Terveydenhuollon kriisi

 

Heikki Pälve kirjoittaa terveydenhuollon vaikeuksista ja sähköisestä sairauskertomusohjelmasta kovia sanoja Lääkärilehden numerossa 38. Tämä mies on lääkäreiden luottomies, heti arkkiatri Pelkosesta seuraava. Hän ei puhu turhasta.

 

Syitä terveyskeskusten ja koko maamme terveydenhuollon kurjistuneeseen tilaan on monia. Nuorista on pioneerihenki kadonnut. Kukaan ei lähde mielellään etulinjaan tai syrjäseudulle.

 

En kuitenkaan halua käsitellä koko laajaa kenttää, vain ja ainoastaan yhtä asiaa. Se on tietokoneet.

 

Pidän todella surkeana sitä, että Lääkintöhallitus tuhottiin. Saman tien luovuttiin valtion kaikesta ohjauksesta ja vastuusta mikä koskee terveydenhuollon potilastietojärjestelmiä. Jos olisi tehty oikein, meillä olisi sama - ja samalla hyvä – valtakunnan joka sopessa toimiva systeemi.

 

Ei olisi ongelmia, joiden kanssa nyt painitaan joka puolella.

Valtio on aika vahva neuvottelija järjestelmien tuottajia kohtaan.

Ei tarvittaisi jatkuvia korjauksia ja kalliita päivityksiä.

Keskusjärjestön asiantuntijat päivittäisivät potilastietojärjestelmän ilmaiseksi elikkä virkatyönä. Tuo työnteko virkatyönä ei ole enää kunniassa.

 

Kun oli siirrytty digiaikaan terveyskeskuksissa, Lääkärilehti julkaisi tutkimuksen. Sen mukaan käsipelisysteemissä terveyskeskuslääkäri otti vastaan 25 – 26 potilasta virka-aikana. Sähköisen potilaskertomuksen tultua tuo luku oli 15 – 16!

 

Hiljattain Turun seudulla lääkäri sanoi ottaneensa vastaan 12 potilasta päivässä, mutta aivan viime aikoina enää neljä potilasta päivässä.

Syyksi hän kertoi sähköisen sairaskertomuksen hitauden ja tehottomuuden.

 

Tulin itse töihin, kun terveyskeskus oli toiminut uuden Kansanterveyslain mukaisesti vuoden päivät.

Kaikki tehtiin käsin ja hyvin tehtiinkin. Myös saneltiin ja vastaanotto sujui.

 Päivystyskin sujui, vaikka osa tekstistä tehtiin käsin, jos potilas otettiin osastolle tai lähetettiin päivystyksenä sairaalaan. Tämä siksi, että seuraava päivystäjä näkisi heti, mitä on tehty. Vaikkapa oli määrätty potilas röntgeniin sen varmistamiseen, että pysyykö murtuma hyvässä asennossa kipsin alla.

 Ilta- ja yöpäivystyksen aikana otettiin päivävastaanoton päälle 25 – 50 potilasta vastaan. Yksi prosentti sadasta sai lähetteen sairaalaan.

Lähetteeseen merkittiin tuohon aikaan joko päivystystapaus, kiireellinen ajantilaus tai sitten normaali ajantilaus. Kaikki sujui mielestäni hyvin enkä itse ainakaan havainnut kitkaa systeemissä.

 Kun tuli digiaika, huomasin pian tuon saman, mistä Lääkärilehden tutkimus kertoi: virka-aikana vastaanotettujen potilaiden määrä alkoi laskea.

Itse tein niin, että potilaan läsnä ollessa ei vilkaissutkaan tietokonetta. Kirjoitin koetulokset ennakkoon paperilapulle, josta kerroin ne. Röntgenkuvat olivat valotaululla.

Tykkäsin pitää luentoja potilaille valotaulun edessä. Näytin milloin mitäkin paikkaa – kuten sydämen varjoa – ja kysyin, mikä se tuossakin mahtaa olla. Näin tein varsinkin, jos potilas poltti tupakkaa. Halusin vähän hiostaa pahasta tavasta, mikä oli tehokasta.

Lopuksi sanoin, että vielä ei syöpää ole erotettavissa, mutta ennalta ehkäisy on turvallisin tie.

 Erityisen hankalaksi potilastietojärjestelmän toiminta meni, kun painostettiin ottamaan käyttöön ns. strukturoitu potilastietojärjestelmä ja Kanta-arkisto. Sulaa hulluutta, sanon.

Jos ei täytä jokaista kohtaa kaavakkeessa, potilaasta tietokoneen kuvaruudulla ei pääse lainkaan eroon.

 Onneksi enää kuukausien päässä oli tavanomainen eläkkeelle jäännin ikä. Systeemi otti niin päähän, että tein sen, mitä ei olisi saanut tehdä, eli piruilin systeemille.

Tein sen näin.

Tulosyyksi kirjoitin tikku kynnen alla. Se oikeasti oli totta.

Ongelmat kohtaan kirjoitin tikku kynnen alla.

Suunnitelman kohtaan kirjoitin tikun poisto kymmen alta.

Toimenpide kohtaan kirjoitin johtopuudutus ja tikun poisto kynnen alta. Jatkohoito kohtaan kirjoitin, että hoitaja laittaa siteen sormeen, kun tikku on poistettu kynnen alta.

Jälkitarkastus kohtaan kirjoitin, että tikun poisto ei yleensä aiheuta komplikaatioita, koska tetanusrokotus on voimassa tällä potilaalla.

Antibiootteja ei määrätä, vaan potilas saa jäädä toipumaan parhaan ymmärryksensä mukaan eikä häntä voida tässä mitenkään erityisemmin käskeä hänen touhussaan kotioloissa.

Sairausloma ei tule kyseeseen missään ammatissa.

 Kun tuli sähköinen reseptipakko, osasin jo ennustaa vaikeuksia. 

Eräs kollega ei halunnut kirjoittaa yhtään sähköreseptiä, vaan varasi suuren määrän reseptilomakkeita työhuoneeseensa ja kirjoitti reseptit nopeasti käsin. Se onnistui maaseudulla, jossa kaikki tuntevat toisensa ja jossa käytetään maalaisjärkeä riittävästi.

 Minä tein sähköreseptejä. Hommaa voi kuvata yksi tapaus. 

Tuttu vanha mummo tarvitsi reseptin, kun muut asiat olivat tulleet hoidetuiksi.

Kirjoitin nopeasti koodien kera sähköreseptin ja sanoin mummolle, että lähdetään käymään kahvilla, koska tietokoneistettu systeemi jauhaa hitaasti. Mummo halusi odottaa tuolissaan, mutta minä kävin nauttimassa kupposen henkilökunnan kahvihuoneessa. Kun avasin potilashuoneen oven uudelleen, tulostin juuri naputteli ja työnsi ulos vuoden 2013 mallin mukaista potilasohjetta, joka piti viedä apteekkiin.

Mummo hämmästyi sitä, että reseptiä ei annettu enää näppeihin. Sanoin, että resepti meni valon nopeudella apteekkiin jo, mutta tuo lähtölaskenta kestää aika kauan.

Kun jäin eläkkeelle, asensin ohjeen mukaan kotitietokoneelle Kelain- nimisen ohjelman, jolla uusin tai kirjoitan tarvitseville reseptejä.

Tämä ohjelma on toimivuudeltaan aivan toista luokkaa, kuin työpaikalla ollut reseptinkirjoitussysteemi.

Lääkärilehdessä oli artikkeli siitä, miten vaikeaa, ellei mahdotonta on uusia Lääkärin ammattikortti. Huomasin tämän itsekin.

On hupsuutta, että sanotaan, että tietyissä selaimissa on mukamas vikaa, että korttia ei voi uusia. Se ei varmaan ole totta, vaan uusiminen on tehty aivan itse liian monimutkaiseksi. Suomen yleisin selain lienee Google Chrome. Se on itsellänikin. Sen turvajärjestelmä on korkeaa luokkaa.

 Ei tarvita minun mielestäni mitään muuta, kuin tunnistautuminen pankkitunnuksilla tai virallisella henkilötodistuksella, ja yhteyden pitää olla kortin myöntäjään tämän jälkeen suora ja mutkaton. Sitten vain rasti ruutuun, että tämä lääkäri haluaa uuden ammattikortin. Vielä siihen voi lisätä sen, milloin voimassa olevan viimeinen käyttöpäivä on.

 Miksi kaikki tehdään niin vaikeaksi?

Minun korttini on voimassa helmikuulle asti. 

Pitääkö antaa sen vanhentua ja sitten mennä nöyränä tuttuun terveyskeskukseen sen toimihenkilön luokse, jolta sain jo kerran kortin uudistettua. Valokuva siinä on samanlainen kuin alkuperäisessä, jolloin olin vielä sorvin ääressä eli nuori mies.

 Näyttäisi siltä, että Suomi – armas kotomaamme – ei ole enää digitalisaation mallimaa. Nykyisellä systeemillä työnteko tehdään hitaaksi. Se muistuttaa italialaista lakkoa.

Stahanovilainen asenne puuttuu, jos sitä lienee koskaan ollutkaan käytössä.