Seikkailu metsässä

 

Minulle on kerrottu, että naiset lähtevät joskus pakoon jopa voimassa olevasta avioliitosta. Sehän on tavatonta. Yleensä paetaan vaaraa tai muunlaista uhkaa, mutta esiintyykö semmoinen avioliitossa? On luvattu papin ja todistajien läsnä ollessa paljon. Ei siinä niin muodoin tuosta vaan hypätä pois yhteisestä vankkurista, joka vierii sorapitoista tietä, milloin ala- milloin ylämaata pitkin. 

Se vain kuuluu olevan mahdollista.

Yksin jäänti on ikävää. Sen torjumiseksi on tehtävä töitä.

Minäkin mökillä päätin tehdä parhaani siihen mennessä, kun vaimo tulee seurakseni. Lähdin etsimään sieniä.

Asensin villasukat töppösiin ja ujutin Viking- vaellus- ja metsästyskengät paikoilleen. Nämä kengät ovat palvelleet ainakin 15 vuotta. Niiden nilkkoja nyrjähdykseltä suojaava tuki on merkittävä. Viking Hunter GTX näkyy yhä olevan myynnissä.

Kävelin puolen kilometrin päähän paikkaan, josta tänä syksynä 3 viikkoa sitten löysin ensimmäiset suppilovahverot. Nyt paikka oli tyhjä. Se oli yllätys.

Piti lähteä kulkemaan tiheän metsän läpi sinne, mistä vuosi sitten löysin näitä sieniä. Metsässä oli kaikenlaisia kulkuesteitä. Vaikeassa maastossa hiki nousi otsalle ja vähän muuannekin. 

Oli aikaa katsella ruskan värittämää metsää. Puut humisivat tuulessa. Maan pohjassa näkyi selvästi riistapolkuja. Samalla alkoivat syyskesän vieraat liikkua niskatukassa. Sieltä ja kasvoilta niitä piti häätää yhtenään pois. Hirvikärpästen häirintä kismitti muuten ihanassa metsässä.

Tiheää metsää matkan varrella.

 

Kaatuminen oli lähellä useasti, mutta pelastuin siltä. Koetin hokea itselleni, että hitaammin, hitaammin. Toinen samaa tarkoittava hoku kuului: ei eläkkeellä ollessa ole mihinkään kiire.

Otin mökiltä mukaan puhelimen, jossa on karttaselain. Siitä katsoin, joko alan olla perillä. Ei vielä, sen näytti sininen piste kartalla. 

Aurinkoisessa mäen etelärinteessä oli kaksi metson rypypaikkaa. Parantelin toista vähän katkaisemalla puukolla juuren, joka häiritsi rypykuopassa linnun touhua. Paikka antoi toivoa myöhäisemmän syksyn latvametsosta.

Katsoin uudelleen Karttaselainta. Nyt sininen piste alkoi olla niillä seuduin, missä piti olla tarkkana. En ollut aikaisemmin osannut merkata sienipaikkoja, joten merkeistä ei ollut apua. Pitää antaa pojan neuvoa tuo hyödyllinen konsti.

Äkkiä vahveropesäke oli edessäni. Mikä ilo ylimmäinen, riemu rinnan riipaisevin!

 Otin puukon vyöltä ja aloin siivota sieniä suoraan sankoon. Kävelymatkan aikana näin paljon rouskuja, mutta marssin niiden ohitse, koska haluin parempaa. Vaimoon ei tahdo tehota enää arkinen kangasrousku. Olenko lellinyt hänet piloille?

Tästä paikasta löysin suppilovahveroita sen verran, että sangon pohja peittyi.

Sangon pohja on jo poissa näkyvistä.

 

Taivalsin nyt vaivalloista ja kosteaa seutua, jossa piti kierrellä suuria maahan kaatuneita kuusia. Ne olivat kaukana kaikesta, joten maan omistaja ei ollut voinut niitä korjata talteen. Niistä olisi tullut takkapuut tai saunapuut moniin hauskoihin iltoihin. Rungot olivat paksuja. Nouto olisi vaatinut aikoinaan hyvän työkelkan ja sen perään pankkoreen maaston epätasaisuuden vuoksi. Nyt rungoissa kyti jo lahosienten muhinnan ensimmäinen vaihe.

Varovasti, varovasti, sitä hoin mielessäni kävelyn ajan. Apuneuvona minulla oli metsässä pihlajasta valmistamani kävelysauva. 

Siitä oli suuresti apua. On vain tunnustettava, että kun ikä on yli seitsemän vuosikymmentä, silloin ei enää kirmata metsässä kuin hevosvarsa, ei. On ilmaantunut risuja, oksia ja muuta, johon jalka tarttuu. Se merkitsee syöksyä mahalleen. Kun se tulee odottamatta ja on samalla valtava pettymys, tilanteeseen sopii setä Aleksin ilmaus kirous ja kuolema.

Törmäsin piileskelevään pesäkkeeseen, kun seisoin ja annoin hengen käynnin tasaantua. 

Tämä pesäke katsoi suoraan silmiin rehellisesti.

Niin se useimmiten tapahtuu. Koko ajan kävellessä yleensä sienestäjä menee onnensa ohitse. Pitää malttaa pysähdellä. Silloin löytyy pesäke ennen kuin on talvi jo!

Poimiminen alkoi. Minulla on tapana koota aina pieni sienikasa valmiiksi ennen perkausta. 

Sen siivoan puukon tai sieniveitsen avulla suoraan sankoon.

Yhdeltä pesäkkeeltä näkyi jo toinen. Löysin myöskin tummaa värimuunnosta olevia vahveroita.

Nimitän niitä Itä- Suomen malliksi. Vaaleat ovat yleisimpiä.

Muutamia kunnollisen kokoisiakin löytyi, virheettömiä ja paksujalkaisija.

Nämä sienet ovat aina puhtaita toukista, usein etanoista myös. 

Sienet ovat olleet minulle tuttuja jo lapsuudessa. Silloin lähdettiin poimurivakkojen ja kaksikorvaisen, ison vakan kanssa sieneen. Äiti siivosi sieniä, kun me muut kannoimme niitä ison vakan luokse.

Kerran oli karjalaismies meillä metsopaistilla. Äiti valmisti perunoille hyvän sienikastikkeen. Vieras maistoi ruokaa toisenkin kerran, kun isäni kehotti häntä kaivelemaan padasta paksumpia lihoja. Vieras kiitti ja lausui käsityksenään, että sieni se korvaa sianläskin.

Tarkastus on tuottanut sen, että uusi pesäke löytyi varvikosta.

Pidin vähän taukoa ja soitin puhelun vaimolle. Hän sanoi lähtevänsä sovittua aikaisemmin ajamaan kohti mökkiä. Puhelu metsästä on aina miellyttävä. Metsä hoitaa ihmistä hyvään kuntoon sielunelämän osalta. Se panee asiat kohdalleen: olet itse pieni, mutta puut ja salometsä suuret ja väkevät.

Siellä on rauha ja vapaus hengittää, mutta myös kuolema läsnä.

Olin ilahtunut sienisaaliista. Pesäkkeet osaavat piileskellä varpukasvien suojassa. Pitää katsastaa ja tarkastella maan pohjaa. Joskus pesäke on suppilovahverolla jopa 3 x 6 metrin laajuinen vanhassa metsässä. Jopa talvinen harvennushakkuu tuhoaa kasvupaikan vuosiksi. Epäilen pakkasta syypääksi, kun kone polkee lumen tiiviiksi.

Osa sienistä on varpukasvien suojassa ja piilossa.

Ei auta kiire, vaan pitää tarkastaa sammalikkoa huolellisesti.

Hankkiuduin mökin suuntaan. Pian edessä oli pieni jyrkkäseinämäinen rotko, josta en uskaltanut lähteä pyrkimään ylitse. Pohjalla virtailee kirkasvetinen puronen. Sen vesi on hyvin kylmää heinäkuun helteelläkin. Vesi tulee syvältä korkeiden mäkien uumenista. Puron deltassa järven lahdessa asuvat puronahkiaiset hiekan sisällä. Tuo eläin on puhtaan veden indikaattori.

Rotkon jyrkkyys ei näy kuvasta. Kanta on metri ja korkeus kaksi metriä. Siinä ei oikein kenkä pidä, koska luiska on hiekkaa. Kuusia oli kaatunut sieltä täältä, koska penkka oli sortunut toistuvasti.

Jatkoin tasaisempaa maan pohjaa. Siinä riitti puustoa, jota piti kierrellä jatkuvasti. Siellä täällä oli myrskyn luhistamia kuusia kaatuneena. Siinä ne lahosivat täyttäen kiusallista vihreiden vaatimusta lahopuun liian pienestä metsään jäännistä. Tässä ei ollut siitä kyse, vaan puut olivat merkittävä kulkueste. Lahoamalla puu tuottaa ilmakehään kaasuja, mutta sahatavarana rakennuksissa se on ilmaston suhteen neutraali. Kyllä tämmöinen asia pitäisi cityvihreänkin hoksata.

Tulin metsitetylle niitylle, jonka laidassa oli hirven nuolukivi. 

Sen kaikki kulmat oli nuoltu pyöreiksi. Kivi oli hieman lohjennut koilliskulmastaan.Nuolukiven sadesuojus oli ylhäällä kierretangon päässä. Tangon ympärille laitoimme sähköjohdon suojaputken, ettei pakkasella hirven kieli tartu kiinni kylmään rautaan. Alempi kivi oli siis jo käytetty, ja ylempi oli laskeutunut alemmas.

Tässä oli aikaisemmin riistakamera yhden talven ajan. Kuvista seurasimme hirvien käyntejä paikalla. Hirviemon näimme jo kesällä hoitavan huolella vasojaan.

Metsästyskaveri sanoi, että ei kannata puhua porukassa mitään tästä, koska niin sanotusti lypsävää lehmää ei pidä tappaa. Hyväkuntoinen hirvilehmä tekee vuosittain kaksoisvasat, jotka nuorina hirvinä vaeltelevat vaikka missä. Siellä ne kokemattomina joutuvat helposti metsästäjien tähtäimiin. Mullin liha on "vanaattisen" hyvää, kaveri linjasi.

Kun tulin mökille, aivan rannasta ampumahollilta lähti pakoon kaksi sorsaa. Kun kävin tunnin päästä noutamassa vettä sankoon, ainakin kaksikymmentä sorsaa lähti lahdelta pakoon. Ne säikähtivät pumpun ääntä.

Tuliase pitäisi olla aina valmiina, vain silloin voisi saada aran muuttosorsan paistiksi.