Miinuskirja

 

Kaupoista – joissa kauppias tunsi asiakkaan – sai ostaa ruokatavaroita velaksi niin sanotulle miinuskirjalle. Kauppias merkitsi ostosten arvon lyijykynällä vihkoon. Kertynyt velka maksettiin erikseen sovittuna aikana. Se saattoi olla maitotilin tai eläkkeen pankkiin tulon jälkeinen päivä.

Kauppiaalla oli valta antaa lykkäystä, jos rahaa ei ollut. Ihmiset eivät hevillä pyytäneet lisäaikaa, sillä se tie on pettävän liukas käydä. Eläketurva oli vielä viisikymmenluvulla mitätön nykyiseen verrattuna. Oli runsaasti lapsia synnyttäneitä äitejä, jotka olivat kotitöillä koko ikänsä.

Jos maitotilin ja metsäkauppojen rahat menivät isännän nimiin – mikä oli hyvin tavallista – eläkeikään tullut äiti sai vaatimattoman kansaneläkkeen. Sillä ei pystynyt juhlimaan. Äidit tukivat lapsiaan viimeiseen asti ostamalla vaatteita ja kenkiä. Isä maksoi tavallisesti koulumaksut ja miinuskirjan velan.

 

Hommasin aikoinaan sekkitilin. Sekit olivat kätevä keino maksaa matkoilla syntyneitä kuluja. Yleensä sekin saaja antoi kirjoittaa summan, joka ylitti ostoksen arvon. Siten sain seteleitä ja kolikoita pikkuostoksiin. Pidin kukkaroa kotona lukollisessa paikassa. Povitaskussa saattoi olla jokunen sekki varalla. Silloin ei tunnettu pankkikortteja. Niitä ei voinut edes kuvitella.

Niin sanottu muoviraha on hyvin kätevä käytössä. Se vaatii hyvän elektroniikan toiminnan ja yhteydet pankkeihin. Turvallinenkin se on, jos tunnusluku pysyy hyvin mielessä. Jos se pitää kirjoittaa ylös, alkaa pelon aika, ja useasti sekoilu erilaisilla kassoilla tai huoltoasemilla. Kaikille meille matkantekijöille tulee vanhuus. Poikkeuksen muodostavat ne, jotka kutsutaan autuuteen ennen vanhuutta eikä heitä ole aivan vähän.

 

Puhutaan myös Taivaan kirjoista. Ne vastaavat hyvin vanhan ajan miinuskirjaa. Voin kuvitella, että siinä kirjassa on jokaisen kohdalla sekä plus että miinussarake. Jälkimmäinen on pidempi, ainakin sen voin arvata omalle kohdalleni.

Velka on maksamatta sekä isälle että äidille. Ensimmäisenä siinä on rahallinen velka, koska minun ei tarvinnut maksaa takaisin kuluja lukion loppuun asti eikä siitä vielä pariin vuoteen. He armahtivat.

 

Kekkosen tasavallassa valtio takasi opintolainan. Se oli uutta ja vallankumouksellista. Suomessa tuntui vieläkin sodissa kaatuneiden ja vammautuneiden oppineiden ja koulutettujen vajaus. Annikki Kariniemi, kirjailija, oli vielä 1960- luvulla opettajana keskikoulupohjalta ilman seminaarissa läpi vietyä tutkintoa.

Talvi- ja jatkosodassa kaatui paljon opettajia, jotka johtivat joukkuettaan. Samoin oli muidenkin koulutettujen laita. Tyyppitapaus oli opettaja ja voimistelun olympiamitalisti, karjalainen Make Uosikkinen. Hän teki rintamalla voimisteluliikkeitä rukkaset kädessä puiden väliin pingotetulla rautalangalla. Hän kaatui `joukkojen eessä` yhdeksäs maaliskuuta 1940 Kollaan tulikirnussa.

 

Yliopistoissa ja korkeakouluissa opiskelevien määrä nousi voimakkaasti. Kekkosen ajatus oli, että oikeus koulutukseen kuului jokaiselle ilman, että varattomuus oli sen estänyt.

Vanhemmat antoivat myös ilmaiseksi suuren pääoman hoitamalla minua ja opettamalla ihmistavoille, vaatimattomuuteen, rehellisyyteen ja parhaansa tekemiseen.

Olin aikuiseksi tultua oikeasti kummastunut, kun he opettivat suhtautumaan kaikkiin samalla tavalla, niin rikkaisiin kuin köyhiinkin.

Sehän oli, kun sitä tarkoin miettii, hyvin nykyaikaista opetusta.

Herroille ei neuvottu lainkaan kumartelemaan tai heitä imartelemaan. Vaatteilla, polkupyörällä, autolla – jos semmoisen joskus saisi – suksilla tai asunnolla kiellettiin briljailemasta. Kateellisia on riittänyt aina, he mainitsivat.

 

Kun pankinjohtaja ei suonut minulle rakentamiseen lainaa, ihmiset neuvoivat minua menemään Aaro Tapaninahon puheille, jolloin laina varmasti irtoaisi. Koko sukuni oli aina ollut osuuspankkilaisia, isä kylänsä pankin konttoritoimikunnan puheenjohtaja.

Isän opetuksen mukaan en halunnut vedota suuriin herroihin, vaan päätin siirtää tilini puolueettomaan valtion pankkiin. Se oli silloin Postipankki. Sieltä luvattiin laina, kun olen vuoden asiakkaana.

Niin piti rakentamista lykätä vuodella.

Suuressa pankkimyllerryksessä yhdeksänkymmenluvulla Postipankki muutti nimeään ja ajautui lopulta Danske Bankiksi. Siellä on minua palveltu vuosikymmeniä hyvin, joten olen pysynyt siinä rahatalossa.

En ole kokonaan hylännyt Osuuspankkia, vaan minulla ja veljellä on siellä yhteinen tili metsätilan asioiden hoitoa varten. Veljen antamilla valtuuksilla olen tuota tiliä hoitanut.  Jostain kumman syystä veronpalautukseni, jos semmoista olen saanut, menee aina Tervon osuuspankin tilille. Joudun sen sieltä aina syyllisyyden taakka harteilla siirtämään Danske- tililleni.

 

No, raha on ollut minulle vain maksuväline. Sen varaan en ole laskenut. Olen nähnyt raskaita ihmiskohtaloita rahan takia. Siitä on tullut jumala.

Mutta, kun se suuri hätä tulee, sellainen, joka ei ole taloudellista laatua, raha on kylmä kaveri. Sillä ei sanota olevan edes kotia.

Hyvät työt ovat uskon hedelmä. Niin sanottiin koulussa kauan sitten. Kun uskoo Taivaan Isään, tapahtuu mielen muutos, kerrottiin. Tulee tarve auttamiseen eli hyviin töihin, minkä kaltaisia ne ikinä olla mahtavat. Siihen on nykyisin hyvät mahdollisuudet sekä muovirahan että älykännyköiden ja kotitietokoneiden kautta.

Kukaan ei tehne tätä saadakseen plus- sarakkeeseen merkintöjä Taivaan kirjaan, vaan inhimillisyyden vaatimuksesta. Sodankaan riehuessa auttamisen halu ei ole kadonnut.

Se erottaa ihmisen pedoista, jotka eivät tunne armahdusta.  Niiden elämän tarkoitus ja tehtävä on tappaminen.  Silti ne ovat tarpeellisia niin sanotun luonnon tasapainon kannalta.

Pedoilla ei ole miinuskirjaa taivaissa. Ne ovat tehtäväänsä saaneet erivapauden Luojaltaan. Ja, kuten tiedämme, ne hoitavat tehtävänsä hyvin.