Esityöt

Lähdin ajamaan mökille päin aamukahdeksalta. Oli vielä siedettävä lämpötila. Luvassa oli itään mennessä kuuroja.

Rillankiven jälkeen tie muuttuu soratieksi. Keskellä tietä seisoi suuri eläin. Hiljentelin vauhtia tasaisesti. Metsäpeura se oli, väritykseltään melko tumma. Sillä oli suuret sarvet. Komea eläin.

Peura kääntyi oikealle päin ja alkoi kevyesti ravata tien pohjoisen puolelle. Sen liikkeet olivat sulavat. Matka taittui kevyesti. Olin havaintoon tyytyväinen. Alueella on melko rauhallista ja varmaan peuralle sopivaa elinympäristöä riittää.

Kilometrien matkalla hiekkatieosuudella näkyi harvakseltaan rastaita, mutta ei lainkaan pelto- tai pikkulintuja.

Alkoi sataa ripsimällä hyvin tummista pilvistä. Pyyhkimiä joutui käyttämään yhä useammin. Äkkiä alkoi kaatosade. Näkyvyys huononi ja nopeus piti vähentää neljään kymppiin. Tilanne jatkui samanlaisena parikymmentä kilometriä. Yhtäkkiä tulimme kuivalle tieosuudelle.

Säviän seudulla ei ollut satanut sinä aamuna vielä. Kuopioon menevälle kantatielle oli asetettu kahdeksankympin rajoitus. Urapaikkauksia oli tehty toukokuun jälkeen. Koko ajomatkan vasemmalta uhkasi sadepilvi, mutta saimme ajaa yhä kuivaa tietä, joka oli hyvässä kunnossa. Loppumatkan soratie oli pölyävän kuiva, mutta hyvä ajaa.

Mökillä ruoho oli kasvanut tien keskellä ja sivuilla jo pitkäksi. Erityisesti horsmat olivat hyvässä vauhdissa. Poika kerkesi juuri hakea lähteestä vettä hanalla varustetulla astialla. Silloin ukkonen jyrähti kahdesti, ja rankkasade alkoi. Salama leimahti kolmannen kerran, mutta ukkosilma ei jatkunut. Vettä tuli niin, että katto kohisi, ja järven vesipinta kävi epäselväksi. Ilma oli hiostava. Siksi laitoin ilmalämpöpumpun viilennystoiminnon päälle.

Puolessa tunnissa sisätiloissa  oli jo hyvä oleskella ja odotella sateen lakkaamista. Joimme tulokahvit, mikä on ollut perinne kauan aikaa.

Hiljaisempi sade jatkui kolmen vartin ajan. Kun sekin hiipui, lähdimme viemään jyviä kosteikon sorsien auttamiseksi. Asensimme paikalle myös vanhan riistakameran. Se ei lähetä kuvia, mutta on aina jännittävää katsella muistikortin sisältöä muutaman viikon päästä.

Kylvetty kukkapelto- niminen siemen oli itänyt padon päällä tasaisesti. Rapsimme sen päältä pois enimpiä horsmia. Sorsan pesimäputkessa ei ollut merkkejä pesimisestä. Heinät putken sisällä olivat säilyneet kuivina, koska putken muodostaa rumpuputki. Sen halkaisija on kolmekymmentä senttiä. Vihreä myyräverkko pitää sen ympärillä naamiointiheiniä.

Kuuselle istutetun pellon läpi kävellessä huomasimme yhden puun vieressä metsäruusun. Sen kukat olivat pienet. Kärjistään terälehdet olivat vaalean punaiset. Keskustaa kohti punaisuus vaaleni voimakkaasti. Lehdet muistuttivat juhannusruusua. 

Pellon kulmalta lähti lentoon teeri. Luvallani yhden pellon kulmalla kasviksia ja perunaa viljelevä mies sanoi teerien käyneen monesti rypemässä kuivassa hiekansekaisessa mullassa. Vuosia autiona olleeseen seutuun on alkanut riista palailla takaisin. Se oli mieluisa havainto.

Pihapiiriä kuvaava riistakamera ei lähettänyt enää kuvia. Otimme akun lataukseen pariksi tunniksi mökin terassille. Sinä aikana poika vaihtoi raivaussahaani kolmioterän, jota tarvitaan ympäristön siistimisessä. Sahaa kokeiltiin sen jälkeen kun sen kulmavaihderasvan määrä oli varmistettu riittäväksi.

Veimme välipalatauon jälkeen kameran akun takaisin, mutta kuvia ei kuulunut. Poika teki tutun tempun, joka auttaa, jos niin sanottu bitti on päällä. Se oli. Siksi kamera tuli laittaa off- tilaan ja sitten taas on- tilaan. Kamera löysi heti verkon, ja kuvien virta alkoi älypuhelimessa olevaan sähköpostiin. Poistuimme pikaisesti.

Painostava ilma ja kuumuus olivat huipussaan. Tukka oli jo märkä ja paita myös. Päätimme uida, kun saunan eteisestä löytyi molemmille uimahousut. Ne olivat palvelleet vuodesta 1995 alkaen. Uusilta ne edelleen näyttivät. Ehkäpä housujen laatu on riittävä vastustamaan ikääntymisen vaikutuksia.

Vesi oli hyvin lämmintä. Silti oleskelu vedessä vaikutti piristävästi. Annoin veden haihtua itsestään iholta. Käytin pyyhettä vain tukan kuivaamiseen. Siitä valui jatkuvasti vettä silmille, mikä oli kiusallista.

Saimme katsastettua työhommia ennalta. Näytti siltä, että on palattava pian takasin, kun ilma alkaisi viilentyä. Ei ikämies jaksa kauan tehdä raivausahatöitä kovassa kuumuudessa. Onneksi minä eläkeläisenä voin käydä siistimistyöhön ajan kanssa. On tunnustettava heikkoutensa, koska se on totta. Vanhuus on tullut, mikä on luonnollista. Vastaanpano ei auta, vaan tuo mukanaan ropleemia. 

Ihan menee käytännöllisen teologian professori Paavo Kettusen väitöskirjan mukaan: Das Problem des Wesens des Menschen und die Schwierigkeit des Seins. Eli Ihmisluonnon ongelma ja olemisen vaikeus. Das Wesen on mm. luonto tai olemus, jos oikein muistan vielä 1960- luvun saksankielen opetusta. Voin erehtyäkin.

Silloin pantiin kielioppia ja sanontoja kalloon uhkan ja pelon avulla Karttulan yhteiskoulussa. Siinä tunsi olevansa liskussa, koska kotona piti näyttää koetulokset. Oppilaiden isät olivat rintamamiehiä, jotka uskoivat opettajan sanaa ennemmin kuin huonosti menneiden kokeiden selityksiä kotona. Ainut tie eteen päin ja selville vesille oli painaa tiukasti mieleen Das Wesen des Menshen eli ihmisen olemus!

Nykypolvi ei käsitä tätä menneitten aikojen opetusta, jossa oli aina jonkunlainen uhkaava tunnelma luokassa eikä mitään ystävällisyyttä opettajan taholta ollut olemassa. 

Ahtaasta portista siinä tunsi astelevansa sisälle pelastukseen, kun koetti painaa muistiinsa vieraan kielen kielioppia ja sanastoa. Nyt asialle voi jo nauraa vapautuneesti, mutta tuohon aikaan naama oli peruslukemilla kuin sulkeisissa armeijassa.

Noita merkillisiä asioita muistelin ajaessani kotiin tuttua tietä. Luonto näytti olevan kukkeimmillaan. Koivunlehtien syvän vihreä väri viittasi sydänkesään. Sitä se nyt onkin aika, jota juuri elämme.