Näky

 

Tavallisesti herään seitsemän tai puoli kahdeksan aikoihin aamulla. Siihen ei tarvita herätyskelloa.

Yhtenä aamuna heräsin vasta kahtakymmentä vaille yksitoista. Vaimo oli nähnyt, että olin syvässä unessa tavallisen heräämisajan seutuun. Hän ei ollut raatsinut minua herättää.

Kun heräsin, olo oli hämmentynyt. Tukka oli likomärkä, samoin tyynyn päällinen.

 

Olen nähnyt unia elämän varrella useinkin. Monesti ne ovat lyhyitä ja sekavia, eikä niistä muista yksityiskohtia myöhemmin.  Nyt oli toisin. Uni hämmensi ajatuksia koko päivän ajan.

Näkyi kaksi kalastajaa suurella joella. Rannalta kohosivat tunturit, joiden rinteillä sekä lähellä vesirajaa seisoi kitukasvuisia koivuja. Joen suvannot olivat hyvinkin kolmesataa metriä leveät. Siellä täällä näkyi soravyörymiä rantapenkoissa. Oltiinko Tenolla?

Veneen airoissa oli Sepe, ja vapaa hoiteli Jaska. Sepe oli tummaverinen. Ruskeat silmät ja vino luomirako viittasivat metsäsaamelaisten perimään Koillismaalta.

Sepe osasi soutaa venettä taitavasti. Kosken niska lähestyi. Vene kiiti väylää pitkin ohi vaahtopäisten kivien.

 

Unen aikana tuntui, että olin koko ajan Sepen tai Jaskan nahoissa, ainakin osittain. Pelko siitä, että vene törmää kiviin tai perhoon iskenyt lohi kiertää siiman karin ympäri nosti hien otsalle.

 

Vene liukui onnekkaasti suvantoon.

Rannalta yleisö huuteli jotakin rauhasta. Rauha, rauha, rantarauha, laulaa Ismo Alanko Hassisen koneen merkillisessä ja sekavan tuntuisessa rock- kappaleessa.

Huutelu ei auttanut, koska lohi oli voimissaan. Se teki mitä lystäsi, kun se yritti päästä irti pinteestä. Lohen käyttäytyminen oli arvaamatonta, mutta se ei hypännyt kertaakaan.

Taistelu oli kestänyt jo kauan. Jaskan kädet olivat jo pahasti happojen väsyttämät. Vapaa oli vaikea pitää pystyssä, koska lohen vastaanpano käänsi sitä väkisin kohti paikkaa, jossa siima tuli näkyviin veden alta.

 

Suvantoon tulon jälkeen alkoi kuin tilauksesta tauko.

Lohi painui Sepen mielestä joen pohjan monttuun. Kala juroutui syvyyteen, mutta se ei antanut yhtään periksi, vaikka suvannossakin virta auttoi Jaskaa hitaasti, mutta varmasti. Oltiin kauan aikaa pattitilanteessa kuten shakkiottelussa.

Sepe neuvoi Jaskalle pumppauskonstia, koska Jaska oli aika kokematon tämmöisessä taistelussa. Sydän löi kuin viimeistään ja hiki kirveli silmissä. Havainnot ympäristöstä ja ajan kulusta katosivat aistien ulottumattomiin. Selvää oli vain kelan jarrun rätisevä ääni, kelaamisen epätoivoinen vauhti sekä yleinen uupumus.

 

Oli tultu pitkä matka mahtavaa virtaa alas. Monta venettä oli väistynyt ottelun tieltä, kuten tapa vaatii. Pelko ja onnistumisen huuma olivat vuoron perään voitolla.

Sepe souti venettä varovasti niin, että Jaska pystyi vetämään siimaa kelalle useammasta suunnasta, mutta taistelua se ei ratkaissut. Täyttä ympyrää ei voinut kiertää, koska lohi saattoi olla montussa ison kiven takana. Jos siima kiertyisi kiven ympäri, peli olisi menetetty.

Siimaa ei tullut juurikaan sisälle, vaan ainoa selvä havainto oli toistuva jarrun äänen kiivastuminen. Pumppaaminen tuntui vain ärsyttävän kalaa, ja se vei Jaskan käsistä tehoja.

Lohikelassa jarrua ei ole syytä mitenkään muuttaa tehdasasetuksesta, vaan on kireys turvallisesti sopiva.

Ratkaisu viipyi.

Jaska uupui niin, että hänen oli vaikea pysytellä veneessä seisaallaan. Selkälihakset tuntuivat olevan kuin tulessa. Kädet olivat turrat ja pöhöttyneen tuntuiset. Lohi ravisti vähän päästä voimakkaasti. Jytinä tuntui Jaskan olkapäissä asti.

Sepe huusi, että pitää lähettää kirje lohelle. Hänellä oli anorakin rintataskussa kaksi valkeaa kirjeen kokoista paperia. Ne olivat unessa kuin vettymätöntä, paksua voipaperia, melko jäykkää.

Paperin keskellä oli reikä, joka muistutti rei`ittimen lävistystä. Paperin reunasta ulottui suora viilto keskusreikään asti.

Sepe konttasi veneen pohjaa pitkin Jaskan ulottuville ja neuvoi työntämään kirjeen siimaan niin, että se kulkee keskusreiän kautta.

Soutaja veteli veneen lohen piiloutumismontun ylävirran puolelle. Kun sinne pääsy onnistui, Jaska lähetti Sepen käskystä vinoon alavirtaan päin kulkevaa siimaa pitkin kirjeen lohelle.

Miehet näkivät, miten virta työnsi paperia lievästi kourun muotoiseksi. Lähetys painui syvyyteen, mutta vaalea läiskä näkyi kauan aikaa lohen väsyttäjien silmiin.

Äkkiä, tyystin arvaamatta, lohi syöksyi montusta vastarantaa kohti poikittain joen juoksua. Kelan rulla pyöri valtavaa vauhtia ja siima leikkasi vettä. Vesipisarat välkehtivät veden pinnan yläpuolella auringossa.

Heräsin pää märkänä hiestä. Sydän löi nopeasti. Tajunta oli hämmennyksen vankina pitkän tovin.

Harmitti pitkin päivää, kun en saanut nähdä lopputulosta. Ehkä Sepe ja Jaska onnistuivat, koska lohi oli ollut lujasti kiinni perhon koukussa kauan aikaa.

Kuvittelin, että kirje laskeutui lohen silmille, jolloin se säikähti sitä. Valkea väri saattoi tehostaa vaikutusta, ja lohi ampui pakoon, koska sillä oli vielä ätyä leveässä pyrstössään.

Semmoisessa ryntäyksessä, jos kala painaa kaksikymmentä kiloa, voima kelan kampeen ja siimaan on äkillinen ja suuri. On viisasta antaa vain jarrun tehdä vakituista työtään. Vahvinkin kala talttuu lopulta, jos se ei pääse irti.

En osaa tulkita unta.

Tapausten merkitys jää hämäräksi, koska minulla ei ole kokemusta lainkaan lohensoudusta. Yhdelläkään lohijoella en ole käynyt.

Uni tuntui kaikin tavoin ihmeelliseltä, yllättävältä ja kiinnostavalta. 

Oli jännää kuin elokuvissa, joissa värifilmi etenee laajakankaalla.