Rauha ja vapaus

 

Elämme kovin sekavaa aikaa. Monet tapahtumat ovat meille täällä Suomessa käsittämättömiä. Kansat yrittävät pysyä pystyssä omiin tapoihinsa luottaen. Ne ovat meille vieraita. En usko, että niin hyvä tulee.

Erikoisinta on Afganistanissa, jossa hallinto estää tyttöjä opiskelemasta kuudetta luokkaa pidemmälle. Maa vajoaa tällä keinolla takapajulaan ja keskiaikaa muistuttavaan pimeyteen. Useimmat maat ovat asiasta ymmällä. Mitä pitäisi oikeasti tehdä? Ainakaan rahapiirit eivät uskalla sijoittaa tuohon maahan. Riskit ovat liian suuret.

Sodan mielettömyys Ukrainassa on arveluttavaa. Venäjä on vajonnut sotapsykoosiin Urho Kekkosen termiä käyttääkseni. Se, että mitään muuta kuin uhreja ja raunioita tuottava aktio ei hyödytä yhtään taloutta, se ei paina asiassa ollenkaan. Kansa on vaiennettu. Se suorastaan koettaa kyyristellä mahdollisimman huomaamattomana.

Mongolien hirmuvallasta pitäen venäläiset ovat olleet ikään kuin orjakansaa. Maata pitää johtaa keisarin tai sitä vastaavan ukaasien antajan. Tosiasiat on hylätty. Arvokkaat raaka- aineet valuvat käsien lävitse maailmalle ilman mitään jalostusta. Asiantuntijat tietävät tämän, mutta heidän sanansa ei näy paljon painavan.

Kummallinen länsimaiden pelko tuntuu olevan Venäjällä laajaa johtavissa piireissä. Kun Varsovan liitto purkautui, asevarastojen ovet avattiin. Jaettiin aseita entisille jäsenille puolustusta varten. Valmiina oli muun muassa kuusikymmentä tuhatta tankkia. Meidän armeijamme osti DDR:stä edullisesti T- 72 – vaunuja.  Venäjä käyttää samoja panssareita yhä, koska uudempia malleja ei ole voitu rakentaa talouden kehnon tilan takia tarpeeksi. 

Mig- 29 on hyvä hävittäjäkone. Se on vanha malli, mutta aerodynaamisesti se on erinomainen. Konetyyppiä tehtiin Neuvosto-Venäjällä noin 20 000. Sekin viittaa siihen, että jotain Venäjällä pelätään.

Länsimaissa hävittäjiä on armeijoilla vain muutama sata. Yhdysvalloilla on jokunen tuhat palveluskäytössä. Saksa sai pahimmassa vaiheessa ilmaan nopeasti vain viisi hävittäjää. Kaikki muut olivat varastoissa. Luultiin, että ei Eurooppa enää näe sotaa. Se oli vakava virhe.

Nykyaikainen hävittäjäkone on kallis valmistaa eikä se tuota minkäänlaista taloudellista voittoa. Turvallisuuden laitakin on niin ja näin. Vaikuttaa siltä, että ollaan menossa lentäjien hengen säästävään droonisotaan. Ei sekään halpaa ole.

 

Ihminen kaipaa vakaita oloja sekä vapautta opiskella ja harrastaa sekä liikkua eri paikoissa. Sota ja pakkovalta ovat kaiken paikalleen jähmettäviä ja pelottavia asioita. Ne tuovat ihmisen pahimmat puolet esille. Ne tuhoavat ihmisen sisimmän ja vievät sielun herkimmät kammarit lukkotilaan. Lähes tunteeton tosikko on arveluttava tyyppi, väkivallan keskellä kasvanut tsombi. Sen sisin olemus on kuin vääryyden ja pelon sylkäisemä musta kiven murikka. Sillä on toinen kylki kuurassa aina.

Nykyistä Venäjän johtajaa kuvataan yksinhuoltajan pojaksi, jota ympäristön porukka kiusasi – kenties hakkasikin. Judoharrastus pelasti hänet kadulta. Hän palveli ja sai koulutuksen vakoiluun, ihmisten kyrväyttämiseen ja väkivallan koneiston osaseksi.

Stalin oli juopon ja perhettään pieksävän isän poika, syvästi sielultaan häiriintynyt. Hänen lentäjäpoikansa jäi saksalaisten vangiksi sodassa. Saksalaiset ehdottivat vaihtamista nimettyihin upseereihinsa, mutta Isä-Stalin ei pojastaan välittänyt. Vankeus oli liikaa herkkähermoiselle lentäjälle. Hän käveli sähköaitaa päin tietoisena siitä, että vartija ampuu hänet. Niin siinä kävikin.

Hitleriäkin isä pieksi humalassa. Tiedemiehet ovat määrittäneet A. Hitlerin älykkyysosamäärän lukemaan 160. Se on hyvin korkea. Mutta, miehen sielu oli musta kuin piki. Juutalaiskysymyksen lopullinen ratkaisu vaati miljoonien hengen kaasukammioissa ja polttamisen tuhkaksi. Ei terve pysty semmoista päätöstä tekemään.

Stalin ampui raivopuuskassa vaimonsa.

Kuula oli osunut päähän. Rouva makasi lattialla ja puristi kaunista helmiäiskoristeista pistoolia kädessään sormi liipaisimella.

Kukaan poliiseista ei uskaltanut sanoa, että joka ampuu itseään päähän, ei koskaan laukauksen jälkeen pitele asetta kädessään. Se lentää kädestä heti, kun kuula tunkeutuu aivokudokseen. Stalinia pelättiin kovasti, ja tapaus kirjattiin itsemurhaksi. Pelon ylläpitämiseksi ammuttiin Neuvostoliitossa ennen sotia yhdeksänsataatuhatta upseeria, älykköä ja oppinutta sekä vähemmistökansallisuuksien jäsentä puhdistuksissa.

Vallassa ollessaan neuvostojohtaja Stalin kirjoitti listoja 1930- luvulla jokaisessa neuvostotasavallassa ammuttavista ihmisistä eli niin sanotuista puhdistettavista. Eräänä vuonna Gruusian osalle tuli 1100 ammuttavaa. Hän teki sen yhtä helposti kuin tavallinen ihminen kirjoittaa kauppalistan. Salainen palvelu sai nostaa syytteet, pakottaa pidätetyltä tunnustus väkisellä, ja sitten ammuttiin.

Näyttää siltä, että meillä on kuitenkin vielä toivoa. Useimmat maat eivät ole tunteettomia Ukrainan hädälle. Sotarikoksia tutkitaan aktiivisesti, vaikka on luultavaa, että ketään rikollista ei Venäjä luovuta tuomioistuimeen.

Väärintekijät pelkäävät julkisuutta. Heidät on paljastettava. He kuuluvat pysyväisesti Interpolin listalle, jotta heidät voidaan tavattaessa ottaa kiinni.

Miehen tulee olla tasapainoinen ja ystävällinen sekä hänen olemuksensa rauhoittava. Maailma kaipaa semmoisia johtajia. Olemme nähneet, että naiset pärjäävät samalla reseptillä maan ja puolueiden johdossa.

Viime sodassa armeijalla oli Hiisikorven Matti Vakaa- niminen sotakoira. Sen isä oli Saksasta tuotu, nimeltään Prinz aus der Eichendorfstrasse ja emo Hukkaharjun Outo Opas. Se oli sokean ihmisen opaskoira. 

Matti Vakaa oli jo pentueessa rauhallinen poika. Se ei taistellut toisten kanssa, vaan oli vakaa käytöksessään. Se kävi kotoaan itsenäisesti Hietaniemen uimarannassa uimassa ja palasi uituaan kotiin. Räkyttävistä rakeista tai muista koirista se ei mitään välittänyt. Matti Vakaa ei tapellut tai rähinöinyt irtokoirien kanssa lainkaan eikä se uhkaillut ihmisiä. Luonteestaan se sai nimensäkin. Se sai kolmena vuonna perusteellisen koulutuksen partiokoiraksi ennen sotia. Tottelevainen se oli ja pärjäsi kilpailuissa vuosikausien ajan.

Matti Vakaa haistoi viholliset kaukaa, samoin ansat ja miinat. Se ilmaisi vaaran laskemalla häntänsä, luimistamalla korvansa ja murisemalla matalalla  äänellä. Partiossa se  kulki reilusti ohjaajansa edellä, ja tuli tiedottamaan heti, kun se havaitsi merkkejä vihollisista. Tuulen suunnasta riippuen Matti Vakaa ilmaisi vihollisen 150 - 400 metrin päästä. Kuulo- ja hajuaisti olivat sen parhaat työkalut.

Tämä koira pysähtyi ja kävi makuulle ansalangan tai miinan eteen. Siitä ohjaaja tiesi antaa merkin partion sotilaille. Matti Vakaa ei erehtynyt koskaan tärkeässä työssään sotilaiden suojelijana väijytyksiltä sekä partisaanien takaa-ajossa. Ammuntaa ja tykkitulta se ei pelännyt, vaan pysyi vakaana vanhoillaan. Siihen luotettiin, ja se oli ainoa sotakoira Suomen armeijassa, jolle myönnettiin käyttövalion arvo sota-ansioiden perusteella.

Matti Vakaa uskoi vain isäntäänsä sekä hänen varamiestään. Muilta se ei ottanut mitään vastaan, ei leivän murenaakaan. Se ei ollut vihainen, vaan osasi olla omille sotilaille ja toisille palveluskoirille neutraali. Sodan jälkeen koira palasi omistajalleen, leskirouva Kokkoselle pääkaupunkiin.

Armeijalla oli myös kuuluisa sotakoira, jonka nimi oli Molo. Se oli venäläisten koira, joka huonon kohtelun vuoksi tuli suomalaisten turviin rintaman ylitse. Todettiin, että koiraa oli pahoinpidelty ja pidetty nälässä. Sen turkki oli täynnä syöpäläisiä. Kaulassa oli pätkä talutinta, joka oli katkennut. Oikeassa kyljessä näkyi pitkä karvaton alue: luoti oli polttanut karvat pois, mutta ei ollut puhkaissut ihoa. Ehkä koira pakeni venäläisiltä, kun se yritettiin ampua hengiltä. Onneksi Suomen joukoissa karkaamispaikan kohdalla oli koiran sielunelämän ja käyttäytymisen tuntija, joka rakensi Moloon luottamuksen hitaasti, mutta varmasti. Hän hoiti koiran turkin kuntoon ja antoi sille ravitsevaa ruokaa.

Koulutuksen jälkeen Molosta tuli erinomainen sotakoira, joka ilmaisi viholliset luotettavasti. Se kiintyi ohjaajaansa pysyväisesti.  Kun se vainusi entiset isäntänsä -venäläiset -  Molo paljasti hampaansa ja murisi. Koiran ohjaaja arveli sen vihaavan piinaajiaan, joista haisi tupakan ja hapankaalin tuoksu. Venäläiset polttivat mahorkkaa paljon.

Oma koira puri, kuten sanotaan, kun Molo pystyi jäljestämään Viiangin kylässä verilöylyn tehneet partisaanit. Vainolaiset ampuivat vanhukset ja lapset sekä haavoittivat monia. He polttivat rakennukset maan tasalle. 

Kylään turvaa tuoneet ilmasuojelumiehet, jotka olivat invalideja rintamalta, onnistuivat ampumaan kolme hyökkääjää ja haavoittamaan muutamaa. Ennen kylästä lähtöään partisaanit heittivät kaatuneet toverinsa liekkien vallassa roihuavaan taloon tulen ruuaksi.

Pakenevat partisaanit tekivät kaikki temppunsa eksyttääkseen partion, joka seurasi heitä sotakoiran avulla. Molo paljasti kaikki ansoitusten viiksilangat ja polkumiinat. Se onnistui pysymään jäljellä kallioisessa maastossa hajaantuneiden ja eksyttäneiden vihollisten etsinnän aikana. Tämän sotakoiran kuulo ja hajuaisti olivat uskomattoman hyvät. 

Tällä erikoisella koiralla oli tasainen ja peloton luonto, kuten Matti Vakaalla. Molo oli pienempi, kuin suomalaisten käyttämät saksanpaimenkoirat. Väriltään se oli sudenharmaa. Sen ansiota oli, että tämä partisaanijoukko saatiin tuhottua kokonaan. Mutta, Viiangin kylän länsipuolella olevat kylät - muun muassa Malahvia - kokivat partisaanien tuhotyöt vieläkin pahempina verilöylyinä. Heitä ei saatu vastuuseen, koska hyviä partiokoiria ei ollut tarpeeksi tehtäviin laajoilla ja tiettömillä selkosilla Itä- ja Pohjois- Suomessa. 

Saksa koulutti sotaan 200 000 koiraa, Neuvostoliitto 50 000. Suomessa oli näitä arvokkaita eläimiä vain kahdeksan ja puoli sataa enimmillään. Niitä kaatui taisteluissa vapautemme puolesta satakunta, vihollisen ampumina, kranaattisateessa tai ovelan miinoituksen uhrina.

Näistä tapahtumista on Veikko Erkkilä tehnyt dokumenttikirjat, jotka mielestäni pitäisi jokaisen suomalaisen aikuisen lukea. Erkkilä sai tutkimuksistaan Valtion tiedonjulkistamispalkinnon. Tärkein kirja on nimeltään Viimeinen aamu. Minulle tulee vieläkin kyyneleet silmiin, kun muistan köyhän korpikansan tuhoamista rajakylissä. Nyt venäläiset tekevät Ukrainassa samaa kuin Kainuussa ja Lapissa jatkosodan aikana. 

On siis jatkettava tiiviisti Vapautemme valpasta vartiointia!