkin ihmetyttänyt vaivalloinen lipeäkalan valmistus. Se vaati järvivedessä liottamista ja melkein 99 temppua, kuten musketin lataaminen kolmekymmenvuotisessa sodassa.

 

Suurissa uskonnoissa kapakala eli kuivattu turska on tärkeä.

Se on paaston ajan ruokaa.

Vielä toistaiseksi henki ei säily, jos ei ole evästä.

Lihasta kieltäytyminen on sinänsä nykyaikaista.

Kapakala kestää eteläisten maiden lämmön pilaantumatta.

Voidaan sanoa, että Norja teki koko keskiajan runsaasti tiliä myymällä kuivattua kalaa katolisiin maihin.

 

Se on kumma, että kala on myös hindulaisuudessa lupa tappaa, mutta maalla tai ilmassa eläviä otuksia ei. Johtuuko tulkinta siitä, että henki ei pääse veden alle? Kaikki me tiedämme, että henki loppuu, jos uppoaa veteen.

 

Radiosta kuului pitkin päivää pirtissä joululauluja. Kummasti pois olivat pyyhityt uutiset kommunismin vaarasta, sodista ja arkisista touhuista, rikoksista jopa onnettomuuksista.

 

Koska joulumetso oli vaikea saada pöytään asti pelkän haulikon avulla, oli viisasta turvautua sikaan.

Kinkku on perinneruoka joulun seutuun. Kotonani kinkkuviipaleet tarjottiin pöytään kuumennettuina. Vasta aikuisena totuin toisenlaiseen käytäntöön.

 

Sitä haluaa aina vaan kokea tämän odotuksen ja samalla muistella lapsuuden aikaa.

Nyt vanhuudessa en enää kaipaa lahjoja, koska ei semmoisia enää tarvita. Ei voi tietää, milloin on viimeinen joulu.

 

Kinkkukin voisi olla vain aaton ja joulupäivän ruokapöydässä. Se riittää.

On panostettava kalaan, niin ei tarvitse runsasta touhua kinkun sulatuksessa.

 

Kaikkein tärkeintä on harras tunnelma ja yhdessä oleminen.

On kummallista, että joulun tunnelma on niin herkkä, että aivan sen vieressä luuraa jo itku. Onko niin, että ilo on niin suuri, että mieleen hiipii itku ilosta?

 

Joulumieli on oikea silloin, kun ajatuksissa on vain hyvää ja kaunista. Voidaan jopa kumarrella herroille, mitä ei muulloin hevin tehdä.

Ei tee mieli korottaa ääntänsäkään. Se voisi rikkoa tunnelmaa.

Jouluaamun varpusen ajattelu sen sijaan ei pahenna ketään. Klassikko elää ja voi hyvin. Laulun haluan kuulla monta, monta kertaa.