Olemassa olevien tietojen käsittelyä

 

Seurasin entisen Helsingin kaupungin apulaiskaupunginjohtajan (2003 – 2017) haastattelua. Olin myöskin lukenut hänen kirjoistaan tietoja sekä seurannut vuosikymmenet hänen julkista toimintaansa. Hän on Pekka Sauri.

Politiikka tempaisi miehen jo 1980- luvulla imuunsa. En ole kuitenkaan saanut selville hänen vakaumustaan eli oliko hän alussa taistolainen, kuten useat ensimmäisen sukupolven vihreät. Hän toimi vihreiden puoluesihteerinä kahteen otteeseen, mutta kansanedustajaksi häntä ei valittu.

Opintoja Pekka Sauri suoritti paljon. Hän luki soveltavaa psykologiaa, kasvatustiedettä, psykiatriaa ja teoreettista filosofiaa. Niistä muodostui humanististen tieteiden kanditaatin tutkinto.

Sauri suoritti vielä soveltavasta psykologiasta lisensiaatin tutkinnon. Samantapaisesta teoreettisesta aiheesta hän väitteli 1990 tohtoriksi Englannissa.

Kun lukee tarkasti, huomaa, että Sauri ei suorittanut työhön valmistavaa psykologin tutkintoa. Se olisi mahdollistanut hyvinkin hyvän elämän psykologina.

Työksi jäi lehtimiehen työ, johon ei ollut koulutusta ja juontotyö Yölinja- ohjelmassa. Sauri neuvoi ihmisiä ongelmissa tapaamatta heitä.

Työtä riitti kolmessa lehdessä ja Mielenterveyden keskusliiton puheenjohtajana. Kirjoja Sauri kirjoitti ahkerasti.

Lopulta hänet valittiin vihreiden edustajana Helsingin kaupungin apulaisjohtajaksi alueinaan rakennus- ja ympäristötoimi. Tähänkään tehtävään hänellä ei ollut alan koulutusta, vaan näyttää siltä, että kyseessä oli poliittinen valinta.

Kunnallispolitiikan alalla Saurilla oli ainakin kuusi lautakuntien jäsenyyttä, joista vähintään viidessä hän oli varapuheenjohtajan tai puheenjohtajan toimessa.

Sauri sanoi haastattelussa olleensa lapsesta, mutta vähintään nuoresta pitäen jatkuvasti masentunut.

Hän selittää monia tutkintoja ja näkyviä edustuksiaan tarpeella saada tunnustusta. Hän arveli, että se auttaisi tautiin. Tämä tuntuu vallan kummalliselta. Väittelin vaimon kanssa monta kertaa tästä. Vaimolla on psykiatrisen erikoissairaanhoitajan tutkinto.

Minä olen - luettuani hänen kirjansa – sitä mieltä, että tuommoinen asenne esillä olemiseen tekee juuri päinvastoin eli uupumus ja huono olo vain syvenevät. Kapasiteetti ei riitä kenelläkään, vaan kaikki energia kuluu jo käsillä olevassa yhdessä työssäkin. Niin sanovat useimmat masennuksen sairastaneet. Puhti ei riitä enää työn ulkopuolisiin harrastuksiin, sanotaan.

Huomasin, että Saurin suhde isäänsä ei ollut häävi, vaan etäinen. Sauri ei sano kirjoissaan juuri hyvää sanaa äidistäänkään. Ikätovereista hän ei tunnu saaneen ystäviä elämänsä ajaksi. Uimassa kyllä käydään porukalla lapsena, mutta aikuistuttua kaverit katoavat, kun hänen omaa tekstiään lukee tarkasti.

Sauri tapasi Helsingin liikennevaloissa koulusta tutun pojan, jota hän kiusasi. Tämä sanoi tulleensa uskoon ja opiskelevansa teologiaa. Hänestä loisti vapautuneisuus ja rauha, uskoon tulon autuus.

Sauri sanoo alkaneensa vanhempana tuntea suurta syyllisyyttä, joka ahdistaa mieltä jatkuvasti. Jotenkin hän on ymmärtänyt, että ateismissa ei ole pelastusta. Koulutiedoista hän muistaa kymmenen käskyä. Hän sanoo rikkoneensa niistä kaikkia, jos tappaminen ymmärretään laajempana käsitteenä kuin tappo tai murha. Niinhän se onkin, Katekismuksen mukaan.

Sauri kysyy kirjassaan Onnen harha sivulla 114 ahdistuksessaan `olisiko olemassa jokin elämänkatsomus, jossa voisi saada rauhan omalletunnolleen ja riittämättömyydelleen? Rauhan syyllisyydestään. Anteeksiannon ja syntien, pahojen tekojen sovituksen. Ei sillä ole jumalan kanssa mitään tekemistä, ellei nyt määritellä omaatuntoa jumalaksi, mikä olisi ehkä vähän kaukaa haettua`.

Minä vastaan tähän: juuri omatunto on Jumalan ääni ihmisen sisimmässä! Se ohjaa oikeaan ratkaisuun animistisilla luonnon kansoillakin. Samoin se syyttää vääristä teoista meitä kaikkia, myös kaltaisiasi ateisteja, Sauri.

Minä ajattelen, että ihmiselle riittää yksi ainoa työ koko eliniäksi ja siinä kehittyminen vallan alansa hallitsevaksi mestariksi. 

Tuntuu kummalliselta, että Saurille ei löytynyt ketään, joka olisi välittänyt hänestä niin paljon, että olisi ohjannut hänet oikeaan terapiaan. Ensimmäinen avioliitto näyttää hajonneen. Ehkäpä Saurilla ei riittänyt energiaa lapsille ja rouvalle, vaan erilaiset toimet veivät hänet pois kotoa.

Masentuneen tulee harkita vakavasti, onko hänestä avioliittoon lainkaan. Sauri tunnustaa olevansa myös narsisti, mihin hänen elämänhistoriansa sopii hyvin. Työn lisäksi avioliitossa vaaditaan melkoinen panostus perheen hyväksi. Se on niin vaikea yhtälö ratkaistavaksi, että puolet aviopareista eroaa. Se kuuluisa tahto ei riitä, vaikka pyrkimystä olisi.

 

Älykkäälle, mutta nuoresta pitäen masentuneelle sopii työ, joka ei kuormita fyysisesti ylettömästi. Sellainen voisi olla vaikka isohkon yrityksen tai kunnan mikrotukihenkilön työ. Siinä on sopivasti ihmiskontakteja, mutta ei liikaa. Arvostusta tulee luontojaan, sillä useimmat meistä eivät osaa juuri mitään tällä alalla.

Jos masennus vaihtelee intensiteetiltään niin, että välillä on helpompaa, eri järjestöt ovat hanakoita saamaan ohjausta tietokonealalta: kansalaisopistot ja muut järjestöt. Semmoisesta voi saada lisävaroja omaan elämäänsä.

Missään tapauksessa ei ole syytä lähteä oman aseman ja kunnian ja kiitoksen perään, vaan riittää, kun tekee hyvin työnsä ja seuraa alaansa tiiviisti ja käy täydennyskursseja.

 

On nimittäin niin, että kaikenlainen glooria ihmisen ympärillä aiheuttaa kateutta ja pahaa verta. Sehän nostaa julkkiksen muiden yläpuolelle, ja juuri se on vaarallista, koska todellisuutena on masennuksen vuoksi pienuus ja avuttomuus, jopa kuoleman kuiskuttelu korvaan. Tällainen ristiriita syventää masennusta ja johtaa sen kroonistumiseen, jos mitään ei tehdä.

On merkillistä, että asioiden tämä puoli ei ole tullut Saurin mieleen vieläkään. Vanha sanonta suutari pysyköön lestissään, tarkoittaa osittain tätä. Oman homman lisäksi ihmiselle on turmiollista tavoitella kuuta taivaalta. On pysyttävä siinä, minkä osaa ja hallitsee hyvin.

Ei onnea voi saavuttaa lukemattomilla edustustehtävillä, julkkiksena patsastelulla ja yhtenään vaihtuvilla töillä. Kaiken tämän kaltaisen tavoittelu ruokkii sielun alakuloa entisestään. Katoavaa on maailman kunnia.

Työn lisäksi – joka on sopivasti kuormittava ja itsessään palkitseva – luonto, omasta itsestä huolehtiminen ja perhekeskeinen elämä ovat tärkeitä mielenterveydelle.

Eduksi on suurestikin, jos ihmisellä on toivoa tulevasta. Sitä voi saada parhaiten noudattamalla vaikkapa kirkon oppia ja kilvoittelemalla siinä hyvä kilpailu, kuten Paavali neuvoo lahjakasta oppilastaan Timoteusta.

 

Maailma on täynnä ahdistusta. On sotia ja konflikteja sekä juuri nyt menossa vaarallinen tautiepidemia. Pelkoja ja toivottomuutta ja syitä niihin riittää. Tässä mielessä vanhan maatalousyhteiskunnan katoaminen – ja sen mukana vähentynyt yhteisöllisyys – ja ihmisten joutuminen kauas toisistaan, on ollut tuhoisaa.

Viimeisessä kirjassaan Sauri näyttää tulleen synnin tuntoon, ja se painaa häntä. Arvelen, että mies ei ole käynyt nuorena rippikoulua. Siksi hän ei ole ymmärtänyt lainkaan yhden teologin puhetta. Hän on keskustellut teologin kanssa syntien sovituksesta. 

Sauri kertoo epämääräisesti koko entisen maailmankuvansa romahtaneen. Hän jopa yhtenä aamulla herättyään tunnusteli itseään, onko hän todella vielä elossa. Silti hän ei kerro hakeneensa apua miltään taholta, paitsi kasveista, joka on outo juttu. Semmoinen viittaa persoonallisuuden hajoamisen vaaraan. Peltomaitikan perään - ja peltosirkun - matkustaminen kauas kotoa tuntuu surrealistiselta. Molemmat ovat katoamassa Suomesta kokonaan.

Nyt pitäisi – minun mielestäni - mennä vaikka yksityiseen rippikouluun. Siihen Saurilla on enemmän kuin tarpeeksi rahoja. On lähdettävä uskon perusteista ja sitten edettävä kilvoituksen tiellä kohti vapahdusta. Mikään muu ei auta sovituksen ymmärtämiseen.

Psykiatrin hoito tuskin auttaa. Narsismi kuuluu osiltaan persoonallisuushäiriöiden luokkaan. Siihen on vaikea, lähes mahdoton saada parannusta. Narsistin seurassa muut saavat kylmää kyytiä. Vaimo kuolee pystyyn varsin pian.

Nyt toukokuussa ilmestyneen uusimman kirjansa lopulla Pekka Sauri sanoo alkaneensa eheytyä, kun hän päätti lopettaa valehtelun ja kaksoiselämän viettämisen. Ahdistus on helpottanut, ja totuus on tehnyt miehen vapaaksi. Juuri niin pitääkin.

Oppia ikä kaikki on sattuvasti sanottu vanha viisaus.

Toisten virheiden toistamista pitää suurin surmin välttää.

Kysyvä saa vastauksen ja kolkuttavalle avataan.

Kun pyytää apua, sitä yleensä saa.

Elämä ei ole suinkaan tohtorin tasoa vaativaa, mutta haaste se kieltämättä on.

---

 [EO1]asntunee

 

Sadepäivänä

 

Aamulla alkoi sade. Sen ennustaminen onnistui, kerrankin.

Tuntui, että pystysateesta aivan maa jytisi. Vanhat – ja usein viisaat – sanoivat, että pystysade kestää kauan. Silloin ei tuule, ymmärsin, jolloin sadepilvi ei liiku nopeasti pois. Onko tämä selitys?

Ylhäällä, pilvitasolla, saattaa tuulen määrä olla toinen. Usein vanhat ovat kuitenkin oikeassa.

Teeret soivat erittäin kiihkeästi, jos huhti- toukokuussa on tyyni ilma, sumua ja tihkusadetta. Ne ovat samalla kovin kesyn tuntuisia.

 

Illalla kiusasi oikean olkapään kipu uneen pääsyä. Yleensä oikea on se vähäoireinen, mutta vasen on aina kipeä. Kuuntelin ja kuuntelin. Lopulta puoli yhden maissa lähdin etsimään otsalampun valossa lääkettä.

Otin 40 mg mahansuojalääkettä ja 1200 mg Buranaa. Hiivin ja hissutin niin hiljaa kuin mahdollista, koska kuulin vaimon kevyesti kuorsaavan syvässä unessa. Olen ajatuksen voimalla päätynyt tulokseen, että eläkeikäisen herättäminen turhaan on rikos. Onnistuin, mutta lääkkeen vaikutusta piti odotella vielä kolme varttia.

 

Aamulla heräsin sateen ääniin. Se tulee pääosin syöksytorvista. Katsoin näppäinpuhelinta, joka toimii ajannäyttäjänä ja herätyskellona tarvittaessa. Se näytti kahdeksaa.

Oli aika nousta. Tämä hienovarainen toiminta sai vaimon heräämään. Kuulin sängystä natinaa, joka muistutti muinaista sanontaa `natisuta hetekata`. Vanhasta sängystä ei vanha pääse ylös ilman ääniä.

Kiiruhdin palvelutehtävään, koska laiskurin viitta on minulle vieras. Panin kahvipannun ryöhäämään ja pöytään aamupalatarvikkeita. Vaimon aamupala on nykyisin niin monimutkainen, että sen hyväksi en liikoja osannut. Kahvi on kyllä siinäkin välttämätön. Samoin kotona leivottu sämpylä.

 

Siirryin katsomaan uutislähetystä, jotka on kätevä katsoa Ylen Areenasta. Erityisesti kiinnostavat nykyään sotauutiset. Tänään ei mitään ratkaisevaa rintamalla ollut tapahtunut. Muistui mieleen lause Länsirintamalta ei mitään uutta. Tappotyö jatkui kyynis-agressiivisena.

Syvennyin netin kautta uutisiin tarkemmin.

Linnut ruokailivat sateessa, joka oli jatkuvaa, mutta hieman vähemmän runsasta. Neljän metrin päässä on uusi pönttö, johon karjalanvarpuspariskunta on tehnyt pesää. Emo hautoo jo, luulen. Toinen varpunen oli sateen suojassa pöntön katolla. Räystään vuoksi sade ei siihen ulotu. Välillä lintu muutti ikkunan puitteen päällyslaudalle lepäilemään.

 Välillä se kävi lyhyesti nurmikolla nauttimassa evästä, jota olen siihen myöhään illalla heittänyt vähän.

Kuvasin lintua kännykällä, mutta kuva oli mitätön. Hain kameran, jolla otin lasin läpi kaksi kuvaa.

Pöntön katolla on hyvä pitää sadetta

Toinen sateelta suojainen paikka on lähellä

Välillä häädin lasiin koputtamalla ja propagandapuhujan eleillä nurmikolle ilmestyneen naakkaparven.

Olen äskettäin ottanut asekaapista moneksi päiväksi esille haulikon ja trap- patruunoita valmiiksi kiusallisten naakkojen ammuntaa varten. Ne ovat röyhkeitä, ja lopulta eleet eivät kunnolla auta. Naapurin maanviljelijä neuvoi, että ne hätkähtävät vähäksi aikaa, kun ampuu niitä muutaman.

En ole vielä kuitenkaan ole vielä päässyt tositoimiin asiassa.

Venäläiset näyttävät tekevän samaa hommaa ampumalla ihmisiä raakuuden ja kansan pelottelun vaatimuksesta. Kidutus, joukkomakuu ja murhat ovat olleet monille yllätys.

Ei sillä sotaa voiteta. Kun alhaiset vietit pääsevät valtaan, sehän kiihottaa vihollisen ajattelemaan suunnitelmaa viehättävään toimeen, kostoon. Se kuuluu ihmisluontoon, jonka vain uskonnon vakavasti ottaminen voi tyrmätä. Kalmukit ja burjaatit tuntuvat yhä olevan pelätyimpiä näissä pimeyden töissä.

 

Kun vein kameran kirjakaappiin – siirrettyäni kuvat tietokoneelle – kirjojen edestä kaapista putosi lattialle tuohikäärö. Muistin heti, että se oli vaatimaton, mutta hieno lahja ystävältäni Jouko Mieloselta.

Kääröä pitää kasassa ohut nahkahihna. Kääröön on kirjoitettu ” Elämä on elämän arvoinen haaste”. Tekstissä on myös lämpöinen onnittelu 60- vuotiaalle ja allekirjoitus: Jouko.

Sain lahjan vuonna 2009.

Olin auttanut Joukoa moottorisahatöissä Korhosenniemessä, ja myös trimmeröimällä kaikki pellon sarat siisteiksi talventörröttäjistä ja pajun sekä koivun ritvoista.

Jouko oli yökunnissa mummon mökissä.

Hän tarjosi minulle mieleen jääneen aterian. Siihen kuului itse leivottua ruisleipää, paistettua kuhaa ja erilaisia yrttejä ja puutarhan kasviksia. Juomana oli kylmä vesi.

Keskustelimme verkkaisesti ja söimme ilman määrättyä ja ahdistavaa aikataulua. Vieläkin olen sitä mieltä, että kyseessä oli paras ateria, jonka olen syönyt.

Kekkonen sanoo samaa saaneensa 200 kilometrin erämaavaelluksen aikana lokakuussa presidentin vaalin alla yhdestä talosta ruokaa. Lokakuun raa`assa ilmassa Onni Mukkala suunnisti vaiston varassa. Oltiin yöt tulilla pimeän aikaan. Erämaatalossa ruokana oli keitetyt perunat, ruisleipä ja tirripaisti voikastikkeen kera. Olikohan leivän päälle vielä poron kuivaa lihaa?

Lopulta sade lakkasi.

Ulkotöihin en päässyt, mutta kaupalle kyllä. Vieraaksi oli luvassa vaimon sisar Vaasasta asti. Vanhan tavan mukaan oli velvollisuus tarkistaa ja täydentää ns. vierasvarat.

Ei tullut kömmähdyksiä tänään, vaan söimme hyvän aterian: kalaa, riisiä ja salaattia, sen kastiketta ja kauraleipää.

Tuli ihan turvallinen olo siitä, että sentään joku asia on vielä ennallaan.

Linnun uusi koti napottaa räystään suojassa eikä se kärsi sateesta.

 

Sattuvasti sanottua

 

Olen lukenut muutaman vuoden välein tekstin siitä lähtien, kun minulla on ollut kunnollinen tietokone kotona. Sen sanonnan kauneus ja kunnioitus luontoa ja omaperäistä kulttuuria kohtaan on poikkeuksellinen. Vertaan tätä tekstiä Vuorisaarnaan.

Vuonna 1854 Washingtonin Suuri Valkoinen Päällikkö (Presidentti) teki tarjouksen intiaaneille ostaakseen heidän maansa ja lupasi antaa reservaatin sen sijaan.

Teksti alkaa: Washingtonin Suuri Päällikkö lähettää meille sanan, että hän haluaa ostaa meidän maamme.

Suuri Päällikkö lähettää meille myös ystävyyden sanoja ja vakuuttaa hyvää tahtoaan meille. Se on hänelle kunniaksi, sillä me tiedämme, että hän tuskin tarvitsee meidän ystävyyttämme.

Me harkitsemme hänen tarjoustaan. Sillä me tiedämme, että valkoinen mies voi tulla aseiden kanssa ja ottaa maamme ellemme myy.

Kuinka kukaan voi ostaa tai myydä taivasta yläpuolellamme tai maan lämpöä? Koko ajatus on meille outo.

Sitten päällikkö kuvailee tarkkanäköisesti maataan ja suurta kunnioitusta luontoa kohtaan. Hän pitää eläimiä ihmisen veljinä.

Sen jälkeen Seattle sanoo: Kun siis Washingtonin Suuri Päällikkö lähettää meille sanan, että hän haluaa ostaa maamme, hän vaatii meiltä todella paljon. Suuri päällikkö sanoo, että hän varaa meille paikan, jossa voimme elää omissa oloissamme, levossa ja rauhassa. Hän olisi meidän isämme ja me hänen lapsiaan.

Me siis harkitsemme tarjoustasi ostaa meidän maamme. Se ei ole helppoa. Sillä tämä maa on meille pyhä.

 

Sitten Seattle jatkaa kuvaustaan maastaan. Sanat tulevat tykö kuin virran juoksu tai oodi ilolle.

Välillä hän sanoo, että Mitäpä minä tiedän. Meidän tapamme eivät ole teidän tapojanne. Teidän kaupunkienne näkeminen koskee punaisen miehen silmiin. Mutta ehkäpä punainen mies on villi eikä ymmärrä.

Seattle siirtyy kuvaamaan huomioitaan valkoisten maailmasta, puhvelien hävittämisestä, savuavasta rautahevosesta, joka tarkoittaa höyryveturia.

Hän puhuu yhteisestä Jumalasta, joka on sama valkoisille ja punaisille. Saastumisesta ja melusta hän puhuu, ja kysyy, missä on tiheikkö? Poissa. Missä on kotka? Poissa. Hyvästit ketterälle hevoselle ja ajolle? Se on elämän loppu ja lopun alku.

Seattle mainitsee puhuvat rautalangat. Se on ehkä lennätinlinja. Hän sanoo, että, että maa ei kuulu ihmiselle, vaan ihminen maalle. Maan hyvää kohtelua päällikkö pitää tärkeänä. Mitä tahansa tapahtuu maalle, tapahtuu maan lapsille. Kypsien kukkuloiden näkymät pilataan puhuvilla rautalangoilla.

Niin, me harkitsemme ehdotustasi ostaa meidän maamme. Jos me suostumme, teemme sen varmistaaksemme itsellemme reservaatin, jonka olet meille luvannut. Ehkä me siellä voimme elää loput päivämme niin kuin haluamme.

Minä olen kyynelehtinyt monesti, kun olen lukenut viisaan päällikön sanoja. 

Hän näkee punaisen miehen katoamisen ja maan myllertämisen jatkumisen, mutta silti hän antaa yleviä neuvoja valkoisille siitä, miten heidän pitää kasvattaa lapsensa rakastamaan tätä maata. Hän sanoo, että tämä maa on kallis Jumalallekin. Valkoinenkaan mies ei voi välttää yhteistä kohtaloamme, Seattle sanoo. Voi olla, että meistä lopulta tulee veljiä. Sen me näemme.

Tähän loppuu viisas teksti, jonka lukemista suosittelen kaikille. Se löytyy hakusanoilla Intiaanipäällikkö Seattle.

Intiaaneilla on osuvia aforismeja. Eräs kuuluu: puhuttu sana, ammuttu nuoli.

Se on samaa kuin Jeesuksen sanat viekkauksia vastaan. Olkoon puheenne kyllä, kyllä tai ei, ei. Mitä siihen lisätään, on pahaksi.

Sanonta kuvaa vaikeutta peruuttaa sanomansa sanat. Se vastustaa lörpöttelyä ja vastuuttomia lupauksia. Ei nuolen lentoakaan voi peruuttaa millään keinolla.

Yksi intiaanien sotapäällikkö mainitsi: valkoiset antoivat meille paljon lupauksia. Enemmän kun voin muistaa. He pitivät niistä yhden ainoan. He lupasivat ottaa meiltä meidän maamme. Ja sen he tekivät.

Nämä asiat ovat kuin parasta Raamattuopetusta konsanaan.

On niitä ollut viisaita ihmisiä muuallakin kuin ns. Vanhassa Maailmassa.

 

Kevään ääniä

 

Linnut ovat palanneet. Olen nähnyt peipposia, kuoveja, sieppoja sekä hyvin mieluisen linnun, mustarastaan. Se tulee joka kevät varhain tähän pihaan. Tuskin se on kovin kauan sama yksilö, mutta voi olla jälkeläinen. Lintujen elinikä on niin lyhyt.

Yksi tuttu mies sanoi nähneensä jo haarapääskyn ja västäräkin, mutta ilman kylmettyä, ne ovat joutuneet lähtemään kohti etelää. Hyönteissyöjät eivät pärjää vielä. Rastaat porskuttavat, koska niille kelpaa monet ruuat syöntiin.

Vahvimmilla on räkättirastas. Se on taitava kiskomaan pitkiä kastematoja maasta. Kun se saa otteen, se vetää niska taakse päin kenossa matoa ja useimmiten se onnistuu.

Kevät on kyllä myöhässä, ja kunnon laulajaiset ovat vielä edessäpäin.

Joutsenet kyllä pitävät ääntä, mutta sorsat ja lokit tyytyvät hiljaisempaan elämään.

Yhtenä iltana, kun oli kunnon lämmin, suuri siili tuli illalla pihanurmikolle. Oikea mamma se oli. Varmaan tulee poikasia.

Vaimo etsi pikapikaa kaksi paistettua ahventa. Ne heitin siilin lähelle. Hajuaisti toimi, ja eläin söi hämärässä illassa ihanan ja täyttävän aterian.

Pieneläimiä, itikoita ja surviaisia näkyi lämpimässä illassa. Koiperhosetkin ovat heränneet pitkästä, syvästä horroksestaan.

Kun kävimme päiväseltään mökillä laittamassa paikoilleen kaksi sorsan pesimäputkea perjantaina, kuului suurten raitojen luona vakituinen pörinä. Siellä lentelivät kimalaiset ja monen kokoiset perhoset. Pajuissakin näkyi kimalaisia ottamassa energiaa, jotta lento jatkuisi.

Viime aikoina on lähettävän riistakameran kautta tullut joka päivä vähintään kymmenen kuvaa jäniksistä. Ne kisailevat vanhan talon piha-alueella. Kysymys on kiimasta.

Siinä seudussa kaveri ruokki niitä koko talven ajan hevosen eineeksi laadultaan riittävillä eli valioheinillä. Hän oli noutanut niitä Pielaveden puolelta.

Kun ajelee tietä mökille päin, vielä voi huomata muutamissa paikoissa hevosia laitumella. Juuri näistä paikoista voi saada hyviä heiniä jäniksille.

 

Kuulin jo useita viikkoja sitten samalla seudulla kyyhkysen kujerruksen. Niiden vakituinen pesimäpaikka, tiheä kuusikko naapurin puolella teki temppunsa ja muuttui rahaksi. Samalla kuusikolta katosi koti, koska raha on ikuinen kiertolainen. Yleensä se raha päätyy lopulta niille, joilla on ennestään sitä paljon.

Onneksi lähellä on kuusimetsä, jota minä ja veli hallitaan sovussa. Juuri sieltä kuului kujerrus. Sulaneella sydämellä laulaa toukomettiset, kirjoitti Typpö. Sitä laulamme virtenä joskus, kylläkin liian harvoin. Numero on 105. Kevään ääniä on runsaasti tuossa tekstissä ja myös autuutta ja iloa, varmuutta pelastumisesta.

Minun pitää lähes joka päivä kuunnella Youtubelta, kun Jeff Simon ja Don Rollins soittavat Pienen kukkasen (Petit Fleur). Simon käyttää Gibson- kitaraansa minulle mieluisella tavalla eli hyvin monimutkaisesti ja jatsahtavasti. Siinä hän on tosi hyvä. Nuoret sanovat varmaan sikahyvä.

Kevättä varjostavat sodan äänet ja vaikutukset kaukaa aroilta asti. Tasanko ulottuu Karpaateilta aina Uralille asti, kauemmaksikin, jos tarkkoja ollaan. Siellä elivät aikoinaan skyytit, salaperäinen kansa.

Kirjat kertovat, että miehet olivat aina ratsailla. He olivat taitavia ampumaan ravista suoraan satulasta vihollisia jousella. Naiset asuivat suurissa vaunuissa sateen suojassa, kuten lapsetkin. Toki miehet hakeutuivat vaimojensa tykö, kun myrsky raivosi arolla. Muutenhan koko kansa olisi kadonnut sukupuuttoon, kuten heidän sydämensä eläin, villihevonen.

Vain Aleksanteri suuri voitti kerran skyytit taistelussa ja Rooman armeija teki myöhemmin saman. Nämä kahinat olivat pieniä verrattuna nykyiseen.

Skyytit olivat ehkä kelttejä, joita idän suunnan raakalaiskansat työnsivät koko ajan länttä kohti. 

Euroopassa eli silloin oma villihevosrotunsa, tarpaani. Viimeinen yksilö kuoli – ja samalla koko eläin sukupuuttoon -  1880- luvun loppuaikana. Tarpaanin kova kohtalo oli niskalaukaus ja muuttuminen ruuaksi ryöstösotien uhrina.

On avattu tutkimusmielessä skyyttien kumpuhautoja Mustanmeren pohjois- ja koillispuolelta. Vainajalle on pantu aina hautaan vähintään yksi hevonen. Taidokkaita kultakoruja on pantu matkaan säästelemättä, ja sotavarustus myös. 

Yhden dokumenttiohjelman nimi oli Jääprinsessa. Kun kumpuhauta avattiin, siellä oli jäähuurretta syvällä. Haudassa oli kahden hevosen ja runsaiden korujen ja aseiden keskellä nuorehko nainen. Arveltiin, että hän oli peräti prinsessa eli ylhäisöä. Ehkä naisen asema oli silloin parempi kuin samalla seudulla nykyisin.

Muinaiset luonnon kansat eivät nähtävästi olleet vielä siihen aikaan liiaksi kiintyneet kiiltäviin esineisiin, kuten nainen ja harakka myöhemmin Aleksis Kiven mukaan.

 

Pinnallinen sivistys

 

Useimmat suomalaiset nukahtivat 23/2 illalla aavistamatta lainkaan, että sota alkoi yön hämäryydessä. Amerikka oli kyllä useasti varoittanut, että sota saattaa syttyä. Monet eivät siihen uskoneet, en minäkään. Arvelin puheita vain painostukseksi. Eihän naisten vihaajienkaan ensimmäinen toimi ole murha, vaan hakkaaminen ja vuosikausien muu kidutus.

Heti aamun uutisista päättelin, että keskiaika oli palannut takaisin.

Sivistys ei sittenkään riittänyt tulppaamaan aggressiivisuuden ja vihan hyökyä. Vaikka silmät näkivät kuvaruudulta räjähdyksiä, talojen sortumisia ja tulipaloja, sitä oli vaikea uskoa todeksi.

Sodalla ei tuntunut olevan mitään järjellistä syytä.

Tiedot rintamilta olivat jo ensimmäisten viikkojen aikana seisauttavia: näkyi asutuskeskuksia, joissa ei ollut ehyitä ihmisasumuksia. Koirat ja kissat juoksentelivat hädissään pihoilla, koska ihmiset olivat surmattu tai paenneet. Nyt on tullut tietoja, että laitosten ja lastenkotien vammaiset ovat Ukrainassa kehnossa jamassa. Hoitava henkilökunta on paennut tai muutoin tuhon oma.

Maailman omatunto on uhrien puolella. Sivistynyt maailma on järkyttynyt. Sivistynyt tietää paljon asioista. Esimerkkinä selostaja Paavo Noponen. Hän sanoi vuosikymmeniä sitten, kun Suomi kamppaili maaottelussa Ranskaa vastaan, keihäänheittäjän nimen aivan oikein. Tuon Gallian maan edustaja ei päässyt edes samalle kymmenelle metrille kuin meikäläiset heittäjät. Hän oli Michel Maquet. Noponen lausui vaivattomasti `misel makee`! Oikein meni. Noponen kunnioitti urheilijaa, vaikka hän ei silloin ollut parhaassa terässä.

Heikomman auttaminen on virinnyt länsimaissa, mutta suurin osa maailman maista näyttää jotenkin hyväksyneen sodan tosiasiana. Välittämistä ei riitä, vielä vähemmän kykyä uhrien avustamiseen.

Selvää, henkeä uhkaavaa nälkää näkee ainakin 40 miljoona ihmistä jo nyt. Tämä luku lienee kerrottava viidellä, jolloin saadaan jatkuvassa huonossa ravinnossa elävien määrän minimi selville. Sodan seurauksena eniten kärsivät ruuan puutetta ne, joilla ei ennestäänkään ole juuri mitään toivoa paremmasta.

Uudet aseet ovat hyvin tuhoisia asutuskeskuksille. Oikeastaan kyse on joukkomurhista silloin, kun aseettomat siviilit kuolevat.

Ihmisiä ovat kauhistuttaneet eniten käsistään sidotut siviilit, joille on annettu niskalaukaus sekä avoimeksi jätetyt joukkohaudat. Russish Design.

Keskiajalla suojauduttiin haarniskoilla ja kypärillä. Miekka ei enää ollut paras ase vihollisen voittamiseen. Keksittiin hilpari, jolla ratsumies voitiin temmata satulasta maahan. Häntä voitiin myös pistää aseella kaulaan.

Samaan tarkoitukseen oli käytössä sotavasara. Siinä oli terävä ja hieman käyrä piikki. Se lävisti haarniskan. Vasaralla toisella osalla voitiin lyödä ratsumiestä päähän, jolloin kallo murtui tai tajunta sumentui. Maassa haarniskoitu hevosmies oli helppo nitistää. Se ei ollut järin kaunista.

Massana hyökkäävää ratsuväkeä tai peitsiosastoa vastaan Ruotsin armeija keksi raehaulien eli musketin kuulien käytön tykeissä. Lyijykuulien läpimitta oli pitkään 19 milliä. Tykkituli oli hyvin tehokas näin käytettynä. Ruotsi käytti pronssitykkejä, joiden metalli ei ruostunut. Koko maailman kuparista neljäsosan tuotti Ruotsi, joten laatuaseisiin oli varaa.

Vihollinen oli vihattu. Sen katsottiin säästävän ihmisen sielun puhtaana. Ei Kristuskaan tuonut rauhaa maailmaan. Sen tiesivät papit. Lukutaidoton rahvas teki sen, mitä valtaherrat määräsivät, joten vastuu oli niillä, joilla oli oikeus käskeä.

Magdeburgin piiritys muistutti Mariupolin kohtaloa. Kaupunki piti sitkeästi puoliaan, kunnes sotapäällikkö Tilly päästi paholaisen irti. Portit murtuivat tykistötulessa ja verilöylyssä surmattiin 20 000 siviiliä. Kolmasosa kaupungin asukkaista pelastui teurastuksessa. Katolinen Liiga halusi ojentaa luterilaisia niin, että se muistettaisiin kauan. Koko paikkakunta ympäristöineen ryöstettiin putipuhtaaksi.

Keisarillisen, katolisen liigan armeijan koko oli sodan alussa 20 000 miestä.

Ylipäällikkö Wallenstein oli vastannut keisarille - joka pyysi apua – että kahtakymmentä tuhatta miestä en pysty ylläpitämään, mutta viisikymmentä tuhatta miestä elättää itse itsensä. Keisari ymmärsi, että Wallenstein pyysi vapaita käsiä ryöstö- ja hävityssotaan.

Kun rauha vihdoin saatiin, Saksan väestöstä oli hävinnyt 20 - 40 %. Maa oli ryöstetty tyhjäksi kaikesta omaisuudesta. Pellot, joilla usein sen ajan tavan mukaan taistelut käytiin, olivat viljelyn puutteessa alkaneet metsittyä. Karja oli kadonnut sotivien armeijoiden ruokahuollon turvaamisen nimissä.

Liigan sotilaat – hartaat katolilaiset – raaistuivat sodankäynnin aikana uskomattomasti. Naisrauha järkkyi, ja ihmisten pimeät vietit ja vallat riehuivat vailla rajoja. Sodassa saivat rauhaan jäädä vain luostarit, joita ei tohdittu ryöstää.

Sama vimma on vallannut venäläiset. Luulin pitkään, että kommunismi olisi sivistänyt heidät, mutta niin ei ole käynyt.

Molempien sotaa käyvien maiden korkeat upseerit ovat käyneet neuvostoaikana samat sotakoulut ja akatemiat. Opillisesti puntit ovat siis tasan. Venäjän sotapotentiaali on suurempi. Vain länsiapu näyttää pelastavan Ukrainan – toistaiseksi.

Kun yksitoista miljoonaa siviiliä pakenee kotoaan, siihen on oltava iso syy.

Venäläisten käsiin jääminen tuntuu olevan suurin pelko. Kun neuvostojoukot tulivat toisessa maailmansodassa Saksan alueelle, alkoi naisten ja tavaran ennen kokematon saalistus.

Kaikkiaan kahdeksantoista miljoonaa saksalaista karkotettiin kolmannen valtakunnan itäalueilta. Ainakin miljoona saksatarta koki elämänsä painajaisen jouduttuaan venäläisen sotaväen kynsiin pelkästään Berliinissä.

Kirgiisien ja kalmukkien sanottiin olleen kaikkein kauheimpia, kuten Suuressa Pohjan Sodassa. He pystyivät syömään sodassa kuolleen hevosen pakkasen kypsyttämää lihaa siltään. Heidän hengityksensä haju oli pökerryttävä, ja muu hygienia oli samaa tasoa.

Toivon hartaasti, että Venäjän sotakoneisto joutuisi kriisiin niin, että vallattujen alueiden oikeat asukkaat voisivat saada takaisin kaikki entiset kotiseutunsa. Venäjä pitäisi erottaa YK:sta siihen asti, kun se on korvannut kaiken särkemänsä.

 

Arvoitus

 

Naiset säikkyvät milloin mitäkin, joskus olevaista eli todellista, joskus olematonta. Niin nytkin.

Joku oli vastoin ohjeita kirjoittanut pullukalle e- pillereitä. Niin ei saa tehdä. Siitä johtui alhaalta reiteen ja alaonttolaskimoon asti mahan puolelle ulottuva suuri laskimotukos. Siitä irtosi pala, ja seurasi keuhkoveritulppa.

Nainen lopetti pillerit. Piti syödä nyt kallista verenohennuslääkettä puoli vuotta.

 

Tappaa ne meinasivat. Mietitytti. Joskus oli silmään sattunut kaiken hömpän keskeltä oikeaa tietoakin. Niinpä nainen aloitti laihdutuksen.

Se sujui menestyksellä, kuten usein nuorilla. Vanhuuseläkeikäisille ei lainkaan suositella laihdutusta.

Alkuun meni mukavasti painon hallinnassa. Rasva suli paksuilta lihoilta, mikä huomio jopa koukutti ihanasti. Menikö juttu överiksi, kun pituus oli 170 senttiä ja paino vain 53 kiloa? Verenpaine oli luonnonkansojen tasoa eli runsas 100/75.

 

Mutta, vointi ei ollut hyvä. Selkä oli kipeä ja kummallinen kipu säteili vasenta jalkaa alas. Jokohan se veritulppa taas vaanii henkeä?

Pitihän se lähteä, äkillisesti vastaanotolle.

Sitä saa mitä tilaa: epäilyn laskimoveritulpasta.

Kuvaus osoitti, että suonet olivat puhtaat.

Vasen pohjekin näytti paksummalta, mutta mittanauhalla selvisi kuitenkin, että se ei ollut totta.

 

Pahempaa seurasi: puutuneisuus eli turtuus nousi alamahalle asti. Yhtenään piti käydä siellä missä kuninkaatkin käyvät. Yleistä voipuneisuutta ilmeni, etoi, ja oksennus purkautui pakolla muutamia kertoja väkisin ulos. Kävely alkoi mennä vaivalloiseksi.

Pitihän se mennä taas lääkäriin, josta annettiin suosiolla passi sairaalapäivystykseen.

Tehtiin tutkimuksia, magneetissakin piti pötköttää. Hermoja syynättiin: jalkojen refleksit puuttuivat ja niiden voima oli alentunut. Hermo-lihastutkimus osoitti, että impulssin kulku oli hermokudoksessa poikkeava. Hermokudos tuntui sairaalta.

Laajoja kokeita otettiin, mutta niissä ei ollut mitään oireistoa selittävää.

Meikäläisen systeemin mukaan potilas pantiin kotiin odottamaan loppuja tuloksia, ja muutenkin.

Ranskassa lääkärit – optimistiset ja eläväiset hupsut – tutkivat ja hoitavat potilaan sairaalassa loppuun asti yhtenäisenä putkena. Ranskassa väitetään, että se on paljon halvempaa niin. Sairaalasta Ranskassa palaavat kotiin ne, joita hoidetaan lääkkeillä, jotka on leikattu tai heille on tehty jokin toimenpide. Kolmas ryhmä ovat ne, joille ei levinneen syövän tai muun vakavan syyn vuoksi ole mitään parantavaa hoitoa olemassa. Heille kiekuu Gallian kukko kuolemaa.

Kotona nainen ei enää pärjännyt kunnolla heikoksi menneen kävelyn vuoksi.

Hänen piti mennä kontrolliin sopimuksen mukaan. Lääkäriä odotti nainen, joka liikkui nyt apuvälineiden avulla.

Tutkijan oli palattava alkulähteille. Ehkä hän muisti – kuten minäkin – lääkärikoulusta sen, että kun kärsivällisesti kuuntelet, niin potilas kertoo sinulle diagnoosin kolmessa tapauksessa neljästä! Potilas kertoo myös taudin määrityksessä auttavia, ratkaisevia johtolankoja. Työ muistuttaa eräissä suhteissa rikospoliisin tutkintaa, jossa etsitään kriittisiä todisteita.

Niin kävi nytkin. Laihdutuksen hurma oli naisella valtava. Kolmekymmentäkolme kiloa rasvaa kaikkosi olemattomiin. Nainen tunsi, että tässähän pärjää ilman syöntiäkin vallan hyvin. Perhosen esimerkin mukainen sietämätön keveys koukutti entistä kovemmin, kun laihtuminen rullasi parhaimmillaan eikä mitään oireita vielä tuntunut.

Älykkäät aivot säteilivät. Ne taivaan lahjana saanut tohtori määräsi hermovitamiinikokeet. Muut syyt oli jo suljettu pois. Kas, seulaan jäi B1- eli niasiini- vitamiinin puutostila.

Näin tauti sai nimen, jota oli jo kauan kaivattu: beriberi.

Se on vitamiinin puutoksesta johtuva sairaus, jota esiintyy kehitysmaissa, jossa leipää ei riitä kaikille.

Nainen ei ollut huolehtinut kaikkien vitamiinien saannista rajussa laihdutuksessa. Neljässä kuukaudessa paino laski 33 kiloa. Se on paljon, aivan liikaa. Eihän siinä nahka edes pysy vauhdissa mukana. Tulee mieleen räsynukke verrattuna kimmoisaan, urheilevaan neitiin, joka on rakentanut kauan kestävyyskuntoa. Rasvaa pitää olla sopivasti, vaikka rasitus on kovaa.

Jos laihdutus olisi vielä jatkunut, seuraus olisi ollut Wernicken tauti: tylsistyminen muistin osalta, haparointi kävellessä, väräjävät silmät ja sitten yleinen sammuminen. Lieviä oireita tuosta sairaudesta kyllä löytyi tutkimuksissa. Ne katosivat, kun alkoi suoraan suoneen annettu vitamiinihoito heti diagnoosin selvittyä.

Niasiinia saa parhaiten täysviljaisesta leivästä, lihasta ja kalasta. Kanamunat ovat hyvä vitamiinilähde, pähkinätkin ja meidän kulttuurissa vähän käytetyt pavut.

Nämä B-ryhmän vitamiinit ovat hyvin tärkeitä hermotoiminnalle niin aivoissa kuin niiden ulkopuolellakin. On suojeltava hermojen myeliinituppea joka päivä, muuten on paha. Vitamiinipillereitä ei kannata syödä. Yllä mainituissa ruoka-aineissa vitamiini on muodossa, jossa se imeytyy parhaiten. 

Tämä koskee erityisesti muistivitamiinia, B 12- vitamiinia. Sen puute johtaa dementiaan. Kasvissyöjät ovat vaarassa, koska tämäkin vitamiini on tarjolla yllä mainituissa ravintoaineissa, ja erityisesti eläinten sisäelimissä. Niitä vegetaristit välttävät jyrkästi.

Vanha lasten iltapala – voileipä ja lasillinen maitoa – on ihmeen pätevä yhä. Siinä on tarjolla hermostolle tärkeitä vitamiineja sekä luustolle sen kasvuun tarvitsemaa kalkkia.

On muistettava, että luustomassan ihmiselimistö kasvattaa maksimiinsa 30- vuotiaaksi mennessä. Sen jälkeen se vähenee yhden prosentin vuosivauhtia, vaikka mitä tekisi. Jos luustomassa on suuri, kunnian kukko laulaa, jos pieni, törmäys luustokatoon ilmaantuu jo ennen vanhuuseläkeikää.

Keskeinen oppi tästä tapauksesta on, että pitää syödä yksinkertaisia, mutta ravinnesisällöltään hyviä ruokia aina vaan. Vaivoja ei tule, jos jättää näkyvän sokerin ja makeiset tyystin pois.

Säästyneet rahat voi lahjoittaa niille, joilla ei juuri mitään ole. Iso kirja sanoo pätevän puhujan kautta, että köyhyys – ja samalla nälkä – ei koskaan lopu.

 

Vieraat idästä

 

Kirjoitin blogiin raporttimaisen selostuksen Kävin Venäjällä. Olimme perhemajoituksessa Sortavalassa sillä matkalla.

Kirjeenvaihdon kautta alettiin suunnitella vastavierailua jo talvella. Perheen äiti oli opettaja, tytär opiskeli Pietarissa lääketiedettä ja poika suunnitteli koulutusta lentäjäksi. Perheen isää sitoi työ johtajana Sortavalan energialaitoksella. Hän ei päässyt vieraaseen maahan.

Saimme sovittua kesäloman yhtä aikaa. Koska kielimuuri oli melkoinen, varasin riittävän ajoissa entisen pyhäjärvisen Matti Alinin tulkiksi. Hän osasi tiettävästi seitsemää kieltä ja hän oli venäjän kielen virallinen tulkki.

Lupasin Matille maksaa hänen toivomansa keikkapalkkiot. Halusin viranomaisten asettavan fokuksen isompien kalojen suuntaan intiimin vierailun ajaksi. 

Matti täytti tunnontarkasti mukanaan olevat kaavakkeet verottajaa varten. Minä en tehnyt mitään - kun en osannut - eikä minulla ollut tässä tuloja, vaan menetyksiä.

Menin vaimon veljen kanssa kohteliaisuudesta vastaan tulliin Suomen puolelle. Silloin minulla oli hyvällä moottorilla varustettu farmari- Opel. Siinä oli koneena 1.8i juomassa bensiiniä. Samanlainen auto oli pappi Oikarisella. Oikarisen Opel syttyi tuleen Mannerheimin patsaan kohdalla olevan suojatien liikennevaloissa. Palo oli räjähdysmäinen. Hyvä, että he pelastuivat.

Oikarisen rouva kieltäytyi tuon jälkeen enää nousemasta Opel- merkkiseen autoon. Rouva nosti niin kovan sätäkän, että Lassi joutui hankkimaan Toyota Corollan farmarin, joka onkin varma auto. Naisten kanssa pitää aina luovia. Turhaa on taistelu, palveluilla pärjää paremmin.

 

Ajelimme halki kesäisen Suomen. Ymmärsin, että venäläiset pitivät maisemista. Kävimme yhden kerran tauolla huoltoasemalla. Neuvoin heille, missä on se Room for Women. Muu porukka meni toiseen eriöön.

Silloin ei ollut – ainakaan meillä -kännykkää, että olisi voinut varoittaa kotiväkeä siitä missä ollaan tulossa.

Vaimo järjesti vieraille oman huoneen valmiiksi.

Esittelin heille talon. Kun oli juotu tulotsaikat, kutsuin Matin läheiseltä mökiltään tulkkaamaan.

Perheen pojalla oli toiveena, että hän voisi ostaa Ladan Suomesta. Hänellä oli jo ajokortti.

Tulkki lupasi lähteä mukaan Ylivieskaan asti autokaupoille, samaten sukulaismies. Perheen naiset jäivät meille. Heitä ei kiehtonut autokaupassa vetelehtiminen.

Auton hankinta sovittiin seuraavaksi päiväksi.

Minä lähdin ostoksille Rönkön kauppaan, kun auton ostajat olivat päässeet tien päälle. Naiset halusivat mukaan.

Vieraista rouva osasi vähän saksaa ja tytär paremmin englantia.  Sanoin, että he ovat varmassa tallessa, vaikka sotaväkeä tai poliisia ei näy. Ei tarvita passeja eikä itse asiassa kuulemisia täällä meillä. Mafia ei vaani lainkaan Suomessa.

Kauppareissu oli suuri elämys venäläisille naisille. Esittelin heille kasviksia, juureksia, maitotuotteita, leipiä, hedelmiä ja jogurtteja. Katsastimme makeishyllyt ja suklaamaailman ihmeet. Vieraat hämmästelivät eri kahvi- ja teelaatujen paljoutta.

Eniten venäläiset taivastelivat lihatiskiä, jossa oli erilaisia kalojakin. Oli sikaa, lehmää, vasikkaa ja kaikenlaisia valmiiksi leikattuja lihatuotteita.

Siikaa, ahvenia ja lohta ja kirjolohta oli tarjolla fileinä tai paloina sekä erikseen vielä savustettuja kalan puolikkaita. Oli siellä kokonaisena savustettuja siikojakin.

Pyysin myyjää leikkaamaan luuttomasta naudanpaistista mahdollisimman ohuita siivuja lihakääryleitä varten. Ostin jo juureshyllystä herkkusieniä ja Aurajuustoa.

Katselimme valmisruokia, kraavattuja lohifileen siivuja ja kylmäsavustettua kirjolohta.

Vieraita kiinnostivat suuret pakastinaltaat, joissa oli vaikka mitä, myös jäätelöä.

Ostin valmiiksi siivutettuja suolakurkkuja.

Venäjällä syönti ei ole mitään ilman suolakurkkuja ja snapsia kylmää viinaa.

Oluen paljoutta katseltiin hetki ennen kuin mentiin kassajonon imuun.

Kaupankäynnin käytännöt ihmetyttivät venäläisiä, kun lausuin kolminumeroisen koodisanan. Ällistys oli suuri, kun rahaa ei haistettukaan.

Illalla, kun päivystys oli muualla, esittelin rouvalle ja Pietarissa lääketiedettä opiskelevalle tyttärelle terveyskeskuksen. Katsottiin ovelta osastolle ja kuljettiin käytävillä. Esittelin oman vastaanottohuoneeni sekä toimenpidehuoneen. Varsinkin viimeksi mainittu ällistytti vieraita. Tuo tytär sanoi, että aiemmin vain yksi sairaala Pietarissa otti vastaan ampumavamman saaneita.

Nyt, kun entisessä Neuvostomaassa oli menossa myllerrys sen muuttuessa Venäjäksi, kaikki suuren kaupungin sairaalat ottavat vastaan paljon ammunnan uhreja. Naiset sanoivat, että mafiat ampuvat ihmisiä ja pelko on suuri.

 

Yhtenä iltana järjestimme vieraille grilli-illan. Se oli oikeasti myöhästetty päivällinen.

Kypsytimme pihvejä mahdollisimman tarkasti. Alumiinivuokassa muhivat juurekset hiljalleen. Näissä vuoissa on pieniä rakoja pohjassa. Niistä pääsee liika kosteus pois.

Vaimo teki salaatin erikseen.

Ruokaa nautimme grillikatoksessa kertakäyttöastioista.

Puhelimme kaikkea semmoista, mihin vain kielitaito riitti. Oli leppoisa, tyyni ilta.

Ruuan päälle lausuin ”hospodipomilui”. Venäläiset ymmärsivät sen.

Pyysin heitä laulamaan. Naiset esittivät hienosti Unohtumattoman illan, ja muitakin tunnettuja lauluja. Perheen poika oli niin uuden autonsa lumoissa, että hän vain kuunteli laulua ja puheita.

 

Matkaa päättyy aina. Niin nytkin.

Koska vierasparoilla ei ollut karttoja – eikä ehkä hyvää suuntavaistoakaan - ajoin edeltä autollani kohtuullista vauhtia. Vieraat tulivat perässä sopivan etäisyyden päässä.

Kun päästiin niin pitkälle, että oli vain yksi tie tulliin, pysäytin tien levähdyspaikalle. Siinä erosimme ja sanoimme jäähyväiset vieraille.

Venäläiset lähtivät ajamaan Ladalla tulliin. Olin maksanut vähän aikaisemmin heille täyden tankillisen bensiiniä, ettei heille tulisi vaikeuksia ennen Sortavalaa.

Minä tein U- käännöksen ja palailin ilman kiireitä kotiin. Kävin kahdesti huoltoasemalla tauolla.

Kotiin tultua kävin maksamassa päivärahat Matti Alinille. Hänestä oli suuri apu jokaisena päivänä vierailun aikana. Venäläiset sanoivat, että Matti puhui paljon parempaa venäjää kuin he itse.

Se oli paras mahdollinen kiitos tulkille, joka on jo nyt Taivaan kodissa.