Ajatuksia pääsiäisaikaan

 

Talven, ja samalla kuoleman valta, ei ole vielä vaihtunut kevään lämpöön ja toiveeseen uudesta kasvusta.

Mustarastas ei ole vielä palannut. Olen tottunut siihen, että kun tämä Ruotsin kansallislintu ilmaantuu, kovin talvi on ohitse. Elämä voittaa. Karjalan varpuset kyllä istuvat vierekkäin, nyökyttelevät ja käyvät vuorotellen pöntössä. Ne etsivät läheisyyttä. Kun vähän lämpiää, linnut kiivastuttavat soidintaan.

 

Pääsiäinen, suuri juhla, on lähellä. Silloin muistamme oikeudenkäynnin epäoikeudenmukaisuuden, virheellisen kuolemantuomion, roomalaisen ruoskinnan ja ristille surmaamisen.

Tunnemme olevamme osasyyllisiä, koska meissä ihmisissä ei tahdo oikeuden tunto pysyä mukana. Se lipsahtaa käsistä kuin limainen matikka avannolla.

Ei ihmisen sisin ole kovin kaunis tai virheetön. Sen tietää kysymättä jokainen.

Meissä asuu oman voiton pyynti, omahyväisyys, rahan ja omaisuuden himo. Moni menettää eläkkeensä pelatessaan suurten rahojen toivossa uhkapeliä. Ennemmin kiinnostaa varallisuus kuin sisäisen elämän autuus ja taivastien kilvoitus. Omatunto voi vaieta, kun sen alistaa riittävän kauan.

Iso kirja asettaa meille suuria vaatimuksia lain noudattamisesta, vihasta luopumisesta, naisen himon tukahduttamisesta, avioerosta, vannomisesta, suhtautumisesta vihollisiin ja hyväntekeväisyydestä.

Minulle on opetettu, että ihminen ei pysty yhteenkään vaatimukseen, vaan on heikko kestämään kiusauksia. Rukouskin kulkee kovin monisanaisena ja mieluiten ihmisten nähden, jotta nämä ihailisivat julkisuskovaista. On tarve kuunteluun ja armahdukseen.

Kaikki on paljastettu ja kaikki pitää paikkansa.

Toisaalta pieni ihmispoloinen elää hylkäämisen pelossa. Taivaaseen pääsyn laita on niin ja näin. Asia käy esiin kriisien aikana ja kuoleman läheisyydessä.

Me kyllä pystymme suurimmaksi osaksi täyttämään maallisen lain vaatimukset, hyvinkin, kun emme tee rikoksia. Sekin on hyvä, ja osoitus siitä, että jotain on jäänyt mieleen rippikoulusta.

 

Taivaallinen laki on kuitenkin liikaa. Sen täyttäminen ei suju helposti eikä se ole läpihuutojuttu. Suurin erehdys on luulla itseään paremmaksi kuin toiset ovat.

Onneksi – niin selittävät oppineet – Raamattu on suuresti kuvaannollinen teksti, jossa riman korkeus on ihmisen kyvyille liikaa.

Erityisesti se on tavoittamaton kuin kangastus Saharan autiomaassa niille, joilla on rikkautta ja maallista varallisuutta. Synninpäästö ei auta, vaan tarvitaan uskoa ja armahdusta toistuvasti.

 

Taivaallisen lain noudattaminen ei riitä. Tarvitaan vielä enemmän! Juuri se kompastuttaa, ja sen mukana kaikki kaatuu tavaroiden ja rahan röykkiöihin.

Tarvitaan armoa, ja tarvitaan luja usko. Köyhältä ei vaadita sen enempää kuin rikkaaltakaan. Tässä on käsillä täydellinen tasa-arvo: jolla paljon on, siltä paljon vaaditaan. Leski antoi aikoinaan viisikymmentä senttiä almukirstuun. Se oli hänelle paljon, kaikki rahat.

Raha menettää tehonsa ihmisen pelastuksessa, vaikka elävässä elämässä sillä on taivaallinen voima, kuten sanonta kuuluu.

Epäilykset kuuluvat uskoon. Sen tietäminen saa palaamaan takaisin turvaan, joka ei hevin järky. Jeesuksellakin oli epäilyksiä. Hän epäili Jumalan hylänneen hänet juuri saapuvan kuoleman ja tuskan edessä. Se oli Jeesuksen inhimillisen puolen epätoivoinen huuto, joka muistutti meidän tämän päivän ihmisten tuntemaa voimattomuutta hirmuisuuden valtojen ja osattomuuden keskellä, kun toivo on jo mennyt.

Me emme voi selvitä ilman pääsiäistä, ja sen merkityksen tuntemista sekä uskoa siihen.

Väsymyksen, riittämättömyyden ja syyllisyyden vuoksi kaikki tarvitsevat hiljaisen viikon läpi kulkemista.  Saamme tuntea uhkan, pilkan, väkivallan, hylkäämisen, pelon ja tuskan, kavaluuden ja täydellisen uupumuksen tien. Lopulta matkamies saa ylösnousemuksen aamun sielua tervehdyttävän autuuden.

Tässä kirkkaudessa on hyvä olla, kun uskoo todeksi sen, että velka on jo maksettu.

On autuas olla kuin kolmantena päivänä vesipaastossa. Kaikki on kepeää ja puhdasta. Ken haluaa itseään koetella, sille suosittelen tätä hiljentymistä ja paastoa. Silloin ajatukset kiiruhtavat vain sinne, mikä on todella tärkeää ja elämälle välttämätöntä.

 

Mahavaivat

 

Monet aikakauslehdet ovat täynnään ihmisten keskustelua ongelmista, jotka liittyvät mahaan ja ruuan sulatukseen. Netissä käsitykseni mukaan on ihan valtavaa keskustelu kaikesta, mikä ruokaan liittyy. Silloin tällöin joku juttu pääsee läpi nettiuutisiinkin.

Viimeksi kansa ihmetteli varmaankin naista, joka syö vain lihaa ja kalaa. Hän ei ota muuta kuin c- vitamiinia ja D- vitamiinia lisäksi.

Olo on korjaantunut ja mahavaivat ovat hävinneet tietymättömiin.

Lihalle ei ihminen ole allerginen, mutta kalalle jotkut kyllä. Kasvikunnan ruoka-aineista löytyy jopa hengenvaarallisia allergeeneja, joista yksi on pähkinä.

Ainakin 40 % ihmisistä potee enemmän tai vähemmän niin sanottua toiminnallista suolistovaivaa. Sen toinen nimi on ärtyvän suolen oireyhtymä.

Pahimmillaan kivut vievät toistuvasti ambulanssilla ensiapuun. Useimmilla vaivat ovat häiritseviä ja elämää rajoittavia.

Joskus ongelman toinen pää on huono mahan toiminta ja kivut, joskus taas kipuilun lisäksi turvotus, ilmavaivat ja arvaamaton, äkillinen ripuli. Joillakin vaiva katkeaa useasti ripuliin, joka auttaa pöhöön ja kipuun.

 

Useat maallikot pitävät syynä ruoka-aineallergiaa. Joskus siitä on kysymys, useimmiten ei.

Viidesosa länsimaista väestöä kärsii laktoosi-intoleranssissa.

Jotkut eivät siedä viljoja, ovat keliaatikkoja.

Ihminen on ollut enintään 13 000 vuotta kosketuksessa syötävään viljaan. Se on lyhyt aika ihmisen historiassa.

 

Juuresten syönnistä kivikaudella on merkkejä, mutta varsinaisten kasvisten käytöstä ei.

Marjat ja hedelmät ovat olleet ”ikuiset ajat” käytössä kädellisillä. Lihan ja kalan syönti, metsästys ja kalastus keräilyn ohella, oli ihmisen ruokataloutta kaksi miljoonaa vuotta.

 

Eskimot elävät alueella, jossa pärjää vain lihalla. Hylkeet, karibupeurat, ja kalat ovat olleet ainoa ravinto. Marjoja ei kasva Grönlannissa eikä Kanadan pohjoispuolen arktisilla saarilla. Kasviksia ns. villit ovat saaneet vain syömällä villieläimen mahalaukku sisältöineen.

Samoin tekevät Kalaharin villit pensastoihmiset eli bushmannit. On hieman ihme, että he vain pärjäävät, hyvin pärjäävätkin. Liharuokaa on vain 15 % ravinnosta, loput tulevat erilaatuisista juureksista. Nämä ihmiset kävelevät uskomattomia matkoja vuoden mittaan. He syövät raakana hyönteisten toukkia, jotka ovat täynnä kasviksia. Meilläkin on pari suurta ja täynnä kasviksia olevaa toukkaa: matara- ja horsmakiitäjän toukat. Ne ovat naisen pikkusormen kokoisia!

 

Kun mitään vikaa ei mahasta löytynyt tutkimuksissa terveyskeskuksessa, neuvoin pitämään loma-aikana paaston ensin. Kun maha oli täysin tyhjentynyt – ja samalla tuntui olemisen sietämätön keveys - sitten lihasta aloittaen lisäämään vain yhden ruoka-aineen kerrallaan ateriaan hitaasti, hitaasti kuulostellen elimistön ääniä ja pärjäämistä.

Kun malttaa olla pitkämielinen, ei kiirehdi eikä oleta mitään ennakkoon, ennen pitkää vastaa tulee tilanne, jossa mahavaiva alkaa taas.

Juuri silloin on peräännyttävä yksi askel takaisin ja odoteltava mahan rauhoittumista.

Dieettiä jatketaan sulkemalla tuo ruoka-aine käytöstä. Näin käydään kolmen kuukauden aikana kärsivällisesti oma tavallinen ruokajärjestys läpi.

Ongelma ovat tuotteet, joissa on sekoitus erilaisia ruoka-aineita. On pysyttävä yksittäisissä, puhtaissa tuotteissa tutkimuksen ajan.

Monesti kotikonstein tutkimalla jää käteen muutamia kasviksia, jotka tunnetusti ruuansulatuksen aikana muodostavat erilaatuisia kaasuja runsaasti.

 

Elämää voi sen jälkeen jatkaa ruoka-aineilla, joista ei vaivoja tule. Jos vaivoihin vaikuttaa syötävä, jossa on tärkeitä vitamiineja (kuten leipä), ovat vitamiinit toisella ruoan sisällöllä tai purkki- vitamiineilla korvattava. Asiassa pitää olla tarkkana, muuten koko rakennelma sortuu kuin korttitalo.

 

On huomattava, että psyykkiset tekijät vaikuttavat toiminnallisiin mahavaivoihin selvästi. Puhutaan tenttiripulista yhtenä esimerkkinä.

Kun on runsasta stressiä, kiirettä tai riittämättömyyden tuntemuksia – kaikki sisäsyntyisiä tunteita – Luoja on nähnyt oikeaksi järjestää asiat niin, että elimistö itse hälyttää miettimään syntyjä syviä.

 

Monet nykyajan oravanpyörässä hikoilevat ovat menettäneet kyvyn kuunnella itseään.

Tunne itsesi, osasivat sanoa jo Kreikan viisaat yli 2000 vuotta sitten.

Nykyään on ihminen kaukana luonnosta, ja itsetuntemukseen tarvitaan jopa psykoterapeutti.

Oma sisäinen elämä voi olla niin kammottava, ettei sitä pysty tunnustamaan.

 

Tiedetään, että juuri totuus tekee vapaaksi. Sen sanoo Uusi Testamenttikin selkeästi päähenkilönsä suulla kaiken maailman ihmisille.

Kekkosen mukaan taas tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku vähintään ulkopolitiikassa!

 

Mahavaivat ovat toki joskus oire vakavastakin taudista. Tunnettu huippusuunnistaja sanoi kerran haastattelussa, että alkoi ihmetyttää, kun ankaran harjoituksen aikana piti vähän päästä kesken juoksun mennä pensaan taakse paskalle!

Se pysäytti vasta, kun sisältä tulikin verta, ja fyysinen suorituskyky laski. Hb putosi selvästi.

Tähystys paljasti haavaisen paksusuolen tulehduksen. Lopulta ilmeisesti koko paksusuoli poistettiin ja tehtiin pysyvä(?) avanne mahanpeitteisiin.

 

Minä olen aina tykännyt Minna Kaupista, joka on tuo huippusuunnistaja. Hän uskaltaa sanoa asiat niiden oikealla nimellä, ja hän on ihanan luonnollinen, mutta tulisieluinen urheilija.

Kauppi suunnistaa yhä Venlojen viestissä. Minulle nousee ihan kyynel silmään, kun hän pärjää paljon itseään nuoremmille yhä.

Tauti – piru vieköön – vei Minnalta juuri tärkeät huippuvuodet mönkään, ainakin osittain.

Hänet on mukava nähdä haastatteluissa niin luonnollisena ja katkeruudesta täysin vapaana, kuten hänen luonteensa on ollut ja on yhä. Ihastelen hänen pirteyttään.

 

Pääsiäisen seuraukset

 

Uskon ja kilvoituksen aloittaja – Jeesus – surmattiin pääsiäistä ennen. Se oli ehkä 7.4.30. Myös vuosi 33 mainitaan monissa lähteissä.

Ylösnousemus räjäytti pankin, kuten sanotaan. Syntyivät uskontomme juuret, jotka eroavat jyrkästi juutalaisuudesta. Perusta on kyllä sama eli Vanha Testamentti.

Vuonna 31/34 Saulus kääntyi ja otti Paavalin nimen. Alkoi hiljainen kristinuskon leviäminen ja samalla koettelemusten tie.

Vuonna 44 Herodes I Agrippa antoi teloittaa apostoli Jaakobin. Sen seurauksena madot iskivät kuninkaaseen ja ne söivät hänet. Ehkä sokeritautia sairastaneen märkivään jalkahaavaan kuumassa ilmastossa tuli matoja, mutta Herodes varmaan kuoli diabeteksen seurauksena.

Alkuseurakuntaa alkoi johtaa Jeesuksen veli, hänkin Jaakob. Hänet vangittiin vuonna 62, kuulusteltiin ja syöstiin alas temppelin harjalta tai 30 metriä korkealta muurilta.

Tilalle seurakunnan johtoon valittiin Simon bar Kleopas. Hänet vangittiin ja naulittiin ristiin vuonna 99 keisari Trajanuksen aikana. Hänet kavallettiin roomalaisille. Hän oli viimeinen Jeesuksen tuntenut seurakunnan esimies, Jeesuksen serkku, lähes sata vuotta vanha. Vihan on täytynyt olla hirvittävä, kun harmaapäinen vanhus pitää kiduttaa ja surmata ristillä.

Vuonna 47 Pietari kävi Antiokiassa, joka oli kristittyjen uusi keskus, missä vaino oli kevyempää.

Vuonna 49 neitsyt Maria kuoli ehkä 67- vuotiaana Sebeteusten talossa Jerusalemissa 15. elokuuta. Arvellaan, että samana päivänä hänet otettiin taivaaseen.

Vieressä oli talo, jossa oli kuuluisa Yläsali, ensimmäisen ehtoollisen paikka. Sen omisti Johannes Markuksen äiti. Tämä Markus oli Pietarin tulkki ja Evankeliumin kirjoittaja. Hän hallitsi heprean, aramean ja kreikan.

Jerusalemissa oli samana vuonna 49 suuri apostolien kokous, jossa päätettiin, että pelastus kuuluu vieraillekin kansoille, joilta ei tule vaatia ympärileikkausta. Riittää, kun eivät syö epäjumalille uhrattua lihaa ja verta. Paavali pantiin asialle pysyväisesti lähetystyössä ei juutalaisten keskuuteen, pääasiassa, koska hän hallitsi täydellisesti Kreikan kielen.

Paavali ja Pietari vangittiin vuonna 64.

Apostoli Mattias mestattiin Galileassa vuonna 67. Silloin oli menossa sota Roomaa vastaan. Mattias valittiin Juudas Iskariotin tilalle.

 

Paavali surmattiin miekalla (koska hänellä oli Rooman kansalaisuus), mutta Pietari ristiinnaulittiin, kuten Jeesuskin.

Apostoli Tuomas keihästettiin Intiassa perimätiedon mukaan vuonna 68, ja apostoli Juudas ristiinnaulittiin Persiassa. Siellä keksittiin aikoinaan tuo julma rangaistus.

 

Thaddeus surmattiin Edessassa, nykyisen Turkin alueella. 

Apostoli Andreas naulittiin ristiin vuonna 60 Kreikassa. Hänen ristinsä oli X- kirjaimen muotoinen.

Bartolomeus perimätiedon mukaan nyljettiin elävältä ja surmattiin. Hän perusti Armenian apostolisen kirkon, joka on vanha kirkko. Bartolomeusta pidetään samana miehenä kuin oli Natanael.

Apostoli Filippus surmattiin Hierapoliksessa, nykyisen Turkin alueella vuonna 80. Koska hän ei ollut Rooman kansalainen, hänet surmattiin ristiin naulitsemalla. Dakoni Filippos on eri henkilö. Hän kastoi etiopialaisen hoviherran.

Apostoli Johanneksen keisari Domitianus karkotti Patmos- saarelle. Johanneksen väkivaltaisesta kuolemasta ei ole näyttöä. Ehkä hänen sallittiin elää vanhaksi ja nukkua kuolon uneen autuaana kuten Marian, josta Johannes lupasi pitää huolta. Hänen muistopäivänsä on 11.4. Kuolema saapui vuonna 99 tai vuonna sata. Perimätieto väittää hänen päässeen karkotuksesta pois, kun keisari Domitianus  oli murhattu ja lempeä, mutta sairaalloinen Nerva tuli hänen tilalleen. Johannes asui ja kirjoitti Efesoksessa. Taivaan Isä katsoi oikeaksi säästää tämän apostolin ristiltä.

 Jaakob Alfeuksen poika ja Simon Kiivailija sekä Matteus. Heidän kohtalonsa on avoin. Koska he olivat Aasian alueen asukkaita, on syytä uskoa, että heidätkin kavallettiin roomalaisille, jolloin erityisesti Domitianus- keisarin aikana seurauksena oli aina kuolemantuomio. 

Perinnetiedot sanovat, että Simon Kiivailija joko ristiinnaulittiin Samariassa tai hänet sahattiin kahtia Persiassa. Voi kauhistus!

Vasta keisari Trajanus (99 – 117) kielsi etsiskelemästä kristittyjä, jolloin jatkuvat ristiinnaulitsemiset vähenivät selkeästi. Mutta, jos joku ei kunnioittanut keisaria ylitse kaiken ja ei luopunut uskostaan Jeesukseen, Rooman laki määräsi kuolemantuomion ilman armahdusta.

Muistamme Pääsiäisenä Kristuksen kärsimystä, ylösnousemusta. Muistamme marttyyreja ja uskonsa vuoksi vainottuja. On syytä muistaa myös diktatuurin aikana vaikeuksiin joutuneita, kidutettuja ja iäksi kadonneita.

Ei maailma juurikaan ole kaikkialla turvallisemmaksi muuttunut, ei.

 

Näky

 

Tavallisesti herään seitsemän tai puoli kahdeksan aikoihin aamulla. Siihen ei tarvita herätyskelloa.

Yhtenä aamuna heräsin vasta kahtakymmentä vaille yksitoista. Vaimo oli nähnyt, että olin syvässä unessa tavallisen heräämisajan seutuun. Hän ei ollut raatsinut minua herättää.

Kun heräsin, olo oli hämmentynyt. Tukka oli likomärkä, samoin tyynyn päällinen.

 

Olen nähnyt unia elämän varrella useinkin. Monesti ne ovat lyhyitä ja sekavia, eikä niistä muista yksityiskohtia myöhemmin.  Nyt oli toisin. Uni hämmensi ajatuksia koko päivän ajan.

Näkyi kaksi kalastajaa suurella joella. Rannalta kohosivat tunturit, joiden rinteillä sekä lähellä vesirajaa seisoi kitukasvuisia koivuja. Joen suvannot olivat hyvinkin kolmesataa metriä leveät. Siellä täällä näkyi soravyörymiä rantapenkoissa. Oltiinko Tenolla?

Veneen airoissa oli Sepe, ja vapaa hoiteli Jaska. Sepe oli tummaverinen. Ruskeat silmät ja vino luomirako viittasivat metsäsaamelaisten perimään Koillismaalta.

Sepe osasi soutaa venettä taitavasti. Kosken niska lähestyi. Vene kiiti väylää pitkin ohi vaahtopäisten kivien.

 

Unen aikana tuntui, että olin koko ajan Sepen tai Jaskan nahoissa, ainakin osittain. Pelko siitä, että vene törmää kiviin tai perhoon iskenyt lohi kiertää siiman karin ympäri nosti hien otsalle.

 

Vene liukui onnekkaasti suvantoon.

Rannalta yleisö huuteli jotakin rauhasta. Rauha, rauha, rantarauha, laulaa Ismo Alanko Hassisen koneen merkillisessä ja sekavan tuntuisessa rock- kappaleessa.

Huutelu ei auttanut, koska lohi oli voimissaan. Se teki mitä lystäsi, kun se yritti päästä irti pinteestä. Lohen käyttäytyminen oli arvaamatonta, mutta se ei hypännyt kertaakaan.

Taistelu oli kestänyt jo kauan. Jaskan kädet olivat jo pahasti happojen väsyttämät. Vapaa oli vaikea pitää pystyssä, koska lohen vastaanpano käänsi sitä väkisin kohti paikkaa, jossa siima tuli näkyviin veden alta.

 

Suvantoon tulon jälkeen alkoi kuin tilauksesta tauko.

Lohi painui Sepen mielestä joen pohjan monttuun. Kala juroutui syvyyteen, mutta se ei antanut yhtään periksi, vaikka suvannossakin virta auttoi Jaskaa hitaasti, mutta varmasti. Oltiin kauan aikaa pattitilanteessa kuten shakkiottelussa.

Sepe neuvoi Jaskalle pumppauskonstia, koska Jaska oli aika kokematon tämmöisessä taistelussa. Sydän löi kuin viimeistään ja hiki kirveli silmissä. Havainnot ympäristöstä ja ajan kulusta katosivat aistien ulottumattomiin. Selvää oli vain kelan jarrun rätisevä ääni, kelaamisen epätoivoinen vauhti sekä yleinen uupumus.

 

Oli tultu pitkä matka mahtavaa virtaa alas. Monta venettä oli väistynyt ottelun tieltä, kuten tapa vaatii. Pelko ja onnistumisen huuma olivat vuoron perään voitolla.

Sepe souti venettä varovasti niin, että Jaska pystyi vetämään siimaa kelalle useammasta suunnasta, mutta taistelua se ei ratkaissut. Täyttä ympyrää ei voinut kiertää, koska lohi saattoi olla montussa ison kiven takana. Jos siima kiertyisi kiven ympäri, peli olisi menetetty.

Siimaa ei tullut juurikaan sisälle, vaan ainoa selvä havainto oli toistuva jarrun äänen kiivastuminen. Pumppaaminen tuntui vain ärsyttävän kalaa, ja se vei Jaskan käsistä tehoja.

Lohikelassa jarrua ei ole syytä mitenkään muuttaa tehdasasetuksesta, vaan on kireys turvallisesti sopiva.

Ratkaisu viipyi.

Jaska uupui niin, että hänen oli vaikea pysytellä veneessä seisaallaan. Selkälihakset tuntuivat olevan kuin tulessa. Kädet olivat turrat ja pöhöttyneen tuntuiset. Lohi ravisti vähän päästä voimakkaasti. Jytinä tuntui Jaskan olkapäissä asti.

Sepe huusi, että pitää lähettää kirje lohelle. Hänellä oli anorakin rintataskussa kaksi valkeaa kirjeen kokoista paperia. Ne olivat unessa kuin vettymätöntä, paksua voipaperia, melko jäykkää.

Paperin keskellä oli reikä, joka muistutti rei`ittimen lävistystä. Paperin reunasta ulottui suora viilto keskusreikään asti.

Sepe konttasi veneen pohjaa pitkin Jaskan ulottuville ja neuvoi työntämään kirjeen siimaan niin, että se kulkee keskusreiän kautta.

Soutaja veteli veneen lohen piiloutumismontun ylävirran puolelle. Kun sinne pääsy onnistui, Jaska lähetti Sepen käskystä vinoon alavirtaan päin kulkevaa siimaa pitkin kirjeen lohelle.

Miehet näkivät, miten virta työnsi paperia lievästi kourun muotoiseksi. Lähetys painui syvyyteen, mutta vaalea läiskä näkyi kauan aikaa lohen väsyttäjien silmiin.

Äkkiä, tyystin arvaamatta, lohi syöksyi montusta vastarantaa kohti poikittain joen juoksua. Kelan rulla pyöri valtavaa vauhtia ja siima leikkasi vettä. Vesipisarat välkehtivät veden pinnan yläpuolella auringossa.

Heräsin pää märkänä hiestä. Sydän löi nopeasti. Tajunta oli hämmennyksen vankina pitkän tovin.

Harmitti pitkin päivää, kun en saanut nähdä lopputulosta. Ehkä Sepe ja Jaska onnistuivat, koska lohi oli ollut lujasti kiinni perhon koukussa kauan aikaa.

Kuvittelin, että kirje laskeutui lohen silmille, jolloin se säikähti sitä. Valkea väri saattoi tehostaa vaikutusta, ja lohi ampui pakoon, koska sillä oli vielä ätyä leveässä pyrstössään.

Semmoisessa ryntäyksessä, jos kala painaa kaksikymmentä kiloa, voima kelan kampeen ja siimaan on äkillinen ja suuri. On viisasta antaa vain jarrun tehdä vakituista työtään. Vahvinkin kala talttuu lopulta, jos se ei pääse irti.

En osaa tulkita unta.

Tapausten merkitys jää hämäräksi, koska minulla ei ole kokemusta lainkaan lohensoudusta. Yhdelläkään lohijoella en ole käynyt.

Uni tuntui kaikin tavoin ihmeelliseltä, yllättävältä ja kiinnostavalta. 

Oli jännää kuin elokuvissa, joissa värifilmi etenee laajakankaalla.

 

Poronkäristys

 

Kun olin hirviporukassa, tein kotona muutaman kerran hirvikäristystä.

Tilasin viime vuoden lopulla käristyslihoja ja poropaistilihaa Osmo Ylisuvannon kautta. Hänellä on tuttu poromies Lapissa, lieneekö ihan sukulainen. Lapin ihmiset pitävät monesti yhtä. Se on mainio piirre heissä.

 

 Vaimo otti kolme annosta pakastimesta. Ne olivat kaikki vakuumin sisällä, siis mahdollisimman vähässä ilmassa.

Vaimo nosti lihat jääkaappiin puolenpäivän jälkeen.

Aloin valmistella asioita keittiössä varttia vaille kaksi. Kuorin aluksi neljä sipulia ja siivutin ne suoraan paistinpannuun. Käristin koko annoksen kerralla voissa ja kaadoin satsin suoraan Sarpanevan pataan. Siihen olin kaatanut ennakkoon sentin, puolitoista vettä pohjalle.

 

Leikkasin Amerikan silavaa parin sentin pätkiin Victorinox- kokkiveitsellä.

Sitä suosittelen käristyksen valmistamiseen, ellei taloudessa ole kunnollista Lapin leukua.

Käristin silavat ja kaadoin pannun sisällön sipulirenkaiden päälle. Asetin levyn nelosasentoon, että pata alkaisi vähän kuumentua jo.

 

Poronkäristyksen olisin valmistanut aidon läskin kanssa, mutta sitä ei täältä saa. Oli tyydyttävä voihin.

Laitoin paistinpannun alle levyyn kuumuutta asento seitsemän verran ja aloin steriili hanska kädessä vuolla siihen poronlihasta leikattuja ohuita viipaleita. Ne olivat jäisiä.

Vuolin litteän kimpaleen kaikki reunat tasaisiksi ja nostelin viipaleet pannuun kypsymään. Ne alensivat pannun pinnan lämpötilaa tehokkaasti aluksi.

Lihasta muodostui suorakaiteen muotoinen kappale. Nyt oli helppo vuolla kauniita ja ohuita lihasiivuja. Painoin toisella kädellä kokkiveistä terän pääpuolesta myös. Liha nojasi leikkuulaudan pään pystysuoraan osaan eikä se siitä pystynyt luiskahtamaan syrjään. Terävän veitsen kanssa pitää olla hyvin varovainen, sillä vuoleminen vaatii voimaa, koska liha on jäässä.

Kun ensimmäinen satsi lihoja oli pannussa, aloin jatkuvasti liikutella paistinlastalla niitä. Kuului kihinää, ja lihalastut alkoivat muuttua harmaiksi.

Käristin pannun lihoja niin kauan, että jokaisen siivun läpi oli lyönyt rasva, kuten poromies Matti Lakela opetti eräkirjailija Karsikasta Koilliskairassa. Punaista lihaa ei siis enää näkynyt. Kumosin satsin pataan, josta kuului jo lupaava, lievä kupina. Sieltä nousi hieman höyryä, kun nostin kannen pois.

Kaksi muuta annosta leikkasin ja käristin samalla tavalla.  Kello oli varttia vaille kolme, kun käristyslihat olivat kokonaan Sarpanevan padassa. Kumosin sinne kouran kupurallisen mustapippureita ja yhden laakerinlehden. Tässä vaiheessa mylläsin padan sisällön perusteellisesti kertaalleen. Sen jälkeen annoin poronkäristyksen aivan rauhassa kypsyä.

Suolan käytön ja annostelun jätin vaimon huoleksi. Hän oli katsomassa vanhaa äitiään osastolla terveyskeskuksessa. Kun vaimo tuli kotiin, oli hänellä mukanaan sisarensa, joka oli tullut Vaasasta asti äitiään katsomaan sekä meille kylään. Hän toi taloon mainiot tuliaiset, kuten aina.

Maistelimme vartin päästä käristyksen suolauksesta vähän ruokaa. Suolan määrä oli varsin sopiva. Se tuntui vain vähän.

Koko ajan pataa piti vahtia, jotta sen arvokas sisältö ei palaisi pohjaan kiinni. Toisaalta vesimäärän padan pohjalla pitää olla mahdollisimman pieni. 

Se on vaikea yhtälö, jonka oppii ratkaisemaan vain kokemuksen kautta. Jokainen kypsytysastia on omanlaisensa, ja sen luonto on opittava erehdysten kautta.

Tämä Sarpanevan pata on ollut meillä kauan. Tykkään siitä kaikessa ruuan laitossa. Sen vetoisuus on kolme litraa. Pata on tyylikäs ja sisältä emaloitu. Tiskaaja tykkää semmoisesta.

Runsaaseen tuntiin en lisännyt yhtään vettä ruokaan, koska padan raskas kansi pitää höyryt padan sisäpuolella hyvin tarkkaan. Kysymys ei ole keittoruuasta, vaan käristyksestä, aidosta Lapin ruuasta.

Haudutus vie oman aikansa. 

Lakela suositteli kahta tuntia, joten kyseessä ei ole pikaruoka nykyajan tyylin mukaan. Hän sanoi kyllä, että jotkut käristävät vain viisitoista minuuttia ja syövät ruuan heti kuumana. Tyyliä on Lapissakin monta tämän ruuan suhteen. Lakela neuvoi Karsikasta ja hänen kaveriaan tekemään täysin kypsää poronkäristystä.

 

Paavi antoi filosofi Rene Descartesille kunnianimen Cartesius. Hän puolusti katolista uskoa korkealla älyllään. Minusta Paavin istuimen haltijan olisi aikoinaan pitänyt tajuta Sarpanevan nerous. Työskentelihän mestarimme Italiassa paljon. Sarpenius olisi ollut sopiva, latinalaisvivahteinen kunnianimi. Kunniakirja ja kultainen mitali ohessa olisi lisännyt Sarpanevan luomisen paloa.

Käristyksen voi tehdä kattilassakin. Silloin höyryä karkaa pois. Vettä on lisättävä sopivin välein pieni kahvikupillinen, ettei arvokas ruoka pala pohjaan. Tämä keino sitoo tiukasti kokin, jonka pitää sulkea puhelimensa. Samaa suosittelen kaikille käristyksen laittajille, sillä työ on yllättävän hektistä.

Käristys syntyy kurjissakin oloissa rakotulilla laavun edessä pakin kannessa käristäen ja armeijan pakissa hauduttaen hiilloksella.

 

Perunamuusi tai keitinperunat tarjotaan käristyksen kanssa. Puolukkahilloa laitetaan lihojen päälle lautaselle. Se tekee hyvän säväyksen ruokaan. Muu kasvisperäinen purtava ei kuulu lainkaan tähän ruokaan. Sitä syödään erämaassa ilman perunaa porotyön ohessa. Pakkanen palelluttaa perunat, mutta muusin teko onnistuu perunajauhoista laavullakin.

Nyt söimme todella hyvin. Ruokailu alkoi varttia vaille neljä ja pöydästä noustiin puoli seitsemältä. Juttu lensi ja iloinen puheen sorina aaltoili. Kiittivät kokkia, mistä olin otettu.

Tunsin itsekin, että alan jo oppia tekemään tätä Lapin ruokaa. Sarpeniuksen pataan en lopulta tarvinnut lisätä vettä yhtään. Alussa pantu vesimäärä meni nappiin. Joskus käy näinkin. Kokemus auttaa ihmeellisesti.

Kolme aikuista teki kerralla selvää yhdestä viinipullosta. Neljäs aikuinen ei ottanut tippaakaan alkoholipitoista juomaa. Sitä asennetta kunnioitan suuresti.

Ruokajuomana käy maito, kylmä vesi, vichy, kotona tehty mehu tai punaviini.

Bon Appetit! Kumarrus kokille vaativasta työstä silloin, kun sinut ohjataan valmiiseen pöytään nauttimaan poronkäristystä. Se on ihan eri ruoka kuin baarien outo jäljitelmä, mikä tekee mielen apeaksi.

 

Outoja kokemuksia

 

Siitä on aikaa, kun Lapin lääninlääkäri kertoi lehdistölle ruumiistapoistumisen kokemuksistaan. Tätä kummallista ilmiötä on ilmennyt jopa yli 10 prosentilla, kuitenkin useimmiten vain kerran.

Siinä niin sanottu astraaliruumis tai henki pystyy tarkkailemaan – useimmiten ylhäältä käsin - omaa fyysistä ruumista, joka makaa vaikka sängyssä. Liikkuminen tapahtuu astraalikeholla, johon tietoinen mieli siirtyy oikeasta kehosta.

Arvellaan, että kyse on niin sanotusta selkounesta. Siinä ihminen voi kontrolloida tekemisiään. Todisteita asiasta on vähän, vain ihmisten kertomuksia.

 

Jos ihminen saa sydäntaudin tai sähköiskun seurauksena kammiovärinän tai aidon sydänpysähdyksen, elvytyksen avulla elämään selvinneet ovat kaikissa maissa ja kulttuureissa kertoneet melko tavalla yhdenmukaisen kokemuksensa. Kaikilla sellaista ei kuitenkaan ilmene.

Ensin tuntuu kepeä olo, kuin leijailisi vapaasti. Kivut ja tuskat sekä kaikki huolet ovat poissa. Edessä näkyy pian valaistu, kaukaisuuteen johtava tie. Se alkaa hitaasti, mutta vähitellen kiihtyvällä vauhdilla kiitää vastaan. Useasti tie kohoaa hieman taivaan rantaa kohti. Vointi on autuaallinen, miellyttävä.

Kun elvytyksellä sydän käynnistyy ja tajunta palaa, on sairastunut taas tutun maailmamme yksi ihmisyksilö.

Kysyttäessä osa ei ole halunnut palata enää entisen kaltaiseen elämään, vaan olisi tahtonut jäädä sinne, missä oli niin hyvä olla.

Tulee mieleen, onko oltu jo matkalla Taivaan kotiin?

Tutkijat arvelevat, että yllä mainitut aistimukset johtuvat hapen puutteen aiheuttamasta aivotoiminnan sekaisin menosta eikä kyse ole sen kummemmasta. Ei varsinkaan uskonnon esittämästä ylösnousemisen autuudesta hengen osalta.

 

Oli mies, ja on yhä. Hän sairastui äkillisesti. Kuume pomppasi yli kolmeenkymmeneen yhdeksään. Joka paikkaa kolotti, ihokin oli kosketusarka. Kurkku oli karhea. Nieleminen sattui.

Ikävä, riihikuiva yskä kiusasi. Köhiminen oli kivulloista ja se käheytti äänen melko nopeasti. Tuntui, että keuhkoissa palaa hiljainen tuli.

Juotavaa tarjottiin, sokeroitua mustaviinimarjamehua ja välistä teetä.

Päätä särki ikävästi.

Sisko liuotti juomiin salisyyliä poretablettina ja murskaamalla tavallista Aspiriinia. Se helpotti vähäsen.

Hoito kotona jatkui päiväkausia, mutta vointi alkoi käydä kehnoksi. Tehot katosivat käsistäkin. Mehukippo kirposi hyppysistä ja särkyi lattialle.

Sisko kertoi myöhemmin, että ilmaantui epäilyksiä ja perustetta vailla olevia lausumia. Puhe meni puuromaiseksi ja sekavaksi. Se muistutti mummon kertomaa kuumehouretta.

Oli pakko tilata ambulanssi, sisar kertoi myöhemmin.

 

Isossa sairaalassa päästiin pian selville, että kyseessä ei ollut aivokalvon tulehdus tai aivokatastrofi.

Vasta-ainetesti osoitti, että sairaus oli sikainfluenssaa.

Tauti syntyy Etelä-Kiinan hautomoissa, joissa ihmiset yhä elävät saman katon alla sikojen ja vesilintujen, koirien ja lepakoiden kanssa.

Siellä alun perin vesilintujen virus on hypännyt vuosituhansia sitten ihmiseen ankkojen ja hanhien läheisyyden vuoksi. Siitä tuli ihmisen influenssavirus, sama joka tappoi piispa Mikael Agricolan hänen palatessaan Moskovasta rauhanneuvotteluista vuonna 1557.

Virus on myös hypännyt – koko ajan muuntuen – sikoihin. Siitäkin on jo aikaa.

Varsinainen epidemia alkoi Amerikasta, ja tauti sai sikainfluenssan nimen. Tartunta siirtyy niin helposti Kiinasta lentomatkustajien mukana kauas.

Kuten käytännössä kaikissa virustaudeissa, osa saa vain mitättömät oireet, toiset taas kuolevat sairauteen, vaikka kunto olisi erinomainen ennestään.

 

Potilaamme tila heikkeni rajusti vajaan kahden viikon päästä. Hän sai jatkuvasti happea ja verenpainetta tukevaa lääkitystä.

Yhtenä päivänä lääkäri sanoi kierrolla, että hänen pitää soittaa omaiselle, koska kuolema kolkuttaa jo ovelle. Hapetus on kehnoa ja veriarvot kammottavat.

Jälkeen päin potilas muistaa tajunnan pimentyneen monta kertaa. Ei näkynyt eikä kuulunut mitään. Henkilökunnan mukaan, sikainfluenssapotilas taisteli koko seuraavan yön hengestään. Näytti jo, että kuolema noutaa.

Aamulla kuitenkin tuli – lääkärin kierron aikaan – selkeämpi hetki.

Potilas kertoi hoitajalle ja lääkärille, että joku puhui hänelle. Selvästi äänessä oli isoveli, joka kuoli pari vuotta aikaisemmin. Hän sanoi: ” Elä vielä tule tänne.”

Siitä alkoi toipuminen, varsinkin, kun huomattiin verikokeista ja kuvauksessa ajoissa, että potilaalla oli iso keuhkoveritulppa. Se heikensi ratkaisevasti hapetusta. Tuore tulppa saatiin liuotettua pois ja samalla aloitettiin verenohennushoito.

Lääkäri ällistyi potilaan kertomuksesta. Oliko uskonto sittenkin totta, vaikka suurin osa maailman väestä pitää sitä höpötyksenä ja täynnä turhuutta?

Näytti, että tohtorin otsalle olisi noussut hikihelmiä. Hän oli näet marksilainen ateisti. Entinen terveystoveri 1970- luvulta.

Kun hapetus alkoi toimia, potilas toipui hyvää vauhtia.

Hoitaja sanoi – ehkä tehtäväkseen saaneena - että muistahan ottaa tästä lähtien kaikki kulkutautirokotukset, joita on tarjolla. Liian moni luulee, että minä kestän sen influenssan helposti ja jättää rokotuksen. Aasialainen tappoi yhden talven aikana yli kolmetuhatta ihmistä, se pitää muistaa, hoitaja mainitsi.

Vara on viisautta eikä vahingon enne, sanotaan. Sen allekirjoitan minäkin.

 

Ihmisten kokemuksia

 

Olen aina ollut ahkera ottamaan selville asioita sekä lukemaan tieto- ja ammattikirjallisuutta.

Luen myös jonkin verran lehtiä, joissa on uutisia. Meille tulee Sana-lehti, jota markkinoille työntää Kansan Raamattuseuran säätiö.

Monissa lehdissä – myös Sanassa – on vuosien mittaan esitelty monia julkkiksia ja merkkihenkilöitä. Kaikille heille on ominaista minun suureksi yllätyksekseni se, että monia heistä on kiusattu lapsena koulussa tai muuten.

 

On kehittynyt ahdistusta, ihmispelkoa, paniikkihäiriöitä, hikoilua ja esiintymispelkoa. Monet ovat eronneet väkivaltaisen tai ikävästi kohtelevan puolison vuoksi. Heidän kärsimyksensä määrä tuntuu minusta hyvin suurelta. Monet on pelastanut uskoon tulo psykoterapian läpikäynnin ohella.

 

Onhan se osoitettu, että suurista traumoista ei selviä kuin psykoterapian avulla selville vesille.

Moni luulee, että heissä itsessään on vikaa, kun pahoin pidetään, vaikka he ovat uhreja. Tämä on valjennut monille vasta terapiassa.

 

Tuo kiusaaminen huolestuttaa minua paljon. Eikö se ole merkki kansan moraalin tuhoutumisesta? Onko vanhemmilta unohtunut kokonaan kasvatus, tekee mieli kysyä, kun kiusaajia löytyy jo ala-asteiässä?

 

Minun lapsuudessani kaikkien kotona oli aika kova kuri. Toisaalta, kun teki juuri niin kuin neuvottiin ja oli rehellinen, elämisen kauneus ja vapaus oli aivan mahtavaa.

Koulussakin oli melkoinen valvonta, ettei välitunnilla tehty pahaa toisille.

Silti oli joitakin kiusaajia.

Nyt tietäväisenä aikuisena sanoisin, että he olivat niitä, joista kehittyi vähä vähältä luonteen sairaalloisuuden puvussa hienosti sanottuna eläviä psykopaatteja.

 

Eräs vanhempi tyyppi oli ikävä kaikille välitunneilla.

Hän pesi lumella minunkin naamani tai kamppasi, kun leikimme mustaa miestä välitunnilla.

Isoveli, joka oli jo kouluiässä vahva voimiltaan ja urheilussa kärkinimiä, sanoi hänelle, että älä kiusaa minun vähiä veljiäni. Tuon sanomisen muistan yhä hyvin kirkkaasti, ja olen siitä aina ollut kiitollnen.

Varoitettu ei uskonut.

Syntyi kähinä, joka loppui siihen, että iskin häntä palleaan alakoukulla. Käsi tuntui uppoavan hänen sisuksiinsa kyynärpäätä myöten. Kiusaaja taittui kasaan kuin linkkuveitsi.

 

Olin jo vuosia harjoitellut nyrkkeilyä Floyd Pattersonin innoittamana.  Joka päivä hakkasin omatekoista nyrkkeilysäkkiä. Se homma lisäsi käsivoimia ja kehitti nopeutta.

Osasin ylä- ja alakoukun, oikean ja vasemman suoran, jab- lyönnin sekä oikean käden heilahduslyönnin.

Patterson tyrmäsi yhdistelmällä vasen – oikea – vasen. Se kerrottiin Savon Sanomissa. Sen opettelin minäkin.

Vasen piti lyödä niin, että vastustajan näkökenttä jäi katveeseen. Sen suojassa tuli kova oikea poskipäähän tai palleaan. Tähän pysähtyi yleensä vastustaja, ja vasen alakoukku pudotti hänet kanveesiin.

Tätä Pattersonin oppia käytin nyt hyväkseni.

En ole koskaan hyökännyt kenenkään kimppuun, vain puolustanut itseäni.

 

Myöhemmin sain tietää, että tuo koulukiusaaja, ehkäpä sielunsa tärvelleenä, liukui alkoholismiin, mikä tappoi hänet.

 

Toinen outo tyyppi tarttui minuun kiinni ja pelotteli sanomalla, että mylyhäötettäänkö? Se tarkoitti varmaan kaatamista väkisin lumihankeen. Tartuin häntä kaulasta kyynärkoululla ja sujautin vasemman käden hänen kainaloonsa. Puristauduin tiukasti kiinni, jolloin hän ei pystynyt tekemään mitään. Siihen loppui kiusaaminen.

 

Tästä kiusaajasta ei tullut kunnon kansalaista.

Hän oli armeijassa kolmatta vuotta huonon käytöksen takia. Hän ampui käskynjaolla upseeria kohti paukkupatruunalla muiden temppujen ohella.

 

Mies muutti Helsinkiin. Siellä tuli vastaan matkan pää.

Alamaailma havaitsi pian, että hän oli hölösuu. Se on huumausainemyyjien kannalta vaarallinen ominaisuus.

Isot pomot tekivät sen minkä osasivat: myivät aivan puhdasta heroiinia pienen määrän. Se pysäytti hengityksen nopeasti, kun mies otti tilavuudeltaan entisen annoksen vahvaa ainetta. Kuollut löytyi kaatopaikalta huumeruisku vieläkin kyynärtaipeessaan.

 

Tuntuu kurjalta, että ihanasta vauvasta kehittyy tämän kaltaisia aikuisena, jolloin he ovat vaarallisia toisille. Erityisala on naisten hakkaaminen parisuhteessa.

Tiettävästi Suomessa pahoinpidellään tai muuten surmataan 25 naista joka vuosi hautaan asti.

Kaikkea tuota näkemässä olleet lapset saavat ikuisen trauman sieluunsa. Osa toipuu, osa vajoaa päihteiden ja viinan aluksi viehättävään pyörteeseen, joka johtaa hornan tuuttiin, mistä ei ole paluuta.

 

Olen ollut hyvin kiitollinen vanhan ajan selkeästä opetuksesta, joka tähtäsi siihen, että lapsi kasvaa vapaaksi ja uskolliseksi yhteiskunnan jäseneksi.

Silloin katsottiin tärkeäksi korostaa sitä, että oli vältettävä huonoa seuraa, jossa rehellisyys ei ollut korkeassa kurssissa.

Neuvottiin, että ei pidä jäädä kiistelemään mistään, vaan viisasta on vetäytyä pois ja myös olla palaamatta porukkaan, jossa ei eletä kunnian tiellä eteenpäin.

 

Mieliaineeni koulussa, uskonto ja sen historia – kun sitä tarkastaa syvällisesti – pyrkii koulaamaan juuri samaan päämäärään kuin tuo yllä mainittu vanhan ajan arkaainen kasvatus. Sehän ei kelpaa nykyisille alan guruille lainkaan.

 

Työ puhuu puolestaan, sanoisin. Nykysysteemeillä kasvatuksesta kotona ja koulussa ei tule hyvää jälkeä. Rikollisia alaikäisiä ja ongelmaisia on yhä enemmän. Terveydenhuolto suorastaan hukkuu terapian tarpeessa olevista.

 

On palattava askel taakse päin ja otettava järki käteen sekä tarkka välittäminen.

Minua ihmetyttää suuresti se, että jo koulussa ja lukiossa lapset ja nuoret ovat väsyneitä. Aikuisena puolet lääkäreistäkin on väsyneitä, kirjoittaa lehti.

Jotakin on pahoin pielessä.

 

Kun olin koulussa, oltiin paljon ulkona. Koulumatkat 3 – 5 kilometriä käveltiin tai hiihdettiin. Välitunneilla rynnättiin ulos.

Lauantaina päättyi koulu yhden maissa. Jo ennen päivällistä oltiin oltu kauan hyppäämässä hyppyristä tai hiihtämässä metsässä talvisaikaan.

Kesällä uitiin järvessä kolmesta neljään kertaan päivässä ja tehtiin kiinnostavaa työtä maatiloilla vanhempien apuna. Se oli joskus raskastakin, mutta kasvatti voimia ja sitkeyttä.

Sukulaiskylissä käytiin usein. Mäen laskussa saatettiin olla serkkujen luona vuorotellen jokaisena viikon loppuna sään salliessa.

Marjoja ja sieniä poimittiin metsissä, ja seurattiin, miten lokattu kanalintu korvennettiin hiilien päällä ja sitten siivottiin valmiiksi ennen paistamista. Päreitä opeteltiin kiskomaan ja seurattiin, miten pärekori tai kirvesvarsi syntyi isän taitavissa käsissä. Isän apuna painettiin kelkan tain reen jalasta ja asennettiin kirvesvarsi paikoilleen sekä kiilattiin kiinni.

Televisiota tahi kännyköitä ei ollut, mutta olipa kaikkea mielenkiintoista nähtävää ja opittavana hyödyllistä juttua ja taitoa.

 

Sanonpa, että vireä maatalousyhteiskunta antoi parhaat mahdolliset valmiudet työelämää varten ainakin minulle, mikä saattaa kuulostaa kummalliselta. Ehkä siinä on se, että siinä oppi tarttumaan hommiin vireästi ja tekemään se, mikä oli tehtävissä. Kaikkia ei voi auttaa. Se on tosiasia, ja se pitää hyväksyä semmoisenaan.

Enempää ei kukaan voi tänäkään päivänä keneltäkään vaatia.

Mutta, kiusaajaakaan ei noin vain pidä hylätä. Hänkin voi olla itse uhri. Isien pahat teot voivat tulla todeksi heissä.

Paraneminen ei kuitenkaan ala aivan itsestään. Sen voi herättää synnin tuntoon tuleminen. Seuraava vaihe on matkustaa vaikka maan ääriin ja pyytää anteeksi siltä, jota on kiusannut. Jos uhri on järjissään - toivottavasti - hän voi antaa anteeksi. Vain siitä alkaa paraneminen, ei mitään muuta kautta. Sitä voi nopeuttaa menemällä terapiaan.

Jeesus itse asiassa antaa kuolemantuomion lasten pahuuden saaliiksi johtamisesta: myllynkivi kaulaan ja upotus meren syvyyteen. Fyysillisen kuoleman jälkeenkään ei kaikki vielä ole menetetty. Usko sekä armo voivat pelastaa kadotuksen pätsistä ylösnousemuksessa.

Mestari antoi vain yhdestä teosta suoran ikuisen kadotuksen tuomion, josta hänkään ei voi pelastaa. Se on Pyhän Hengen pilkka. Se manifestoituu yleisimmin antamalla kastaa itsensä toisen tai useamman kerran.

Se on opetettu minulle ja viitattu Nikean uskontunnustukseen, jossa sanotaan tunnustettavan vain yksi kaste. Tunnustus on vuodelta 325, jolloin jo tiedettiin, mistä ihmisiä pitää varoittaa. 

Silloin jo esiintyi - ja esiintyy yhä - ihmisiä, jotka vuoroin liittyvät seurakuntaan, vuoroin siitä eroavat. Ovat ikään kuin epävakaita. He vaativat liittyessään uudelleen seurakuntaan uutta kastetta, mihin ainakin tämä tavallinen kansan kirkko ei suostu. Liittymisen jälkeen annetaan vain ehtoollinen ja rukous. Syy uuden kasteen kieltämiseen on juuri tuo Nikean kiveen hakattu tunnustus.