Unikuva

 

Näin unta, joka herättyä aamulla hämmensi ajatuksia koko päivän.

Oli kaksi kalastajaa suurella joella. Rannalta kohosivat tunturit, joiden rinteillä sekä lähellä vettä seisoi kitukasvuisia koivuja. Joki oli suuri. Sen suvannot olivat hyvinkin kolmesataa metriä leveät.

 Muualla Suomessa ei ole semmoista maisemaa kuin Tenojoella.

Airoissa oli Sepe ja vapaa hoiteli Jaska.

En ole itse ollut koskaan lohta soutamassa, mutta olen lukenut kertomuksia, joissa tuota kalastusta kuvataan.

Presidentti Kekkosen eräkokki ja kouluttaja lohiasioissa oli Maa- ja metsätalousministeriön legendaarinen ylijohtaja Tauno V. Mäki. Hän oli hyvä ampumaan kiväärillä. Mäki voitti pronssia hirviammunnassa Helsingin olympiakisoissa. Hän oli maailman parhaiden joukossa monta vuotta eri kisoissa.

 Mäki painotti presidentille sitä, että siimaan ei saa missään tilanteessa tarttua. Vapa on pidettävä enimmäkseen pystyasennossa, jolloin kiinni tarttunut kala väsyy ajan kanssa taistellessaan vavan vetoa ja kimmoisaa voimaa vastaan.

 Kun lohi lähestyy venettä jo jonkun verran talttuneena, ja se tulee veneen varjoon, se säikähtää sitä. Silloin se ampuu valtavalla vauhdilla poispäin.

Ote kelan kammesta on heti irrotettava. Vinhasti pyörivä kampi iskee kovalla voimalla peukaloon, jos yrittää väkisin pitää kammesta kiinni.

 

Kun Kekkonen soutajansa kanssa saapui joelta rantaan, Mäki näki, että presidentin etusormen ympärillä oli verinen side. Siima oli taistelun aikana viiltänyt sormen pään auki.

Peukalo oli turvonnut vahvasti, Mäki pani merkille.

Kekkosen naaman ilmeestä Tauno V. Mäki päätteli, että juuri nyt ei ole syytä haastatella esimiestä lohen väsytyksen vaiheista.

Kekkonen oli tehnyt juuri ne virheet, joista häntä oli varoitettu.

 

Unessa Sepe souti venettä taitavasti lähestyvää kosken niskaa kohti. Hän onnistui luotsaamaan veneen väylää pitkin ohi vaahtopäisten kivien. Unessa tuntui, että olin ikään kuin Sepen nahoissa. Pelko siitä, että vene törmää kiviin tai lohi kiertää siiman karin ympäri löi hien otsalle. Siltä tuntui.

 Vene liukui kuin onnellaan suvantoon. Rannalta yleisö huuteli jotain rauhasta. Rauha, rauha, rantarauha, laulaa Ismo Alanko Hassisen Koneen merkillisessä rock- kappaleessa.

Huutelu ei auttanut, koska vastustaja oli voimissaan. Lohi teki mitä lystäsi yrittäessään päästä pinteestä. Jaskan kädet olivat jo pahasti happojen väsyttämät.

Arvaamatta alkoi kuin tilauksesta hetken tauko.  Lohi painui suvannon monttuun.

Kala juroutui syvyyteen eikä antanut yhtään periksi. Tilanne ajautui pattiin kuten shakissa.

Sepe neuvoi pumppauskonstia, koska Jaska oli melko kokematon tämmöisessä taistelussa. Kaikki havainnot ympäristössä katosivat aistien ulottumattomiin. Oli vain kelan jarrun rätisevä ääni, kelaamisen epätoivoinen vauhti sekä silmiin vuotavan hien kirvely sekä yleinen uupumus.

Oli tultu pitkä matka mahtavaa virtaa alas pelon ja onnistumisen huuman ollessa vuoron perään voitolla.

 

Sepe souti venettä varovasti niin, että Jaska pystyi vetämään siimaa kelalle useammasta suunnasta, mutta se ei auttanut. Siimaa ei tullut sisään juurikaan, vaan ainoa tulos on jarrun äänen kiivastuminen.

Lohikelassa ei voi paljon jarrua säädellä, vaan on tehdasasetus sopiva. Liiallinen kiristys – jos se olisi mahdollinen – johtaisi suurkalan tehokkaan vedon tai äkkisyöksyn vuoksi siiman katkeamiseen.

Ratkaisua ei tullut. Jaska uupui niin, että hänen oli vaikea pysytellä seisaallaan. Välillä lohi ravisti voimakkaasti, ja jytinä tuntui Jaskan käsissä, jotka olivat turrat ja turvonneen tuntuiset.

Sepe huusi, että pitää lähettää lohelle kirje.

Hänellä oli anorakin rintataskussa pari valkeaa, kirjeen kokoista paperia. Ne olivat unessa kuin voipaperia, mutta sitä paljon jäykempiä. Keskellä oli reikä, joka muistutti reijittimen lävistystä. Paperin reunasta oli reikään asti leikattu suora viilto.

Sepe konttasi veneen pohjaa pitkin Jaskan ulottuville ja neuvoi työntämään kirjeen siimaan, niin että siima kulkee keskusreiän kautta.

 

Sepe veteli nopeasti veneen lohen piiloutumismontun päältä ylävirran puolelle. Kun sinne pääsy onnistui, Jaska lähetti Sepen käskystä vinoon alavirtaan päin kulkevaa siimaa pitkin kirjeen lohelle.

Miehet näkivät, miten virta työnsi paperia lievästi kourun muotoiseksi. Lähetys painui syvyyteen, mutta vaalea läiskä näkyi kauan aikaa lohensoutajien silmiin.

Äkkiä lohi syöksyi montusta ylävirtaan ja hieman vastarantaa kohti. Kelan rulla pyöri valtavaa vauhtia ja siima leikkasi virran vettä niin, että vesipisarat välkehtivät auringossa.

Heräsin pää märkänä hiestä. Tyynykin tuntui käteen kostealta. Sydän löi nopeasti.

 Ajattelin unta aamupäivällä. Harmitti, kun minulle ei näytetty lopputulosta. Onnistuivatko Jaska ja Sepe?

 Kuvittelen, että niin sanottu kirje lohelle laskeutui kuperana kouruna lohen silmille, jolloin se säikähti sitä, kuten veneen varjoa. Toisaalta lappusen valkea väri saattoi pelästyttää kojamon, jolla oli vielä kehossaan ätyä paon varalta.

En osaa sanoa muistista oliko Tauno V. Mäen mainitsema lohen syöksynopeus peräti kuusikymmentä metriä sekunnissa.

Semmoisessa ryntäyksessä, jos kala painaa kaksikymmentä kiloa, voima kelan kampeen ja siimaan on äkillinen ja suuri. On viisasta antaa vain jarrun tehdä rauhassa työtään. Silloin ei siima viillä eikä kampi anna vasen – oikea – vasen – iskuyhdistelmää peukaloon.

En osaa tulkita unta, vaan tapahtumien merkitys jää hämäräksi.