Puillakin on virkansa

 

Ilman puustoa maa olisi kovin aukea ja hyvin altis koville tuulille. Sen tiedämme arojen ilmastosta. Sanovat, että Teksasissa tuulee aina.

Kun siellä ja muuallakin mentiin tarpeeksi länteen, missä maan multakerros on ohut, havaittiin 1930- luvulla, että maan pinnan rikkoutuessa multa nousee ilmaan ja katoaa. Viljelyä ei voida siellä harjoittaa.

 

Maan mullan sitovat puut ja ruohokasvit sekä pensaat niin, että ravitseva maan pohja säilyy. Jos tämä suoja tuhoutuu, maakin lähtee moreenia tai hiekkakerrosta myöten pois sateissa ja tuulen vuoksi.

Lopputulos on hiekka-autiomaa. Paluuta takaisin on lähes mahdoton saada aikaiseksi, koska kariketta, josta syntyy multaa, ei enää hiekan päälle tule.

 

Useimmat puulajit auttavat kosteuden säilyttämisessä, ja ne tasaavat kovassa sateessa veden kertymistä maan pinnalle liiaksi. Puiden seuralaiset, sienet saavat tasaista kosteutta ja sokeria energiakseen. Ne auttavat puita ravinteiden saannissa, jolloin hyöty on molemminpuolinen. Aller hast sein Arbeit, sanoo sakemanni, eli kaikilla on tehtävänsä.

Puut helpottavat paahdetta maan pinnassa varjostuksella. Aukeilla, paahteisilla paikoilla taimet ovat kovilla. Pitkä kuivuus ja paahde nujertavat ne usein.

 

Lapsuudessa ihmettelin joskus kieltoa kaataa raitoja polttopuuksi. Ne jätettiin pihapiirin lähellä aina pystyyn, samaten viljelysten lähellä. Metsässäkin raidat säästettiin.

Raidan sukulaiset, pajut saivat rehottaa kiviraunioilla ja pientareilla, mikäli ne eivät häirinneet peltotöitä.

Metsässä pajut jäävät tappiolle kilpailussa valosta, jolloin ne jäävät pienikokoisiksi, mutta raita pystyy kasvamaan hitaasti isoksi puuksi. Se haaroo jo varhain ja sillä tavalla se suojelee keskellä kasvavaa latvaansa jäniksiltä ja hirviltä. Syöjät eivät arvaakaan, että runsas oksien tarjoaminen on raidan keino päästä yhä pidemmäksi, kunnes lopulta hirvikään ei pysty taittamaan sen latvaa. Sitten raita alkaa karistella alempia oksiansa tarpeettomina pois. Ison raidan runko on upea katsella.

 

Raidan tärkein tehtävä on antaa ensimmäinen ravinto aikaisin keväällä pörriäisille, jotka ilman mesiateriaa menehtyisivät. Sukulaiset, pajut alkavat kukkia myöhemmin ja ne tuovat pölyttäjille lisää mahdollisuuksia ruokailuun.

 

Olen havainnut raitapuun suuren merkityksen kimalaisten auttajana. Kun raitoja on, on keväällä aikaisin pörrääjiäkin. Niin omenapuut, marjapensaat ja muut hyötykasvit saavat mettä vastaan tehokkaan pölytyksen, ja satoa tulee hyvin. Tämän vuoksi juuri vanhat isännät ja emännät eivät antaneet koskea raitoihin lainkaan. Mistä he olivat tietonsa saaneet, se on minulle arvoitus.

Ehkä kuului asiaan, että lapset eivät saaneet tietää kaikkea. Riitti, kun oli kiltti ja totteli. Silloin meni hyvin.

Samaten neuvottiin, että löytyneillä metson, teeren ja pyyn pesillä ei saanut rampata lainkaan. Syytä tähän ei kerrottu, mutta älli sanoi aikuistuttua, että kettu ja näätä seurailevat ihmisen jälkiä mielellään. Aina siitä voi olla hyötyä: löytyy tapettu käärme tai rastas, närhi, varis tai harakka.

Mutta niin löytyy ihmisen jäljiltä myös arvokas metson pesä, missä on seitsemän herkullista munaa.

 

Nyt neuvotaan, että jos pesä löytyy, pitää vuolla hajusaippuaa puukolla suikale sinne, suikale tänne niin, että hautovan kanalinnun pesä jää kierroksen keskelle. Niin suojataan pesintä, eikä toimi maksa paljoa.

Minun mielestäni hienolle tuoksuva luksusssaippua pitää käyttää juuri tähän tarkoitukseen. Itsensä voi pestä tavallisella perussaippualla.

Nuori mies, oletko havainnut, miten ihanalta itsensä pessyt nainen tuoksuu ilman mitään hajuaineita?

 

Kaadettunakin puu, kuten kuusi, palvelee vielä metsän eläimiä. Sen latvus on erinomainen kanalinnun pesän paikka. Se antaa näkösuojan, ja jos peto silti yllättää, latvus hidastaa sitä niin, että hautova lintu ehtii pakoon.

Jäniskin etsii usein makuupaikan latvuksen katveesta.

 

Puistomaisesta, pikkumaisesti hoidetusta metsästä ei löydy riistaa, koska elämä siellä on hyvin lyhyt. Haukka tai kettu näkee ja iskee.

Siellä eivät viihdy sienetkään, eivätkä marjat, vaan korkea saraheinikko peittää alleen varpukasvit. Kuusen, männyn ja koivun ja muiden puumaisten kasvien pitää antaa rehottaa kasvatusmetsän alla. Siellä niistä ei ole mitään haittaa, mutta suuri hyöty.

 

Milloinhan keksitään hevosen levyinen ja pituinen täysikasvuisten puiden korjuukone, joka toimii talvella.

Kun lumi sulaa keväällä, mitään jälkiä metsään ei koneesta jää, kuten ei jäänyt hevosestakaan. Metsässä nähdään vain siellä, täällä kantoja ja latvuksia, kun tukkipuut on korjattu. Aluspuut pääsevät siitä kasvun vauhtiin.

Tämä on suuri unelmani.

 Viimeinen metso

 

Siihen aikaan kaikki vilja kuivattiin seipäillä. Sitä edelsi raskas käsin niitto, koska vanhan ajan isännät vierastivat niittokoneen käyttöä. Pyörät hajottivat tähkiä ja osa jyvistä meni näin hukkaan. 

Kun jäljestäpäin miettii asiaa, perustelu vaikuttaa liioittelulta ja saituuden korkealta veisulta.

 

Kotonani oli yksi lähes täysin metsän ympäröimä pelto ja toinen, jossa oli kaksikymmenmetrinen aukko itään päin. Muualta korkeapuinen metsä ympäröi viljapellon. Korkeat puut varjostivat.  Vilja kypsyi hitaasti niin, että seivästys ja viljan puinti venyi säännöllisesti syyskuuhun, jopa sen lopulle.

 

Olen aprikoinut, miksi viljapeltoa ei vain niitetty, haravoitu ja sitten suoraan ajettu korkealaitaisilla hevoskärryillä puimapaikalle?

Saman tien kuorma kuormalta elo olisi voitu puida. Niinhän tehdään nykyaikaisilla puimureillakin: kone niittää ja ilman välivaiheita pui jyviksi asti. Oliko sittenkin olkien talteen otto eläinten kuivikkeiksi se tärkeä juttu. Puimuri työntää ruumenet ja oljet sängelle. Jyvät voitiin silloinkin kuivata riihessä. Isoilla tiloilla, joilla oli leikkuupuimuri, vilja kuivattiin kuivureissa, joita pidettiin lämpöisenä uunilla tai tehokkaalla kamiinalla. Sitä piti vahtia yötä päivää, sillä nämä vanhanaikaiset kuivurit olivat herkkiä syttymään tuleen.

 

Kun seivästimme syyskuun alussa metsän hevostien aukkoa lukuun ottamatta ympäröimää kaurapeltoa, nähtiin metsoja seipäillä aamuisin. Kun työ jatkui päiväkahvitauon jälkeen puolilta päivin, palasimme pellolle. Silloin sieltä rauhallisesti kävellen poistui usein kokonainen metsopesue.

 

Kauran seivästyksen päätyttyä isoveli pyysi isältä haulikkoa ja patruunoita metson ammuntaan. Täyttyihän silloisen lain kirjain. Pellolta metsästys oli kielletty.

Sitten sai metsästää, kun vilja oli korjattu tai koottu. Nyt se oli koottu seipäille. Parin viikon päästä elo ajettiin hevosella puimalalle, jossa kaura syötettiin puimakoneen ahnaaseen kitaan. Voiman koneelle antoi maalaistaloissa joko Porin Konepajan maamoottori ja Wickströmmin vastaava tuote.

Sähköt tulivat kylälle myöhemmin.

 

Illan suussa lehmän lypsyn jälkeen veli lähti vahtimaan riistaa metsäpellolle.

Hän kertoi hiipineensä varovasti pisteaidan taakse piiloon sille kohdalle metsän puolelle, missä metsot oli useimmiten tavattu viljaa syömässä.

Silloin ei ollut Offia. Veli kertoi itikoiden piinanneen kokonaisen tunnin, eikä metsoja kuulunut. Mustaruutihaulikko oli koko ajan vireessä. Siinä oli nelimillisillä hauleilla ladattu patruuna valmiina.

 

Päivän jo painuessa metsot ilmaantuivat pellolle kuin aaveet, metsän siimeksestä kävellen. Veli kertoi sydämen lyöneen niin, että pää tutisi.

Isän ohjeen mukaan juuri nyt piti asioiden antaa sujua omalla painollaan hätäilemättä. Ylimääräisen säikäyksen aiheutti se, kun yksi ukkometso pomppasi lentoon ja taitavasti laskeutui kauraseipään päälle. Muut ruokailivat maasta käsin riipien kauran jyviä seipäiden tyviltä.

 

Kuulin ennen lähtöä. että isä neuvoi tähtäämään kyljen valkoisen täplän ja kaulan tyviosan väliseen alueeseen mieluiten etuviistosta.

 

Veli kertoi ainakin kymmenen kertaa sinä iltana, miten jännä oli odottaa oikeaa hetkeä, että metso jyviä riipiessään kääntyisi edes tuokioksi parhaaseen asentoon. Koko ajan piti pelätä sitä, että joku ympäristöä tarkkaileva lintu tekisi hälytyksen. Silloin metsot pakenisivat.

 

Silloin ei osattu panna vahtipaikalla kasvojen suojaksi kommandopipoa eikä ymmärretty laittaa villakynsikkäitä käsiin. Maastopukujakaan ei ollut käytössä, mutta oli sentään pitkälippaisia hattuja. Sellaisella sai vähän suojaa, niin ettei vaalea naama paistanut tumman metsän keskeltä metson silmiin.

 

Lopulta laukaus oli helppo. Matkaa oli vain kaksikymmentäviisi metriä. Metso putosi heti ja löi vain muutaman kerran maassa siivillään.

 

Veli tuli kovaa juosten metso toisessa ja pyssy toisessa kädessä. Koko perheen väkeen levisi ilo ja saalista tutkittiin ja sen kokoa ihasteltiin.

Isä tutki tarkasti saalista, ja näytti miten useita hauleja oli mennyt sisään aivan kaulan tyvestä suoraan sisäelimiin. Isoveli sai kiitosta hyvästä ammunnasta.

 

Juuri tämän saaliin lokkaaminen eli höyhenten poisto, korvennus ja paloittelu opettivat minulle kanalinnun siivoamisen koko oman eräelämän ajaksi. Äiti ja isä toimivat oppimestareina.

 

Veli kävi vahtimassa onnistuneen metson ampumisen jälkeen monena iltana samassa paikassa, mutta linnut eivät tulleet. Koska koulun käynti vaati pitkän koulumatkan vuoksi oman aikansa aamulla, vain iltajahti oli mahdollinen.

 

Sitten tuli sunnuntai, jolloin aamu oli vapaa. Siihen aikaan käytiin oppia saamassa lauantainakin, jolloin koulupäivä oli lyhyempi.

Veli pani illalla herätyskellon soimaan ja kaikki varusteet valmiiksi aamun jahtia varten.

 

Veli kertoi metsästä palattua, että aurinko ei ollut vielä noussut, kun hän hiljaa käveli entistä vahtipaikkaa kohti. Polulla kulku oli äänetöntä. Äkkiä salamaniskun kaltainen sävähdys iski tajuntaan: metsot olivat jo paikalla!

Alkoi vaivalloinen ryömintä, jossa aamun kasteessa polvet kastuivat läpimäriksi. Varovasti tähystämällä näkyi kolme metsoa kahden seipään juurella. Seivästyksen aikana todettua pesuetta ei näkynyt.

 

Tuskastuttavan hitaasti ryömintä lyhensi välimatkaa pisteaitaan, joka antoi melko hyvän suojan, kun sen takana ei liikkunut.

Asetta veli ei ollut panostanut, koska hän arveli, että vahtaaminen saattaisi kestää kauankin. Lataamisen voisi tehdä vasta ampumapaikalla.

Koska riista oli jo paikalla, virittämisen ääni saattaisi koitua ongelmaksi, koska hanan naksahdus oli kuuluva ja luonnosta poikkeava ääni.

 

Vanha mies, oli kertonut meillä vieraillessaan, että kun pula-aikana ammuttiin metsoja soitimelta, hanan taakse veto piti tehdä edellisen hionnan aikana, muuten metso kuuli äänen ja pakeni tai lopetti pitkäksi aikaa soimisen.

 

Aidan taakse päästyä piti vetää vähän aikaa henkeä.  Silmissä kirvelsi hiki, ja aidasten raosta näkyi, että yksi metsoista kuulosteli kaula pitkänä. Oliko tämä vahtilintu, joka takasi toisten ruokarauhaa? Eniten pelotti se, että metsoilla oli jo vaarasta aavistus.

Patruuna oli onneksi pusakan taskusta helppo poimia, mutta hanan taakse vedosta kuuluvaa naksahdusta ei mitenkään voinut vaimentaa.

Onneksi pellolla oli muutamia närhiä peliään pitämässä. Ne rääkyivät välillä, kun uusia ruokavieraita laskeutui syömään. Oli pakko tehdä päätös: hana vireeseen, kun närhet rääkäisevät. Sitä piti onneksi odottaa vain hetken.

 

Naksahdus sai silti kaikki metsot keskeyttämään jyvien riivinnän. Kaula pitkänä ne kuulostivat kauan aikaa.

Kun pattitilanne laukesi, sulkuläpän avaaminen ja patruunan työntäminen pesään sujui äänettömästi.

 

Veli kertoi kytänneensä hetkeä, jolloin vahtilintu kääntyisi selin. Silloin voisi aseen työntää aidasten välistä ja ampua. Nyt ei ollut mitään mahdollisuutta siihen, että vahtilintu olisi selin samaan aikaan, kun toinen metso olisi parhaassa asennossa ammunnan hetkellä.

 

Jännityskö sen teki, että aseen hihnan etummainen kiinnike osui aidakseen ja se aiheutti räsähtävän äänen?

Metsot valpastuivat ja oli pakko ampua vähän takaviistosta viimeistä pellolla kuhnijaa, kun yksi metsoista oli jo hypännyt siivilleen.

 

Osuma taas! Veli sanoi ehtineensä ilahtua, mutta äkkiä siipiään kiivaasti maassa hakannut ukkometso oli muutamien metrien juoksun jälkeen lähtenyt lentoon ja ainakin näennäisesti terveen linnun tavoin mennyt tiehensä.

 

Heräsin sinä aamuna isän ja veljen äänekkääseen keskusteluun tuvassa. Kun tulin aamupalalle, huomasin, että veli oli tosi nolona. Hän sanoi, että saalis karkasi.

Tapausta puitiin isän, äidin ja kolmen veljeksen kesken. Joku arveli, että entä, jos haulit menivät ylitse ja yksi hauli iski metsoa kalloon ja siksi se pökertyi, mutta hauli ei tehnyt muuta vahinkoa.

Veli vakuutti, että metso oli varmasti piikillä ja tähtäys tasajyvällä. Matkaa oli kolmekymmentä metriä.  Ase oli 20- kaliiberinen, pitkäpiipuinen Husqvarna.

 

Koiraa ei ollut silloin käytössä. Isä päätti, että aamupalan jälkeen lähdetään neljistään etsimään metsoa. Hänellä oli aseeseen ja neljän millin hauleihin luja usko.

Pellolle tultua veli näytti, mihin kohti hän ampui metsoa ja muisti tarkasti, mihin kohtaan hän oli ehtinyt aidan takaa rynnätä, kun metso lähti lentoon. Hän osoitti kahta koivua, joiden latvojen välistä saalis oli poistunut pellolta.

 

Menimme metsän puolelle ja suuntasimme rintamassa koivujen välin ja metson lähtöpaikan viittauksen mukaan viiden metrin välein kävellen suuripuiseen kuusikkoon.  

Sadan metrin päässä alkoi pientä koivikkoa kasvava suo, jonka pituus oli menosuunnassa ainakin sataviisikymmentä metriä. Kävimme suon päässä asti ja tulimme samassa suunnassa, mutta äskeisen reitin pohjoispuolella, pellolta katsoen vasemmalta puolen takaisin pellolle. Mitään ei löytynyt.

 

Palattiin takaisin siihen kohti, josta metso oli lähtenyt lentoon ja siitä paikkaan, jossa ampuja oli seisonut katselemassa harmistuneena metson pakoa.

Isä kuulusteli veljeä tarkasti. Hän pyysi sanomaan, minkä puiden välissä lintu oli viimeksi näkynyt, Veli näytti kahden pitkän kuusen latvoja. Niiden välistä metso oli mennyt. Sitten tuli ratkaiseva tieto: juuri ennen katoamista, oli näyttänyt, että lento olisi hieman horjahtanut tai kaartanut vasemmalle.

 

Isä tunsi metsänsä. Juostiin kuusikon reunaan sadan metrin päähän, ja siellä isä osoitti kaksi pitkää kuusta. Siitä aloitettiin uusi haravointi, nyt kymmenen metrin välein hitaasti rintamassa kävellen.

Mennessä ei mitään löytynyt, mutta kun suon itäpäästä oli alettu palata pellolle päin, vain noin kymmenen metrin etenemisen jälkeen veli nosti metson esille ja huusi riemuissaan, että täällä se on. Suon pintaan suistumisen jälkeen lintu ei ollut liikkunut, vaan makasi siivet levällään sammalkuopassa.

 

Lintua siivotessa havaittiin, että haulit olivat osuneet, mutta luut ja paksut lihat olivat pysäyttäneet niistä monet. Vain kolme oli mennyt keuhkoihin. Rintaontelossa oli maksoittunutta verta runsaasti. Isä arveli, että verenvuoto vei voimat tai tajun metsolta ja niin se syöksyi alas.

 

Päivällisaikaan tuli puhe siitä, että olisi saatava tehokkaampi ase metsästykseen. Veljellä oli jo metsästyskortti.  Monet metsästäjät käyttivät jo savuttoman ruudin patruunoita.

Kukaan ei vaatinut mitään. Semmoinen ei ollut silloin hyvää käytöstä, mutta parin viikon kuluttua, kun isä souti kotirantaan järven ylitse, tuomisena oli veljelle uusi kuusitoista kaliiberinen saksalainen haulikko ja laatikollinen patruunoita. Piipussa oli neljä rengasta ja ase oli siro. Piiput olivat rinnakkain. Tiesimme, että haulikko oli valmistettu Länsi-Saksassa

 

Seuraavalla viikolla oli isällä ja veljellä kova kiire Karttulaan nimismiehen kansliaan. Piti saada hallussapitolupa aseeseen. Koska isä tunsi nimismiehen pitkältä ajalta, vaikeuksia ei ollut, vaan kaikki järjestyi kertakäynnillä.

 

Isän rakkaalla, ukilta perityllä Husqvarnalla oli ammuttu viimeinen metso.

Ase jäi vara-aseeksi jänisjahtiin.

Kolme vuosikymmentä sitten lähetin aseen entisöitäväksi semmoiseen työhön erityisesti perehtyneelle asesepälle. Hän sinisti aseen ja uusi koneistosta ja sulkulaitteesta kaiken mikä epäilytti. Alkuperäisen mallisen jyvänkin hän kiinnitti piipunsuun päälle.

 

Hankin mustaa haulikkoruutia ja välitulppia sekä poistin 20/75 savuttoman ruudin patruunoista ruudin ja vaihdoin niihin oikean annoksen mustaa ruutia. Tein valkean pahvilaatikon kannesta kolme pyöreää kiekkoa.  Kaksi tuli välitulppaa varten. Ruudin päälle toinen ja haulien alle painoin toisen. Kolmas pahvikiekko tuli etulapuksi haulien päälle. Hylsyä lyhensin jo ennakkoon viisi milliä. Husqvarnan mukana sain kotoa patruunan suun stuukkauslaitteen. Sillä tuli hieno käännös etulapun päälle.

 

Ammuin muutaman kerran vanhalla aseella. Se toimi hyvin. Puhdistin aseen ja nyt se on muistoaseena. Mustan ruudin savun haju palautti mieleen viimeisen aseella ammutun metson.

 

Husqvarna, jolla viimeinen metso ammuttiin.

 

Eläinten piina

 

Jälleen on luettu syytteet eläimiä vastaan tehdyistä rikoksista.

Nainen on pitänyt jopa 64 koiraeläintä, joita on hakattu nyrkein, harjoilla ja riimuilla, kenties muutenkin. On ollut nälkää ja vilua, pimeyttä ja ulosteiden ja kusen hajua herkässä nenässä, jatkuvasti.

 

Silti syyttäjä vaatii ehdollista vankeutta eli ei mitään. Touhu saa siis jatkua samoissa tiloissa, kun muodollisen omistajan nimi vain muuttuu. Tämä painajainen ei voi jatkua.

Kafkamainen, epätodellinen, kuin sumun peittämä julmuus etenee aina vaan. Valokuvista näkee, miten eläinparat koettavat turvautua toisiinsa. Se ei kuitenkaan vaikuta julmureihin, päinvastoin.

Koiraeläinten viimeinen puolustuskeino, alistuvat eleet, ei vaikuta kiusaajiin mitään. Terve susi ei pure alistuvaa. Uros ei pure narttua. Ihminen rikkoo siis eläintenkin lakia, mikä on raukkamaista.

 

Mikään puolue ei ole asioihin puuttunut vieläkään, vaan sama löperö suhtautuminen voi jatkua lainsäädännössä.

Koiran ja suden risteytyksiä ei Suomessa pitäisi olla, mutta niitä tuntuu paljastuvan aina vaan lisää. Mistä tämä johtuu?

 

Vastaan itse. Se johtuu siitä, että kunnon rangaistusta ei tule. Jos valtiolle määrättäisiin kaikki se omaisuus, joissa eläimet ovat, kuljetusvälineet, aidat, varastot, kaikki millä on eläinten pidon kannalta merkitystä, sekä vankeutta aina kolme vuotta, saattaisi eläinten kärsimys vähentyä.

 

Tähän on lisättävä erityinen valvonta kuukausittain virkamiehen toimesta sekä päivittäinen valvonta lähettävällä riistakameralla, jos eläimiä on 10 tai enemmän.

Kaikki pieneläinten pito siitostarkoitukseen on pantava luvanvaraiseksi ja yli viiden yksilön omistaminen jatkuvan valvonnan alaiseksi.

 

Lain kirjain on laadittava niin, että rikos eläintä vastaan on tehtävissä vain kerran.

Eläinten pitokielto pitää määrätä elinikäiseksi. Se en määrättävä myös paikkaan sidotuksi: missä rikoksen tehnyt asuu, siellä ei voi olla yhtään eläintä.

 

Jos rikokseen syyllistynyt muuttaa, uusi paikka muuttuu eläinvapaaksi. Siellä ei voi olla yhtään eläintä koskaan.

 

Jos lapsia pidettäisiin samalla tavalla kuin nyt esillä olevassa oikeudenkäynnissä sanotaan eläimiä pidetyn, lapset otettaisiin heti yhteiskunnan haltuun, mieluiten pysyväisesti.

On muistettava, että psykopatia, joka tämmöisiin rikoksiin liittyy, ei parane koskaan. Ei lapsia voi tämmöisiin oloihin palauttaa, koska sama kärsimys jatkuu. Niissä oloissa lapsesta kasvaa kallis kansalainen: sairaalloinen ja usein myös rikollinen.

Tunnetuimmat kaltoin lapsena kohdellut ihmiset ovat Stalin ja Hitler. Molemmat olivat selviä psykopaatteja ja ainakin keskivaikeasti häiriintyneitä.

Nämä kaksi tuhosivat ja piinasivat ihmisiä, mutta eläimiä huonosti pitävät pienemmät tekijät suuntaavat vihansa ja sadisminsa eläimiin.

 

Kummallista on, että eläinsuojelujärjestöt eivät asiaintilalle tee mitään merkittävää ainakaan julkisuudessa. Kettujen irti päästö tarhoilta ei auta mitään.

Poliitikkoja pitäisi kiusata niin ahkerasti, että lainsäädäntö alkaa ja nopeasti sittenkin.

 

Minulla on semmoinen oma käsitys, että suurin osa kansalaisista ei tiedä näistä hirmutöistä mitään. He luulevat, että kaikki hoitavat lemmikkinsä, harrastuseläimensä ja muut suojattomat eläjät huolellisesti ja huomaavaisesti. He eivät hakkaa ja pidä kylmässä, pimeässä tai nälässä eläimiä.

 

Erikoista on se, että naapurit eivät ole huomanneet mitään, vaikka toiminta jatkui vuosikausia. Onko kyseessä välinpitämättömyys vai oikea huomaamattomuus?

 

Itäraja vuotaa. Koiraeläimiä, joissa on suden verta, on tuotu Suomeen, sanotaan syytteessä.

On peloteltu tai uhkailtu. Semmoiseen ei pidä kenenkään alistua, vaan ilmoittaa asia poliisille.

 

                                    

Hirmuinen hirvikärpänen

 

Kuluvana syksynä meilläkin ovat luonnossa liikkuneet saaneet kunnolla tutustua hirvikärpäseen, Neuvostoliiton viimeiseen lahjaan Suomelle.

 

Me itäsuomalaiset olemme jo viime vuosisadan loppupuolen tuskailleet tätä kiusallista ötökkää.

Täikärpäsiin kuuluva likaisen ruskea otus piileskelee pöheiköissä ja harventamista odottelevilla tiheillä taimikoilla, suovarsilla.

Sieltä se iskee varsinkin tummiin vaatteisiin pukeutuneeseen kulkijaan. Saatuaan kunnon otteen se pudottaa siipensä pois ja muuttuu kovin satiaista muistuttavaksi elukaksi. Tukanjuureen se kaivautuu, mitä tummempi tukka sen mieluisampi teiskata.

 

Blondit ja kaljupäät pääsevät vähemmällä. Ostin jo kymmenen vuotta sitten hirvikärpäskamman, mahdollisimman tiheäpiikkisen, sillä lukuisat puremat ovat aiheuttaneet minulle jonkinlaisen allergian. Niskaan tulee patteja, jotka kutisevat kauan ja väliin käyvät mätään. Kierre kestää joulukuulle asti.

 

Tämä viheliäinen ötökäs hankkiutuu tukan alueelta vaatteiden alle ja on sitkeähenkinen. Ei liene kenenkään kallo niin kova, että sitä vastaan painamalla täikärpänen saa nuppaiset.

Kun katsomme varpaita kohti, siellä puolivälissä on karvoitusta. Kun riittävän kauan odottaa alue saa innokkaan tutkijan.

 

Hirvikärpänen pyrkii munimaan ja etsii myöskin veriateriaa. Tästä syystä naiset pelkäävät tätä ötökkää erityisen paljon.

Vaikea on sihteerin pysyä pokkana ja kirjoittaa johtajan sanelun mukaan, kun täikärpänen teiskaa ja temmeltää.

Vaimokin on vanhoilla päivillään oppinut strippaamaan, ja joutuisasti! On saatava kurja tuholainen pois ja heti.

 

Vaatteiden ja repun mukana sisälle saattaa tulla kymmeniä hirvikärpäsiä.

Ne kuolevat varmuudella, kun laittaa vaatteet muovipussissa pakastimeen tunniksi, pariksi.

Myöskin tulikuumaksi lämmitetty sauna putsaa vaatteet tehokkaasti aivan vanhan ajan täisaunan tapaan.

Mitkään karkotteet eivät auta.

Elokuu ja syyskuu ovat hirvikärpässesonkia. Viisainta pukeutua vaaleisiin vaatteisiin

ja peittää tukka huivilla, kun lähtee maastoon, jossa ötökkä runsaana esiintyy. Vaaleiden vaatteiden suojavaikutusta ei ole vahvistettu.

 

Myydään myös hirvikärpässuojia, jotka estävät otuksen pääsyn tukkaan ja vaatteiden alle. Ne sopivat passijahtiin, mutta ovat turhan hiostavia, jos koko ajan liikutaan jalan metsässä.

Ensimmäiset kunnon kuurayöt tuhoavat kiusallisen kärpäsen suurimman massan, mutta taajoissa taimikoissa, jotka eivät ole hallalle arkoja, saa varautua kärsimykseen lokakuussakin.

Mikä on tämän elävän olennon olemassaolon tarkoitus?

 

Se piinaa isäntäeläintään, ihmisiä, koiria ja varmaan muitakin karvapeitettä kantavia olentoja.

Neuvostoliiton salainen ase? Kutkan vallassa oleva ” valkosuomalainen” ampuu huonolla tarkkuudella ja vartiomies sätkähtelee paljastaen vartiopaikkansa vangin sieppaajille!

 

Milloin koittaa valo hämärään ja tiedemies keksii karkotteen, joka tepsii. Sen myynti on varmasti taattu, ja saamme Keskisen rinnalle uuden miljonäärin. Tätä pelastuksen tuojaa ei ole syytä kenenkään kadehtia!

Kirjoitettu vuonna 2006

 

 

Julkea mainos

 

Minua ei voida tuomita varmaankaan hyvien asioiden esilläpidosta.

Kuulun sukupolveen, jonka ei tarvinnut hävetä paikattuja housun persauksia tai sukkia. Koulussa kuulutettiin joskus opettajien huoneeseen lapsia, joille kunta oli lahjoittanut kengät, jotta olisi päässyt opintielle.

 

Silloin opetettiin, että aina ei suinkaan ole syytä ostaa uutta, vaan vanhaa korjaamalla saa käyttökelpoista tavaraa. Vanhan ajan maatiloilla rahavirrat olivat pieniä. Oltiin osittain hyvin lähellä luontoistaloutta. Särjet, sintit, salakat ja kuoreet olivat täyttä ravintoa.

 

Jos kutuaikaan tuli yli oman tarpeen kalaa, säilytysvaikeuksien vuoksi pikkusinttejä kuivattiin päreiden päällä kanoille. Uskottiin, että munan kuori tulee kestävä, kun kana saa kalkkia ja fosforia.

Teuraseläinten lihoja säilytettiin liha-aitassa paksun suolaliemen sisällä. Vaati monta kattilallista lähdevettä ja sen vaihtoja, ennen kuin lihojen suolaisuus laimeni siedettävälle tasolle.

 

Sama koski sieniä, joita syksyn aikana kerättiin talven varalle valtavia määriä. Yksi päivälliselle tullut Karjalan evakko lausui käsityksenään, että sieni korvaa sianläskin. Hän sanoi sen omalla, viehättävällä murteellaan.

Isä kehotti miestä kaivamaan lisää metson lihoja padasta. Talosta ei voi lähteä mies koskaan nälkäisenä, semmoinen oli sen ajan filantropia.

 

Pyhäjärvellä on osaajia, vaikka liike toisensa jälkeen on ajan ankaran jalan alla joutunut lopettamaan.

Jos sinulla on rakennuksen tai katon korjausta, silloin on älykännykkä tai vaatimattomampikin viestiväline, jopa kirje suunnattava Ojala&Tikkanen – firmaan. Sieltä löytyy apu.

Pojat kävivät minun erämaamökilläni asti laittamassa vanhan katon tilalle uuden peltikaton.

Työ kävi nopsaan ja laadukkaasti. Kattoa on moni silmä arvioinut, mutta työstä ei ole vikaa löytynyt, koska sitä ei ole.

 

Muissakin hommissa arvostan näiden tyyppien asiantuntemusta: joskus vaan jokin vehje kuluu loppuun eikä sille tosiasialle mitään voi.

On pantava uusi tilalle, ja tässä ratkaisussa on aina ammattimies paikallaan. Ammattilainen esittää vaihtoehdot painostamatta, ja juuri tämä erottaa yllä mainitun firman kauppamiehistä, jotka vain nylkevät vanhuksia ja kansaa.

 

Kun ovi hankaa tai jopa ahdistaa, tavallinen maallikko on ymmällä. Liikkuuko koko rakennus, vai ovatko saranat kuluneet loppuun?  Onko pulmaan yksinkertainen ratkaisu, eli ovipielen säädön käyttö, jos semmoinen yllättäen löytyy. Mistä sen vanhusparka tietää?

 

Pojilta saa selkeän erittelyn kotitalousvähennystä varten, mikä on meille ”tuotantoelämästä” eläkkeellä oleville tärkeä.

 

Arvelen, että tätä korjauksiin perustuvaa lakia pitäisi muuttaa meille eläkeläisille vielä edullisempaan suuntaan.

Ei Suomessa eläkkeiden taso ole korkea. Hyvä kun hengissä sillä pysyy, sillä maksettavaa riittää.

Pahimpien joukossa on sähkön siirtomaksu, joka on kaikkia inhimillisiä perusteita vailla. Se on monen poliitikon valtaisa erehdys aikoinaan.

 

Sähkön upotus kaapeleilla maan alle on kallis erehdys, joka tarjoaa verkon omistajalle entistä painavamman syyn putsata ihmisiltä säästöt sukan varrestakin.

 

Oikea ratkaisu olisi ollut vanha ja hyvä: linjan leveys riittäväksi ja sähköyhtiö maksamaan maan omistajalle metsän kasvun menetystä vastaava raha. Linjojen raivattuna pitäminen toisi työtä niin monelle, ja yleinen tyytyväisyys olisi suuri.

 

Suomi on iso maa. Riittää linjaa ja johdinta, kun noustaan Lappiin asti. On suota ja kalliota, jänkää ja aapasuota, kurjia pirunpeltoja. Ei ole helppoa työskennellä kaivurimiehenä.

Työssä palaa paljon löpöä ja bensiiniä.

Kuka korvaa hiljaisen sähkön vuodon maaperään? Ei ole vielä keksitty iätöntä kaapelia, josta ei tulisi joskus loppua.

No, herrat sanovat, että nöyrä kansa sen maksaa kuitenkin, ei tässä ole mitään ongelmaa!

Tuntuu ihmisen evoluution kannalta kummalta, että työ ruuan saamiseksi tehdään nykyään koneen selästä käsin tai istualtaan.

 

Ennen sanottiin, että se on jalkatyötä tämä ihmisen elämä ja paljolti massojen siirtelyä.

Kun tarkasti miettii, niin sitähän se on.

 

 

 

Mitä ihmettä on tekeillä?

 

Kylältä ja lehdistöstä on minulle alkanut tihkua tietoja käsittämättömästä hankkeesta terveyskeskustyössä.

Aluksi en ollut uskoa painettua tekstiäkään, vaan luulin kyseessä olevan niin sanotun painovirhepaholaisen. No, ei. Kyllä meidän lehtinaiset ja miehet ovat osaavia. Eivät he tee suuren luokan mokia, jos ollenkaan.

 

Siellä missä on päiväaikainen päivystys tai ympärivuorokautinen, tarvitaan työn järkevään tekemiseen osasto. Muuten kaikki erilaiset kohtauspotilaat on lähetettävä tai suoraan vietävä alue- tai keskussairaalaan. Se tulee kovin kalliiksi eikä sitä kestä edes rikas Kiuruvesikään.

 

Päivystäjä hoitaa osaston tuen turvin mm. tajuttomuuden, joka johtuu alhaisesta verensokerista, elvytyspotilaat, allergiset reaktiot ja astmakohtaukset, jossa kotilääkitys ei enää auta, vaan tukehtuminen uhkaa. Sydänkohtauksessa tulpan liuotushoito pelastaa hengen täällä kaukana OYS:sta, jossa tukos voidaan väkivalloin avata katetrilla. Jo matkoissa aikaikkuna menee kiinni, ja potilas tarvitsee enää mustan auton palvelusta.

 

Nuo kaikki kohtaukset vaativat äärettömän tiiviin tarkkailun, jolloin osasto työtä tukemassa on välttämätön.

 

Kerran yhtä koululaista pistivät ampiaiset hänen kaatuessaan ojaan. Onneksi fiksu opettaja tajusi heti vaaran ja toi lapsen terveyskeskukseen. Kun lapsi tuotiin päivystysaulaan, lapsen pää retkahti tajuttomuuden tultua.

Lapselle annettiin ensiapulääkkeet ja hänet asetettiin tiputukseen. Taju palasi aina joksikin aikaa, mutta sitten yleinen nokkosrokko levisi toistuvasti ympärikehoa ja silmät alkoivat seilata. Juuri silloin annettiin toistuvasti lääkkeitä, jotta henki säilyisi.

Saatoin lapsen lastenklinikalle, jossa oltiin vastassa. Viimeisen pistoksen annoin puolen tunnin matkan päässä Oulusta. Sen jälkeen koululainen pysyi tajuissaan loppumatkan. Epikriisistä näin myöhemmin, että oikein muuta hoitoa hän ei ollut tarvinnutkaan enää, vaan tarkan seurannan.

 

Yllä mainituissa kohtauksissa ennuste on huono ilman olosuhteita, joissa apua voidaan antaa.

 

Minua hirvittää suunniteltu hammashoidon siirto pois paikkakunnalta. Meillä on uudet, puhtaat hoitotilat ja uudenaikainen kalusto. On hyvät hammaslääkärit.

Jonoa on kaikesta huolimatta vastaanotolle, joten työ ei lopu.

Minullekin on tehty taitavan paikallisen hammaslääkärin toimesta, jos mitä toimenpiteitä. Uskallan hänen kynsiinsä yhtä luottavaisesti kuin morsian lähtee sulhasen matkaan pelotta, koska luottamusta on jo kauan rakennettu.

 

Silti en ole käynyt aikoihin hammaslääkärissä jonon ahdistaessa, koska mukana on vanha asenne: ensin muut ja sitten vasta minä.

Ostin Braun Professional 3000 sähköhammasharjan plakin torjuntaan ja käytän sitä neljä kertaa päivässä. Onko pelko taustalla vai mikä, mutta vehkeestä huolimatta hammaskiven poistossa pitäisi käydä säännöllisesti.

 

Jos tämä aktio lähtee Pyhäjärveltä, hoito romahtaa.

Hammastautien jälkiseuraukset ovat kalliita hoitaa keskussairaaloissa.

Jo yhdestä tehohoidossa olleesta tulee niin iso lasku, että koko kunta horjuu. Mätä puhkeaa kaulalle elinhermojen viereen ja siitä jopa alemmas.

Näiden juttujen osaajia löytyy vain yliopistosairaaloista, joissa on teho-osasto.

 

Asioita ei saa päästää liukumaan tähän suuntaan.

 

Konsultteja emme tarvitse lainkaan. He elävät konsulttipalkkioilla eli viekastelun ja lautapelitaktiikan ansiosta.

Hammas- ja tavallisissa lääkäreissä, terveydenhoitajissa ja sairaanhoitajissa on älypitoisia ihmisiä, joiden potentiaali ylittää kaikki Suomen konsulttien resurssit.

 

Päätökset on tehtävä valtuustoissa vain omien asiantuntijoiden tukemana, ei vieraan filistealaisen käskyn mukaan. Jo semmoisen palkkaaminen on olutkolpakon heittämistä vakituisten työntekijöiden otsikkoa vasten.

 

Lääkäriliitto teki perusteellisen tutkimuksen, jossa selvitettiin ajantilausvastaanotolla tutkittujen ja hoidettujen potilaiden määrää juuri ennen tietokoneiden tuloa sekä tietokoneaikana.

 

Tulos oli yllättävä. Vanhaan aikaan, jolloin saneltiin pienille c-kasetin kaltaisille nauhoille todistukset, lausunnot ja kaikki käynteihin liittyvät asiat, hoidettiin neuvolat, vanhainkodit, kotisairaanhoito ja muut tehtävät, tulos oli 25 potilasta/ virka-aika.

Tietokoneiden tultua käyttöön potilasmäärä laski vain kuuteentoista.

Taidatkos sen selittää, kirjoittaa setä Aleksis Seitsemässä Veljeksessä.

 

Syynä arvellaan olevan huonot ja monimutkaiset tietokoneohjelmat, sekä vähentynyt konekirjoitusta tekevien määrä terveyskeskuksissa. Ennen kirjoitti osastosihteerikin tekstejä ja sijainen oli aina kirjoittajalla.

Minulle on kerrottu, että konekirjoittajan virka Pyhäjärveltä lakkaa.

 

Se on viimeinen naula koko systeemin arkkuun. Minä kirjoitin hyvin paljon sairauskertomuksia itse, koska säälin kirjoittamista tekevien valtaisia ruuhkia ja näin myös niiden alla itkevien naisten tuskan.

 

On vanha kansanviisaus, joka soveltuu terveydenhoidon, kuntatalouden ja valtiontaloudenkin alalle. On vain käytettävä filosofien – jo Sokrateen – käyttämää deduktiota eli päättelyä.

Kansan älli on sanonut, että jos sukupuoliasioita ei hoideta kotona, niin ne hoidetaan kodin ulkopuolella. Terävää.

 

On pidettävä terveyskeskus toimivana, vaikka niinkin, että valtion viranomaiset ohjaavat kunnan päätöksen tekoa. Sehän ei ole mikään häpeä, vaan reilua apua siellä, missä on muuttotappioaluetta.

Minä olisin ylpeä, jos meidän kunta olisi Suomen viisaimpien talousoppineiden hallinnassa.

Silloin voi olla varma siitä, että jokainen veroeuro löytää sen paikan, joka sille kuuluu.

 

Entinen kansaa palvellut lääkäri, nykyinen eläkeukko: Esa Ovaskainen

 

Innovaatio tai sitten ei

 

Kaikki keksinnöt perustuvat innovaatioon, kuningasajatukseen tai tarpeesta syntyneeseen ajatteluun. Meillä Suomessa kaikkea tätä on surkean vähän.

 

Osaamme tehdä puusta monenlaista, paperia, pahvia, lankkua, lautaa ja vaneria. Nyt tutkitaan puupohjaisia kangaskuituja ja muuta, joilla muovi voitaisiin korvata.

Ruotsi tekee tätä kaikkea, ja sillä on suuret metsävarat.

Naapurimaamme ei lähtenyt mukaan epäilyttävän suureen hankkeeseen eli soiden ojituksiin.

He olivat viisaampia. Meillä oli suotieteen oppinut, Ruuhijärvi. Häntä olisi pitänyt kuunnella tarkasti.

 

Nyt meillä on käsissä lopputulos, jossa 1/3:lla ojitusalueista veden pois johtaminen on onnistunut. Samankokoisella alalla tulos on kustannuksiin nähden yhtä kuin nolla, ja vielä yhdellä kolmasosalla ei ole saatu mitään tulosta.

 

Suoluonto on tuhottu. Marjat ovat kadonneet, samoin suolinnut ja suoluonnosta hyötyvät kanalinnut ovat suuresti taantuneet.

Soiden alapuoliset vesistöt ovat laajoilla alueilla saaneet mutaa pohjalleen puolesta metristä useisiin metreihin. Entiset sora- ja hiekkarannat ovat nyt mudan peitossa. Se vaikuttaa järvien kalakantaan tuhoisasti, sillä syyskutuisten arvokalojen mäti uppoaa liejuun eikä tuota tulosta.

 

Edellisen vuosisadan viimeisellä vuosikymmenellä keksittiin vasta, millainen suoperänäytteen pitää olla, jotta ennakkoon varmasti voidaan sanoa, että ojitus auttaa metsän kasvua.

Kalliit työt tehtiin siis oikeastaan perusteitta ilman tutkimustietoa. Luulo ei ole tiedon väärti.

 

Meillä oli Nokia, suuri yritys, johon oli koottu vilkasaivoisia ihmisiä.

Tiimit pääsivät pitkälle, mutta johto tuudittautui minun mielestäni liian itsetyytyväisyyden kiikkustuoliin.

 

Valmiina oli mm. kosketusnäyttö puhelimiin.

Firmat akut olivat maailman parhaita. Minulla oli näppäinpuhelin 11 vuotta. Kun akku hyytyi, menin ostamaan uutta akkua. Kauppias vastasi, että noin vanhaan malliin ei enää löydy akkuja, minunkin pitää siirtyä vähitellen jo uuteen aikaan.

Niinpä siirryin, mutta niin varmatoimista vehjettä kuin oli vanha Nokian kännykkä, en ole vielä kohdannut.

Firman johdon olisi pitänyt sallia rönsyjen kasvaa päätuotannon rinnalla: kosketusnäyttöpuhelinten ja Android- käyttöjärjestelmän osassa puhelimia, koska niin tekivät muutkin.

Se on jälkiviisautta, mutta yllä mainittu ”rönsyleinikki” olisi pelastanut Nokian, eikä olisi maksanut juuri mitään.

 

Meillä osataan tehdä akkuja, mutta ei akkukäyttöisiä koneita.

Saksa ja USA tekevät akkuperämoottoreita. Suomi on järvimaa ja kesämökkimaa. Akkuperämoottorit eivät aiheuta melua muiden korviin.

 

Ruotsi tuottaa akuilla toimivia, itse itsensä lataavia ruohonleikkureita ja pölynimureita. Tänä vuonna on tuotu markkinoille samasta maasta akkukäyttöinen raivaussaha.

Pihatrimmerit, jotka ovat akkukäyttöisiä ja hyvin vähän haitallista ääntä tuottavia, ovat järjestään ulkomaista valmistetta.

 

Johdolliset sähkötyökalut ovat melkoista vauhtia korvautumalla akkukäyttöisillä, mutta yhtään sen alan vehjettä en tiedä Suomessa tehtävän. Tehdäänkö yllä mainittuihin laitteisiin edes akkuja meillä Suomessa?

Kaikki mahdollisuudet tuntuvat menevän läpi käsien ja nyhjäistäväksi jää vain tyhjää.

 

On todettava, että Suomi on täysin pudonnut kelkasta uusien innovaatioiden alalla.

No, pienestä väestömäärästä ei voi löytyäkään paljon älypitoisia ihmisiä, jotka ovat idearikkaita, uteliaita ja jotka ovat rohkeita ja ennakkoluulottomia.

Englannilla, Ranskalla, Italialla, Espanjalla ja erityisesti Saksalla on näiden suuren väestömäärän vuoksi etulyöntiasema.

 

Tänään julkaistiin uutinen, että Turun yliopisto on kehittänyt laitteen, joka sekunneissa näyttää, kun siihen puhaltaa kuin alkometriin, onko puhaltajalla koronavirus vai ei. Laite näyttää sen jo oireettomassa vaiheessa, mikä on suuri etu. Siinäpä apu testausruuhkiin lentoasemilla ja tulleissa.

 

Pahoin pelkään, että joku yllä mainituista kauppakansoista tuo sellaisen laajaan myyntiin nopeammin, ja me jäämme jälkijunaan.

Amerikka ja Kiina ovat suurimmat pelon kohteet. Suurvallat eivät lisenssejä kysele. Ne vaan alkavat massatuotannon, jolle emme pärjää.

 

Suomalaiset eivät ole koskaan olleet taitava bisneskansa, vaikka yhtä ja toista täällä osataankin tehdä. Parasta ovat Tikka- ja Sako- luodikot, jotka ovat jatkuvasti kehityksen kärjessä.

 

Niin olisivat varmaankin sotilasaseetkin, mutta poliitikot ovat tehneet mahdottomaksi niiden kauppaamisen.

Näin saamme nauttia leivän ilman voita, mikä on kyllä terveellistä.