Kuningas jalkapallo

 

Olen seurannut mielelläni jalkapalloturnauksia jo melkein 50 vuotta. Siihen ajanjaksoon on mahtunut otteluita joissa on draamaa ja toisaalta huippupelaajia.

Yksi klassikoista on loppuottelu 1966, jossa vastakkain olivat Englanti ja Länsi- Saksa.

Tuon ottelun kiistanalaista maalia on tutkittu nykyaikaisilla välineillä. On tultu tulokseen, että tätä Englannin maalia ei olisi pitänyt hyväksyä.

Kaukana seisonut venäläinen tuomari hyväksyi maalin heti, vaikka hän ei voinut nähdä paikaltaan totuutta.

 

Huippunimistä on jäänyt muistiin Pele, Franz Beckenbauer, Klinsman, Paolo Rossi, Paolo Maldini,  Filippo Inzaghi, Fabio Cannavaro, Andrea Pirlo, Gianluca Zambrotta, Francesco Totti, Alessandro Nesta, Gennaro Gattuso, Luca Toni, Sergio Ramos, Iniesta, Özil, Klose, Marco van Basten, Romario. Niitä on paljon, kaikista suurista jalkapallomaista.

 

Italian huippupelaajat eivät juuri lähde kotimaansa ulkopuolelle ammattilaisina. Jotenkin pidän paljon italialaisten pelityylistä. He ovat etelämaalaisina herkkähermoisia ja kuumaverisiä, rangaistuspotkuissa arvaamattomia.

Pari poikkeusta on ollut: Andrea Pirlo ja Fabio Cannavaro. He eivät vedä rangaistuspotkua ohi maalin, kuten yliarvostettu Roberto Baggio teki.

 

Jalkapallo on siitä erikoinen laji, että mikään maa ei aina voi olla mestari. Saksankin huippumiehistö on aina lopulta väistynyt ja valtikka on mennyt toiseen maahan.

Brasilia – Italia ottelu oli hyvin jännittävä 1994.

Hellettä oli 30 astetta, ja se pehmitti varsinkin italialaiset. Kaksi heistä laukaisi rangaistuspotku kokonaan maalin ohitse ja niin Brasilia voitti.

 

Neljä vuotta myöhemmin kävi Brasilialle huonosti. Mikään ei onnistunut kentällä, vaikka pallon hallinta oli heillä, ja Ranska joutui kovaan paineeseen. Yksi sen puolustaja ajettiin kahden varoituksen jälkeen kentältä pois.

 

Ranska voitti pelin 3 -0 huippujoukkueella, jollaista tuo maa ei ole sittemmin saanut enää kasaan. Ensimmäinen maali järkytti brasilialaiset niin, että joukkueeseen iskeytyi ainaisen kiireen tuntemus, joka sekoitti koko pelin.

 

Ensimmäinen maali muuttaa usein koko pelin luonteen, koska joukkueet ovat hyvin tasavahvoja, ja peliin kuuluu se, että puolustuksen onnistuessa on hankala tehdä maalia, vaikka pelaajien tason ero olisi tuntuva.

 

Joukkueen kapteeni oli Didier Deschamps, joka silloin pelasi Juventuksessa, Torinossa.

Hän sai yhteentörmäyksessä kovan iskun ja makasi kentällä. Noustuaan hän otti salaa pienestä pullosta tippoja ja pani pullon taskuunsa. Oliko siinä kovaa kipulääkettä? Tippoina voidaan tarkasti annostella kovimpia kipulääkkeitä, jotka ovat kyllä kiellettyjä urheilussa.

 

Ranskan joukkue vilisi hienoja nimiä: Desailly, Lizarazu, Zidane, Djorkajeff, Thuram, Petit, Barthez, Karembey, Blanc, Trezeguet.

 

Katsomossa oli Ranskan presidentti Chirac, joka onnitteli lämpimästi miehistöä voiton jälkeen ja antoi Jules Rimet- kultapystin Deschampsin käsiin. Yleisö oli koko ajan Ranskan puolella, olihan peli Pariisissa.

 

Alkuperäinen, läpeensä kultaa sisältänyt palkinto varastettiin, ja sitä ei ole saatu takaisin. Rosvot varmaan sulattivat sen pieniksi kultaharkoiksi ja möivät pois, jolloin se muuttui rahaksi, joka ei tunnetusti haise.

 

Kaikkien aikojen katastrofi Brasilialle sattui, kun Saksa tuli vastaan suuressa turneessa. Konemaisesti pelanneet saksalaiset pitivät kovaa vauhtia pelin ajan ja jauhoivat Brasilian puolustuksen pahoin.

Saksa latoi seitsemän maalia niin, että ihan suretti. Pieni lohtu oli yhden maalin tekeminen loppuvaiheessa Saksan verkkoon.

 

Tasapelikin voi olla otteluna ihan hyvä, kun siinä sattuu jännittäviä tilanteita, mutta kyllä maalit ovat pelin suola.

On valitettavaa, että tänä vuonna ei voida pelata suuria otteluita. Ilman yleisöä ne ovat muutenkin lättymäisiä. Kyllä yleisön pauhu ja innostus kuuluvat jalkapalloon ehdottomasti.

 

Pelien kuningas tarvitsee myös väriläiskiä.

Sellainen oli lahjakas ranskalainen hyökkääjä Eric Cantona. Kotimaassa häneltä meni monessa joukkueessa sukset ristiin pomomiesten kanssa, ja edessä oli aina lähtö. Hän sai neuvon lähteä Englantiin. Siellä meni erittäin hyvin.

Hän pelasi Englannin valioliigassa ja oli siellä pitelemätön.

 

Eräässä liigapelissä joku englantilainen huuteli yleisöstä Cantonalle jatkuvasti. Englannissa ranskalaisia pilkataan sammakonsyöjiksi. Cantona kuunteli aikansa solvauksia, mutta hyppäsi äkkiä kentältä ja tukki täydellisesti huutelijan suun kungfu- potkulla.

 

Tosiasiassa yleisön pauhu esti Cantonaa kuulemasta selvästi, oliko huutelu kannustusta vai arvostelua.

 

Hän ei sillä kertaa valinnut suun tukkeeksi vasen- oikea- vasen- klassikkoiskusarjaa suoraan leuan kärkeen.

Etelämaalaiset ovat tulisieluisia, ja juuri sellainen oli Eric Cantona, yksi aikamme suurista hyökkääjistä.