Kaukaisten aikojen Pyhät

 

Pääsiäistä odottaessa ja sen hengessä on tapana muistella muinaisten aikojen pyhiä miehiä.

He olivat niitä, jotka merkitsivät ja antoivat merkitä muistiin kirkon alkuaikojen opin ja kirjoitukset. He myös kirjoittivat opista selitykset, jotka ovat olleet hyvin tärkeitä.

On valitettavaa, että suurisa vainoissa poltettiin ehkäpä enemmistö näistä tärkeistä papyruksista. Onneksi – kiertoteitse – on toisten kirjoittajien kommentaareissa tai lainauksissa säilynyt riittävästi materiaalia.

Kirkkoherra mainitsi saarnassaan Meliton Sardeslaisen, joka oli piispa Sardesin kaupungissa lähellä silloista Smyrnaa.

Nykyään siellä on turkkilainen kaupunki Izmir.

Osa Melitonin saarnasta on säilynyt, ja sitä kirkkoherramme lainasi.

Teos on suomennettu nimellä Pääsiäisen salaisuus.

Meliton on kunnioitettu kirkkoisänä. Hänellä sanotaan olleen profetoimisen lahja. Tämä piispa kirjoitti koineen kreikaksi runsaasti uskontoon liittyviä kirjoja, jotka ovat vainoissa ja tulipaloissa tuhoutuneet. Meliton kävi Palestiinassa tutkimassa vanhoja kirjoituksia ja hän teki ensimmäisenä Raamatun kirjojen kaanonin eli kokoelman.

Viisaana miehenä hän osasi sulkea Raamatun ulkopuolelle epävarmat ja myöhemmin legendoiksi osoittautuneet tekstit, joilla ei ole täyttä totuutta.

Meliton kirjoitti rohkeasti keisari Marcus Aureliukselle kirjeen, jossa hän selvitti kristinuskon perusteita. Hän selitti, että uskovaiset kunnioittavat järkkymättä esivaltaa. Rooman yhteiskunta saa voimaa nimenomaan puhtaasti elävistä kristityistä eikä kristinusko ole lainkaan vaarallinen.

Tämä kirje oli uskallettu, koska naapurikaupungin piispa, Polykarpos, oli surmattu vähän aikaisemmin, koska hän oli kristitty.

On kummallista, että keisari ei antanut määräystä surmata Melitonia, vaan hän sai elää rauhassa loppuun asti. Marcus Aureliuksen vaino oli tehokas ja voimakas koko valtakunnan alueella.

 

Kirkon historian muistiin merkitsemisen aloitti Eusebios Kesarealainen, joka oli piispa.

Hän oli aikaansaava kirjoittaja, joka julkaisi koko kirkon historian alusta alkaen siihen saakka, kun kristinopista tuli Rooman valtionuskonto. Tämä teos on suomennettu vuonna 1937 (Eusebioksen Kirkkohistoria).

On valitettavaa, että sitä en ole kyennyt hankkimaan. Myytävänä on englanninkielinen ja muitakin laitoksia kyllä.

Näyttää siltä, että Eusebioksen teokset ovat säilyneet nykyaikaan asti. Hän laati 17 teosta ja lisäksi häneltä on kirjeitä, jotka olivat lähettien lisäksi tuohon aikaan ainut yhteydenpitokeino.

Arvokkaimpia – Eusebioksen Kirkkohistorian jälkeen - lienevät hänen selityksensä tai kommentaarinsa (Luukkaan evankeliumin kommentaari ja Jesajan kirjan kommentaari).

Eusebios tapasi keisarit Konstantinus Suuren ja Diocletianuksen Palestiinassa vuonna 296.

On merkillistä, että keisari Diocletianus ei mitenkään puuttunut Eusebioksen elämään, vaikka hän järjesti kaikkien aikojen tuhoisimman kristittyjen vainon. Surmattiin paljon kristittyjä. Heitä kidutettiin antamaan ilmi pyhien kirjoitusten kätköt. Kaikki löydetyt papyrukset pantiin ilman armoa tulen ruuaksi. 

Vainon aika alkoi vuonna 299 ja se kiristyi vuonna 303 lainsäädännön kautta. Vainoa kesti noin kolmetoista vuotta. Joka ei uhrannut vanhoille pakanuuden jumalille, se joutui pidätetyksi ja kidutuksen höystämään kuulusteluun. Kymmenet- jopa sadattuhannet menettivät henkensä.

Konstantinus- keisari kääntyi kuoleman jo uhatessa kristinuskoon ja julisti sen valtionuskonnoksi.

Eusebios kirjoitti vuoden 325 kirkolliskokoukselle Nikeassa ehdotuksen uskontunnustukseksi. Lopullista versiota meidän kirkkommekin yhä käyttää.

Nikeassa kokoontui 300 piispaa ja oppinutta sopimaan siitä, mitä uskontoon kuuluu ja mitä ei kuulu.

Tutkittiin myöskin Raamattuun koottavien kirjoitusten sisältöä. Se hyväksyttiin lopullisesti Karthagossa vuonna 397.

Tuohon aikaan piispat ja melkein kaikki kirkonmiehet olivat naimisissa. Jotkut valitsivat – jos siihen pystyivät – Paavalin mallin eli pysyivät naimattomina.

Gregorius Suuri määräsi, että papit eivät saa enää mennä lainkaan naimisiin. Tämä Rooman piispa eli paavi oli työnarkomaani. Hän vaati semmoista elämäntapaa alaisiltaankin.

Tämä lienee katolisen kirkon suurin erehdys kautta aikojen, ja se johti valtaviin väärinkäytöksiin.

Jo Lutherin Rooman matkan aikaan – 1500- luvun alussa – kaupungissa oli 11000 naista, jotka palvelivat kirkkoa. He olivat kurtisaaneja, joita papit makasivat. Tulkittiin, että pappi ei saanut mennä naimisiin, mutta naisten kanssa intiimi seurustelu ei ollut kielletty.

Meidän päiviemme aikana on tullut esille suuri määrä muita väärinkäytöksiä, kuten pedofiliaa ja aviorikoksiin osallisuutta katolisen kirkon piirissä.

Ortodoksiset papit saavat mennä naimisiin – tosin vain kerran – mikä helpottaa heidän paineitaan.

Mutta, jos vaimo kuolee – kuten piispa Leolta – ei uutta vaimoa saa ottaa. Tavalliset ortodoksit saavat toki leskeksi jäätyään mennä uudelleen naimisiin aivan kuten Paavali kirjoittaa.

Paavali sanoo myös, että ihmisellä on kyllä pyrkimys ja tahto hyvään, mutta liha on heikko. Tämä on tärkeä huomio. Ihmisinä oppineet eivät ole parempia vastustamaan kiusausta kuin muutkaan.

Siksi menkööt kaikki naimisiin, etteivät syyllistyisi väärinkäytöksiin. Tämä Paavalin sana on tosi.

 

Yhteinen hetki

 

Vaimo varasi avaimet tulipaikalla varustettuun kotaan, joka on Korhosenniemessä. Rakennuksiin kuuluu seurakunnan edustushuvila eli niin sanottu mummon mökki ja edustussavusauna. Tuossa saunassa on kylpenyt mm. Kuopion piispa Ville Riekkinen.

 

Nyt halusimme varata käyttöön vain kodan. Sitä lienee viimeksi käytetty laskiaisen seutuun, jolloin seurakunnan aktivistit tarjoilivat kahvia, teetä ja uunituoreita lettuja hillon kera mökissä. Vieraat saivat käristää mukanaan tuomiaan makkaroita kodassa. Kota oli silloin koko ajan täynnä. Vieraita oli vauvasta vaariin. Minäkin olin yksi vaareista.

 

Nyt olimme kuuden hengen porukalla viettämässä iltapäivää kodalla. Toimme ahkiolla tykötarpeita ja verkkosäkillisen omia puita.

Keitimme pakissa ja vanhassa eräpannussa kahvia, kun tulipaikan puut paloivat iloisella liekillä.

Kahvit saivat jäädä hautumaan keittoritilän reunalle. Syntyneen hiilloksen päällä käristimme makkaroita. Keskustelu aaltoili sodasta rauhaan ja sudesta viattomaan kauriiseen sekä ahmasta supikoiraan.

 

Kolme eri ruokakuntaa merkitsi yhtä monta eri merkkistä makkaraa. Huomasin, kun olin hirviporukassa, että makkaroiden kirjo on valtava. Mutterin muotoisessa majassa istui 24 ampujaa. Yhtä monta erilaista tuotetta käristyi hiilloksella.

Yksi nuori mies nautti levymäisiä herkkupaloja, joiden ala saattoi olla 10 x10 senttiä ja paksuus 3 – 4 senttiä. Päällimmäisenä oli ruskeanvärinen nahka, jossa näkyivät karvatuppien painaumat. Alempana oli silavakerros ja viimeisenä muutaman millin kerros raavaslihaa. Asemies nautti tätä silmät kiinni. Nautinnon määrää saattoi vain arvailla.

 

Meillä oli krakovanmakkaroita. Kyseessä on ohut, nakkia muistuttava maustemakkara, josta pidän hyvin paljon.

Makkaroita syödään meillä hyvin harvoin, ehkä kerran kesäaikaan, kun grilli röyhyää lauantai-iltana.

Jätimme suurimman osan koivuhalkoja kotaan, jossa alkavat olla puut jo vähänpuoleisena.

 

Kodan ulkopuolella nautimme pullakahvit kauniissa auringonpaisteessa. Minulle riitti se, että osallistuin keskusteluun ja sytytin alkuvaiheessa tulen grillin puihin. Naiset palvelivat kaikin tavoin joustavasti niin, että mitään ei tarvinnut pyytää.

Kuuntelin vaimon sisaren miehen asiantuntevia selostuksia moottoreista ja kaikenlaisista huoltotöistä. Ne kiinnostivat minua, joka en tee niitä hommia lainkaan.

Kerroin, että aikoinaan Iisalmen Autosommassa sain tylyn kohtelun. Pyysin puhelimitse huoltoaikaa autolle ja samalla käsittelemään moottorin öljytilan erikoisaineella, joka vie kaikki sakat ja karstat pois. Kyseessä lienee kerosiini.

 

Sanoin, että katsoin netistä aineen hinnan, joka oli kolmekymppiä. Silloin puhelimessa ollut liikkeen mies tai korjaamopäällikkö sanoi minulle, että tämä käsittely maksaa minulle normaalin huollon päälle sataviisikymppiä. Se ihmetytti minua suuresti. Sanoin kuulemiin ja päätin, etten mene koskaan siihen liikkeeseen.

 

Myöhemmin huomasin lehdestä, että Pörhön autoliike oli ostanut tuon autoliikkeen ja korjaamon.

Oliko tyyppi, joka käyttäytyi minua kohtaan ilman syytä kurjasti, ollut niiden listalla, jotka saivat lähtöpassit uudelta omistajalta? Se voisi selittää käytöksen. Mikään bisnes ei pysy pystyssä, jos asiakaspalvelu on tylyä ja epäystävällistä.

 

Nautittuamme pöydän antimista ja iltapäiväkahvista naiset siivosivat kodan. Ovi lukittiin, ja vähitellen aloitimme kävellä polkua pitkin kohti Leirikeskuksen parkkipaikkaa, jossa automme olivat.

 

Muutama vuosi sitten – kesällä – seurakunta vuokrasi edullisesti koko mummon mökin saunoineen kotineen lomalaisille. Kerran siellä oli kolme veljestä - ja hieman liioitellen kolmekymmentä lasta – viettämässä ihanaa viikonloppua. Kävin jututtamassa heistä yhtä aikuista, kun huomasin porukan kävellessäni Hiljaisuuden polkua, joka kiertää suurta metsää kasvavan Korhosenniemen ympäri.

Tuon mukavan paikan rakennuksia ovat päärakennuksen lisäksi sen kaksi puuvarastoa, sepän paja, vinttikaivo, kota, puusee (jossa käsienpesusäiliö hanalla), savusauna rantalaitureineen sekä saunan puuvarasto. Rannassa on Riihikirkko, jonka tiettävästi voi varata vihkikirkoksi, sekä hiekkarantainen uimapaikka. Lähellä polun varressa on Kallioniemi, jossa on tulipaikka. Siitä on hyvä näkymä Kirkkoselälle ja sen upeisiin saariin.

 

Voin suositella paikan vuokraamista kesäviikonlopuiksi. Siellä on luonnon rauha, ja suurista ikikuusista - joiden ympäri eivät kädet läheskään yllä – voi käydä ottamassa itselleen voimaa. Niin tekivät hesalaiset naiset, joita kauan sitten opastin. He ihmettelivät noita suuria puita ja metsää, joka on Jorma Tulkun mukaan ainakin sata vuotta vanhaa. Miten tuollaista voi olla vielä olemassa, hesalaiset sanoivat.

Se vain on, vastasin.

 

Ignatios- pyhimys

 

Hän kuului apostolisiin isiin, jotka ovat uskonnon kannalta ratkaisevan tärkeitä. Ilman heitä emme ehkä tietäisi kristinuskosta mitään. Ignatiosta kunnioitetaan pyhimyksenä sekä katolisessa että ortodoksisessa kirkossa.

Ignatius käytti itse itsestään lisänimeä Theoforos, joka tarkoittaa Jumalan kantamaa. Legendan mukaan hän oli yksi niistä lapsista, jotka Jeesus otti syliinsä ja siunasi heitä. Tämä perinnetieto lienee totta, koska Ignatios tunnetaan hyvin rehellisenä henkilönä, joka oli kaikin tavoin oikeamielinen.

Pietari oli Antiokian ensimmäinen piispa ja Euodios toinen. Kun hän nukkui kuolon uneen, Pietari nimitti Ignatioksen piispaksi Antiokiaan. Myöhemmin hän oli sen lisäksi koko Syyrian seurakunnan piispa.

Apostoliset isät tekivät seurakuntien hallinnon ja seuraajien koulutuksen lisäksi äärettömän tärkeää työtä. Siinä kopioitiin Evankeliumeja, ja kaikkia apostolien ja piispojen kirjeitä sekä säilytettiin näitä monissa paikoissa salassa, koska käytännössä koko ajan vallitsi jonkinlainen vaino kristittyjä vastaan.

Näille tärkeille varhaiskirkon johtajille oli ominaista suuri lahjakkuus: he osasivat hebrean, aramean ja kreikan kielen perusteellisesti, olivat kirjoitus- ja puhetaitoisia ja he olivat saaneet itse apostolien opetusta uskonnosta. Tärkeimmiksi opettajiksi mainitaan Pietari ja Johannes.

Rooman valtakunnan itäosissa kreikka oli hallintokieli niin, että keisari tarvitsi siellä liikkuessaan tulkin, jos ei itse osannut kreikkaa. 

 

Keisari Neron vaino oli paikallinen ja se rajoittui Roomaan. Tässä vainossa surmattiin Pietari ja Paavali.

Keisarit Vespasianus ja hänen poikansa Titus eivät suoranaisesti vainonneet kristittyjä, mutta vuonna 66 alkaneen kapinan aikana kaikkia juutalaisia surmattiin paljon. 

Vuonna 70 Jerusalem murskattiin ja hajotettiin niin, ettei siitä jäänyt kiveä kiven päälle. Kaikki temppelin kalliit aarteet ryöstettiin. Niitä esiteltiin Tituksen triumfissa Roomassa. Nämä esineet olivat olleet Baabelissa 70 vuotta, kun Nebukadnessar vei Israelin eliitin pakkosiirtolaisuuteen. Esineet palautettiin vuoden 539 e.Kr. jälkeen, kun Baabelin valtauksen jälkeen persialaiset päästivät israelilaiset lähtemään kotimaahansa.

Roomalaiset sulattivat jalometallit ja löivät niistä rahaa armeijalle palkan maksuun.

Tituksen veli Domitianus hoiti hallintoa hyvin, mutta hän oli luonteeltaan kiero ja väkivaltainen. Hänen sanotaan lävistäneen kärpäsiäkin kirjoituspuikollaan. Domitianus määräsi kiinni saatuja kristittyjä kuolemaan, ja hän oli pelottava muutenkin. Lopulta kukaan omainen tai virkamies ei ollut varma hengestään. Syntyi laaja salaliitto, johon keisarin vaimokin liittyi. Arvellaan, että apostoli Johannes surmattiin Domitianuksen vainoissa.

Orjan, johon Domitianus luotti – ja joka oli atleetti – annettiin kuristaa keisari hengiltä. Kaikki uskalsivat nyt hengittää vapaasti.

Vanha ja sairaalloinen Nerva valittiin keisariksi. Hänen avustajansa oli Trajanus, josta tuli parin vuoden jälkeen keisari.

 

Antiokian satama oli erinomainen luonnonsatama. Sitä käytti Rooman laivasto paljon kuljettaessaan sotilaita itämaille ja takaisin Roomaan.

Ortodoksisen kirkon perimätiedon mukaan itse Trajanus kuulusteli Ignatiosta, joka ilmoittautui kristityksi. Keisari tarjosi Ignatiokselle Rooman jumalien ylipapin virkaa, jotta ei olisi tarvinnut määrätä tuomiota oppineelle piispalle.

Juuri keisari Trajanuksen pysyväismääräys oli, että kristittyjä ei pidä etsiskellä lainkaan, mutta jos joku todistettiin sellaiseksi, tuomio oli kuolema. Tätä ohjetta noudatettiin melkein 200 vuotta. Keisari tiesi, että kristityt olivat valtiovallalle kaikkein lojaalein ryhmä. Heitä oli paljon järjestysvallan ja armeijan kirjoilla, ja he olivat oikeudenmukaisia viroissaan.

Kun Ignatios ei suostunut keisarin ehdotukseen, hän sai tuomion. Trajanus määräsi hänet petojen eteen Roomassa, jonne hänet kuljetettiin kahleissa. Ignatioksen annettiin tavata kristittyjä matkan aikana. Hän tapasi mm. Polykarpoksen, Smyrnan piispan.

On ihme, ettei tätä pidätetty nyt. Hänen aikansa koitti vasta 86- vuotiaana vuosien 155 – 160 välillä. Silloin oli menossa laaja Marcus Aureliuksen vaino. Tämä keisari oli stoalaisen filosofian edustaja.

Hän määräsi, että sekä petojen tappamat että muuten surmatut uskovaiset piti polttaa kuoleman jälkeen.

Keisari katsoi, että silloin ylösnousemus olisi mahdoton, kun surmattu muuttuu tuhkaksi, jonka tuuli levittää tietymättömiin.

Keisari vihasi suuresti kristittyjä. Hän halusi tehdä selvän koko kirkosta, sen omaisuudesta, rakennuksista ja uskonnollisesta kirjallisuudesta.

 

Ignatios sai kirjoittaa matkansa aikana seitsemän kirjettä – aivan Paavalin tapaan – eri seurakunnille. Hän ei halunnut roomalaisten edessä puolustaa itseään mitenkään, vaan etsi marttyyrin osaa. Sen kautta pääsisi pian Jeesuksen luo Taivaan kotiin.

Ignatioksen sanotaan olleen ensimmäinen kristitty marttyyri, jonka villipedot repivät ja söivät Colosseumin amfiteatterissa. 

Jäljelle jäi vain suurimpia luita. Ne uskovaiset ottivat haltuunsa ja hautasivat itämaille. Myöhemmin keisari Theodosius määräsi luut siirrettäväksi Roomaan.

Silloin kristinusko oli jo julistettu valtionuskonnoksi.

 

Olen pannut merkille, että meneillään olevassa sodassa pappi henkensä kaupalla pelastaa ihmisiä tulen alta läntiseen Ukrainaan. Hän käytti kirkkorakennuksesta, jossa pakolaiset piileskelivät ja odottivat kuljetusta pois nimeä `seurakunta`.

Ignatioksen sanotaan olleen koko Syyrian seurakunnan piispa. Seurakuntia siis alkukirkossa johtivat piispat apunaan presbyteerit ja diakonit.

Nyt sanoisimme, että Ignatios oli Syyrian kirkon johtaja ja Antiokian piispa. Hän ei luopunut uskostaan eikä rehellisyydestään kuolemankaan edessä, vaikka olisi voinut livistää pakoon tuomiota Trajanuksen edestä tätä huijaamalla, että lupaa uhrata roomalaisille jumalille. Muuta ei vaadittu eikä keisarikaan halunnut julistaa kuolemantuomiota, koska siihen ei ollut mitään valtiollista syytä.

Mutta, Ignatios ei ollut tuuliviiri, vaan jo ennen merimatkaa Aasian maakunnasta Roomaan, hän kirjoitti, että häntä ei saa mitenkään estää pääsemästä petojen edestä ja tulemasta marttyyriksi.

 

Kävin Venäjällä

 

Siitä on jo aikaa, kun pääsin vaimon ja monien hänen sukulaistensa kanssa vierailemaan Venäjän Karjalassa.

Rajalla oli vastassa byrokratia, josta toki olimme kuulleet kerrottavan. Kiväärimiehiä seisoi sivummalla tullin alueella. Piti täyttää paperi, jossa uhattiin, että turisti on siellä maan lakien alainen, joita ei sen kummemmin selitetty.

Paperissa kysyttiin, onko mukana aseita, ammuksia, kylmiä aseita tai muuta luvatonta. Paperi, joka piti täyttää ja allekirjoituksella varustaa, oli kuin sitoutuminen antautumaan Neuvosto- Venäjän lakien mukaan rangaistavaksi.

Toivotusta tervetulleeksi en huomannut.

 

Linja-auto ajeli rauhallista vauhtia Neuvostoliiton Suomelta valtaamalle alueelle. Suuntana oli Sortavala.

Sen valtaukseen takaisin jatkosodassa isäni oli osallistunut. Monissa teoksissa on rintamakuvaajien ottama sodanaikainen kuva, jossa kerrotaan kuvatekstissä, että konekivääri tulittaa vihollista Lastensairaalan alueella. Se oli isäni johtama konekivääriryhmä.

 

Kokonaisia kyliä oli hylätty, mutta osassa vanhoja paikkoja oli vielä asutusta. Monet Sortavalan talojen katot olivat ruosteessa tai paikattu bensatynnyreistä leikatuilla pelleillä. Talojen pihat olivat luonnontilassa.

 

Pääsimme majoittumaan perheeseen, jossa olivat isä, äiti ja poika ja tytär.

Isä johti kaupungin energialaitosta. Äiti oli hyvin puuhakas, ystävällinen ja toimi opettajana. Lapset olivat etevän tuntuisia ja mukavia. He osasivat jonkun verran englantia, kuten äitinsäkin. Isä ei tuntunut puhuvan vieraita kieliä, vaan oli aitovenäläinen tyyppi.

 

Ihmettelin siellä täällä maan päälle johtavia paksuja putkia. Ne kaartuivat takaisin maan alle. Perheen äiti ja lapset selittivät, että vuodon tultua putki korjattiin kiertoreitillä, joka nousi maan päälle. He kertoivat, että valtavat jääpatsaat muodostuvat talvella näihin paikkoihin.

 

Perheen isä seurasi valppaasti keskustelua ja koetti selittää, että lämpö- tai energiahäviö on kolmekymmentä prosenttia. Hän pyöritteli päätään. Ymmärsin, että teknillisen insinöörin yläpuolella oli poliittinen johtaja, joka määräsi, mitä tehdään. Se johtaa tähän, sanottiin.

 

Hyvin eläväinen ja ystävällinen rouva sanoi, että enimmäkseen elokuussa kaupungissa on mahatautiepidemia joka vuonna. Hän arveli sen johtuvan siitä, että samaan lahteen johtivat jätevesiputket ja vedenottamon johdot. Vaikka toimitetaan kammottava klooraus, basillit ovat ehkä siihen jo tottuneet, ja kärsimys lankeaa asukkaille. Vesi pitää keittää, jos meinaa pysyä terveenä. Valitukset eivät johda yhtä riitaista kokousta pidemmälle. Valittaja leimataan tavallisesti höyrähtäneeksi.

 

Huomasin venäläisten sielun olevan kauniisti värähtelevä ja hyvin herkkä. Ihmisissä oli sydämellisyyttä ja he pyrkivät halaamaan lämpimästi vieraita.

Naiset kaunistautuivat upeasti ja he käyttivät värikkäitä vaatteita. Hajuveden ja muiden tuoksuaineiden käyttö oli runsasta, jolloin se peitti tuntumattomiin ympäristön aitovenäläisen hajun. Se tulee liasta, valkosipulista, tupakasta ja votkasta sekä heikkoon kuntoon muhineista rakennuksista.

Rappukäytävien betonipinta oli saanut askelien alla kulua ja jauhautua kurjaan tilaan vuosikymmenien poljennossa.

Valtio omisti kaiken.

Ympäristö oli kuin vastakohta näiden asukkaiden eläväiseen ja herkkään luontoon verrattuna.

Pihoilla liikkui villikissoja ja kodittoman tuntuisia koiria, joiden rotua en voinut määrittää. Monilla olivat pystyasentoiset korvat. Ne olivat päistään taittuneet eteenpäin. Se teki ne hellyttäviksi.

Mietin, miten nämä eläimet pärjäävät talvella. Ehkä niillä oli sittenkin koti, mutta ne saivat aina juosta vapaana luonnossa.

 

Kävimme ohjatuilla reissuilla kaupunkiin tutustumassa.

Jäi mieleen isän kertoma Kuhavuori, jonka suunnasta suomalaiset iskivät kaupunkiin estäen pakenemisen länteen Laatokan rantaan päin. Murtaen suomea puhunut naisopas sanoi, että vuori oli saanut nimensä kuhasta, jonka muotoinen mäki oli. Se tuntui hauskalta puheelta.

 

Kävimme yhtenä päivänä retkellä vaimoni äidin kotipaikalla.

Melko lähelle autiota paikkaa pääsimme Lada Niva- merkkisillä maastoautoilla. Maksoimme kuskeille Suomen tasavallan rahalla, jota venäläiset sanoivat arvokkaaksi ja halutuksi.

Kuskit ajoivat vaatimattoman kuntoisia teitä melkoisella vauhdilla. Kukaan ei käyttänyt turvavöitä. Yleinen ja suloinen huolettomuus sekä melkoinen tupakan poltto kuului imagoon. Ystävällistä väkeä kaikki tyynni.

 

Aamiainen tarjottiin tosi aikaisin ravintolassa, joka oli sisältä karu. Seinät olivat yksiväriset ja pitkät pöydät istuimineen järjestetty kuin työmaaruokalassa. Toisessa päässä oli koroke. Arvelin, että siinä soittaa yhtye tanssimusiikkia. Venäläiset ovat suuri musiikkikansa.

Ruokana oli klassikko eli sianlihakastike ja perunat. Maitoa ja vettä ynnä kotikaljaa tarjottiin. Tummaa leipää ja voita tuotiin pöytään. Jälkiruokana oli todella täyteläinen venäläinen tee. Tuskin parempaa mistään löytyy. Se on sanottava reilusti. Tarjoilijoilla oli essu ja hiukset peittävä päähine. Tässä ammatissa en havainnut miehiä lainkaan.

Ravintolassa oli luvalla sanoen outo haju. Silmään ei sattunut mitään, joka olisi viitannut ilmanvaihtoon.

 

Tukevalla aamupalalla pärjäsi koko päivän retken ihan hyvin.

Kun tulimme autojen luokse monien tuntien kuluttua luonnon valtaaman maatilan ihastelun jälkeen, venäläiset autonkuljettajat olivat kärsivällisesti odottaneet itikoiden piinaamana meitä.

Heillä ei ollut Offia, vaan verenimijöitä vastaan he taistelivat polttamalla pahanhajuisia tupakoita. Tulikuumassa autossa ei varmaan voinut kovin kauan istua, arvelin. Venäläiset ilahtuivat suuresti hyvälaatuisista amerikkalaisista tupakoista, joita joku heille tarjosi ja lahjoitti.

 

Kotimaahan ei oikein löytynyt tuliaisia tuotavaksi.

Kaupassa oli jauhoja, suolaa, sokeria sekä joitakin juureksia sekä votkaa erilaisilla nimillä. Vähän lihoja oli, luultavasti vahvasti suolattuna. Ne eivät haisseet pilaantuneelle. Viinaa lukuun ottamatta kauppa vaikutti samanlaiselta kuin vanhemmat olivat kertoneet niiden olleen heidän lapsuudessaan.

Myyjillä oli valkea esiliina ja tötteröpäähine. Se muistutti kokin hattua. Naiset olivat ystävällisiä ja pulleita. Miesmyyjiä en huomannut esiintyvän.

 

Kolhoosin navetan aitauksessa näkyi olevan mutaa, joka ulottui lehmien säärien puoliväliin asti.

Huivipäiset naiset lypsivät käsin lehmiä, jotka vaikuttivat pesemättömiltä. Meille kerrottiin, että maito on myytävissä vain kahden päivän ajan, koska kylmälaitteita ei ollut. Maatalous näytti jämähtäneen kolmikymmenluvulle. Sanoivat, että heinät eläimille talveksi tuodaan Ukrainasta asti junilla. Se kuului suunnitelmatalouteen.

 

Minulle jäi vaikutelma, että kaikki tavalliset ihmiset olivat ystävällisiä ja vieraanvaraisia. He tekivät kaikkensa turistin viihtymisen eteen.

Sivummalla huomasin kyllä toivonsa siihen systeemiin menettäneitä ihmisiä, jotka koettivat hoitaa sielunsa tuskaa votkalla. Se maksoi pari markkaa hallinpullolta.

 

Perheen topakka rouva, joka näytti johtavan koko kattilakuntaansa, lahjoitti minulle aidosta nahkasta valmistetut pieksut.

Kun niiden varren oikaisi taitteesta ylös, varret ulottuivat puoleen reiteen asti. Jalkineissa oli kippurakärjet 1930- luvun mallin mukaan.

Lahjoittaja kirjoitti minulle tullia varten bumaagan venäjän kielellä. Siitä en tajunnut sanaakaan, mutta siinä sanottiin lukevan, että kyseessä on lahja minulle.

Neuvosto-venäläiseen byrokratiaan ja korruptioon kuului, että silti jalkineet takavarikoitiin tullissa. Annoin heille rouvan kirjoittaman todistuksen, mutta se ei auttanut.

 

Kirjoitimme perheelle kirjeen, ja saimme heihin yhteyden. He sanoivat, että koettavat saada kengät takaisin tullista. Lupasivat tuoda ne vastavierailulla minulle. Perheen äiti ja lapset kävivät seuraavana vuonna meillä, mutta kenkiä heillä ei ollut.

Korruptio, jota vastaan tavallinen kansalainen oli voimaton, oli nielaissut arvokkaat pieksut kitaansa.

 

Bakteerivaginoosi

 

Tämä vaiva ja sairaus on yleistynyt koko ajan. Kun aloitin työt, sitä ei juurikaan tavannut eikä siitä ollut laajaa koulutustakaan.

Koska hoidin äitiysneuvolaa vuosikymmenet, naiset kävivät luonani naisten ongelmissa myös eikä minua pelätty. Osasin olla helläkätinen tutkija. Siihen kouliuduin hektisenä kesänä KYKS:ssa vuonna 1974.

 

Naiset tietävät, että oireeton valkovuoto on normaalia. Sen määrä on yksilöllinen. Vuoto sisältää kohdunkaulan limaa, maitohappobakteerimassaa ja poishilseileviä epiteelisiä soluja.

Maitohappo suojaa herkkiä alueita tehokkaasti. Se on luonnon suoja pahaa vastaan.

 

Jos vuodosta on oireita, poltetta, kutiamista ja muuttunutta hajua, on kyseessä aihe tutkimukseen. Yleensä tulehdus on emättimessä, mutta osa oireista ulkopuolella. Yhdyntäkipuja saattaa olla. Alamahakipuja ei esiinny. Kirvelyä pissatessa voi tuntua, ja punotusta ulkosynnyttimissä.

 

Tutkimuksessa havaitaan useasti kalan hajuinen vuoto. Ph-arvo on nousut neljään ja puoleen normaalista alle neljästä. Se mitataan happamuuden osoittavalla liuskatestillä.

Otetuissa näytteissä kasvaa yleensä monenlaista asiaan kuulumatonta: Candida glabrata, Gardnerellaa, Bacteroides- lajeja, trichomonasta, kolibakteeriä,streptokokkia, Mycoplasmaa.

Papa-näyte kuuluu ottaa. Senkin laatu on useasti muuttunut terveestä poispäin. "Happotestissä" näytteeseen tiputetaan pari tippaa kaliumhydroksidia, emästä. Se on se Flagytest. Nenään tuoksahtaa silloin vahva kalan haju.

 

Hoito tulee suunnata saatujen löydösten mukaan. Tässä ei käsitellä varsinaisia sukupuolitauteja. Ne selviävät myös näytteistä (paikallisnäytteet ja verikokeet).

 

Hoitona voidaan käyttää metronidatsolipuikkoja sekä klindamysiinivoidetta, jota pannaan erillisellä asettimella tulehdusalueelle. On hyvä kokeilla myös dekvaliniumkloridipuikkoja. 

Klindamysiini tehoaa hyvin ilmatta elämään pystyviä basilleja vastaan. Nämä tuottavat tympeän hajun, jota tutkittava yleensä valittaa. 

Ajoksessa on usein anaerobisia bakteereita mukana. Kun ajos avataan, todella etova haju leviää koko toimenpidehuoneeseen. Itselleni oli aikoinaan yllätys, että mielityötäni oli pattien poisto ja ajosten avaaminen. Siihen en kyllästynyt koskaan. Tuntui, että teki tärkeää työtä, kun vapautti potilaan kurjasta kärsimyksestä. Kerran roiskahti paineella naamaan mätää näissä puuhissa. Puristin ajosta pinkeäksi ja puudutin sen vierustat. Yllättäen "miina" räjähti kasvoille.

Vaikka pesin itseni hyvin, koko seuraavan viikon sanottiin haisevan pahan hajun minussa. Piti holvata naamaa kaikenlaisilla haju-ja partavesillä, ja sittenkään apu ei ollut täydellistä. Itse en allergista nuhaa sairastavana - jota en lääkinnyt -  huomannut mitään!

Joskus tulehdusta ei oikein selvästi näy. Silloin paikallinen estrogeenisalva muutaman kierron ajan kypsyttää pintasolut eivätkä ne hajoa laktobasillien käsittelyssä, jolloin tulee juuri sitä haiskahdusta. Jos näytteessä on actinomyces- bakteeria ja oireet ovat haittaavat, kierukka pitää poistaa joksikin aikaa ja antaa elimistön levätä.

Yhteen aikaan ammattilehteen kirjoitti professori Jorma Paavonen yhtenään tästä sairaudesta. Kyllästyin hänen spekulaatioihinsa ja kirjoitin hänelle valistuskirjeen, jonka postitin.

Kirjeessä sanoin, että tätä tautia ei lainkaan esiinny lestadiolaisilla ja muilla uskovaisilla, jotka elävät tiukassa parisuhteessa. Tämä puhuu vahvasti sen puolesta, että jostain basillit vaan tulevat ja tulehduttavat toistuvasti. Muistutin, että uskonnon tosissaan ottamisen romahdettua ihmisillä voi olla useita partnereita samaan aikaan.

Koli- ja muiden suolistobakteereiden löytyminen näytteissä ei anna hyvää kuvaa hygieniasta. Onko pilkitty viereisessäkin avannossa, kysyin Paavoselta.

Maaseudun vinkkelistä katsoen – niin kirjoitin professorille – asia on täysin selvä, koska suurissa asutuskeskuksissa per kapita, tauti on yleinen. Maaseudulla esiintyy vielä vähän konservatiivisuutta eikä välittäminen toisesta ole päättynyt.

Vastausta kirjeeseen ei tietysti tullut.

Herkuttelin asialla monta viikkoa ja kuvittelin mielessäni, että proffa on varmaankin raivostunut, ja sydänkin on voinut olla lujilla adrenaliinimyrskyissä. Turhat spekulaatiot ja työajan käyttö toisarvoisiin asioihin lienee päättynyt, arvelin mielessäni.

Sen koommin en ole huomannut ammattilehdessä artikkelia bakteerivaginoosista!

 

Hyvä opettaja

 

Tulin surulliseksi, kun huomasin ammattilehden memoriaaliosastolta, että lastentautien professori Kauko Kouvalainen oli kuollut.

Kouvalainen toimi Oulun yliopistossa, kun opiskelin lääketiedettä.

Hänellä oli matala, mutta pehmeä ja ikään kuin joustava ääni. Se kertoi mielestäni tämän suuren opettajan hienosta luonteesta, joka oli kaikin tavoin kultivoitu.

 

Professori ei koreillut vaatteilla, vaan oli vaatimaton. Luennon alussa ei opiskelijoiden tarvinnut seisoa asennossa, kuten kirurgian professorin sisäänmarssin aikana piti tehdä.

Kouvalainen opetti kiireettömästi, mutta tarkasti. Hänellä oli taito tuoda esille olennaiset asiat. Empatian ilmapiiri leijui aina professorin ympärillä. Kenenkään ei tarvinnut pelätä mitään, jos kysyi tyhmiä.

Muistan kiertoja, kun melkein täysin pimennetyissä huoneissa käytiin katsomassa lapsipotilaita, jotka sairastivat herpesviruksen aiheuttamaa aivotulehdusta.

Lapset olivat tajuttomia eikä hyvää lääkettä tautiin ollut.

Kun palasimme käytävään, kaikki olivat hyvin vakavia, koska kuolema liikkui läheisyydessä ja uhrit olivat täysin viattomia.

Opettaja puhui hiljaisella äänellä.

Pimennyksen ja hiljaisuuden toivottiin edistävän paranemista, koska lasten aivoja ei ärsytetty tarpeettomasti. Tänäkin päivänä sama tauti on vaarallinen, koska se iskee nopeasti, ja todella tehokasta lääkettä yhä kaivataan, vaikka virukseen tehoavia troppeja kyllä on jo olemassa.

 

Monet lastenlääkärit olivat siihen aikaan naisia. Katsottiin, että naiset olivat lapsille vähemmän pelottavia kuin miehet. Kun äitiä muistuttava nainen tutkii huomaavaisesti, lapsen pelko häviää. Naiset osaavat leperrellä ja hauskuttaa lapsia, jolloin tutkimus sujuu hyvin.

Professori osasi kaikki kikat, joilla lapsi rauhoittuu.

Klinikassa oli valtavan kookas, melkeinpä ukrainalaisia Klitshkon veljeksiä muistuttava, mutta vielä paksumpi lastenlääkäri, jonka nimi oli Tapio Valkeakari.

Hän oli hyvin viisas ja taitava, loistavilla lahjoilla varustettu kouluttaja. Ihme kyllä, lapset eivät häntä yhtään aristelleet. Ehkä he ihmettelivät hänen kokoaan, ja se sai heidät kiinnostumaan suuresta ”sedästä”.

Sanonpa, että Kouvalaisen joukkue lastenklinikalla Oulussa oli kaikin puolin kovaa luokkaa tiedoiltaan ja taidoiltaan.

Myöhemmin, kun olin jo ollut kauan virassani, huomasin ammattilehdestä professori Kouvalaisen artikkelin, jossa hän pohti niin sanottujen verenseisauttajien toimintaa.

Kouvalainen oli tutkinut aihetta laajasti. Minun kiinnostukseni johtui siitä, että vain muutaman kilometrin päässä syntymäkodistani oli asunut taitava verenseisauttaja.

Isä kertoi monta kertaa tästä mestarista.

 

Siihen aikaan kuljettiin jalan ja talvella hevosella. Vain muutamat ajoivat huonoja teitä pitkin polkupyörällä. Puhelimia ei ollut.

Sanantuojan piti ensin taittaa pitkä matka parantajan luokse. Hänelle piti kertoa tarkasti, mikä oli saanut veren vuotamaan ja mistä kohti veri vuoti ulos.

Silminnäkijät kertoivat, että parantaja nämä tiedot saatuaan meni jäykäksi ja kasvot kuvastivat pakahtumista. Ne muuttuivat sinertäviksi ja tuskaisen oloisiksi. Kädet olivat suorana sivuilla kangin jäykkinä. Kyseessä saattoi olla transsi.

Tovin kuluttua jäykistys helpotti ja normaali väri palasi mestarin kasvoille.

Tämän jälkeen sanan tuojalle parantaja sanoi, että kyllä se nyt on herennyt vuotamasta. On sidottava haava ja oltava pitkällään seuraavaan päivään asti.

Kellonaikoja vertailemalla isän mukaan hoksattiin, että juuri sillä hetkellä, kun verenseisauttaja oli sanansa sanonut, verenvuoto loppui. Asiantila muistutti sadanpäämiehen palvelijan parantumista Jeesuksen avulla.

 

Isäni ikätoveri – joka oli myös sodassa rintamalla – oli verenseisauttajan poika. Hän oli ollut jonkun aikaa mestarin opissa tullakseen saman taidon hallitsijaksi. Mutta, murrosiän elkeet ja kujeet olivat vieneet mielenkiinnon hommaan. Sitä tämä sodat käynyt mies harmitteli jäljestä päin.

Kyvyllä olisi ollut käyttöä, mutta vanha mestari ei ruvennut kouluttamaan uudelleen. Asiaan olisi pitänyt suhtautua vakavasti heti.

 

Professori Kouvalainen ei päässyt tutkimuksessaan täysin perille, mihin verenseisautus perustui.

Hän esitti oman oletuksensa, koska kaikki seisauttajat olivat jo manan majoilla. Ei löytynyt enää ketään, jota olisi voinut haastatella tutkimusmielessä.

Monet muutkin erikoistaidot ovat katoamassa, viimeisenä kaivon paikan etsiminen varvun avulla.

 

Professorin oma käsitys oli se, että verenseisauttajat tunsivat jokaisen valtimon tai laskimon vuotoajan. Kun verta vuotaa merkittävä määrä, verenpaine laskee ja potilas menee huonoon kuntoon, tajuttomaksikin. Kun suonessa ei enää ole riittävää veren painetta, haavaan pystyy muodostumaan vuodon pysäyttävä tulppa eli hyytymä. Silloin ulkoinen vuoto lakkaa. Me tiedämme kaikki, että kun haava on pieni ja pinnallinen, verenvuoto lakkaa itsestään, kun haavaan muodostuu hyytymä eli tulppa, joka sulkee vuodon.

Tuo ammattilehden artikkeli oli minusta erittäin kiinnostava, mutta professorin ratkaisu oli minulle pettymys. Se on tietysti järkevä ja selkeä kannanotto, mutta jotenkin odotin, että verenseisauttajan taito olisi taivaallista perua.

Kouvalainen perusteli ratkaisua niin, että sodissa, joissa syntyi paljon raajavammoja, pelkästään niistä johtuvaan vuotoon ei sotilaslääkäreiden mukaan juuri kukaan kuollut. Ensin tuli kova vuoto ja verenvuotosokki romahdutti paineen alas. Sotilas meni tajuttomaksi, haava sidottiin ja pelkästään sillä suurin osa parantui

Jos iso reiden valtimo paljastui ja repesi, ihminen kuoli niin pian, että sanan tuoja ei ehtinyt lähteä kulkemaan verenseisauttajan luokse.

Ehkä professorin päätelmä oli oikea ja todellinen verenseisautuksen salaisuus oli siinä.

 

Luin Kauko Kouvalaisesta kirjoitetun muistokirjoituksen kyynel silmässä. Viisaus, taito, inhimillisyys ja empatia kantoivat neljänkymmenenseitsemän vuoden taakse asti muistona hyvästä lastenlääkäristä ja opettajasta.

 Ukkosilma

 

Se kesä ei ollut kovin häävi säiltään. Ostin viimeisten lumien aikaan edellisenä keväänä käytetyn työkelkan. Sillä oli tarkoitus ajaa polttopuita metsästä klapeiksi valmistusta varten mökille.

Rangat kaadoin pojan avustamana edellisenä myöhäsyksynä. Samalla laitoin punaiset nauhat kiinni puiden oksiin tai runkoihin ajourien eli niin sanottujen ketunlenkkien varteen. Tarvittaessa ajouraa raivattiin vapaaksi liseikosta.

Kasojen päihin asetin pystyasentoon kepit, joihin kiinnitin myöskin punaista nauhaa. Näin oli helppo löytää rankakasat paksunkin lumen alta. Tapana oli ajaa tammikuusta alkaen valmiit urat kovettumaan. Tavallisin määrä oli kolme ajourien tamppausreissua ennen varsinaisten ajourakkaa. 

Keväällä puuvaraston lähelle ajetusta rankakasasta tehtiin klapeja maaliskuun lopulla ja huhtikuun alussa. Klapit saivat tuuleentua ja kuivua ulkosalla kolmesta neljään viikkoa ennen kuin polttopuut siirrettiin puuvarastoon lopullisesti kuivumaan.

Klapit saavat kuivahtaa kevätahavassa.

Niin päästiin lumien kadottua elämään kevättä ja kesää huolettomana, kun seuraavan talven lämmityspuut olivat varmistettu.

Taimikoita raivailtiin ja valmistettiin muutaman ojan ylitse sillat, jotka laadittiin kestopuupylväiden päälle kakkosneloslankuista. Nekin olivat sään kestävää materiaalia.

Olin toiminnallisten lomien ystävä enkä tykännyt makailusta enkä matkailusta lainkaan. Iltaisin toki lueskelin, koska olin aina utelias tiedon perään.

Tuolloin mökillä oli aurinkopaneeleiden avulla valaistus ja matkapuhelimien lataus. Elintarvikkeet säilyivät hyvin kaasutoimisessa jääkaapissa. Kaasun voimalla keitettiin ja paistettiin yksinkertaisen keittimen avulla. Siinä oli kaksi keittopaikkaa. Näin varustettuna mökillä ei kärsitty sähkökatkoksista. Tasavirralla toimivasta pienestä mökkitelevisiosta voitiin seurata uutisia ja jalkapallokisoja.

 

Yhtenä heinäkuun päivänä olin pojan kanssa lomailemassa mökillä. Sain kerrankin vuosiloman heinäkuulle. Se johtui varmaan siitä, että muut loman kärkkyjät olivat ensimmäistä kertaa poissa rivistä. He jättivät terveyskeskuksen lopullisesti.

Päivän askareet oli tehty ja päivällinen nautittu aikaisemmin, mitä tavallisesti. Ilma oli tyyni ja vallitsi iltapäivän unelias rauha. 

Menin käymään ulkona ennen kuin oli tarkoitus olla vähän aikaa pitkällään levähtämässä. Näin korkeiden pilvipatsaiden kerääntyvän koillisen ja pohjoisen suunnalle. Aurinko paistoi pilviin, joiden alimmat kerrokset olivat sinimustat. Pilviverhon alapuolella oli tummia, irrallisia pilven suikaleita, joiden muoto muistutti surffilautaa. Pilvipatsaissa näkyi levoton mylläkkä ylöspäin nousevien virtausten vuoksi, arvelin.

Yllättäen kuului kaukaista jylinää pilvistä. Kuulostelin. Korva otti kaukaa yhtenäisen kumun, joka ennusti ankaraa ukkossäätä. Mökin sisälle emme kuulleet ukkosen ääniä. Se saattoi johtua siitä, että melko lähellä napurikunnan puolella oli yli kaksisataa metriä korkeita mäkiä, joiden takaa pilvet lähestyivät kuin salaa. Pilven lähimmässä reunassa näkyi selvästi alasimen muotoinen alue. Se on varma merkki ukkosluontoisesta ilmasta. 

Mökin ympäristö oli vielä rauhallinen ja veden pinta rasvatyyni. Rakennuksen seinä – kun nojasin siihen selällä – tuntui kuumalta. Aurinko oli paistanut koko päivän täydellä voimallaan. Kello näytti puolta neljää.

Palasin sisälle ja sanoin pojalle, että ilma tuntuu olevan muuttumassa. Kolmen maissa oli kuunneltu säätiedotus, jossa kerrottiin, että Kajaanista saakka yhtenäinen ja paksu pilviverho ulottui Pohjois- Savoon asti. Varotettiin ukkospuuskista järvillä.

 

Hitaasti ulkona hämärtyi, kun pilvet peittivät kirkkaan taivaan.

Rannan koivut ja tervalepät liikahtelivat. Sitten niihin tarttui toistuvasti tuulenpyörteitä, jotka irrottivat lehtiä.

Järven pinnassa vaelteli pyörteitä, ja pian alkoi kova tuuli etelän suunnasta. Ilma tuntui repeilevän, kun ukkonen pauhasi.

Näimme, että salamointi oli suurimmaksi osaksi pilvissä paikasta toiseen. Se muodosti yhtenäisen jylisevän ja pauhaavan perusäänen. Kovin ääni tuli maasalamoista. Mökki tärisi yhtenään niiden voimasta.

 

Lapsena pelkäsin ukkosta. Istuin pari kertaa kellarin rappusissa. Sinne eivät näkyneet salamojen välähdykset, ja jyrinäkin oli vaimeampaa.

Rippikouluiässä luin, että kukaan ei voi pidentää elämäänsä kyynäränkään vertaa. Tulin myös vakuutetuksi siitä, että pelastuminen on Luojan armon varassa. Ukkosta on mahdoton paeta. Koin ukkosen pelon turhaksi ja se katosi itsestään. Jäljelle jäi luonnon voimien kunnioitus ja ihan terve asenne, ettei pidä tahallaan uhmata rajuilmoja.

 

Katselimme pojan kanssa mökin ikkunasta ulos. Lahdella oli muutamia isoveljen kalanpyydysten merkkikohoja. Niiden tiesin olevan kuution muotoisia. Sivu oli noin kolmekymmensenttinen. Kohot näkyivät vain salamojen välähdysten aikana. Suoranainen pimeys kätki merkit muuten.

Pilvien täytyi olla paksuja. Uutisista saimme tietää illalla, kun kuuntelimme patteriradiota, että pilvirintama oli maakunnan laajuinen.

Äkkiä kuului pamahdus, niin että rakennus tärähti voimakkaasti. Samalla näkyi kirkas välähdys. Salama iski lähelle. Emme uskaltaneet mennä ulos etsimään osumakohtaa.

Mökkiä vapisuttaneita iskuja tuli läheisiin mäkiin vähän päästä. Kello näytti jo yhdeksää. Rajuilma oli jatkunut viisi tuntia eikä tuntunut yhtään asettuvan.

Valmistin vaatimattoman iltapalan. Nautimme sen pöydän ääressä, kuten tavallista. Katselimme samalla ulos.

Erikoista oli, että tuuli oli välillä lyhyen hetken voimakkaasti pyörteilevä. Se riipoi puista kariketta ja heitti aivan ikkunan yläosaan asti vesipisaroita.  Normaali vesisade ei ulotu ikkunaan tuulellakaan, koska terassi on välissä sekä pitkä katon lippa suojana.

Nyt näkymä järvelle katosi välillä. Sade ei ollut vesimäärän puolesta kovaa kuin hetkittäin. Tuuli kuivasi ikkunan monta kertaa illan aikana. Ilma ei ollut jäähtynyt. Terassi oli siihen aikaan avoterassi, jonka hirsiseinissä oli aukkoja eteen ja sivuille.

Jatkuva rytinä ja mökin tärähtely esti yritykset nukkua. 

Salama iski toisen kerran lähelle, jolloin välähdys tuli yhtä aikaa pamahduksen kanssa. Avasin oven terassille ja katselin siitä varalta, ettei mikään pala lähellä tulessa. Terassille kuului humiseva tuulen ääni ja yhtäjaksoinen ukkosen jyrinä, jossa ei ollut lainkaan taukoja. Olimme sisällä vaatteet päällä ja kengät jalassa valmiina lähtöön, jos ukkonen iskisi mökkiin.

 

Valvoin puoli yhteen yöllä. Silloin arvelin, että pahin olisi ohitse. Nukahdin helposti, vaikka taustaäänet eivät olleet hiljenneet.

Poika sanoi aamulla valvoneensa ukkosen takia puoleen neljään. Silloin ukkosrintama oli mennyt ohitse. Se kesti kaksitoista tuntia.

 

Etsimme kesän aikana lähelle iskeneiden salamojen osumakohtia, mutta niitä ei silloin löytynyt.

Syksyllä huomattiin, että aivan järven rannan äärellä ison kuusen latva oli ruskea parin metrin matkalta. Mökistä kuuseen oli viisikymmentä metriä. Kun jää talvella oli kestävä, kaadoin kuusen jäälle. Oksat kasattiin rannalle ja rungosta tehtiin parin – kolmen metrin mittaisia pölkkyjä. Ajoimme ne moottorikelkan ja sen reen avulla klapien tekopaikalle. Huomasimme, että kuusen runko oli haljennut ja puuaines oli kuivaa. Teimme runsaasti sytykkeitä puuvarastoon tästä kuusesta. Kiehiset ottivat helposti tulen.

 

Sadan viidenkymmenen metrin päästä mökiltä löytyi toinen salaman osumapaikka. Suuren kuusen latva oli katkennut ja puun yläosan neulaset olivat ruskeat. Menimme katsomaan lähempää.

Puuhun oli osunut ukkossalama.

Puun ympärillä maassa oli sentin paksuisia ja seitsemän tai kahdeksan senttiä leveitä säleitä. Pituutta niillä oli kolmesta neljään metriin. Osa oli lentänyt lähes kahdenkymmenen metrin päähän puusta. Sen rungossa näkyi kymmenen senttiä leveä kiilamainen railo. Vaurio oli noin kymmenen metriä pitkä. Osassa säleitä näkyi mustumaa, joka saattoi olla merkki tulipalosta, joka oli sammunut kovassa sateessa alkuunsa. Keräsimme säleet sytykkeiksi mökin puuvarastoon.

Annoin metsästyskaverin kaataa puun, koska hänellä oli traktorissaan juontolaite, jolla hän sai vedettyä puun rungon tien varteen katkontaa varten. Puuaines oli ollut niin kuivaa, että se oli syttynyt uunissa helposti ilman kuivatusta. Arvelimme, että salama oli höyrystänyt puun nesteet ilmaan. Tulipalo oli ollut lähellä.

 

Muistan vieläkin selvästi, vaikka ukkosilmasta on pian parikymmentä vuotta, että kun avasin mökin oven terassille, kuulin pilvistä ihmeen kirkasäänisen, osittain rätisevän tuntuisen jylinän, jonka paineaallot tuntuivat kasvojen iholla. Tuo salama osui aivan lähellä olevaan mäkeen, ja sen äänet kimpoilivat mäestä toiseen erikoisella tavalla.

Aina, kun pappi Tapio Räisänen saarnaa innoissaan, hänen äänensä muistuttaa jollain tavalla ukkosen jylinää, jossa on erotettavissa tuomion uhka.