Kun sattuu, niin tapahtuu

 

Kun meille tulee vieras tai useampia, vaimolla menee suuret vaihteet päälle. Hän ei näe eikä kuule minua.

 Niinpä nytkin hän lähti tohinalla kaupoille kylälle kahden vieraan kanssa. Minulle ei annettu raporttia koko reissusta.

Jäin yksin taloon koiran kanssa. Puuhailin aikani ohuen messinkilevyn kanssa ja leikkasin siihen uudella Magnum- reikäsahalla neljä 32 millin ja kaksi 30 millin suuruista reikää peltiin.

Huonolla – ja halvalla – peltisaksilla jukersin neliömäiset levyt irti. Niiden keskellä on reiät. Keväällä asennan ne pikkulintujen pönttöjen lentoaukkojen suojiksi.

Vaimo ja nuorempi vieras tulivat kotiin. Vaimo oli aluksi hiljaa, mutta alkoi sitten kauhistella sitä, että kotiavain ja avain hänen 90- vuotiaan äitinsä asuntoon olivat kadonneet. Takin taskusta niiden oli täytynyt tipahtaa.

Uusi reissu kylälle. Hyvä, ettei ollut poliisin tutkaa tien levennyksellä. En usko, että vauhti olisi pysynyt viidessä kympissä vaimon ajaessa.

Avainta ei vaan löytynyt. Tiedustelu kaupan kassalta tuotti vesiperän. Vaimo tuli kovalla tohinalla takaisin kotiin. Onneksi en ollut epäiltyjen listalla.

Minut houkuteltiin ajamaan kylälle ja neuvottiin paikka, mihin auto oli pysäköity silloin, kun tehtiin kauppaa. Arvasin reissun turhaksi, mutta en halunnut olla kotona pahan tuulen kohteena. 

Läksin ajamaan autolla parkkipaikalle kaupan edustalle vakionopeuden säädin viidessä kympissä. Tunsin, että nyt ei ole kiire mihinkään. Bensa kyllä palaa vihreiden kauhuksi.

 

Vaimo soitti apteekkiin ennen lähtöäni, koska hän epäili, että avain olisi pudonnut kaupan ja apteekin yhteiseen eteiseen, jossa on postin automaattilaatikoita. Yhdestä niistä hän toi minulle Ikeasta tilatut sata kappaletta muovisia peitenastoja peilikaapin seinämien reikiä peittämään. Puhelun oltua tulokseton, paine kattilassa tuntui nousevan lähelle varoventtiilin pettämisrajaa.

Parkkialue oli täynnä autoja. Kiertelin Sievin saappaat jaloissa ja ikivanha Dimexin vuorillinen takki päällä autojen ympärillä, mutta avaimia ei löytynyt. Koetin kurkkia autojen alle, mutta eihän jäykkä, neljästi operoitu selkä ole kovin nöyrä taipumaan.

Monessa autossa istui pitkästyneen oloinen mies odottamassa, että heidän rouvansa joutuisi jo pois ostoksilta. Kokemuksesta tiesin ajan kulumisen kovin hitaaksi. Kuskit varmaan ihmettelivät, mikä kumman tyyppi nyt kiertää autoja kiinnostuneen näköisenä. Olisiko se ihan rosvo?

En tohtinut laskeutua polvilleni ja siitä ruveta tähystelemään autojen alle, vaan suuntasin nopsat askeleet autolleni ja ajoin heti pois. Tuli mieleen, että silminnäkijät ajattelevat, että tuossapa on taas yksi hupsu lisää. Mistä niitä riittääkään?

Vaimon sisar oli jäänyt kauppareissulta äitinsä luokse ja luvannut kävellä meille takaisin jalan. Tätä ei minulle kerrottu. Siksi ajoin ylpeästi reipasta vauhtia kävelevän naisen ohitse juuri ennen Puustellin mäkeä.

Kävelytyylistä kyllä aavistin, että siinä menee Hannele, entinen Marketta Viitalan valioryhmän jäsen. En antanut hänelle kyytiä, koska hän ei sitä tarvinnut. Siinäpä syy siihen, miksi tämä rouva on edelleen lähellä sitä painoa, joka hänellä oli kovan treenin aikana Marketan ryhmässä.

Kotiin tultua jatkoin hommaa Puuhapajassa. Aina kannattaa kysyä viisaammilta, miten mikin työ tehdään. Magnum- terät osoittautuivat erinomaisiksi. Niistä sain vihjeen vaimon toisen sisaren mieheltä. Ei kysyvä tieltä eksy. Sanonta osuu täydellisesti maaliinsa. Tunsin itseni vallan hallintapäälliköksi hallintopäällikön asemesta. Yksi kirjain erottaa arvonimet tai niiden merkityksen toisistaan.

 

Kuulustelin vaimon jo aikaisemmin: milloin avaimet olivat viimeksi hänen hallussaan. Vastaus kuului, että silloin, kun hän avasi autotallin oven ja laittoi autonsa lämmittimeen.

Ennen kodin sisälle pääsyä turhalta reissulta puhelin soi. Riemukas ääni sanoi, että avaimet olivat löytyneet.

No, vaimo oli pannut avaimet autotallista poistuttuaan takin taskuun. Tämä takki oli eri takki, millä hän kävi kauppareissulla. Tätä ei minulle kerrottu ennakkoon.

Kauppareissun takki oli jo ehditty moittia pataluhaksi, koska siinä on vain kaksi matalaa taskua. Se tekee muutenkin vaimon palleroisen tantan näköiseksi. Sanoin, että juuri siksi ostin hänelle syksyllä Anar Garra- nimisen takin, jossa on taskuja riittämiin. Niissä on hyvät nepparit tai vetoketjut taskuissa.

Opastin, että hanskoja ei saa työntää taskuihin, joissa pidetään avaimia. Avaimille pitää olla ikioma taskunsa. Minä teen niin, eivätkä minun avaimeni häviä tietämättä, vakuutin. Minulla on Garran takki myös, mutta miesten mallia. Takista ei ole mitään tippunut tietymättömiin.

Sitä sattuu ihmeitäkin arjen tohinassa.

Eräs mies pitää ketjua, joka on kiinni housun kauluksen napissa. Paksu ketju menee siitä taskuun. Siellä on avainrenkaassa kaikki tärkeät avaimet. Kyseessä on armeijan takuuvarma keino estää avaimia hukkumasta, vaikka ryömisi tulituksen alla sodassa tai syksyisessä kanalintujahdissa parempaan ampuma-asemaan.

Tämä tyyppi oli käynyt hyvällä vanhan ajan kyykkyp….lla. 

Sieltä palattua tarvittiin avaimia, mutta tasku olikin tyhjä. Tunne oli kuin veret seisauttava vaalivoitto Kepulla, ei iloon vaan tuskaan päin.

Kiihkeän etsinnän jälkeen usko oli jo mennyt. Juuri silloin, istahtaessa tuoliin hengähtämään, joku painoi ikävästi selästä. Käsi lennähti sinne, ja kas, henkselin selkään vangitsema avainnippu löytyi!

Kyykyssä ollessa raskas avainnippu oli liukunut pois taskusta ja se ketjuineen oli sotkeutunut henkselin selkäremmin ympärille. Kyykkyjuttu on nykyisin niin harvinainen nautinto, että eipä olisi arvannut sen seurauksia ennalta. Harvalla on ennalta tietämisen lahja.

Loppupäivä sujui ilman merkittäviä mutkia. Kaikkien pulssi oli jo päässyt rauhoittumaan.

Suotta ei pyydetä rauhaa kädet ihan ristissä.

Avainnippukin voi olla kaunis.