Retki vedenjakajan taa, I

 

Metsänhoitaja Erkki Timonen kirjoitti otsikon nimisen eräkirjan. Suosittelen kirjaa kaikille luonnosta pitäville ihmisille, joilla on myös halu lukea hyvää tekstiä.

Vanhemmalla iällä Timonen joutui niin sanottujen luonnon suojelijoiden hampaisiin. Nämä niin sanotut cityvihreät syyttivät Timosta valtavista rikoksista suoluontoa kohtaan.

Timonen vähintään masentui. Ei hän voinut sille mitään, että kun hän oli nuori metsänhoitaja, työnantaja määräsi hänet pohjoiseen suunnittelemaan metsäautotieverkostoja ja soiden ojituksia.

Viimeisenä työpäivänä Timonen – joka oli silloin Kuopion alueen päämetsänhoitaja – kävi naulaamassa raksilla vedetyt rukkasensa suuren kuusen kantoon. Vastaisku oli sekin, symbolisella tasolla.

Läksin johtamaan töitä metsääni, joka Pyhäjärveen nähden on vedenjakajan takana. Vedet menevät Rautalammin reittiä pitkin lopulta Kymijokea myöten Suomenlahteen.

Suvikelissä starttasin auton yhdeksältä. Lunta oli maassa ja lämpötila yhden asteen tienoilla.

Laukkalan risteyksen seudussa lumet katosivat. Perillä ei näkynyt yhtään lunta. Lämmintä oli kuusi astetta. Puolilta päivin sekä mökin digimittari että auton mittari näyttivät kahdeksaa plusastetta.

 

Aloitimme mökin lämmityksen ilmalämpöpumpulla ja sähköpattereilla. Hommiin kuului lastin purku, veden noutaminen lähteestä sekä raivaussahan terän kiinnitys. Nämä sujuivat jo rutiinilla. Sahaa koekäytettiin varmuuden maksimoimisen vaatimuksesta.

Ajettiin autolla saha ja sen tykötarpeet mukana palstalle. Poika halusi jatkaa raivausurakkaa, johon kuului kolme, jopa nelimetrisen taimikon harvennus sekä sen sekaan kasvaneen koivuviidan poisto. Harvennus piti tehdä männyn osalta vasta nyt, koska alue on hirvien talvilaidunta. Tämän taimikon ensimmäinen perkaus tehtiin kuusi vuotta istutuksen ja männyn siemenen kylvön jälkeen.

 

Kääntöpaikalla oli kaksi miestä kahvilla metsästyksen jälkeen. Kaunismuotoinen jäniskoira oli vasta kahdeksan kuukauden ikäinen, mutta se oli ajanut puolitoista tuntia jänistä. Lopulta tuli hukka serkun maatilan alueella. Sain nähdä koiran liikkeet älypuhelimen ruudulta.

Nyt koira oli jo kuivattu ja huollettu. Se makaili kuivan filtin päällä häkissään farmariauton tavaratilassa.

Koira oli paljastanut miehille parin sadan metrin päässä makaavan vasan haaskan. Naapuriseurueella oli huono tuuri. Kuula meni kaulasta läpi, mutta ei tappanut vasaa heti. Sitä ei löytynyt ajoissa. Korpit olivat jo ehtineet nokkia raadon silmät pois, ja joku toinen peto oli imenyt veret kuulan reiästä. Reiän ympäriltä kaikki karva oli revitty pois. Keskustelimme tapauksesta.

 

Toinen mies oli tutussa asussaan, mutta kaverilla oli laadukas, tyköistuva kalvopuku tiukasti päällä. Arvelin sitä Swedteamin luksusvaatteeksi metsästykseen ja ulkoiluun silloin, kun raha ei kaupassa merkitse mitään. Semmoisia ihmisiä tuntuu olevan nykyisin paljon. Vuoden verotettava tulo voi olla miljoonia, jopa kymmeniä semmoisia. Jo vain se on tuohen lähtöä silloin, kun firmalla menee hyvin.

 

Palasin mökille.

Sytytin hellatakkauunin, jotta lämpötila nousisi yli kahdenkymmenen asteen. Vanhan tavan mukaan autoin vedon syntyä hormissa vanhalla auton sisätilan lämmittimellä. Kävi niin kuin kirurgi Lindqvistille, joka sekosi saksissa rapujuhlien aikana. Puhallin oli väärässä asennossa. Se imi kylmää ilmaa hormista ja puhalsi sen lämpöisenä kohti ulko-ovea. Pian soi palohälytin. Savu leijasi sakeana takan ympärillä. Pahin oli siis jo tapahtunut ennen kuin huomasin, mikä oli syy.

Huone piti tuulettaa. No, sen jälkeen takka alkoi vetää kiitettävästi. Poltin kaksi pesällistä parin tunnin aikana.

Hain pojan työmaalta soiton saatuani. Kaksi tankillista kului bensaa, ja kone toimi remontin jälkeen nyt virheettömästi, sain tietää.

Sisällä haisi ulkoilmasta tulleen mielestä pökerryttävä savun katku. Myönsin toheloineeni raskaasti. Puhaltimen asettaminen imemään savua tuvan sisään tuntui herättävän hilpeyttä. Huomasin, että kylmän totuuden yksityiskohtainen myöntäminen vapautti. Samalla se auttoi puhdistavalle itseironian polulle.

 

Alkoi vaatteiden ja kypärän sekä valjaiden kuivaus kuuman takan yläpuolella. Kengät rasvattiin kuivatuksen jälkeen illalla Vanhanajan nahkarasvan avulla.

Syötiin ravitseva ateria. Siitä puuttuivat kasvikset kokonaan. Kurkut ja tomaatit unohtuivat kotiin, kun vaimo tarttui liian sypäkästi kylmälaukun sisältöön.

On se ihan mukava syödä väliin paleoliittisen kivikauden ruokaa. Siihen ei kuulunut tiettävästi kasviksia lainkaan. Vihreät yrittävät syyllistää kansaa lihan syönnin vuoksi. He ovat unohtaneet, että ihmiselle suositeltu ruokavalio löytyy Raamatusta selkeänä!

Aamuyöllä alkoi kova sade ennustuksen mukaan. Nukuttiin lähes yhdeksään asti ilman tunnon vaivaa.

Valmistin kunnon aamupalan. Päätettiin siinä samalla lähteä sateen estäessä tärkeimmän elikkä hellittämättömän työn, ajamaan pääkylälle viemään rasvakynttilä isän ja äidin haudalle. Samalla ostin kasviksia ja lisää ruokaa mökille kaupasta.

Käytiin myös isoveljen luona. Hänelle tuli muukin vieras kylään. Puheltiin mielettömästä sodasta ja sen tuottamasta hintojen noususta. Niin se aina käy, kun kunnon kahina alkaa.

Ennestään rikkaat – ne, joilla on myytävää – rikastuvat. He tekevät tiliä sähköllä, ruokatavaroilla ja kahvilla, kaikella sellaisella, joka on kokenut hinnan nousun. Vedätys lienee suurin syy kaiken kallistumiseen.

Kahvia tulee keski- ja etelä- Amerikasta.

Siellä ei ole sotaa, vaan kahvi kasvaa kaikessa rauhassa.

Banaanit tulevat USA:n banaanitasavalloista. Raha menee kuin salaa rahan luokse ilman lisäpanostusta. Onkohan rahalla jonkinlainen magneettinen vetovoima oikeasti olemassa?

 

Hautausmaalla oli siistiä ja kaunista. Vettä tuli koko ajan taivaalta, joten kävelimme kahden sateenvarjon suojassa. Vasemmalla näkyi ryhdikäs sankarivainajien leposija-alue.

Joka paaden eteen oli laitettu valmiiksi lyhty, jonka sisällä oli jo valmiina kynttilä. Lyhdyt riippuivat telineistä, jotka ovat numero yhdeksää muistuttavat, mustaksi maalatut taideteokset. Ysin selkä on suunnattu haudasta poispäin. Vaikuttavaa. Siellä lepää yksi upseeri (isän veli, vänrikki ja metsänhoitaja) jokunen aliupseeri ja miehistöä. Äidin veli kaatui jatkosodassa kersanttina.

Poistin vaimon hiljattain viemän kynttilän jäännöksen lyhdystä ja laitoin tilalle neljä päivää palavan rasvakynttilän. Käytin kaasusytytintä, jonka liekki tulee paineen alaisena, tohisevana ja tehokkaana. Sitä ei tuuli häiritse.

 

Taivas alkoi mökille tultua seestyä ja sade lakkasi. Poika halusi heti metsään raivaamaan kahden tankillisen verran. Se tekee kaksi tuntia.

Pimeys tulee nyt marraskuussa jo neljän seutuun ja estää työskentelyn metsässä. Kypärässä pitäisi olla tehokas valonheitin, jos aikoo päivää jatkaa keinotekoisesti. Se ei liene järkevää.

Kannoin mökin saunaan kuusi sangollista vettä saunomista varten. Tein hellatakkauuniin valmiin puiden ladonnan. Valmistin kiehisiä ja puun sälöjä, joilla yleensä sytytän klapit. Miehen metsästä palattua pitää heti aloittaa kastuneiden varusteiden kuivaus.

Nyt metsä oli hyvin kosteaa, joten raivaussahan valjaatkin olivat aivan märät. Nykyään näkyy saavan ostaa laadukkaita ja kevyitä sadeasuja, joissa on varoitusvärit. Myös työasut ovat nykyään aivan toista luokkaa kuin minun aloittaessa taimikoiden hoidon.

 

Ensiraivausta voi harrastaa silmäsuojalasien ja kuulosuojainten kanssa, mutta raskaampi ja isompi poistettava puusto vaatii kypärän käytön. Niissä on kuulosuojaimet ja silmikko vakiovarusteina. Monilla on ”luutuutti”, jolloin kuulosuojaimista huolimatta raivaaja saa tiedon, jos joku soittaa puhelimeen.

Ennen saunomista söimme rauhassa.

Uunikalaa oli ja kasviksia, leipää, juustoa, maitoa ja vichyä.

Ostin kokeeksi kahvilusikoita, veitsiä, haarukoita ja soppalusikoita, jotka ovat valmistettu puusta. Ne ovat siis peräisin uusiutuvasta luonnon varasta eikä maaöljystä, kuten muoviset vehkeet.

Syöntivälineet ovat tarjolla kaupassa pakkauksissa, jotka ovat sitkeää, ruskeaa paperia. Ne kestävät sata astetta kuumaa vettä ja ovat mahdollista pestä tiskikoneella. Ei huono yritys päästä eroon fossiilisista polttoaineista.

Järvellä eleli yhä kolmisenkymmentä kaunista sinisorsaa. Niitä ruokkii järven toisessa päässä mies säännöllisesti. Meiltä vilja jo loppui. Olen kuullut viranomaisten aikeista kieltää vesilintujen ruokkiminen jo ensi vuonna. En ymmärrä tätä. Karhuja ja susia sekä ahmoja ruokitaan ja niitä kuvataan piilokojuista. Pikkulintuja ruokitaan talipötköillä ja palloilla sekä auringonkukan siemenillä. Mitä paremmassa kunnossa emolinnut ovat keväällä, sen varmemmin syntyy poikasia. Niin sanovat biologit.

 

Ei kukaan kunnon metsästäjä ruoki sorsia ja ammu niitä ruokintapaikalta. Eihän se ole metsästystä.

Ruokinnan tarkoitus on auttaa vesilintuja jäämään pesimään rauhallisille järville, kosteikoille ja jokisuiden luhtiin.

Lintukato on tosiasia. Uskon, että juuri kosteikkojen valmistus ja lisäruokinta ovat pitäneet tavit ja sinisorsat edelleen hyvin yleisinä. Niiden määrä on pysynyt tasaisesti samana.

Arvelen, että jos saadaan vielä ennallistettua suot, joihin viiden, jopa kuudenkymmenen vuoden kuluessa metsitys ei ole onnistunut, palautuu soiden linnusto eli kahlaajat, haapanat ja kurjet, suohaukat ja pöllöt, muuttohaukat ja soiden laiteilla pesivät metsäkanalinnut entiseen loistoonsa.

Nettiuutisissa poliisi varoitti kansalaisia huijaussoitoista. Naisia on huijattu raskaasti Auervaaran konstilla, mutta etänä. Aprikoin, mitä sanoisin puhelun aikana huijarille. Päädyin matkimaan naisten hurmuria Eino Leinoa. Sanon, etten lainkaan säilytä tileillä rahojani, joita ei olekaan! Vastahyökkäys sopivaan aikaan on tehokas puolustuksessa.

Perusteellisen saunomiseen päättyy tämä ensimmäinen osa Retkestä vedenjakajan taa.

 

Avoimia kysymyksiä

 

Olen seurannut alfalta ohjelmaa Vapaaksi riippuvuuksista. Siinä esiintyy juontajan lisäksi kaksi varsin vankan koulutuksen saanutta psykologia tai terapeuttia sekä vaihtelevasti erilaisia ongelmaisia ihmisiä. He ovat miehiä enimmäkseen, mutta myös naisia.

Ongelmana on heillä ollut viinan tai monenlaisten huumaavien aineiden käyttö. Kaikki ovat siinä määrin vähemmistö edustamastaan ihmisryhmästä, että he ovat selvinneet kuiville eri aineista.

Heidän luonteenpiirteitään hallitsee – jos ovat tehnet rikoksia – psykopatiaksi määritelty poikkeavuus. Se on synnynnäinen piirre, johon kuuluu suuri mielenkiinto rahaan, viinaan ja myös muihin päihdyttäviin aineisiin. Ominaista on myös epäluotettavuus, varastelu, eläinten kaltoinkohtelu jo nuorena. Katumusta tekosistaan he eivät tunne.

Älykkyyden kanssa psykopatialla ei ole tekemistä: joukossa on yhtä hyvin tyhmiä kuin huippuälykkäitä.

He ovat taitavia valehtelijoita ja manipuloijia. He puhdistavat hyväntahtoiset ja anteliaat ihmiset rahasta ja omaisuudesta, jos vain kykenevät.

 

Arvellaan, että enemmistö vangeista on luonnevikaisia. Meidän systeemissämme he toistavat rikoksia jatkuvasti, ja ovat elämänsä aikana vankiloissa hyvin usein. He eivät tahdo millään päästä kiinni normaaliin elämään. Osa on hyvinkin taitavia käsistään ja voisi monessa ammatissa pärjätä loistavasti, mutta aina tulee se himo viinaan, joka rikkoo lupaavasti alkaneen elämän vankilan ulkopuolella. Miten heihin yhteiskunnan pitäisi suhtautua?

Tosi paatunut rikollinen voi – mikä on harvinaista – tulla uskoon ja päästä irti päihteistä. On valitettavaa, että silloin ovat useimmat sillat jo poltettu poroksi takana. Tavallinen elämä ei tahdo sujua. Psykopatia ei heitä jätä yleensä koskaan otteestaan eivätkä he ole kovin hauskoja tai myönteisiä selvänäkään.

 

Tyypillinen tapaus oli suomalaista sukujuurta ollut Aileen Wuornos.

Hänen taustansa oli hyvin vaikea: äiti jätti hänet lapsena ja isä oli skitsofreniapotilas, joka teki murhan ja ajautui itsetuhoon.

Naisparka aloitti seksityön 11- vuotiaana. Hän oli väkivallan ja hyväksikäytön uhri myös.

Eteläisessä USA:ssa alkoi ilmetä arvoituksellisia murhia. Ne olivat taitavasti tehtyjä eikä rikossarja millään meinannut selvitä. Kaikki uhrit olivat miehiä. Heidät oli ammuttu pienoiskiväärin patruunoita käyttävällä aseella.

Kaikki uhrit löytyivät valtateiden levähdysalueiden läheltä. He olivat ajaneet sinne autoillaan, joista osa löytyi murhapaikalta. Osa autoista oli kadonnut. Sormenjälkiä ei löytynyt autoista, mutta ase voitiin yhdistää seitsemään murhaan.

Tekijä meni viinan ja huumeiden vuoksi yhä heikompaan kuntoon. Poliisi löysi hänet puiston penkiltä humaltuneena makaamasta. Häntä ei osoitettu syylliseksi mihinkään. Epätoivoinen nainen alkoi selvittyään tunnustaa kauheita asioita ja murhia.

Wuornos asui naisen kanssa kahdestaan. Tämä kumppani antoi tärkeitä johtolankoja poliisille.

Wuornos väitti, että miehet yrittivät raiskata hänet, jolloin hän puolustautui ampumalla pistoolilla. Se on luvallista USA:ssa.

Wuornos tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin kymmenen vuoden päästä, vuonna 2002. 

Tuomion jälkeen hän tunnusti, että miehet eivät tehneet mitään pahaa hänelle. Hän houkutteli heidät ulos autostaan vihjaamalla antavansa naisten palveluksia. Kun autoilijat poistuivat kuskin pukilta, Wuornos ampui heidät kylmäverisesti, usein takaa päin. Sitten hän ryösti kaiken rahan ja arvokkaan itselleen. Hän käytti hanskoja, jolloin sormenjälkiä ei jäänyt mihinkään.

Aileen Wuornos todettiin psykopaatiksi. Hän eli ryöstämillään rahoilla ja myymillään uhrien autoilla kaukana rikospaikoista. Hän osasi vain maailman vanhimman ammatin.

Ihme oli se, että hän pystyi tunnustamaan rikoksensa. Hän vaati, että teloituksen jälkeen hänet pitää polttaa Raamatun kanssa tuhkaksi. Wuornos sanoi palaavansa yhdessä Jeesuksen kanssa takaisin. Tämä voisi viitata vakavaan mielenterveyden häiriöön, skitsofreniaan.

Elinikäinen pakkotyö yhdessä oikean hoidon kanssa olisi mielestäni ollut käypä suhtautuminen Wuornokseen.

Amerikassa on tapana viedä henki kaikkein syvimmällä pohjalla olevilta, jos vain laki sen sallii. Se on kustannustehokas tapa päästä eroon ongelmaisista. Samaa tekee Kiina, toinen suurvalta.

Mitä pitäisi oikeasti tehdä suuresti ongelmaisille ihmisille?

 

Havaintoja

 

Hämärää on. Päivän pituus on selvästi lyhentynyt.

Autolla myöhään ajaessa saa olla tarkkana, sillä märkä myöhäsyksyinen tie imee valon vähiin.

Vuosia sitten laitatin huoltamolla lisävalot autooni, jotka voi kytkeä päälle, kun ajelee pitkillä eli niin sanotuilla normaalivaloilla. Halusin nähdä ja näkyä.

Käytiin vaimon kanssa molemmat tarkastuksessa Iisalmen suunnalla.

Näkö on tärkeä aisti ja sitä pitää vaalia huolellisesti.

Halusin tietää, mistä johtuu vasemman silmäni ärsytys ja toistuva lievä tulehdus.

Vanhuutta sanottiin pääsyyksi ja silmän kuivumista. Sen olen toki tiennyt itsekin, mutta halusin pois suljettavaksi vakavammat syyt. Huojennus oli suuri, kun ystävällinen ja osaava silmäspesialisti teki huolellisen tutkimuksen.

Vaimo kävi samalla aikaa optikolla. Hänen lasinsa ovat vanhettuneet ja niiden pinta pilaantunut kuuman uunin ja pesukoneen höyryissä, mitä ei ole tajuttu varoa.

Monessa paikassa tien varrella näkyi vanhan ajan välttejä eli hevosvetoisia auroja. Yksi niistä oli maalattu kauniin siniseksi ja siihen oli kiinnitetty postilaatikko. Systeemi miellytti minun silmääni.

Kotonanikin oli Fiskarsin kymppi, jota isä ja isoveli käyttivät kyntämiseen.

Tuntemattomassa sotilaassa alikersantti Hietanen kertoo toisille sotilaille olleensa tansseissa. Tyttö oli ollut yhtä jäykkä käänneltävä kuin Fiskarsin kymppi!

Tervossa päin on yhdessä tiehaarassa kaksi välttiä tiehaarassa. Niissä on kesäisin kukkapadat ja hämäränä aikana pienet lyhdyt. Fiksua.

Kuuntelin musiikkia päivän ratoksi.

Satuin valitsemaan lauluksi teoksesta Romeo ja Julia kappaleen A Time for Us. Se lienee yhtä kuin Kun aika on.

Teoksen on säveltänyt Nino Rota.

Hänen oikea nimensä oli Giovanni Rota Rinaldi, syntyisin Milanosta.

Perhe, joka oli musikaalinen, huomasi hänet lahjakkaaksi. Vanhemmat ymmärsivät panna varhaiskypsän pojan musiikkiopistoon, jossa annettiin opetusta pianon soitossa. Jo lapsena hänet pantiin jatko-opintoihin Roomaan asti.

Ensimmäinen sävellys syntyi, kun oppilas oli 11- vuotias. Pari vuotta myöhemmin syntyi jo melkoinen teos musiikin alalta. Kun Giovanni täytti yhdeksäntoista vuotta, todettiin, että hänelle ei enää voitu opettaa mitään, mitä nuori mies ei jo olisi osannut.

Sama todettiin aikoinaan van Beethovenista 17- vuotiaana.

Säveltäjä muutti nimensä muotoon Nino Rota.

Hän teki musiikin noin sataan ja viiteen kymmeneen elokuvaan. Syntyi oopperoita ja baletteja vuosien mittaan.

Aito taiteilija kun oli, Rota piti muusaa. Hän oli pianisti Magda Longari. Muusa synnytti suhteen aikana tyttären, joka sai nimekseen Nina Rota.

Tämä sävelten mestari teki musiikin elokuvaan The Godfather (Kummisetä).

Olen ihastellut teoksen valssia (The Godfather Waltz).

Musiikki on surumielistä, mutta hyvin hienosävyistä. Siinä on kiihdytyksiä ja hidastuksia sekä musiikin vaimennuksia, jotka on sijoitettu soittoon erinomaisen taitavasti. En kyllästy kuuntelemaan sitten millään tätä Nino Rotan mestariteosta. Jotenkin siitä kuvastuu mafiassa elämisen arvaamattomuus, ihanuus vallasta, mutta myös kuoleman niskaan hengittämisen tunnelma.

Eräänä vuonna EU:n tarkastajat selvittivät Slovakian valtion alueen maataloustukien maksatuksen oikeellisuutta. Silloin ilmeni, että suurin tukiaisten saaja oli Cosa Nostra eli Sisilian mafia. Sisilialaiset olivat sijoittaneet peltomaahan suuret rahat, ja he nostivat runsaat tukirahat mafian kassaan.

No, järjestöllä on kymmenien miljardien tulot.

Ne muodostuvat suojelurahoista, huumausaineiden salakuljetuksesta ja epäterveistä työurakoista kautta Italian yhteiskunnan. On runsasta naisten palvelusten myyntiä halukkaille, joita tulee kaikkialta maailmasta asioimaan. Ja valtamerten ääriltä ja maan, he käyvät juhlaan arvaamattomaan, kuten virressä 142 sanotaan. 

Nimenomaan katolisissa maissa muutenkin ilotalot ovat aina olleet hyvin suosittuja. Kun Luther teki uskonnollisen matkan Roomaan 1500- luvun alussa, hän huomasi, että pelkästään Paavin kirkkoa palveli 11000 kurtisaania. Gregorius Suuren ohje kielsi papeilta naimisiin menon, mutta ei seurustelua naisten kanssa.

Naisten palvelutyö mafiassa on verrattavissa pakkotyöhön. Siitä ei voi karata. Kun naisen kauneus on kuihtunut, voi päästä rahattomana vapaaksi. Se joka systeemin kavaltaa, se katoaa ikiajoiksi, jos ei pidä varaansa.

Mafia omistaa runsaasti liikeyrityksiä, joista osa toimii aivan laillisesti. Ehkä suurin osa tekee kuitenkin tarjouskilpailuissa niin, että ne saavat suuria ja arvokkaita urakoita, koska muut eivät uskalla jättää tiukasti kilpailevia urakkatarjouksia.

Sanotaan, että Sisilian yrityksistä edelleen seitsemänkymmentä prosenttia maksaa mafialle suojelurahoja. Italian mannermaalla toimivat saman henkiset järjestöt ovat Camorra ja Ndrangheta.

Yhteen aikaan koko Napolin miljoonakaupungin jätehuolto oli mafian käsissä. Lakoilla kiristettiin kaupungilta lisää rahaa. Sitä alettiin kiidättää mafialle autolasteittain, kun koko kaupunki alkoi haista mädäntyneelle. Rotat sikisivät suunnattomiksi laumoiksi, joita ihmisten piti pelätä.

Italia on uponnut haarojaan myöten mutaiseen suohon. Se ei pääse mafian otteesta irti millään.

Italian kaupunkien kadut ja monet rakennukset ovat paraslaatuista marmoria. Rahat marmoriin on antanut EU. Kun väärinkäytöksistä on alettu kovistella Italian viranomaisia, vastaus on aina sama vanha: tulkaa ja purkakaa pois marmorit.

Vielä ei ole purkajia kuulunut, ja tuskin koskaan kuuluukaan.

Toimiiko koko saapasmaa mafian hengessä, jonka ydin on pelko ja uhka sekä vastustajille sekä kavaltajille kuolema?

 

Arviointia

 

Olen harrastanut rinkkaretkeilyä nuorempana sekä tottunut liikkumaan luonnossa lapsesta pitäen.

Vieläkin minulla on ehyet ja kunnolliset varusteet reissuun vaikkapa Urho Kekkosen kansallispuistossa. Ne ovat iän vuoksi kuitenkin muisto vain, koska olen realisti: 43 prosenttia elimistön kuormitustehosta on hävinnyt, vähintään. Se voidaan laskea paikkansa pitävällä kaavalla. Erämaata ei saa uhmata.

 

Olen vuosia seurannut hyvin suosituiksi tulleita erävideoita. Suomen suosituin tyyppi – Ali Leiniö – taitaa elää suorastaan tällä harrastuksellaan. Hän on hyvin nopeasti opetellut suunnistamaan, lukemaan karttaa, selviytymään. Hän on vuosien mittaan hommannut sopivat varusteet rinkkareissuihin.

Mies on niitä testannut ja esitellyt netissä, mikä on Leiniön vahva puoli.

Hän selostaa päivätaipaleiden suunnitelman joka aamu, tavoitteen ja näyttää sen useasti kartaltakin. Mies selvittää erilaiset nähtävyydet ja taipaleen reitin hyvin ymmärrettävästi. Sopivasti historiaakin tulee tutuksi. Tykkään Leiniön tyylistä.

 

Vastakohta on lähes puhumaton mies Harri Pulli. Hänen kuvauksensa reissun aikana on kiitettävää. Minua häiritsee se, että monilla reissuillaan hän ei sano sanaakaan. Olisi toivottavaa saada - koska hän on ääriolosuhteetkin kokenut mies – tärkeää tietoa siitä, mikä toimii ja mikä ei.

Kartan kanssa hänen hienoja retkiään on melkein mahdoton seurata, koska mies ei sano mitään ääneen. Hän ei kerro, miten on päässyt lähtöpaikkaan eikä sitä, miten hän pääsee tien varteen ja siitä kotiinsa.

Varusteiden soveltuvuudesta Pulli ei sano mitään.

Joka vuosi hänelle kyllä ilmestyy uusi rinkka, mutta katsoja ei voi tietää sitä, hylkäsikö hän entisen huonouden takia.

Ei toki tarvitse puhua suuna päänä, mutta sopiva informaatio auttaisi monia kokemattomia.

Pullilla näyttää olevan keittoastiat aivan viimeistä huutoa. Yksi niistä ei polta kättä, vaikka sen ottaa pois ”tulelta” heti veden kiehuttua paljaskäsin. Olisi mielenkiintoista tietää mm. tästä enemmän. Sama koskee vaatteita ja varusteita.

 

Koetin ottaa miehestä selvää siksikin, että miten on mahdollista olla vaelluksella vuoden jokaisena kuukautena.

Oulun yliopistossa hän on opiskellut, Turusta kotoisin. Asuu Haukiputaalla. Saanut tietokonekoulutuksen.

Mies vaikuttaa johtajalta ja varsin varakkaalta varusteista päätellen. Erikoista on puhumattomuus ja täydellinen hymyttömyys.

Tulee mieleen yksinäinen susi, jolla ei ole kavereitakaan, mutta voin olla väärässä.

Erätaidot näyttävät erinomaisilta kaikissa oloissa.

Silti tulee mieleen, että eläkeiässä yleensä suositellaan välttämään yksin liikkumista tiettömien taipaleiden takana syrjässä muiden rinkkaretki-ihmisten poluilta.

Jos nilkka vääntyy pahasti tai retkeilijä kaatuu ja lyö päänsä, voi melkein sanoa hallelujaa, sillä puhelinten kuuluvaisuus kairoissa on heikko, jopa olematon. Kaveri tuo turvaa.

Ketusta sanotaan – eläinhän on hyvin viisas ja varovainen – että käy se viisaskin vipuun.

Kriisi erämaassa tulee aina yllättäen. Siellä voi iskeä keuhkokuume, aivokalvontulehdus tai jopa verenmyrkytys. Yksin ollessa se on samaa kuin puupalttoon harmaa ja kylmä matka maalikyliin.

 

On ilmestynyt myös entinen hesalainen, Peter Roe, erävideoiden tekoon.

Hän taitaa olla samanlainen eläjä kuin Leiniö. On työiässä, mutta vuotta kohti ei kukaan voi saada niin paljon vapaata kuin jatkuva reissailu vaatii. Ehkä retkivideot ovat jo uusi ammatti hänelle?

Roe on hyvä. Hän käyttää outoja ilmauksia, kuten soija, joka tarkoittaa hikeä. Muu ilmaisu on silloin tällöin värikästä.

Retkien kuvaus, äänitys ja selostus ovat huippuluokkaa.

Roe uskaltaa sanoa selkeästi, onko kuljettu taival vaivan arvoinen.

Varusteet ovat tälläkin miehellä viimeisen päälle.

Mukana ovat silloin tällöin vaimo ja kaksi lasta, sekä niin sanottu retkipuudeli. Se saa hyvää hoitoa matkan aikana. Vaimo näyttää olevan hyvin kiinnostunut luonnon ja eläinten valokuvaamisesta. Sitä ei sanota, onko se hänen ammattinsa.

 

Nettiin on ilmaantunut melkein ryöpsähdyksenä vaellusvideoita. Useimpien puutteena on heikkotasoinen äänitys ja liian levoton kamera. Selostuksen – niukkasanaisenkin - puute on monella paha moka. Joskus kuulee ikävää kielenkäyttöä, mutta se on onneksi harvinaista.

Valmisruuat näyttävät yleistyneen. Pussiin kaadetaan vain kuuma vesi, odotetaan vähän, ja päivällinen tai lounas on valmis. Muoviroskaa syntyy paljon ja se on ikävä suuntaus.

Viimeinkin on herätty siihen, että Saariselkäkin roskaantuu pelottavaa vauhtia. Vasta nyt roskapöntöt on hoksattu poistaa autiotuvilta. Minun retkeillessäni ei pönttöjä ollut lainkaan ja kaikki oli siistiä. Roskaajina suomalaiset ovat heti venäläisten jälkeen hyvänä kakkosena.

Polut näyttävät kuluneen hyvin ikävään kuntoon.

Olisi pitänyt tehdä heti alkuun pitkospuut poluille ja vieläpä paksusta kestopuusta! Näkee, että missä suon yli on pitkospuut, kasvillisuus on erinomaisessa kunnossa.

Kun kiersin porukan kanssa Karhunkierroksen vuonna 1976, soiden kohdalle oli jo ehtinyt muodostua kolmekin metriä leveitä kurakoita, kun pitkospuita ei vielä ollut. Nyt on, ja se on ainoa oikea ratkaisu.

On hyvä, että Suomessa kansa saa retkeillä ja vaeltaa. Salainen palvelu ei hengitä niskaan kuten diktatuurimaissa. Kaupungistuminen kyllä kiihtyy ja luonnon tuntemus katoaa.

Maalaisen on vaikea ymmärtää, että hesalaiselle kilpikaarnamännyn näkeminen on valtava elämys.

Voiman ottaminen ikihongista kädet rungon ympäri kiertämällä, kuten hesalaisilla on tapana, tuntuu maaseudun näkövinkkelistä katsoen lähestyvän suuren mielikuvituksen omistamisen autuutta. Syntiä se ei kuitenkaan liene?

 

Unennäkö yöllä

 

Näin viime yönä merkillisen unen. Edellisenä päivänä siistin kuusiaitaa pensasleikkurilla hikeen asti. Muutakin rasitusta ulkona hyvässä myöhäissyksyn ulkoilmassa oli. Se varmaan antoi hyvän unen.

Aluksi unessa näytettiin puimakone. Se oli selvästi vuosikymmenten takaa tuttu Sampo- kone, keltainen väriltään. Syöttöpään pariovet olivat poissa ja koneelle oli vain ahdas aukko puimalan seinässä. Aukon reunat oli tiivistetty vanhoilla säkeillä ja muilla räsyillä. Näin varmaan haluttiin estää pölyä kiusaamasta syöttäjää.

Puimakoneen toisesta päästä tippuivat lapsuuden aikana pehkut, jotka lietso imullaan sieppasi talteen ja puhalsi puimalan toiseen päähän talteen. Tämän laitteen oli valmistanut Metsä-Ketelä.

Näyssä koneen toinenkin pää oli tiivistetty, ja pehkut tippuivat ulkosalle, hukkaan. Tilassa, jossa koneesta tuli puidun viljan jyvät säkkiin, säkin vaihtaja oli suojassa pölyltä.

 

Nyt uni hyppäsi pienehkön talon pihalle. Se muistutti suuresti Jouko Mielosen kotia.

Aivan lähellä oli ruispelto, joka oli huolellisesti niitetty. Niitospäät olivat hyvässä järjestyksessä, ja tähkissä oli runsaasti jyviä.

Pellon ohi mennessäni otin muutamia tähkiä ja pellon takana irrotin tarkoin talteen jyvät ja söin ne.

Nälkä katosi ja tuli hyvä olo. Samalla tuli mielikuva apostoleista, jotka ottivat tähkiä nälkäänsä suoraan pellosta ja nauttivat siinä vaatimattoman aterian. Se oli Israelissa luvallista kuten kokonaisten tähkien poiminta viljapellolta sen jälkeen, kun sato oli korjattu pois. Tuli voimakas tunne, kuten virressä veisaamme: Sen tien on Herra käynyt loppuun saakka, sen tien on Herra käynyt loppuun saakka, ja nyt hän meille kaikille on elämä ja autuus, on elämä ja autuus.

 

Heräsin. Katsoin kelloa, joka näytti 10.44 aamupäivällä. Olin nukkunut tosi pitkään. Tavallisesti herään seitsemän tai puoli kahdeksan maissa ilman herätyskelloa. Vaimo sanoi huomanneensa syvän uneni eikä ollut raatsinut herättää.

Muistan, että ystäväni Jouko osasi niittää savolais- karjalaisella viikatteella. Niitä takoi urakalla hänen isänsä pajassaan, ja Jouko oli päältä lyöjänä jo poikasena.

Hän kertoi samalla oppineensa kaikki takomisen salaisuudet isältään.

Isä kertoi, mitä missäkin hehkuvan raudan värissä pitää tehdä.

Ahjohitsaukselle oli oma värinsä, jossa rauta muuttui kuin muovailuvahaksi. Tuossa tilassa kaksi rautaesinettä voitiin yhdistää yhdeksi kappaleeksi.

Kun rautaesine karkaistiin, sillekin piti odottaa oma värinsä, jossa työ tehtiin.

 

Jouko kertoi selkeästi kaiken tämän, mutta olen tuon tarkan analyysin jo unohtanut.

Jouko – ja myös isäni – kertoivat, miten rukiin jyvästä kokeiltiin se, milloin piti aloittaa rukiin niitto ja kuhilaille laitto.

 

Jouko neuvoi minulle kanalintujen pyyntiin tarkoitetun rihmasen valmistuksen ja sen rakenteen.

Minun kulttuuripiirissäni lintuja pyydettiin loukulla.

Jäniksiä pyydettiin pisteaitaan jätetyistä sopivan kokoisista aukoista jänislangoilla. Tuollaisen aukon alaosan korkeus tuntui olevan pyynnin onnistumiselle hyvin tärkeä.

Näistä niin sanotuista miesten asioista riitti juttua, kun kohtasimme. Oli hyvin mielenkiintoista vaihtaa ajatuksia työtavoista, jotka meidän molempien lapsuuden elinpiirissä erosivat jonkun verran toisistaan.

Paljon löytyi yhteistä. Semmoinen oli vaikkapa kalatien etsiminen pohjasta. Matikat käyttävät samoja reittejä liikkuessaan pohjakaloina. Niiden reiteiltä on tomumainen pohjaliejukerros hävinnyt, ja siinä on hiekka tai sorakerros paljaana. Sen väri on ympäristöään vaaleampi. Juuri sellaiseen paikkaan pantiin merta tai rysä matikalle, ja kalaa tuli.

Aivan kalapolun vierestä ei mennyt yhtään madetta! Näin periytyvä vanhojen ihmisten tieto siirtyi sukupolvelta toiselle.

Sama tieto koski hyviä ahventen onkipaikkoja ja kutupaikkoja sekä haukien uistimeen ottialueita.

En osaa mitenkään tulkita unen näköä, jossa oli mielenkiintoisia viittauksia Jouko Mieloseen. Oli tasan viikko vaimon sisaren hautajaisista. Myöhäsyksyllä haudattiin myöskin Jouko vuosia sitten.

Muistan yhä tarkasti hänen vaatimattomuutensa sekä pukeutumisessa että käytöksessä. Hänessä oli vanhan ajan ihmistä hyvin paljon.

Jouko saattoi tulla kylään polkupyörällä kymmenen kilometrin päästä ja tuoda samalla muutamia lämpimiä savusiikoja voipaperiin ja sanomalehtiin huolellisesti käärittyinä. Tarinoinnin ohessa nautimme grillikatoksessa savustettua siikaa.

Erikoisempaa aihetta ei tämmöiseen kylässä käyntiin ollut. Se oli menneen ajan herkkää ystävyyssuhteen hoitoa, jossa vaivan näkö ja pienenkin hyvän ja harvinaisen herkun tarjoaminen oli johtavassa asemassa. Arvostin tätä käytöstä. Aikoinaan Mersujen takalasissa oli mainos: Johtavassa asemassa.

Nyt samaa asiaa yritetään hoitaa kylmällä tekstiviestillä. Niin muuttuu maailma.

Johdatus masennuksen tunnistamiseen

 

Mielen masennus elikkä alakulo on kansantauti. Kirjallisuus mainitsee, että jopa 40 % sairastaa elinaikanaan yhden masennusjakson. Kun lievät ja lyhytkestoiset masennuksetkin lasketaan mukaan, mainitaan, että jopa kahdeksankymmentä prosenttia väestöstä kokee tämän sairauden elämänsä aikana.

Masennus on hyvin raskas sairaus, joka kuuluu neuroottisten häiriöiden ryhmään. Se on myös pitkittyessään ja syventyessään hengenvaarallinen, koska potilas on sen alaisena taipuvainen tekemään itsemurhan.

Useasti tauti alkaa reaktiona johonkin menetykseen – kuten läheisen kuolemaan – tai pitkäkestoinen henkinen kuormitus on vienyt työn ilon ja taivaan ranta on muutenkin harmaa.

Masennuksen sanotaan olevan jollain lailla jopa periytyvää, ikään kuin sukutaipumus, kuten viinan yletön ja hallitsematon käyttö.

Sisäisesti masentunut tahtoo vetäytyä omiin oloihinsa. Kaikki tehtävät ja askareet sujuvat hitaasti. Erityisesti liikkeelle lähtemisen kynnys on korkea. On riittämättömyyden tunteita, ja ajatukset askaroivat jopa tuntikausia samoissa asioissa, joihin ei vaan tule ratkaisua.

Entiset harrastukset, kuten liikunta, musiikin kuuntelu, kalastus, metsästys, puutarhan hoito, pihatyöt ja siisteyden vaaliminen kotona putoavat ohjelmasta pois yksi kerrallaan. Maailman tapahtumat ja kriisit lipuvat hiljaa ohitse herättämättä tunteita, jotka muutenkin latistuvat.

On väsymystä, mutta toisaalta unettomuutta. Yöuni – jos sen päästä saa kiinni – ei virkistä kuten se ennen teki. Ruokahalukin vähenee ja vaikeassa masennuksessa paino putoaa selkeästi.

Harvemmin kehittyy lihavuus, mikä kyllä on mahdollinen, koska liikuntaan liittyvät harrastukset jäävät unholaan.  Joskus potilas voi suorastaan ahmia makeita matalan mielialan aiheuttaman ahdistuksen vuoksi.

On tunnettua, että alakuloa yrittää moni hoitaa nauttimalla runsaasti olutta tai paloviinaa.

Alakuloinen ihminen ei kestä vastoinkäymisiä vaan murtuu itkuun joskus pikkuasiastakin. Masentunut voi mielessään odottaa, että voi kun joku huomaisi hänen tilansa, sanoisi jotain hyvää ja auttaisi.

Kynnys avun hakemiseen on useasti hyvin korkea. Silloin mieliala on todella matala ja toimintakyky selvästi heikentynyt.

Me ihmiset menemme liian usein kärsivien ohitse emmekä puutu mitenkään toisen asioihin, vaikka juuri se pelastaisi ajoissa elämälle niin monen.

Meidän kulttuuriin on kuulunut olla sotkeutumatta toisten asioihin. Se opetetaan jo lapsena monissa perheissä, vaikka semmoinen asenne on tuhoisa.

Huomasin aikoinaan virassa ollessani, että useat alakuloiset ihmiset olivat hyvin kiitollisia henkilölle, joka puuttui asiaan ja auttoi vieläpä tilaamaan ajan vastaanotolle.

Saattajaksi lähteminen vastaanotolle on mielestäni suurteko samoin tukihenkilönä toimiminen. Ystävät huomaavat ensimmäisenä mielentilan muutoksen, he kun tietävät tarkoin, millainen masentunut oli ennen sairastumistaan.

Työpaikalla voi olla johtavassa asemassa henkilö, joka tuntuu ynseältä ja luotaan työntävältä. Voi olla töykeyttä ja kuuntelemattomuutta. Helposti kukaan ei tule ajatelleeksi, että kyseessä voi olla ihminen, jolla on krooninen masennus. Alaisen on uskallettua ottaa asia esille. Jos kyseessä olevaan virkaan kuuluu hallintotyötä, pomo voi suorastaan linnoittautua kansliaansa ja muuttua ikään kuin möröksi!

 

Masennuksen diagnosointi on lääkärin tehtävä. Se ei ole helppo, jos potilaan tausta ei ole tiedossa, koska me ihmiset olemme niin erilaisia. Jotkut ovat hiljaisia ja vaikuttavat alakuloisilta, mutta tosiasiassa heidän henkinen maailmansa voi olla hyvin rikas ja valoisa.

Erilaisia mielialan pistetestejä on olemassa. Niitä on syytä käyttää apuna.

Kaikkein tärkeintä on sulkea pois kaksisuuntainen mielialahäiriö. Siihen kuuluva masennus on syvä eikä se parane tavallisella hoidolla. Jos diagnoosi jää tekemättä ajoissa, seuraus on monesti itsemurha. Tunnetuin uhri oli kirjailija Ernest Hemingway.

Lievästi masentunut toipuu, jos hän saa ymmärrystä ja hoitoa ajoissa. Osa toipuu ilman hoitoa ymmärtäväisessä ympäristössä maallikoiden kohdellessa häntä intuitiivisesti oikein.

Tunnetuin kroonisesta masennuksesta kärsinyt oli Englannin kriisiaikojen johtaja Winston Churchill. Hän ei saanut mitään hoitoa, joka oli kyllä siihen aikaan tuntematon muutenkin.

Sir Winston hoiti mielialaansa viinaksilla ja vetäytymällä maaseutuasuntoonsa, jossa hän ulkoili ja maalasi kiihkeästi öljyväreillä. Ei hän huono maalari ollut, ei. Nykyään tiedetään, että liikunta auttaa parantamaan mielialaa.

Churchillilla oli masennuksen aikana lievää sekavuutta ja hyvin jyrkkiä kannanottoja, mikä voi viitata syvään masennukseen.

Alakulo eli masennus on paljon kärsimystä aiheuttava sairaus. Ihminen meinaa ikään kuin jähmettyä ja jäätyä paikoilleen. Ajatukset hidastuvat, ja kyky tehdä päätöksiä on kärsinyt pahasti. 

Kaikki käy hitaan tuntuisesti kuin laulussa Sinitaivas: Pilvet sinitaivahan, pilvet höyhenuntuvin, lailla valkojoutsenen uivat hiljalleen. Pitkän ja mutkallisen välisoiton jälkeen kuuntelija odottaa jo sinitaivaasta kertovaa jatkoa. Sitä ei tule ollenkaan, vaan toinen säkeistö on neljän sanan mittainen, edellisen loppu kerrattuna:  lailla valkojoutsenen, uivat hiljalleen. Tehoton sanoitus, kuten masentuneen työsuoritus.

Hyvä luento

 

Oli tilaisuus katsoa ja ennen kaikkea kuunnella erinomainen luento, jonka netissä piti Markku Tossavainen. Hän on helluntaipappi. Aiheena oli sadanpäämies Cornelius.

Saarna tai luento löytyy osoitteessa: https://youtube.com/. Valitan jos ei tuolla papintodistuksella löydy!

Markulla näkyy olevan taito mennä asiassa pintaa syvemmälle. Hän onnistuu siinä hyvin. Mukavinta oli kuulla, että juuri tapaus Corneliuksesta pappi Tossavainen itse on saanut tarkistaa terveelle pohjalle käsityksensä tästä meidän tavallisesta ja nykyisestä katolisesta kirkosta.

Yleensä kiihkomieliset helluntalaiset pitävät vain itseään osallisena pelastukseen. Mutta, monet erehtyvät siinä, jos ovat antaneet kastaa itsensä toiseen kertaan. Siitä ei selviä minnekään muualle kuin kadotukseen, koska kyseessä on Pyhän Hengen pilkka. Niin sanovat oppineet ja se näkyy jo Nikean uskontunnustuksessa vuodelta 325.

No uskonnon kiemurat ovat monet. Ei ole laiva seilannut tyynissä vesissä, ei.

Ensin surmattiin Johannes Kastaja, sitten Jeesus itse, sen jälkeen Stefanus ja Johanneksen veli Jaakob vuonna 44.

Herodes Agrippa määräsi Jaakobin kuolemaan, mutta hän sairastui pian itse. Madot hyökkäsivät hänen kimppuunsa ja söivät hänet. On arveltu, että tuolla kuninkaalla oli diabetes ja ehkä säärihaavoja, jotka märkivät. Kuumassa ilmastossa yhä tänä päivänä niihin munivat kärpäset. Haavoihin sikiää valtavasti kärpäsen toukkia eli niitä ”matoja”. Ne puhdistavat haavat märästä, jolloin hyvällä tuurilla haava voi arpeutua umpeen.

Nykyäänkin käytetään säärihaavojen – joissa on märkimistä – puhdistukseen toukkia, jotka ovat reiällisissä pusseissa. Sieltä käsin ne varsin nopsaan puhdistavat sääri tai painehaavaumat valmiiksi ihon siirrolle. Rovaniemellä kurssikaverini Heikki Salo käytti toukkahoitoa. Toukkapussit tilattiin Itävällasta.

Alkuseurakunnan johtoon astui Jaakob, joka oli Jeesuksen veli, ehkä velipuoli. Hänet kivitettiin vuonna 62. Lopullinen kuolinisku kalloon annettiin puunuijalla.

Pian surmattiin Paavali ja Pietari Roomassa, ja muut apostolit yksi toisensa perästä.

Perimätiedon mukaan Pietarin veljen Andreaksen risti oli x- kirjaimen muotoinen. Johannes kuoli luultavasti 90- luvulla keisari Domitianuksen vainoissa.

Kaikki apostolit surmattiin, mutta onneksi he ehtivät kouluttaa niin sanotut apostoliset isät viemään uskontoa eteenpäin. Heidän kirjoituksiaan voi lainata nykyään jopa kirjastoista kaukolainoina. Niihin tutustuminen on mielestäni hyödyllistä.

Minulla ei ole oikeutta tehdä kummempia tulkintoja, koska olen vailla virallista teologista koulutusta. Sen sijaan katson, että saan paljon tietoa ja vahvistusta kuuntelemalla sitä, mitä oppineet sanovat tai kirjoittavat. 

On ollut mahtavaa lukea apostolisten isien kannanottoja ja elämän historioita. Monet menivät kuolemaan keisarin määräyksen mukaan, mutta he eivät luopuneet uskostaan. 

Aluksi ehtoollista sai jakaa vain piispa, joka myöskin kastoi lapset. Kun seurakuntia syntyi parhaimmillaan kuin sieniä sateella, piispat siirtyivät vähitellen hallintoviran haltijoiksi. Papit saarnasivat, toimittivat sakramentit ja hoitivat seurakuntien kirjeenvaihdon ja talousasiat. 

Merkillistä on, että Trajanus- keisari tullessaan sotaretkeltä tapasi Antiokian piispan, keskusteli hänen kanssaan, mutta ei määrännyt kuolemantuomiota eikä edes uhkaillut häntä, vaikka tiesi piispan kristittyjen johtomieheksi. Juuri tämä keisari antoi viisaan neuvon kysyjille. Hän tiesi kristityt valtiolle ja armeijalle kaikkein lojaaleimmaksi kansan osaksi. Siksi hän antoi ohjeeksi -josta tuli pysyvä - että kristittyjä ei pidä lainkaan etsiskellä. Mutta, jos joku todistetaan kristityksi eikä hän luovu kannastaan, niin kuolema sitten vain!

 

 

Perkaamassa

 

Tultiin hoitamaan velvollisuuksia metsää kohtaan. Vuonna 2008 istutimme kuusia noin 6000 kappaletta ja lehtikuusia seitsemänkymmentäviisi päätehakkuualueelle. Sen yläosa – kallion alapuolella - on hyvin karua maata. Siellä ei putkella istutus toimi.

Halusin uudistaa tuon kivikkoisen alueen kylvämällä männyn siemeniä.

Alun perin siinä oli ikivanha männikkö, jonka lomassa oli suuria rauduskoivuja. Niitä sanottiin mäkikoivuiksi. Koivujen rungot olivat oksattomat melkein latvaan asti. Siellä oli hyvin tiheä oksisto, joka oli hyvin lehtevä.

Kuuden vuoden päästä teimme omana työnä varhaisperkauksen. Silloin todettiin, että mäntyjen siemennys oli onnistunut erinomaisesti. Pitkälle kuusentaimistoon asti oli kasvanut luonnon siementämiä mäntyjä, jotka olivat isompia kuin istutetut kuuset.

Osa lehtikuusista oli kärsinyt hirvien ruokaillessa oksista ja jäytäessä rungon kaarnaa. Muutama oli pysynyt hengissä pensastumalla. Suurin osa on kasvanut huikeaan pituuteen, kaksin verroin pidemmäksi kuin muut puut. Lehtikuuset ovat upeita näin syksyllä, kun ne loistavat kuin kulta metsässä.

Työn -perkauksen – periaate on lehtipuuston poisto ja siemennetyn alueen mäntyjen harvennus. Yhdessä laikussa voi olla viisi tai kuusi suurta tainta. On hieman surullista kaataa suurin osa pois ja jättää vain yksi paikoilleen. Niin sanoo kuitenkin koeteltu teoria, ja teoria on jo muuttunut käytännöksi.

 

Minä itse käytin trimmeriä, joka voidaan varustaa raivaussahan terällä. Koneen teho riitti maisemakukkapellon pajujen perkaukseen ja tienvarren pajujen, leppien ja haapojen kaatoon, kun niiden rungon läpimitta on kahdesta kolmeen senttiin. Laitteen paino on ilman terää viisi kiloa ja kahdeksansataa grammia. Paino sopii minulle. En selkäinvalidina pysty enää käyttämään raskasta raivaussahaa.

Tapaustani voidaan verrata Vili Vesterisen kohtaloon, joka vanheni eikä pystynyt enää soittamaan rakasta hanuriaan. 

Laulun sävelsi itse Vesterinen ja sanat siihen kirjoitti Aune Ala-Tuuhonen.

”Olen hyljätty soittajavanhus vain, ilo mennyt on tanhustain.

Unelma kaunein loittoni luotani pois, kuinka soittoni riemuita vois?

Kaikkien onneksi helkyttää ei voi sormet jäykät nää.

Hanuri hiljaa soittajan kaipuuta vaan enää pystyvi tulkitsemaan.

Ennen linnutkin hiljeni laulustaan, kukat korjaili kaulustaan.

Oravat kuuli soittoa kallella pää, ilo kun  oli tallella tää.

Ennen mua riemulla juhlittiin, kävi kulku kuin taivaisiin.

Halusin soittaa yhdelle ainoastaan, hän ei joutanut kuuntelemaan.”

 

Hienot ja totuudelliset sanat. Vilin sävellys on myös erinomainen ja se kuvastaa juuri kaipuuta. Laulun nimi on Soittajan kaipuu.

On terveellistä tunnustaa, että voimat eivät enää riitä siihen, mihin vielä kymmenen vuotta sitten kykenin. Yleisteho - lähinnä keuhkojen ja sydämen - voidaan laskea kaavasta, jossa 30- vuotiaana alkaa alamäki yhden prosentin vuosivauhdilla. Siis 70-vuotiaana tehoa on kadonnut neljäkymmentä prosenttia. Silloin ei saa olla mitään sairautta, vaikka useimmiten niin on: selän kulumaa, polvien ja lonkkien nivelrikkoa, samaa niskoissa ja olkapäissä.

Haaveena on ollut viiden kilon painoinen akkuraivaussaha, mutta akkuja ei ollut koko maassa enää kaupan, joten turvauduin vielä kovaääniseen konepeliin.

Ensimmäisen tankillisen sahuun aikana kastui likomäräksi T-paita ja osittain sen päällä ollut metsurin takki, jonka ostin vuonna 1989. Se on monessa hikikylvyssä tuskan parkitsema ja sen jälkeen järvivedessä liotettu, väännetty ja tuulessa kuivattu. En tunnu pääsevän millään irti tästä vaatekappaleesta, koska se on täysin ehyt ja mieluinen kankaan laadun vuoksi.

Kävin vaihtamassa kamppeet kuiviin ja otin samalla päähäni ohuen pipon. Ennen taukoa työskentelin paljaspäin kuulosuojaimet ja visiiri aistimien suojana. Ilma oli tuuleton ja kahdeksaa lämpöastetta näytti mittari.

Nautin palasta ja join kupillisen kahvia.

Tunsin saaneeni uutta puhtia. Maisemakukkapellon pajujen raivaus sujui kevyesti loppuun asti.

Lähdin kilometrin päähän työvehkeet autoon lastattuna puhdistamaan vesakosta metsätien varsia oman metsän kohdalta. Naapuripalstan omistaja oli jo sen homman tehnyt.

Kun sain urakan loppumaan, suora tien osuus näytti upealta. Nimitin sen Volokolamskin valtatieksi samannimisen romaanin mukaan.

Metsätie johtaa kääntöpaikalle ja raivaustyömaalle päin. 

Volokolamskin valtatie.

Suora tie loppuu joskus, useimmiten kaarteeseen. Siellä on autoille kääntöpaikka, jonka annoin kunnostaa ja leventää tuttujen miesten, jotka osaavat homman tehdä.

Tie kaartaa autojen kääntöpaikalle, jossa myös tukkirekat mahtuvat tekemään U- käännöksen ja lastaamaan puutavaran kyytiin. Avarrutin kääntöpaikkaa toissa vuoden syksyllä.

Metsästyskaveri kaatoi koivupuut levennykseltä ja sai palkkioksi kaiken puun klapien valmistusta varten. Katsoin kaupan kannattavaksi, koska en pysty nostelemaan viisitoista senttiä paksuja, kolme metriä pitkiä pöllejä enää. Minua on pidetty kaikin puolin hyvin maailmassa, koska en ole riitaisa tyyppi. Pojalta sain 60- vuotispäivänä mieluisen lahjan, termospullon, joka on haulikon patruunan näköinen!

Termospullo on haulikon patruunan muotoinen ja värinen.

Termarin korkissa on ruotsalaisen laatupatruunan, Gyttorpin merkki. Nallikin on näkyvissä. Tästä suurenmoisesta lahjasta olen yhä otettu!

Poika raivasi nyt taimikkoa metsätien länsipuolella.

Vien hänet aina aamulla eväineen, valjaineen ja kypärineen työmaalle. Hän soittaa sopivassa vaiheessa hakemaan.

Tuona aikana teen mökillä huoltotöitä: klapien rahtaamista saunaan ja takkaa varten. Vaatteita pitää kuivata ja saappaita rasvata Vanhanajan nahkarasvalla, jota saa ostaa netin kautta Tampereen luontokaupasta.

Päivällisruuan valmistan hyvin mielelläni ja katan pöytään.

En syö ähmälläkään mitään ennen kuin yhtä aikaa, vaikka mieli tekisi. Mahan kasvua pitää hillitä.

Eikös se ollut niin, että neuvostosysteemissäkin kokit pärjäsivät parhaiten? He olivat aina ilmaisen ruuan ja votkan äärellä. Sekö on tapauksen ratkaisu?

Sorsat ovat olleet joka päivällä lahdella, usein haulikkohollilla ihan rannassa. Minulla on haulikko mukana ja laatikollinen Rottweil Estimate volframihaulipatruunoita.

Niillä tulee äkkikuolema sorsalle ilman kärsimystä. Räpyläjalkojen uintiliike raukeaa.

Sorsaparvi pomppaa  pakolentoon. Jos hyvin käy, yhtä pakenijaa kohti voi tällätä toisen kudin, mutta koska minulla ei nyt ole noutavaa koiraa, joka hallitsee vesityöskentelyn, pitää tyytyä yhteen sorsaan kerrallaan.

Olen pienten saaliiden ja tarkan ammunnan mies.

Riistan ammunta ei ole enää elinkeino, kuten aikoinaan ammattimetsästäjillä. Se on silti yhä keino saada suoraan luonnosta ekologista ravintoa, joka on oikein valmistettuna herkullista.

On ollut tapana tarjota metsien keskellä täällä mökillä lintupaistia isoveljelle, joka ei enää kykene metsästämään. Se on mukava tilaisuus, jossa viinaa ei edes haisteta eikä sitä ole koskaan mökillä varastossa. Tarinaa riittää muutenkin, kun kaksi itäsuomalaista tapaa toisensa.