Someraivo

 

Tänään uutisoitiin, että Meri-Lapin eläinsuojeluyhdistys on palkinnut tarmokkaan miehen hänen toiminnastaan eläinsuojelussa. Ilmoitus palkinnosta oli laitettu nettiin.

Siitäpä oli noussut niin valtava raivo, että ilmoitus oli pitänyt poistaa. Ihmiset hyökkäsivät palkinnon saajaa vastaan alatyylisin ilmauksin. Nimettiin ihan murhaajaksi. Juuri se, että palkittu harrasti metsästystä, oli someraivon syy.

Arvelen, että raivoajat eivät edes tiedä, mitä eläinsuojelutyö tarkoittaa.

Eläinten suojelutyö käsittää toimia, joilla pulaan joutunut eläin koetetaan pelastaa: hirvi nostetaan jäistä ylös, kun se on jo uupumaisillaan ja hukkumaisillaan. Kun suuri eläin saadaan ylös, sitä voidaan hieroa ja sen turkkia kuivata suurilla pyyhkeillä. Jäälle voidaan virittää pressuista tuulen suojia, jopa kunnon tulet.

Isäni ja osa hirviporukkaa pelasti tällä tavalla jäihin pudonneen hirven vuosikymmeniä sitten. Hirvi virkistyi ja pystyi kävelemään autettuna rannalla, jossa sitä hierottiin.  Hypoterminen tila alkoi helpottaa ja melko pian hirvi asteli erämaan suojaan. Terveen hirven elinvoima on suuri. Se toipuu vaikeastakin paikasta, kun sitä autetaan oikein. Kukapa tuntisi hirvet paremmin kuin metsästäjät?

 

Jos eläin on loukkaantunut niin vaikeasti, että sen selviäminen ei ole mahdollista, eläinsuojelulain mukaan eläin on pikaisesti lopetettava kärsimisen lopettamiseksi. Tähän hommaan kykenevät nimenomaan metsästäjät. Eihän juuri muilla ole sopivia aseitakaan omistuksessaan. Yllä mainituissa tapauksissa tietysti aina kuuluu soittaa poliisille asiasta. Poliisi antaa luvan lopettamiseen, ja jos hirvi on kyseessä, lopetuksen tekee suurriistavirka-apuun kuuluva metsästäjä. Silloin kaikki menee lain mukaan.

Hirvieläimet pois luettuna pienemmät villieläimet voi päästää kärsimästä muukin aseen omistaja, mutta aina on hyvä soittaa sellaiseen lupa poliisilta.

Monet eläinuhrit aiheuttaa liikenne. Myöskin riista- ja poroaidat vammauttavat suuren määrän erityisesti kanalintuja. Aikoinaan tämmöistä ei tapahtunut, kun poroaidat tehtiin puusta. Siirtyminen rautaverkkoaitoihin on kouluttanut poronhoitoalueen ketutkin niin, että ne seurailevat niitä. Aidan läheltä löytyy törmäyksissä kuolleita ja siipirikkoja lintuja syötäviksi.

  

Luin kauan sitten maan päälehdestä, että ruotsalaiseen tutkimukseen perustuen arvioitiin maamme teillä kuolevan kymmenen miljoonaa pikkulintua. Osa ei kuole heti, vaan kärsii kauan kipua ja piinaa. Varikset, korpit, harakat ja ketutkin seurailevat ajoteitä, koska ne ovat oppineet löytämään syötävää liikenteen uhreista. Yleisiä ovat jänikset, siilit, oravat ja kanalinnut.

 

Eläinsuojelutyössä yllä mainittuja eläimiä, jotka ovat loukkaantuneet, pitää arvioida. Jos näyttää, että elämä villissä luonnossa ei voi enää jatkua, on lain mukaan tehtävä lopettamispäätös. Pikkulinnuista ei tarvitse edes soittaa poliisille, vaan on toimittava maalaisjärjen ohjauksen mukaan.

Niitä, jotka toimivat poliisin apuna suurriistavirka-avussa, on kunnioitettava. Heillä on sopiva aseistus ja koulutus sekä aina sopiva koira, joka pystyy jäljestämään loukkaantuneen eläimen. Työhönsä he lähtevät inhimillisyyden vuoksi vaikka yöaikaan.

Kerron vielä vuosien takaisen tapauksen, jossa autoilija törmäsi hirveen arvion mukaan vähintään kahdensankympin vauhdilla. Hirvi jäi tielle verissään ja se örisi tuskaisena nostellen päätään. 

Paikalle ajoi sattumalta mies, joka eläimen tilan todettuaan otti autostaan hirvikiväärin ja lopetti kärsivän eläimen. Hän soitti poliisin paikalle. Kun poliisi saapui, ryntäsi hirven päälle ajanut autoilija esiin, ja syytti kiväärimiestä siitä, että tämä teki laittoman työn hirven ampuessaan. Hän vaati siitä rangaistusta.

Rauhalliset poliisit sanoivat, että kiväärimies toimi aivan lain mukaan. He varmaan tunsivat eläimen lopettaneen metsästäjäksi, joka kuuluu poliisia auttavien aktivistien joukkoon. Autoilija sen sijaan ei tuntunut tietävän eläinsuojelulaista mitään. Hän vain syytti kiihkeästi luvattomasta hirven ampumisesta.

 

Olen lukenut liikenneraivosta, jota esiintyy, kun joku asia menee pieleen tai on menevinään maantiellä tai kadulla. 

Eräs tuttu mies kertoi lähes kuusi vuosikymmentä sitten hauskasti, että hän oli semmoisen tyypin kyydissä, joka oli melkein joka kadunkulmassa auton ratin takaa nyrkit pystyssä toisia tien käyttäjiä vastaan. Hän teki myös pilkkaa toisten autonajotaidosta. Niin monella kuului olevan ajokortti, vaikka semmoista ei olisi saanut ikinä myöntää. Tekevät jatkuvasti mokia ja hidastelevat risteyksissä, vaikka säännöt ovat selvät!

 

Viime talvena uutisoitiin laturaivosta. Yhtä kuntohiihtäjää pääkaupunkiseudulla oli lyöty sauvalla. Loukattu antoi jutun poliisille, mikä tuntuu liioittelulta.

Mitä pitää tehdä, jos edellä hiihtää paksu lyllykkä, joka ei anna latua, kun sitä takana tuleva vaatii?

Minusta sauvalla lyöminen ja raivoaminen ei ole oikea ratkaisu. Useimmiten tuollaisen menijän voi kiertää, jopa nostaa hattua, koska lyllykkähän tekee aivan oikein polttamalla rasvaa hiihtämällä. Kaikki eivät voi myöskään olla huippuhyviä voitelutaidossa. Matka etenee hitaasti, jos sukset eivät luista. Ei lihavuus selitä kaikkia asioita.

Alussa mainittu someraivo johtui siitä, että palkittu oli metsästäjä. On trendikästä vastustaa metsästystä. Laturaivon syynä taas oli käsitykseni mukaan se, että kyseessä oli nainen – joka on aina heikoilla tekijämieheen verrattuna – ja vielä sellainen, jolle ruoka on maistunut. Ehkäpä jonkun rikkaan rouva, kaksoisleuka ja kaikki. Jo siinä on aihetta kateuteen vähintään.

Isäukko opetti aikoinaan, että on viisasta jättää moni asia sanomatta, vaikka kuinka mieli tekisi. Eivät kaikki pahat työt mene muiden piikkiin. Niin on tämä maailma kokoon laitettu.

Minusta tuo opetus on yhä ajankohtainen.