Johdatus masennuksen tunnistamiseen

 

Mielen masennus elikkä alakulo on kansantauti. Kirjallisuus mainitsee, että jopa 40 % sairastaa elinaikanaan yhden masennusjakson. Kun lievät ja lyhytkestoiset masennuksetkin lasketaan mukaan, mainitaan, että jopa kahdeksankymmentä prosenttia väestöstä kokee tämän sairauden elämänsä aikana.

Masennus on hyvin raskas sairaus, joka kuuluu neuroottisten häiriöiden ryhmään. Se on myös pitkittyessään ja syventyessään hengenvaarallinen, koska potilas on sen alaisena taipuvainen tekemään itsemurhan.

Useasti tauti alkaa reaktiona johonkin menetykseen – kuten läheisen kuolemaan – tai pitkäkestoinen henkinen kuormitus on vienyt työn ilon ja taivaan ranta on muutenkin harmaa.

Masennuksen sanotaan olevan jollain lailla jopa periytyvää, ikään kuin sukutaipumus, kuten viinan yletön ja hallitsematon käyttö.

Sisäisesti masentunut tahtoo vetäytyä omiin oloihinsa. Kaikki tehtävät ja askareet sujuvat hitaasti. Erityisesti liikkeelle lähtemisen kynnys on korkea. On riittämättömyyden tunteita, ja ajatukset askaroivat jopa tuntikausia samoissa asioissa, joihin ei vaan tule ratkaisua.

Entiset harrastukset, kuten liikunta, musiikin kuuntelu, kalastus, metsästys, puutarhan hoito, pihatyöt ja siisteyden vaaliminen kotona putoavat ohjelmasta pois yksi kerrallaan. Maailman tapahtumat ja kriisit lipuvat hiljaa ohitse herättämättä tunteita, jotka muutenkin latistuvat.

On väsymystä, mutta toisaalta unettomuutta. Yöuni – jos sen päästä saa kiinni – ei virkistä kuten se ennen teki. Ruokahalukin vähenee ja vaikeassa masennuksessa paino putoaa selkeästi.

Harvemmin kehittyy lihavuus, mikä kyllä on mahdollinen, koska liikuntaan liittyvät harrastukset jäävät unholaan.  Joskus potilas voi suorastaan ahmia makeita matalan mielialan aiheuttaman ahdistuksen vuoksi.

On tunnettua, että alakuloa yrittää moni hoitaa nauttimalla runsaasti olutta tai paloviinaa.

Alakuloinen ihminen ei kestä vastoinkäymisiä vaan murtuu itkuun joskus pikkuasiastakin. Masentunut voi mielessään odottaa, että voi kun joku huomaisi hänen tilansa, sanoisi jotain hyvää ja auttaisi.

Kynnys avun hakemiseen on useasti hyvin korkea. Silloin mieliala on todella matala ja toimintakyky selvästi heikentynyt.

Me ihmiset menemme liian usein kärsivien ohitse emmekä puutu mitenkään toisen asioihin, vaikka juuri se pelastaisi ajoissa elämälle niin monen.

Meidän kulttuuriin on kuulunut olla sotkeutumatta toisten asioihin. Se opetetaan jo lapsena monissa perheissä, vaikka semmoinen asenne on tuhoisa.

Huomasin aikoinaan virassa ollessani, että useat alakuloiset ihmiset olivat hyvin kiitollisia henkilölle, joka puuttui asiaan ja auttoi vieläpä tilaamaan ajan vastaanotolle.

Saattajaksi lähteminen vastaanotolle on mielestäni suurteko samoin tukihenkilönä toimiminen. Ystävät huomaavat ensimmäisenä mielentilan muutoksen, he kun tietävät tarkoin, millainen masentunut oli ennen sairastumistaan.

Työpaikalla voi olla johtavassa asemassa henkilö, joka tuntuu ynseältä ja luotaan työntävältä. Voi olla töykeyttä ja kuuntelemattomuutta. Helposti kukaan ei tule ajatelleeksi, että kyseessä voi olla ihminen, jolla on krooninen masennus. Alaisen on uskallettua ottaa asia esille. Jos kyseessä olevaan virkaan kuuluu hallintotyötä, pomo voi suorastaan linnoittautua kansliaansa ja muuttua ikään kuin möröksi!

 

Masennuksen diagnosointi on lääkärin tehtävä. Se ei ole helppo, jos potilaan tausta ei ole tiedossa, koska me ihmiset olemme niin erilaisia. Jotkut ovat hiljaisia ja vaikuttavat alakuloisilta, mutta tosiasiassa heidän henkinen maailmansa voi olla hyvin rikas ja valoisa.

Erilaisia mielialan pistetestejä on olemassa. Niitä on syytä käyttää apuna.

Kaikkein tärkeintä on sulkea pois kaksisuuntainen mielialahäiriö. Siihen kuuluva masennus on syvä eikä se parane tavallisella hoidolla. Jos diagnoosi jää tekemättä ajoissa, seuraus on monesti itsemurha. Tunnetuin uhri oli kirjailija Ernest Hemingway.

Lievästi masentunut toipuu, jos hän saa ymmärrystä ja hoitoa ajoissa. Osa toipuu ilman hoitoa ymmärtäväisessä ympäristössä maallikoiden kohdellessa häntä intuitiivisesti oikein.

Tunnetuin kroonisesta masennuksesta kärsinyt oli Englannin kriisiaikojen johtaja Winston Churchill. Hän ei saanut mitään hoitoa, joka oli kyllä siihen aikaan tuntematon muutenkin.

Sir Winston hoiti mielialaansa viinaksilla ja vetäytymällä maaseutuasuntoonsa, jossa hän ulkoili ja maalasi kiihkeästi öljyväreillä. Ei hän huono maalari ollut, ei. Nykyään tiedetään, että liikunta auttaa parantamaan mielialaa.

Churchillilla oli masennuksen aikana lievää sekavuutta ja hyvin jyrkkiä kannanottoja, mikä voi viitata syvään masennukseen.

Alakulo eli masennus on paljon kärsimystä aiheuttava sairaus. Ihminen meinaa ikään kuin jähmettyä ja jäätyä paikoilleen. Ajatukset hidastuvat, ja kyky tehdä päätöksiä on kärsinyt pahasti. 

Kaikki käy hitaan tuntuisesti kuin laulussa Sinitaivas: Pilvet sinitaivahan, pilvet höyhenuntuvin, lailla valkojoutsenen uivat hiljalleen. Pitkän ja mutkallisen välisoiton jälkeen kuuntelija odottaa jo sinitaivaasta kertovaa jatkoa. Sitä ei tule ollenkaan, vaan toinen säkeistö on neljän sanan mittainen, edellisen loppu kerrattuna:  lailla valkojoutsenen, uivat hiljalleen. Tehoton sanoitus, kuten masentuneen työsuoritus.