Pohdin otto

Kun asia on vaikea, ratkaisematon, sitä pitää pohtia. Niin käy työmailla ja kaikessa elämässä jatkuvasti. Puhutaan tuumaustauosta, joksi kävi ennen vanhaan tupakkataukokin.

Valistuksen myötä tupakka on mennyt muodista pois. Tupakka vanhentaa varsinkin naisten olemuksen, ja sitä paitsi se haisee kammottavalta raittiin nenään. Lopputulos on, että vierestä viedään!

Kun Esko Riihelä jäi pois Liikenneradiosta, koko ohjelma romahti.

Meinasin ehdottaa hänelle, että varoituskolmio pitää vaihtaa vilkkuvaloon, joka kiinnittyy magneetilla auton kattoon.

Tuulessa kolmio kaatuu ja tuiskussa lumi muuraa sen näkymättömiin. Värillinen vilkku näkyy kauas, mutkan taaksekin.

Lähetin sähköpostia Yleen, mutta vastausta ei ole tullut. Riiheläkin on muuttanut jo tuonilmaisiin.

Ahtaissa parkkipaikoissa syntyy puolet peltikolareista Suomessa. Tässäkin vilkku katolla olisi hyvä estämään rytinää, kun lähtevä auto panisi sen päälle peruutuksen ajaksi juuri etuoven kohdalle. Siitä sen saa helposti pois.

Rustoniskainen sotaveteraani peruutti suoraan uuden autoni takaoveen, koska kuskin pää ei kääntynyt juuri yhtään. Autoni joutui kolarikorjaajan käsittelyyn. Onneksi oli kasko. Henkisen trauman hoiti taitavasti uskovainen kolarikorjaaja, jonka vertaista ei liene eikä tule.

Talvikelillä ei kannata ajaa hyvälläkään tiellä kahdeksaa kymppiä kovempaa. Renkaiden pito ei ole kesäajan tasoa. Mainitulla nopeudella vielä yleensä säilyy henkikulta, jos auton turvalaitteet ovat kunnossa.  

Minusta mitali pitäisi antaa työpaikalla kuskille, joka myöhästyy äkillisen ajokelin huononemisen takia: hän ajatteli muiden turvallisuutta, ja ajoi hitaasti. Otti torumisen vastaan, mutta siihen ei kuole.

Nykyään vaaditaan avioliittoon vihkimistä kirkossa muillekin kuin tavalliselle parille. Siihen ei pidä mennä, koska maalliseen avioliittoon on vaihtoehto, siviilivihkiminen.

Meidät luotiin mieheksi ja naiseksi. Mestari sanoi, että jotkut ovat syntymästä saakka avioliittoon kelpaamattomia. Tällä tarkoitetaan heitä, joiden vietti ei suuntaudu oikein. Heitä on aina syntynyt ja yhä syntyy. Ennen uskonnon valoa kansojen laki määräsi poikkeavat tapettavaksi. Vieläkin viha on suuri monissa maissa.

Seurakunta on lain edessä kuten rekisteröity yhdistyskin, vaikkapa metsästysseura. Sieltä pannaan pihalle, jos ampuu metsoja ja teeriä runsaasti yli kiintiön, jonka vuosikokous määrää noudatettavaksi. Säännöt on otettava vakavasti.

Uskonto on muuttumaton. Sitä ei voida kehittää ihmisaivoin. Ellei uutta ilmoitusta yläilmoista kuulu, jatketaan vanhalla perustalla.

Nykyään on olemassa aivan liikaa hörhöjä, jotka luulevat, että kaikkea pitää muuttaa!

Nyt suunnitellaan kallista tunnelia Hesasta Tallinnaan. Sen kustannukset ovat hyvin suuret, ja kaavailtu junamatkan hinta on sata euroa.

Epäilen, että sillä hinnalla voi kulkijoita olla niukasti.

Tunneli Ranskasta Englantiin kannattaa, koska sitä käyttävät väkirikkaat kansat.

Yhteys merireittiä toimii hyvin ja siihen ovat ihmiset tottuneet. On muistettava, että Suomi on Skandinavian köyhin maa. Ei ole mitään syytä ryhtyä tavoittamaan kangastuksia. 

Näin se on nähtävä, sanoi Siirakki viisauden kirjassa.

Tämä kenkärasva antaa kiillon lisäksi nahkasaappaaseen tai kävelykenkään suojan vettä ja lokaa vastaan.

Autolegendoja

Neuvosto-Venäjältä tuotiin aikoinaan Suomeen paljon autoja, koska länsimaisia autoja koski tuontisäännöstely vuoteen 1962 asti.

Kirjailija Veikko Huovinen kertoo, että hänen piti saada hallituksen lupa, kun hän halusi englantilaisen auton virkansa hoitoon metsähallituksen alaisuudessa. Lupa irtosi, ja niin Huovinen osti Hillmannin.

Auto osoittautui talvikeleissä erittäin kylmäksi niin, että jalat meinasivat paleltua.  Metsänhoitaja-kirjailijalle tuttu tee se itse- mies laittoi jäähdyttimen eteen palonkestävän levyn ja järjesti tulikuumasta moottorin pakosarjasta lämpöisen ilman imun auton tuuletukseen. Jo tarkeni taas.

Valitettavasti sen ajan puheet eivät tavoittaneet ajoissa Huovista. Kansa tiesi, että parempi ilman kuin Hillman. Vikojen määrä oli suuri, ja korjauspajat kaukana.

Kokonaan toisenlainen auto oli Ford Anglia, josta lastentaudit oli ehditty kitkeä pois. Yksinkertainen ja varma tekniikka oli säilytetty eikä haluttu mukaan mitään epävarmoja ratkaisuja. Yksi Anglian omistaja lausui, että kyseessä on auto, johon ei ensimmäisen viidentoista käyttövuoden aikana ilmaannu mitään vikaa!

Valtavia määriä valmistettiin ikonimaista Ford Cortinaa. Siinä oli aluksi vain 1,2 litran moottori, joka kulutti 8,5 litraa bensiiniä sadalla kilometrillä. Vähän isompi moottori vei jo 11.1 litraa bensiiniä, mutta kyyti silloisilla hiekkateillä oli ylellinen. Se oli isojen maatilojen isäntien mieliauto, jota muut katselivat kadehtien.

Pobeda oli venäläinen auto, joka oli käytössä koko 1950- luvun. Auto oli lämmin ja sen jousitus oli hyvä. Kuopparivi tuntui sisälle autoon pehmeänä hyllyntänä. Taksimiehet pitivät Pobedasta, joka vaihtui sittemmin Volgaan.

Volga oli muotoiltu auto, jonka keulalla oli hyppäävän kauriin kuva. Kotikyläni taximies sanoi hänen Volgassaan olevan 90 hevosvoimaa. Oliko bensakone vaihdettu ranskalaiseen dieseliin?

Kyyti oli erinomainen. Auton takalasissa oli mainos: Volga vie perille. Kansa lisäsi siihen kysymyksen: mutta kuka tuo takaisin?

Tässä autossa oli hyvä maavara ja se kulki sujuvasti, vaikka tielle oli satanut jonkun verran lunta.

Venäläinen autoteollisuus iski kultasuoneen, kun se sai ostettua Fiatilta lisenssin melko laatikkomaisen mallin valmistukseen.

Ladassa oli Suomen oloihin hienot ominaisuudet. Auto oli talvella hyvin lämmin ja sen maavara oli juuri sopiva maaseudun vielä vaatimattomiin teihin nähden. Ladan moottoreissa oli riittävä teho, mutta kilpapelejä ne eivät olleet. Tankista sanottiin menevän kierteellä polttoainetta, mutta niin meni tuon ajan länsiautoillakin.

Tämän auton tekniikka oli selkeä ja varma, huollon kannalta sopiva. Siksi kansa osti niitä. Varustukseen kuului rengasrauta ja pumppu.

On tietysti niin, että oli venäläisillä autoilla leppymättömät vihamiehensä. 
Jotkut vihaavat lintuja. 
Toisaalta riittää niitä, jotka tykkäävät pitää asunnoissaan häkkilintuja. 
Heille voi kehittyä Bird Fanciers Lung eli linnunpölykeuhko. Se on kuitenkin harvinaista. 
Kanarialinnut ja papukaijat ovat yleisimpiä häkkilintuja.Toisaalta laki kieltää ottamasta luonnonvaraista eläintä pelkän vangitsemisen takia. 
Kurja on tilanne, jossa lintu on koko elämänsä kuin vankilassa eikä sillä ole mitään tekemistä, jota tuo laji vapaana harrastaa. Elinkautinen tuomio on kova rangaistus.
Nykyään Fancier on yhtä kuin Fan. Kieli hioutuu ajan kanssa.

Vieläkin kuuluu olevan Lada-harrastuskerhoja, kuten on Volkswagenilla. Tällä saksalaisella autolla oli hienot, metalliset pölykapselit vanteissa, kuten oli vanhoilla Ladoillakin. Pöly ja rapa eivät tahrineet vanteiden kiinnityspulttien päitä. Nykyiset koristekapselit eivät vastaa pölykapseleita, jotka olivat taideteoksia kuosiltaan.

Auto keksittiin Saksassa, mutta samovaari Venäjällä. Otto kehitti polttomoottorin ja Daimler ja Benz siedettävän, hevoskiesejä muistuttavan vaunuosan, ja niin auto oli valmis.

Henry Ford kehitti autonvalmistuksen nopeuttamiseen liukuhihnan. Hän oli konservatiivinen tyyppi, joka sanoi, että auto saa olla minkä värinen tahansa, kunhan se on musta. Kummallinen oli ajatuksen kulku.

Ford on ollut siitä hyvä, että se ottaa käyttöönsä vain kestäviksi koettuja ratkaisuja autoissaan.

Kun lama iski USA:n autoteollisuuden kimppuun, vain Ford kieltäytyi valtion tukiaisista Amerikassa. Yritys oli pannut piiloon niin paljon rahoja tuottoisiin huippufirmoihin ylt`ympäri, että sen talous ei hetkahtanut.

Pelastusta auttoi myös valtava traktorituotanto kautta maailman. Muilla autofirmoilla ei ole samanlaista kombinaatiota.

Lavapaku on metsämiesten ja maatilojen yleiskone, jolla kulkee monenlainen kuorma. Niissä on tehokkaat dieselmoottorit. Japanilaiset ovat puskeneet markkinoille noita autoja ja olleet kauan johtavassa asemassa, mutta Ford Ranger on näinä vuosina näyttänyt kaapin paikan aasialaisille.

Mainokset autojen takalaseista ovat kadonneet. Mersuilla oli sarja, jossa ensin oltiin johtavassa asemassa, sitten maailma tarvitsi esikuvia ja viimeksi mainittiin, että The best or nothing. Vapaasti suomennettuna se on parasta mitä löytyy!

Auton alumiinivalssin keskustan pikantti suojuslevy. Auto on muutoin tumma ja niin tavallinen.

Mikäpä tässä

Kummallisia ovat monet ohjeet ja säännöt. Autolta on käveltävä sata metriä ennen kuin saa ampua riistaeläintä. Kuka matkan mittaa? Huonojalkaisia ja invalideja vastaan laadittu säännös selvästi!

Kun metsästäjä palaa auton luo, tuota sadan metrin suojaympyrää ei enää ole, vaan se on kadonnut. Outoa se on.

Jos tarkoitus on estää autosta ampuminen tai auton päältä ja suojastakin, on säännös epäonnistunut. Riistarosvot eivät mistään piittaa enempää kuin lain rikkojat liikenteessäkään.

Suden metsästys on sujunut hyvin tänä talvena. Kyseessä on koe, jolla selvitetään, vieläkö sudet arkiintuvat, kun niitä metsästetään. Pihasusien pitäisi harvinaistua.

Toivottavasti löytyy leikkimielisyyttä niin, että suden nahkoista tehdään turkki, joka lahjoitetaan Animalian johtoportaan käyttöön.

Luulevat, että maailma pelastuu, kun aletaan syödä kasviksia ja ötököitä.

Nekin pitää tappaa. Siitä emme pääse eroon millään. Päätä ei voi panna pensaaseen ja välttyä tappamiselta tai sen rahoittamiselta.

Rahoittaja eli kuluttaja ostaa soijaa ja muita kasviksia, joita viljellään kasvinsuojelumyrkkyjen ja kemikaalien avulla, mikä taas tuhoaa ympäristöä tehokkaasti.

Karhuja ammutaan muualla maailmassa vahtilavoilta käsin turvallisesti. Samalla käytetään ravintohoukutinta. Meillä tämä vanha ja pätevä tapa on kielletty. Sen sijaan ammutaan karhua, kun se liikkuu maastossa, mikä lisää merkittävästi haavoittamisen riskiä.

Toisaalta vanha laki sanoo, että metsästystä on niin harjoitettava, ettei se aiheuta eläimelle kärsimystä. Lavalta voidaan peto ampua niin, että se kuolee äkkiä ja turvallisesti. Nämä uuden ajan lain rukkaajat näyttävät olevan vailla elävän elämän tuntemusta.

Niccolo Macchiavellin teos on Venäjällä luettu tarkkaan ja myös käyttöönsä vihitty.

Keskiaikainen opas neuvoo, että kun poliittinen avustaja tai liittolainen käy taakaksi, hänet pitää poistaa elikkä murhata. Kaikenlaiset vallan säilyttämistä haittaavat ihmiset pitää eliminoida. Tämä tarkoittaa nykyisin lehtimiehiä, joita Macchiavellin aikana ei ollut olemassa.

Vallan säilyttäminen on nimenomaan vaikea tehtävä. On käytettävä harmaita hiiriä eli ystäviä vakoilevia kavaltajia. Kaikkien yllätykseksi yksi merkkimies toisensa jälkeen lasketaan siunattuun maahan, ja pomojen pomo istuu tukevasti vallassa!

Kyseessä on reaalipolitiikka. Kun tarkkaan kuulostelee niin huomaa, että se on laajalti käytössä, laajemmin kuin moni uskookaan.

Koko Aasia on tutustunut Venäjän ohella keskiaikaiseen kirjallisuuteen, koska se on niin selkeää ohjeissaan. Vain Pohjoismaat ja Länsi-Eurooppa ovat hylänneet Macchiavellin opin vallan säilyttämisestä.

Hyväuskoiset hölmöt? Onko idässä unohdettu humanismi, joka on vanha ja ylevä aate. Se ilmeni jo laupiaassa samarialaisessa.

No, meille tavallisille kansalaisille kuuluvat pienemmät asiat kuin isoille pomoille. Vallan mukana tulee raskas vastuun taakka. Sen tuntevat kaikki paitsi luonnevikaiset, joilta puuttuu jotain jota sanotaan omaksitunnoksi. Heitä on melko paljon, yksi prosentti väestöstä. Sama määrä siis kuin reumaa.

On oikeastaan mieluista elää tavallisena tyyppinä tavallisessa arjessa. Lisäksi on täysin luvallista pitää salassa kaikki se hyvä ja mieluisa, jonka Luoja suo. Tuntuisi hurjalta olla linssiluteena, jonka kansa ruotii ja lopulta nylkee elävältä noin kuvaannollisesti.

Arkinen halkojen teko on hyvin mielenkiintoinen askar. Siinä oppii tietämään millilleen, mihin kohtaan lyö halkaisukirveen. Myös iskun voiman oppii vuosien mittaan tietämään hyvin tarkasti. 
Turha riehuminen jää pois, ja kauniit klapit syntyvät hioutuneen taidon avulla. Tekniikan oppii suunnilleen viidessä vuodessa.

Kyllä Fiskars teki ihanan kirveiden sarjan. Joku älypää muisti, miten kivikaudella kirveen terä kiinnitettiin varteen. Fiskarsin sovellus on uusilla aineilla tehty suora muunnos nykyajan ihmisen käyttöön.

Kuvassa on käytössä yhden käden halkaisukirves, joka riittää 33 - 50 sentin pölkyille. Pidemmille pitää olla raskas halkaisukirves. Jos tehdään metrisiä halkoja kuivumaan pinoon, on traktori- tai sähkökäyttöinen hydraulinen halkaisija turvallinen ratkaisu. 
Itse hankin kroonisen tenniskyynärpään halottuani muutaman vuoden raskaalla kirveellä jopa yhdellä kädellä taituroiden. Se on ajattelematonta, mutta tietysti makeaa jälkiviisautta!

Alakuvassa klapiurakka on ohi. Puut saavat ilmautua ja hieman kuivua 2 - 3 viikkoa taivasalla. Sitten ne voi työntää maitokärryillä liiteriin ja pinota huolellisesti. Se on hienoa terapiaa!

Puun liike

Ihanainen päivä oli päättynt savotall. Katselin tyytyväisenä pitkää rankapinoa, joka oli saatu ajettua rantteelle.

Esivalmistelu tammikuussa ja helmikuussa oli onnistunut. Nyt ajourat eivät upottaneet yhtään. Suurin työ on ollut lumen lapiointi kasojen päältä. Keskimääräinen päivän urakka on ollut kahdeksan kuormaa. Sekin tuntuu jatkuvaan metsätyöhön tottumattomasta voimille käyvältä. Onneksi sää on ollut aurinkoinen, mutta selvästi pakkasella, jolloin käsineet ja vaatteet eivät ole kastuneet.

Päivätauolla huomasin tutun miehen soittaneen. Otin vastauspuhelun. Metsähommassa tuntui oltavan näkymättömän langan toisessakin päässä. Lunta kuului olevan polttopuiden päällä paljon, energiaa tarvitaan. Yhdessä todetaan, että metsään ei pidä ilman kunnon eväitä lähteäkään, muuten tulee noutaja. Ruokatulet ovat välttämättömät sekä lämmin juoma termospullossa. Paistettu sianliha on melkein välttämätön, muuten puun liike tyssää.

Tahtoisinpa nähdä Oras Tynkkysen metsätöissä pelkillä rehueväillä varustettuna! Tuo Tampereen mies on puhdas kasvissyöjä, joka luulee, että sen kautta maailma pelastuu. En ensi syönnillä tuota usko.

Toisaalta, eipä taida vihreät juurikaan metsätyötä harrastaa. Eivät he muutenkaan itse tee käsitykseni mukaan mitään luonnon hyväksi. Palopuheita kyllä pitävät. Tärkeintä olisi supikoiran, minkin ja näädän jatkuva pyynti sekä loukkujen valmistus vapaaehtoistyönä. Pikkulinnun pönttöjen asettajinakin metsästäjät ovat aivan toista kategoriaa kuin vihreät. Kaupungin muurien takaa on helppo puolustaa petoja, vaikeampaa on elää niiden keskuudessa.

Harvennettu koivikko, jonka aluspuuna on parimetrinen kuusen taimikko, on kaunis. Eilen kaadoin yhden koivun kiperästä mutkasta. Reki meinasi takertua joka lenkillä siihen kiinni.

Jo seuraavana aamuna latvuksen ja oksakasan ympäristö oli täynnä jäniksen jälkiä. Ohuet ritvat ja silmut kelpaavat pupulle.

Metsästysseuran varastolla olisi tarjolla kuivia heiniä levitettäväksi suurten kuusten alaoksien suojaan. Pieni ruoka-apu on juuri nyt kevättalvella tarpeen, sillä melkein kaikki, mihin jänis yltää, on jo syöty.

Lumen korkeus ei ole muuttunut pitkään aikaan, ja pakkasia vielä riittää. Ennen kiimaa pupun pitää päästä hyvään kuntoon, muuten ei tule suurta pesuetta.

Puu on meille suomalaisille välttämätön energian lähde. Se on uusiutuva luonnonvara toisin kuin öljy ja kivihiili. Ei taida uraaniakaan syntyä lisää.

Hakkuutähteistä ja kasveista voidaan valmistaa menovettä autoihin ja tankkeihin. Tämä on oikea linja.

Tuulimyllyihin en usko. Ne pelaavat Pohjanmeren seudulla, jossa on ikuinen tuuli. Meillä kovilla pakkasilla ilma seisoo, ja juuri silloin tarvittaisiin lämmityssähköä.

Tietysti, ei lisäsähkö pahaa tee, mutta enempi myllyt kuuluvat sarjaan hurskaita toivomuksia. Eikä tuulisähkö ole haittoja vailla. Pohjois-Saksassa on havaittu, että tuulimyllypuistojen läheltä linnut ovat kaikonneet. Lieneekö propellien ääni niille vastenmielinen? Toinen epäilty syy on propellin siivistä lähtevä jatkuva valon vilkutus, jota linnut pelkäävät

Muutenkin – puusta katsoen – tämä maailma menee aina vain hullumpaan suuntaan. Tuntuu, että luolansa edessä nuotiolla villihevosen lapaa kypsyttelevä kivikauden ihminen oli onnellisempi. Ei tarvinnut pelätä pörssiromahdusta, ja ketunnahkoihin verhoutuneet naiset toivat jälkiruuaksi omenoita ja villipäärynöitä!

Ja joelta kantautui korvaan illan hämyssä loiskahduksia, kun taimenet saalistivat vesiperhosia.

No, nyt oltiin savolaisessa metsässä pakkasen kourissa.

Rankojen ajo moottorikelkan voimalla ei jätä mitään jälkiä luontoon. Ainut haitta on polttomoottorin pakokaasut, jotka eivät ole ilmakehälle hyväksi. Hevossavotan aikaan ei ollut tätäkään haittaa.

Klapeja valmistuu jonkun ajan kuluttua sähköllä toimivan sirkkeli- halkaisulaite yhdistelmällä. Se on kahteen mieheen toimittaessa nopea kone hommaan.

Tarkoitus on vielä panna valmiit klapit 40 tai 60 litran verkkosäkkeihin. Niissä puut on hyvä pinota liiteriin, joka on kuin entisten aikojen heinälato: pitävä katto päällä, muuten käy ilman liike sekä sillan alta että seinien lävitse.

Puu kuivuu näin jo syksyyn mennessä riittävästi, mutta yleensä annan niiden kuivua vielä toisenkin talven ja kesän ennen käyttöä.

Melkein joka reissulla mökille, jos on kuiva keli, kuljetan kuomuperäkärryllä kuution verran kuivia klapisäkkejä vakituiselle asunnolle. Kun puu liikkuu, se tekee miellyttävän olon, koska seuraavan talven pakkasia varten on kotona reilusti polttopuuta leivinuuniin ja varaavaan takkaan.

Kelkkaa pitää vähän siirtää, että pölli voidaan vetää pois jalaksen alta. Lunta tuntui talvella 2006 olevan aivan riittävästi. Ajourien pohjia oli poljettu kelkalla tammi- ja helmikuussa, jolloin pohja ei pettänyt koko puun ajamisen aikana. Noutaja seurasi kelkkaa kuin hai laivaa!

Kuorma on valmis laaniin ajoa varten. Koivusta tulee paras klapi saunan kiukaaseen ja leivinuuniin. Työn vaiva unohtuu ihanassa lämmössä.

Viimeinen karhunhiihto

Jouni ja Pertsa ovat tutustuneet armeijassa ja ystävystyneet. Pertsa elelee Pohjois-Savossa metsätyöläisenä, mutta Jouni on aito Lapin mies. Nyt on kuulunut huhuja keväisen karhujahdin kieltämisestä. Siksi talven aikana on käyty kirjeenvaihtoa ja puhelinneuvotteluja yhteisestä koetuksesta, jonka tarkoitus on karhun metsästys  kevään viimeisillä hangilla.

On sovittu, että petoa jäljestää Jouni, jolla on pitkän matkan hiihtoon tarvittava kestävyys parempi. Pertsa kantaa varusteita ja toimittaa huollon tehtäviä. Hänellä on kyllä hyvä kunto ja rajusti äkkivoimaa, mutta raskastekoiselle miehelle saattaa tulla vaikeuksia, jos lumi vajottaa.

Pertsan lähtiessä kotoaan lumet olivat jo vähissä ja hauen kutupyynti käynnissä. Pohjoisessa sitä vastoin ei vielä juuri pälviä näkynyt maastossa, kun miehet hiihtelivät sovittuun liittopaikkaan, kumpikin omalta autoltaan. Pertsan rinkassa on evästä: kuivattua jauhelihaa, savustettua lihaa, silavaa, kuivaa leipää, voita, sokeria, kahvia, mehutiivisteitä, kaurahiutaleita muovipusseissa ja muutama pieni pullo spriitä. Kaikki ruokatavarat ovat mahdollisimmat kevyitä ja valmiiksi pakattu päiväannoksiin. Rinkassa on myös vaihtosukkia ja alusvaatteita, eräkirves,  patruunoita ja pieni kiikari. Kantamuksen päällä keikkuu piipun suu alaspäin avotähtäimin varustettu hirvikivääri, kahdeksanpilkkukakkonen.

Ainutlaatuiseen jahtiin asuksi mies on valinnut metsurin takin, jossa on kestävä kangas. Housujen virkaa toimittaa samasta hyvästä kankaasta valmistettu rakennusmiehen puolihaalari. Jalkoja lämmittävät armeijan pakkassaappaat. Pertsa hiihtää leveillä metsäsuksilla, joissa on kannantaussiteet.

Jounin varustus on kevyt: anorakkiasu, pipo, käsineet. Ase kulkee ampumahiihtovaljaissa mukavasti, ja uumalla on varustevyö. Siihen mahtuu kaksi litran muovipulloa, joissa on juotavaa. Metsästysaseena Jounilla on kivääri, seitsemän millin Mauser. Vanha, koeteltu karhuase. Kiväärissä on kiikaritähtäin tarkkaa ammuntaa varten. Jounilla on pitopohjilla varustetut kaksi metriä kuusikymmentä senttiä pitkät sukset. Ne kantavat laihankälppeää miestä eriomaisesti.

Tankkausjuoman miehet ovat kehitelleet itse. Viisi litraa juomasekoitusta sisältää kolme litraa vettä, litran sitruunamehutiivistettä, neljä kourallista jauhosokeria, litran kaakaota ja sadan millilitran pikkupullon spriitä. Juoma ei jäädy kovassakaan pakkasessa ja se sisältää runsaasti energiaa. Spriin on Pertsa hankkinut tutun lääkärin kautta vain tätä tarkoitusta varten. Miehet ovat muutoin täysin raittiita.

Pertsa löytää asentopaikan helposti kartan ja kompassin avulla. Jouni on jo paikalla. Hän on tutuissa maastoissa. Pertsan rinkasta otettu laavu pystytetään ja miehet syövät vahvasti. Pitkän ajon jälkeen vieras tarvitseekin kunnon palautumista. Ilta ja yö päätetään lepäillä, koska keli on raskas. Ilma on suojan puolella. Sääennuste lähipäiviksi on ollut epämääräinen, iltapäivän lämpötila on ennustettu radiouutisissa lämpöasteille. Puskaradio on kertonut karhujen jo nousseen talvipesistään.

Yöllä on kylmännyt niin, että hanki kantaa hyvin. Miehet päättävät hiihdellä aluksi kairassa jälkiä etsien. Sää on kirkas, ja Pertsa huomaa, että aurinkolasit ovat hyvin tarpeelliset. Valo heijastuu voimakkaasti tuntureista ja vaaroista. Lumisokeuden vaara on olemassa, jos ei suojaudu.

Parin tunnin hiihtelyn jälkeen on kahvitauon aika. Jouni lyö tottuneesti tulet kolmen metrin korkeudelta katkenneen kelon kylkeen. Pertsa kiikaroi jängälle.  Hänen silmäänsä sattuu valkeuden keskeltä pieni, tumma läntti. Jouni kiinnostuu havainnosta heti, mutta kahvit juodaan toki ensin. Näkkileipää ja kuivaa lihaa maistellaan, vaikkei vielä ole yhtään nälkä. Tauolla miehet lataavat aseensa. Lippaat täyteen ja patruunat piippuihin, varmistin päälle.

Jängältä huomattu tumma kohta vetää miehiä puoleensa kuin magneetti. Jo haulikkohollin päästä näkyy, että sen aiheuttaa ruskehtava suovesi, joka on kostuttanut hangen siinä, missä se ei ole kestänyt karhun tassun painoa. Havainto saa kiihkeät toimet alulle. Kaksi litran juomapulloa täytetään kanisterista. Kaikki muu onkin valmista, ja Jouni lähtee jäljille reipasta vauhtia.

Suunnitelman mukaisesti Pertsa hiihtelee jäljessä varusteiden kanssa ja pitää huolen siitä, että lisää juotavaa on aina valmiina vähintään kaksi litraa. Jos hanki alkaa upottaa, katsotaan sitten yhdessä päiväasento, jossa lepäillään ja syödään, kunnes yökylmä sallii taas hiihdon pedon perässä.

Karhu on noussut läheiseen vaaraan ja kierrellyt siellä edestakaisin. Sitten jälki laskeutuu jontkaan, missä on tiheää pajukkoa. Siinä hiihto pitkillä metsäsuksilla on vaivalloista ja tuntuu vievän tuhottomasti kallista aikaa. Jälki johtaa tiheiköstä takaisin jängälle ja sitä pitkin suoraan parin sadan metrin päässä olevaan korkeampaan metsäsaarekkeeseen. Sen muodostavat kynttilän muotoisen lapinkuuset. Jouni kiertää puuston sivussa ja huomaa, että etelän suuntaan saarekkeesta lähtevät karhun laukkajäljet! Peto on kuullut hiihtäjän lähestymisen ja lähtenyt pakoon. Jälki on kuuma.

Jäljestäjä panee kaikkensa peliin. Maisema vaihtuu vakaata tahtia. Karhu kiertää jängän takaisen tunturin ja suuntaa sitten itään päin suuren joen latvapuron vartta. Pajuviidassa peto uppoilee silloin tällöin, ja se saa Jouniin lisää potkua.

Äkkiä jäljet nousevat metsäiseen vaaraan pohjoisen puolella. Siinä maastossa on helpompi hiihtää kuin pöheikössä, sillä suksi pitää verrattoman hyvin. Pertsa on jäänyt jälkeen, mutta tulee sentään kilometrin päässä takana. Silloin tällöin hanki pettää alla, sillä rinkassa on oma lisäpainonsa ja suksetkin ovat lyhyemmät kuin Jounilla. Ne ovat kuitenkin kätevämmät tiheässä viidassa, jossa yhtenään pitää muuttaa suuntaa esteiden kiertämisen vuoksi.

Vaara on hieman pisaran muotoinen, ja jäljet menevät huipusta sisälle outamaahan. Jouni huutaa välillä hiihtäessään saadakseen karhun hätääntyneenä laukkaamaan. Hanki ei kestä yhtään laukka-askelta. Kiihkeä hiihto jatkuu rinteen puolivälin tasolla. Jäljet kaartavat vasemmalle poistumatta aavalle.

Pertsa on tullut jängän laitaan vaaran alle. Hiki kirvelee silmissä. Lasit täytyy poistaa ja kuivata otsaa. Juuri, kun se työ on tehty, metsästä kuuluu rytmikästä rousketta. Pertsa pudottaa rinkan selästään, avaa vapisevin käsin kaksi irtohihnaa, jotka pitävät kivääriä aloillaan. Karhu tormaa samassa jängälle, huomaa miehen, vuksahtaa ja säntää pakoon tulojälkiään kohti.

Pertsa poistaa aseensa varmistimen. Se on tässä asemallissa sotilaskiväärityyppinen ja vaatii vetoa taaksepäin sekä kierron oikealle. Hengityksen huuru lainehtii aurinkolasien pinnassa häiriten tähtäystä. Karhu pomppii ikävästi, ja suon pounut lisäävät kohdalle ammunnan vaikeutta. Eläin on ehtinyt jo sadan metrin päähän, kun kivääri jytkähtää. Peto säpsähtää ja tekee äkkimutkan vasemmalle.

Pertsa lataa, tähtää ja on juuri laukaisemassa, kun hanki pettää vasemman jalan alla. Kuula uppoaa suohon kymmenen metrin päässä edessä. Hangen alta porskahtaa vettä voimakkaan aseen lähettämän luodin iskusta. Aika ei riitä kolmanteen laukaukseen, sillä karhu häviää puiden peittoon.

Jouni tulee palavissaan ampumapaikalle. Hän on oikaissut ammunnan mukaan, ja vain muutama minuutti on kulunut Pertsan tuhannen taalan paikasta. Miehet hiihtävät siihen, missä karhu oli ensimmäisen laukauksen hetkellä. Lumelta löytyy pieni nahanriekale. Jouni tutkii sitä ja arvelee, että luoti on repäissyt palasen korvasta. Läheltä on liipannut.

Ajo jatkuu, mutta käy hankalaksi, sillä hanki vajottaa jo arvaamattomasti suksimiestä. Se vie hiihtorytmin piloille ja samalla kysyy voimia entistä enemmän. Tunnin hiihdon jälkeen Jouni luovuttaa, sillä sippiin hiihto erämaassa on vaarallista. Jokainen lihas tuntuu raskaalta ja keho pitää yleistä vapinaa. Se on varma merkki siitä, että kaikki energia on kadonnut Lapin hangelle.

Pertsakin on hien läpeensä kastelema. Miehet päättävät hankkiutua hongalle lepäämään ja syömään, sillä jahti on käynyt toivottomaksi tässä kelissä.

Ampujan kuvauksesta Jouni arvelee, että karhu on erauspoika. Jäljen koko viittaa samaan suuntaan.  Lepopaikalla miehet riisuvat märät vaatteensa pois, kun kunnon tulet on ensin saatu palamaan. Juoma palauttaa voimia huomattavasti. Jäljestäjä on juonut pullonsa tyhjiksi, Pertsalta on kulunut vain yksi litra, mutta hikeä on tullut niin, että tukkakin on likomärkä.

Pakissa kiehuu vesi. Siihen lisätään uunissa kuivattu jauheliha, perunahiutaleita, suolaa ja kuivattua sipulia sekä voita. Leipä ja sulatejuusto uppoavat miesten suihin, kuten kuuma keittokin. Jälkiruuaksi keitellään teetä. Tuhdisti sokeroituna se tuntuu virkistävältä.

Raskas hiihtotaival ja syönti ramaisevat. Laavussa on pakko oikaista retkipatjojen päälle. Miehet tavoittavat unen tulen lämmössä nopeasti. Pieni pilvi ripsauttaa vähän vettä iltapäivän lopulla.

Jouni säpsähtää hereille, kun nuotiosta vierähtää palava honkapölkky lumelle. Kun tuli kohtaa lumen, syntyy sähinää ja vesihöyryä. Pertsa herää tulen kohentelun ääniin. Parin tunnin täydellinen lepo on palauttanut voimat. Pertsaa viehättää eräelämä. Hyvinvointi on pienestä kiinni: lämpöä, sään suojaa, kunnon evästä ja kokenut kaveri, joka taitaa niksit kairassa.

Suurilla tulilla vaatteet kuivuvat perusteellisesti lepotauon aikana. Jouni sulattaa lumesta kolme pakillista vettä. Lisää energiajuomasekoitusta on varattava valmiiksi. Viiden litran vetoisessa kanisterissa juoma ei jäähdy kovin äkkiä nyt, kun ei ole pakkasta.

Aurinko painuu mailleen, mutta Lapin kevätilta on riittävän valoisa metsästyksen jatkamiseen. Miehet käyvät puolen tunnin välein vuoron perään kokeilemassa lumen kantavuutta. Odotellessaan he keittävät pakissa kahvia ja maistelevat kuivaa lihaa. Sitä syö ihan mielikseen.

Karhun jäljet mutkittelevat suolla. Jokainen askel on läpäissyt lumen vetiseen sohjoon asti. Päätetään hiihtää varovasti aluksi siinä toivossa, että peto olisi käynyt makuulle. Täytyyhän lenkin tuntua senkin jäsenissä.

Runsaan kilometrin päässä suon varressa kasvavan tuuheaoksaisen kuusen alta lähtevät taas pakolaukan jäljet. Jouni jatkaa ajoa sitkeästi, ja Pertsa seuraa parhaansa mukaan. Silloin tällöin hanki vajottaa vielä, ja se tekee laskuosuudet arvaamattomiksi varsinkin rinkan kantajalle.

Hanki ei kestä karhua juuri missään, mutta kevytrakenteinen Jouni pärjää hyvin pitkine suksineen. Tunnin seuraamisen jälkeen aavalla suolla takaa-ajaja saa pedon näkyviinsä. Karjaisu aiheuttaa lyhyen spurtin, sitten tasainen laukka taas jatkuu hellittämättä. Jouni juo litran tehojuomaa hiihtäessään ja heittää muovipullon jäljilleen Pertsan täytettäväksi. Niin on sovittu.

Karhu nousee uudelleen vaaraan. Se kiertelee siellä kummallisesti. Yrittääkö se sotkea jälkiään? Jouni kirii kovasti välimatkaa umpeen ja antaa ääntä. Silloin laukkojen pituus kasvaa vähäksi aikaa ja kulku on suoraviivaisempaa. Jounin valtaa takaa-ajon hurmaus ja hiihto tuntuu kevyeltä. Kiväärin kantolaite on erinomainen, ase ei hakkaa selkää.

Metsä harvenee, maa alenee. Edessä on jälleen jänkä. Karhu kääntyy itään päin ja tämä yleissuunta säilyy koko yön ajan. Yökylmä kovettaa hangen pinnan karheaksi. Suksen luisto on hyvä, mutta karhu on ovela. Se hakeutuu välillä korpeen ja puron varsien ryteikköön, joissa hiihtäjän vauhti väkisin hiljenee.

Hankikelin liisteri loppuu suksenpohjista. On pakko kaivaa voiteluvehkeet varustevyöstä. Nämä ja toisen tyhjentyneen juoma-astian Jouni jättää aukealle paikalle jäljilleen. Kyllä Pertsa ne siitä korjaa. Jokainen lisägramma on liikaa nyt, kun lähestytään hangen pehmentymisen ajankohtaa.

Aapasuon laita tulee vastaan. Hangen pinta on tasainen, siinä ei ole mättäitä juuri ollenkaan. Edessä vilahtelee tummaa. Karhu etenee kolmen sadan metrin päässä. Se ei laukkaa, vaan kävelee kiihkeästi. Jouni tempaisee aseen selästään. Hiki kirveltää silmissä. Kiikarissa näkyy musta peto hämärästi. Kädet vapisevat jo voimattomuuttaan, mutta kun tähtäimen piikki pyyhkii pedon lapaa, on pakko ampua puolittain summassa. Karhu nousee laukkaan. Toista kertaa on turha ampua, sillä välimatka on jo liian pitkä.

Jouni panee viimeisensä peliin, sillä muistikuvien mukaan rajavyöhyke on jo lähellä. Sitä ennen on ratkaisun tultava. Jäljet painuvat harvaan metsään, jossa hiihto käy hitaammin. Oksat räpsivät silmille ja hiki kuohahtaa rajuna koko vartalolle. Juotavaa ei ole enää, sillä huolto on jäänyt pahasti jälkeen. Pertsa on hiihtänyt itsensä melkein piippuun.

Karhu tekee äkkiä vinkkelin vasemmalle, pohjoiseen.  Jälki kaartaa takasin aapasuolle. Siinä on hyvä hiihtää, ja Jouni tavoittaa oikean rytmin.  Tummaa vilahtelee taas edessä. Huuto nostaa karhun laukkaan.  Peto uppoaa suolla silloin tällöin niin, että vesi pärskähtää hangelle. Jälki johtaa länteen päin tulojälkien suuntaan, ja samalla harvan suometsän suojaan.

Pertsa on täyttämässä juoma-astiaa, kun hän kuulee kaukaa Jounin huudon. Hän irrottaa kiväärin rinkan päältä ja tähyilee suolle.  Edestä kuuluu rouskahtelua. Se valpastuttaa Pertsan äärimmilleen. Jalat lysmähtelevät väsymyksestä, mutta polvien yliojennus vakauttaa asennon, kuten armeijassa on neuvottu.  Hangen risahtelu kuuluu selvästi, mutta äänen suunta  kiertyy oikealle.

Karhu on saanut vainun Pertsasta ja se suuntaa omille jäljilleen ja jatkaa pakoa itään päin.

Vedettyään täysillä aapasuolla ja sen jälkeen jängällä melkein tunnin lenkin, Jouni huomaa, että suu on rutikuiva, eikä hiki enää nouse iholle. Oma kokemus on antanut sellaisen osviitan, että kun hikoilu loppuu, on yleinen uupumus ja katkeaminen lähellä. Karhun jäljet kääntyvät takasin itään.  Sitkeä peto pakenee vähän matkaa entistä reittiä. Sitten jäljet nousevat suon laidassa kasvavaan kuusikkoon.

Karhukin on uupunut. Jouni säikähtää, kun tumma hahmo syöksähtää vain viidenkymmenen metrin päästä kuusitureikosta. Pienikokoinen karhu laukkaa vaivalloisesti harvassa suomännikössä.

Jouni ampuu niin hyvin kuin pystyy, mutta käsien voimattomuus ja energian puutteen aiheuttama vapina pelaavat nyt karhun puolesta.

Kaikki lippaassa olevat kolme patruunaa paukahtavat tasaisin välein ilman tulosta. Ampuja työntää taskustaan yhden patruunan kivääriinsä, mutta ei ehdi enää laukaista, sillä puut peittävät inhottavasti ampumalinjan.

Ajan taju on jo hämärtynyt, jäljittäjän mielessä on ollut vain yksi sana: eteenpäin. Kun Jouni on hiihtänyt uupumuksen rajoilla tiheämmän suomännikön lävitse, hän näkee edessään rajavyöhykkeen merkin. Erauspoika on päässyt turvaan.

Pertsa hiihtelee vastaan viiden kilometrin päässä ampumapaikalta. Jo kaukaa hän näkee Jounin olemuksesta, että karhu on päässyt pakoon.

Karhun metsästäjät pitävät ruokatauon. He eivät ole millään saada tulia aikaan, sillä kirves kirpoaa kädestä monta kertaa, niin ovat voimat vähissä. Silavaa he käristävät tikun nokassa ja keittävät savustetusta lihasta keiton. Ruoka maistuu erämaan puhtaassa ilmassa taivaalliselta. Jano palaa aina takaisin, vaikka pakillinen teetä tyhjenee kolme eri kertaa.

Kun hiihtokunto on palautunut, Jouni katsoo parhaaksi lähteä molempien aseiden kanssa suunnistamaan autolleen. Sinne on matkaa kymmenen kilometriä. Hän neuvoo Pertsaa hiihtämään etelään päin. Siellä on melko lähellä metsäautotie, jonka varressa kaverin autokin seisoo. Tien lähellä on syrjäinen porotila. Autolta Pertsa sitten jo osaakin ajaa Jounin kotiin.

Pertsa nousee pienelle kummulle ja lähtee siitä laskemaan loivaa rinnettä.  Suon reunassa hanki pettää ja mies tuuskahtaa nurin, kun sukset törmäävät maapuuhun. Kirous ja kuolema! Vasen suksi katkeaa. Pertsa lyö kirveellä suksista sideosat rinkkaansa ja jättää säpäleet metsään. Onneksi tielle on lyhyt matka. Suolla saappaat ryyppäävät vettä hangen alla vaanivissa allikoissa, mutta mies selviää tielle.

Karhujahdissa ryvettynyt Pertsa ilmestyy  Lapin miehen pihaan. Kulku käy verkkaisesti, sillä kilometrejä on takana, ja melkoiset hiertymät varpaissa ja kantapäissä. On jalkojen huollon aika. Vanhat siteet joutavat Lapin äijän nuotioon. Rinkasta löytyy itsekiinnittyviä rakkojen hoitoon ja ehkäisyyn tarkoitettuja läpysköitä. Puhdistukseen ja siihen viimeiseen hätään on jäljellä sadan gramman pullo spriitä.

” Elä sie etelän mies pane kallista ainetta hukhaan!” Pitihän se arvata. Kaltion vesi on paras puhdistusaine.  Se hoitaa myös tulehdusta, neuvotaan. Vesi ilmestyy paikalle kuin taikaiskusta,  ja sitä on monta litraa. Totta tosiaan, jalat virkistyvät kunnon käsittelyssä ja kurja särky lakkaa.

Vanha Lapin ukko kaataa vieraan kuksaan kuumaa kahvia ja valmistaa voileivän, jonka päällä on kuivaa poron lihaa. Mistä tämä alttius ja hyvät neuvot johtuvat? Lappilaista vieraanvaraisuutta tietysti, mutta varmaan pirtupullon läsnäolo on merkittävä asia, mikä panee liikettä niveliin. Etelän miehen aavistus on oikea. Hän ymmärtää kaataa terästystä kahvin sekaan palkinnoksi. Itse hän ei ota voimakasta viinaa lainkaan.

Lapin ukon kasvot ovat sään puremat. Niistä on vaikea päätellä ikää. Joutuisa käynti viittaa siihen, että työiässä vielä elellään. Pihan lähellä liikehtii muutamia ajoporoja ja pihalla makailee paimenkoira.

Toisen kuksallisen jälkeen alkaa yllättäen synkkä yksinpuhelu.

” Net on nuo pevot pahoja täälä. Ei säästy poroelo niiltä. Herrat rauhottaa kaikki rietat ja lihan syöjät. Se on porolta lepo loppu, ku susi tullee tunturhin. Set juoksuttaa tokat hajale. Susi käy poron pääle, ajjaa sen uuvukshin. Set purree kurkusta, ja se tappaa. Ku se pääseepi veren himoille sille ei riitä yksi kisura. Se reppii kaikki, minkhä se kiinni saapi, ja se tappaa.

Ja kettuki tekkee vahinkova. Set vainuaa ja hitvetteleikset joka paikasa. Seuraa kantavaa vaatimaa. Ei anna lepoa, ei anna lepova yhthän. Set  luopi  pelossa vaatima vasikan ennen aigoa. Heiveröinen on, ei pääse ylös. Kettu näykkäjää ja reuhtoo. Uupunut vaatima ei jaksa puolustaa. Kettu, pahalainen, käy kiinni, ja se tappaa.

Kotka se leijaa tunturit ja outamaat. Ei ole suojassa poroelo mishän. Eikä se kotka juurikhan siinä siekaile, ku se jo iskee.  Poron vasa ei pääse irti suurista kynsistä. Kotka hakkaa silimät ja niskan. Ei kestä vasa sitä. Kotka tekkee paljo vahinkova, ja se tappaa.

Ilves on tullu meille etelästä. Siltä ei poro pääse pavossa  karkhun. Vahtii, peto, hämärissä. Karkajaa  kurkhun pitkillä loikilla. Syötyä set makoaa kolomet päivät outamaassa piilossa.

Sille ei kelepaja haaska. Riutat syöpi loput. Ilves ottaa meiltä riekot ja jänekset.  Net se nielöö kerralla, mutta porosta jää paljo hukhaan talavella.  Raato jäätyy ja siihen ei kissan hammas pysty. Set, halavattu parantakhon, käy vereksen kisuran niskhan, ja se tappaa.

 Met emmä haluva lissää petoja kairhan! Kaikk`mennee! Ei löyvy raato vähällä selekosesta, turha työ. Valtio maksaa petorahoja, jos löytyy.

Otamma erotuksessa korvia talthen. Niitä näytämmä herroille, jotta uskovat petojen tappanhen. Lukuporoista selevitämmä, miten paljo on pevot tappanhet! Haaskan etsinnästä eivät maksa meille mithän.

Ei ole turva ja lepo pojilla  vasomisaijalla. Yöt päivät on vahattava. Set tullee, karhu, varmasti vasotukshen. Sille maistuu vasa ku Simolle hillo! Etelän herrat sannoo karhua kasvinsyöjäksi. Ei ole meillä täällä heinää. Näkkyyhän tuo jo hammastarhasta, että se on peto. Lapin karhut syövät lihhaa ja paljo. Ku jälet näämmä, otamma kiväärit. Eivät  anna tappolupia.

Nälässä karhu ottaa tarhasta ajoporon. Set lyö selän poikki isolta härältä, purree sitä niskhan, ja se tappaa.

Ahma on paha, ahma on paha. Sie usko minuva etelän mies! Set reppii silimät päästä ja purree niskhan. Karkajaa tokan päälle. Riehuu, ei lopeta.

On verinen tanner surkia näky! Raato sen parantakhon! Ku ei pääse yksikhän pakhoon, set palajaa. Minne sokia osajais väistämhän? Nyt se, turkkilainen, käy kurkhun kiinni, ja se tappaa. Juo veret. Kielen syöpi  ja lavasta  lihhaa. Met vihhaamma ahamaa, set tekkee meille paljo vahinkova.

Naa, vain anna kuule miulle tämä pullo nii minä osotan sinulle hyvän kalapaikan! Kattomma kartasta! Ku vilu iskee läpi, ja kuume nousee, on minulla tuossa lääke ja hyvä.”

Kartalta löytyy syrjäinen lompolo. Siitä lähtee monipolvinen puro. Äijä sanoo näissä vesissä hyvin löytyvän harjusta ja taimenta. Pertsa merkitsee karttaansa paikan. Tutun lääkärin antama hätävarapullo jää poromiehelle.

Tästä on autolle matkaa vielä kuusi kilometriä. Vaikka jalat ovat reissussa kärsineet, se ei ole sellainen matka, joka karkaa päälle ja tappaa.

   

Pedon jäljet kevään hankiaisella vetivät puoleensa silloin, kun kevätjahti oli vielä mahdollinen. Kuva: Juha Immonen



Karhukivi on suuri. Siellä kerrotaan karhujen pitäneen talvipesää 1800-luvulla.

Nyt on seudulla pitkän ajan jälkeen alkanut liikkua suuri karhu. Milloin se keksii vanhan hyvän talvipesän paikan. Kivi on harjulla, joten pesäpaikkaan ei nouse keväällä vesi.

Labradori kotona ja metsällä

Kaikki lähtee pennun valinnasta ja koulutuksesta. Koiraa hankkiessa kannattaa nähdä vaivaa, ja se ottaa aikansa. On käännyttävä kokeneiden kasvattajien puoleen, sellaisten, jotka myyvät pentuja vain metsästys- ja palveluskäyttöön. Loppu on tuurista kiinni, sillä vieläkään ei ole keksitty sellaisia varmoja merkkejä 8-viikkoisesta, jotka takaisivat huippuyksilön päätymisen ostajan hoiviin.

Riistavietti on synnynnäinen ominaisuus, jota ei voi taikoa esiin minkäänlaisella kasvatuksella.

Kotiin pitää hankkia ennakkoon joitakin tarvikkeita koiran hoitoon. Tarvitaan jokunen lelu, joita pikku peto saa hammastella, kynsisakset ja harja turkin hoitoon. Viisasta on myös ostaa apteekista valmiiksi oikeat punkkipihdit ja opetella niiden käyttö, sillä punkit tarttuvat hyvin herkästi kanakoiriin.

Tärkein asia on kuitenkin koiran peti, oma paikka, jossa tuleva metsästyskaveri viettää elämänsä enimmän ajan. Koirat nukkuvat paljon, 16 – 18 tuntia vuorokaudessa on täysi levon määrä.

Sängyn korkeus saa olla 35 - 40 senttiä ja lavitsan ulkomitat 100x60 senttiä. Makuu lattialla ei anna koiralle täyttä lepoa, vaan on suden lähimmän sukulaisen saatava maata vähän korkeammalla. Siinä ei käy lattiaveto, joka on viheliäisin rauhanhäiritsijä, mitä ajatella saattaa.

Sängyn jalat tehdään kahden tuuman paksuisiksi vaikkapa halkaisemalla pyörösahalla kakkosneloslankkua. Kehikon runkoon tarvitaan kaksi metristä ja kaksi 60 sentin mittaista viiden tuuman lautaa. Ne ruuvataan seitsemän sentin torx- ruuveilla sängyn jalkoihin kiinni, sisäpuolelle. Lyhyemmät laudat tulevat pitempien alapuolelle.

Katkaistaan neljä kuusikymmensenttistä lautaa, jotka ruuvataan tasaisin välein kiinni kehikon päälle. Ristiin mittauksessa kannattaa olla huolellinen, että ei synny salmiakkia muistuttavia kuvioita!

Kahdeksan milliä paksusta vesivanerista leikataan pyörösahalla tai rakennussirkkelillä pohjalevy, joka kiinnitetään muutamalla ruuvilla pohjalautoihin. Peti viimeistellään kaksikymmentä senttiä leveillä, suorakaiteen muotoon sahatuilla reunuksilla, joiden yläreuna nousee 2,5 – 3 senttiä pohjalevyn tason yläpuolelle. Nyt kaikki on valmista patjaa vaille. Sängyn jalkoihin, lattiaa vasten, kannattaa liimata huopalaput, jolloin siivotessa ei synny naarmuja.

Kaupasta saa ostaa valmiita patjoja, joissa on irrotettava päällinen. Se voidaan pestä pesukoneessa. Patjan täytteenä käytetään kuitua, samaa kuin makuupusseissa, styrox- rouhetta tai pehmeää, ohutta puulastua, jota saa ostaa rautakaupoista suurina pakkauksina. Jälkimmäinen on tarkoitettu myös pehmusteeksi ulkokoiran koppiin.

Nailonkangasta on kokemukseni mukaan vältettävä, sillä se on kalseaa, vaikkakin helppohoitoista.

Kätevä koiranomistaja tekee patjan itse ja se tulee niin menetellen halvemmaksi. Kaupan tuotteissa tahtoo olla liian lyhyt vetoketju päälliskankaan sivulla. Työhaalareissa käytettävä enstex- kangas on hyvä ratkaisu, ja mielellään patjan päällisiä saa olla kaksi, sillä labradorinnoutaja koluaa maastossa joka rutakon, ja pyykkiä syntyy.

Koiran kuivaamiseksi tulee olla varattuna kaksi suurta karkeakankaista, imukykyistä pyyhettä.

Labradorin koulutus alkaa vaiheittain jo heti kotiin saavuttua pennun hankintareissulta. Sille opetetaan lämmin oma paikka, mikä tuo turvaa pesueesta eroamisen jälkeen.

Eläin ruokitaan aina samassa paikassa, ja on tähän toimeen liitettävä nimellä kutsuminen ja istumaan opettaminen. Kotona pitää olla aina tarjolla raikasta vettä juotavaksi noin litran vetoisessa juomakupissa, jolla on myös oma paikkansa.

Koiraa pitää hyvitellä toistuvasti, ja osallistua sen leikkeihin. Tämä auttaa eroahdistukseen ja aloittaa toivon mukaan koko koiran elämän kestävän ystävyys- ja luottamussuhteen, jonka ylittää vain miehen ja naisen välinen kanssakäyminen.

Labradorinnoutaja on rotuna ystävällinen, vilkas ja hellyttävä ja hyvin älykäs. Se on myös fyysisesti voimakas koira, mikä pitää ottaa huomioon mm. talutushihnan hankinnassa. Noutajilla ei käytetä kaulapantaa, mutta fosforoitu, heijastimilla varustettu turvaliivi on suositeltava ostos sitten, kun koira on aikuiskokoonsa kasvanut.

Hihnassa kulkua pitää harjoitella toistuvasti, sillä opettamaton labradori vetää valtavalla voimalla. Kun koira vetää, pitää pysähtyä. Vasta, kun vetäminen loppuu, jatketaan. Aina, kun menee hyvin, eläin palkitaan kiitospalalla.

Jos haluaa nähdä vaivaa, labradorinnoutaja on mahdollista opettaa myös juoksemaan pyörän rinnalla. Apuvälineeksi tarvitaan juoksutin, springeri, joka pultataan kiinni polkupyörän satulaputkeen.

Toimi vaatii kunnon valjaat turvallisuuden säilyttämiseksi. Labradori reagoi uskomattoman nopeasti vaikkapa ojasta pakenevaan kissaan, ja silloin on pyörällä kaatuminen lähellä ilman edellä mainittuja välineitä.

Koiran hoitoon kuuluu olennaisena osana aamulla ja illalla liikunta luonnossa koko kasvatus- ja koulutusprosessin ajan. Syötyä noin puolen tunnin päästä on aika lähteä lenkille.

Jos ulkoilupaikka on kauempana, mennään autolla, johon myös jo alusta pitäen koiralle osoitetaan sen paikka. Autoon saattaa olla hyvä hankkia koiraverkko, ettei suuri koira tunkeudu kesken ajon ohjaamoon häiritsemään kuljettajan vastuunalaista hommaa.

Paikallaan pysyminen palkitaan aina, ja kun taito on kerran opittu, se ei häviä milloinkaan. Farmariauton perään saa nykyään ostaa reunuksilla varustettuja, merkkikohtaisia suojia, jotka pitävät veden. Se on helppo puhdistaa ravasta, jota kulkeutuu aina autoon.

Koulutuksessa kaiken aa ja oo on toistaminen ja palkitseminen.

Luokse tulo on tärkein ja ensimmäinen aakkonen. Tämän opettaminen on hyvä liittää ruokkimiseen, mikä lisää motivaatiota.

Kun ensimmäinen aakkonen on opittu, istuminen, paikallaan pysyminen, maahan meno sekä odottaminen paikallaan koulutetaan ystävällisessä hengessä. Keppiä, preussilaista kuria tai Saksan mallin tapaista sotaääntä ei tarvita.

Kun koulutuksessa on tauko, voidaan mainita vapaa- sana, jonka älykäs labradori yllättävän nopeasti omaksuu.

Hyvin käyttökelpoinen toiminto, joka kannattaa opettaa, on seuraaminen.

Siinä koira kävelee tai hiipii isännän perässä noin viiden metrin päässä. Kun edellä kulkeva pysähtyy, koiran pitää myös jäädä paikoilleen.

Tässä on suurena apuna avustaja, joka ohjaa koiraa aluksi hihnalla.

Seuraamiseen pitää harjoitella lisätoiminnoiksi paikoilleen jääminen joko seisomaan, istumaan tai maahan makaamaan eri käskystä. Tästä taidosta on erittäin suuri hyöty hiivittäessä kiväärin kanssa ampumapaikkaan latvalinnustuksessa. Se vähentää vaaraa siitä puistattavasta tilanteesta, jossa juuri ammuttaessa koira ilmestyy kiikarin näkökenttään!

Labradorinnoutajan ominaisuuksiin kuuluu taipumus noutaa esineitä. Taipumusta pitää vahvistaa aluksi leikin varjolla, vähitellen vaatimalla yhä enemmän. Heittämällä palloa tai koulutuspalikkaa eli damia ja komentamalla noutamaan riemullinen leikki yhdistyy koiran omimpaan työhön eli noutamiseen.

Samalla pitää vahtia sitä, että damin luovutus isännälle käy aina loppuun asti huolellisesti. Hyvästä noudosta palkitaan aina, mutta kesken jääneestä noudosta ei saa antaa palkkiota.

Koulutuspalikasta siirrytään vähitellen - kertauksen siunauksellista luontoa unohtamatta - ammuttujen lintujen noutoharjoitukseen.

On valitettavaa, että nykyään monet vahinkolinnut lekottelevat rauhoituksen suojassa, joten lain noudattamisen kanssa pitää olla tarkkana. Käristetty makkaran pala toimii loistavasti onnistuneen noudon palkintona, sillä labradorilla on suunnaton halu syödä luolamiehen keinolla valmistettua herkkua!

Vesinouto on kaiken riistan hakemisen korkein muoto.

Onneksi labradorilla on suuri halu uintiin ja kaikenlaiseen vesityöskentelyyn. Kesän vesileikit ja riemut kannattaa hyödyntää pitämällä koiraa mukana. Kelluva pallo tai koulutuspalikka toistuvasti veteen heitettynä saa muutenkin iloisen ja liikunnallisen koiran näyttämään parastaan!

Alle vuoden ikäisenä metsästyskoira pitää totuttaa aseen pamahduksen ääneen. Aluksi ammutaan ilmakiväärillä ja pienoiskiväärillä laukauksia kauempana. Avustaja pitää koiraa kiinni ja tuo sille turvaa. Vähitellen siirrytään ampumaan viereen.

Avustaja heittää aina noudettavaa etumaastoon. Samalla tavalla totutetaan koira haulikon laukaukseen. Kun labradori käskystä noutaa pudotetun linnun, ollaan hyvin lähellä koulutuksen kisällintutkintoa.

Turvallisinta on, jos koira on aluksi kytkettynä sorsapassissa. Sen on vaikea hillitä itseään ammuttaessa, ja syöksyy se herkästi laukauksen suuntaan.

Jos joutuu ampumaan toisen laukauksen veteen pudonneeseen lintuun, on tarjolla vaara, että etualalla pomppiva noutaja joutuu vaaravyöhykkeeseen. Lisäksi laukauksen ääni pyssyn suun etupuolella vahingoittaa pitkän päälle sen herkkää kuuloa.

Paukkunoutoa sinänsä ei tule pitää käytännön metsästyksessä suurena virheenä, sillä haavoittuneen otuksen löytyminen on monesti kiinni ensimmäisistä ammunnan jälkeisistä tuokioista, jotka kuluvat vinhaa vauhtia.

Täydellisyyteen pyrkivä metsästäjä pyrkii kyllä siihen, että nouto alkaa vasta käskystä.

Labradorinnoutajan metsästyskäytöstä tavallisinta on passijahti sorsien aamu- ja iltalennolla. Isäntä ampuu ja koira noutaa saaliin.

Kokemukseni mukaan labradori ei ole niin kovasuinen kuin saksalaiset metsästyskoirat. Se ei tapa ja raatele saalista, vaan tuo sen hellästi kiinni pitäen.

Veneestä sorsastus onnistuu myös varsin hyvin tällä koirarodulla. Ampuja on kokassa ja avustaja työntelee venettä airoilla tai sauvoimella. Noutaja on kytkettynä sille valmistellulla paikalla veneen keskiosassa. Asemies ampuu kaislikosta ponnahtavia sorsia, ja avustaja päästää pudotuksen jälkeen noutajan työhönsä.

Arvelematta labradori hyökkää veteen ja ui saaliin kiinni. Uintikykyistä sorsaa se ei vedessä tavoita, mutta painostaa sen maihin, jossa taas sorsa ei pärjää, kun noutaja käy kiinni.

Kokenut koira osaa myös karkottaa rannan tuntumasta sorsat lentoon, samalla kun kaksi metsästäjää liikkuu veneellä rannan suunnassa. Tällä jahtimuodossa pitää ottaa huomioon tuulen suunta niin, että sorsan haju ajautuu maalle päin, sillä pelkän kuulon varassa toimien ei tule hyvää jälkeä.

Yksin rantaa kiertelemällä, kun koira menee sopivan matkan päässä edellä voi myös päästä ampumatilaisuuteen. Tihkusateinen ja tuulinen sää auttaa asiaa, sillä silloin tavallisesti sorsa on haluton lähtemään lentoon piilopaikastaan.

Monesti se pomppaa vasta aivan noutajan nenän edestä ilmaan, jolloin tarjoutuu tilaisuus makeaan pudotukseen.

Hyvästä vesinoudosta nuori koira on palkittava ruhtinaallisesti ja kaikin tavoin sitä hyviteltävä, mutta kokeneelle konkarille riittää hyvä sana ja taputus onnistuneesta toiminnasta.

Labradorinnoutajasta on erinomainen apu haavoittuneiden sorsien etsinnässä. On paikkoja, joihin ei pääse veneellä eikä kahluusaappailla.

Ryvettymistä pelkäämättä labradori tekee työnsä, kun sille vaan annetaan rauha riistan etsimiseen.

Suuresta etsijäjoukosta on vain haittaa. Hajuaisti on se ratkaiseva avu, jolla koira löytää piiloutuneen sorsan, ja bensan- ja tupakanhajuinen porukka tekee vain vahinkoa sotkiessaan paikat tuoksuillaan.

Sorsavesiltä palattua, mikäli koira on rypenyt mudassa, on se pestävä rannassa ja lopuksi kuivattava perusteellisesti. Koska vesityöskentely on fyysisesti raskasta, on ylimääräinen ateria ennen lepoa välttämätön. Muutoin koira laihtuu, ja sen energia ei riitä täysimääräiseen metsästykseen.

Kanalintujahdin hiivintämetsästyksessä labradorinnoutaja on erinomainen apulainen. Se on peitteisessä maastossa juuri sopivan lähihakuinen. Asetta saa rauhassa kantaa olkapäällä niin kauan kuin koirassa näkyvät merkit riistan hajuista: liike käy eloisaksi ja häntä heiluu terhakkaasti.

Silloin on syytä jähmettyä paikoilleen tai hyvin varovaisesti hiipiä haun suuntaan. Noutaja hyökkää viimeiset metrit lintua kohti ja ajaa sen lentoon.

Kun tällaisesta tilanteesta saa pudotuksen joko lentoon tai oksalle, on avautunut uusi maailma jahtiin.

Muutoin vaikea pyyn tiheikkömetsästys onnistuu tällä tekniikalla hyvin. Joku linnuista nousee silloin tällöin sopivan matkan päähän puuhun. Siitä on mahdollista saada saalista.

Olen havainnut, että mies saattaa kulkea autuaan tietämättömänä riistasta linnun päästäessä hänet ohitseen, mutta hajuaistinsa avulla koira ajaa sen lentoon ja joskus hyvälle ampumahollille. Sakeasta horsmikosta se löytää myös lehtokurpan, joka saattaa piileksiä muutaman metrin päässä ohi kulkevasta miehestä.

Linnun löytäminen, kuolleenkin, on monesti työn ja tuskan takana.

Noutajasta on siinä ratkaiseva apu.

Labradorinnoutaja voidaan kouluttaa myös jäljestämään kaurista, peuraa ja hirveä haavoittamistapauksessa.

Silloin peruskoulutuksesta risukkoisessa maastossa on suuri hyöty: koira ei vedä vaan seuraa jälkeä sopivaa vauhtia kytkettynä.

Se ilmaisee makuulle käyneen riistan nostamalla aktiviteettiaan ja heiluttamalla kiinnostuneen tuntuisena häntäänsä. Tämä rotu ei hauku otusta, mikä on tässä tapauksessa erinomainen asia. Jäljestäjän perässä kävellyt kiväärimies saa hoitaa loppunäytöksen.

Latvalinnustus on lyhyen metsästysajan vuoksi ollut harvinaista herkkua viime vuosikymmeninä samoin kuin passijahti teerien aamulennolta.

Olen huomannut tässä metsästyksen muodossa labradorinnoutajan hyvät ominaisuudet: se istuu hiljaa passissa ja ilmaisee melko kaukaakin linnun istumarapsahduksen.

Suojaisassa vahtipaikassa tai naamioverkon takana pitää koira olla vahinkojen välttämiseksi kytkettynä.

Heti riistalaukauksen jälkeen se tulee laskea vapaaksi ja komentaa noutoon. Kokenut koira osaa lähteä suoraan ammunnan suuntaan.  Se löytää linnun useimmiten heti ilman, että passimies joutuu poistumaan piilostaan.

Koiran tassu oli haavalla rantakivikossa laukkaamisesta, ja olin itse venemiehenä sorsia ruovikkoisesta lahdesta metsästettäessä. Yhtäkkiä asemiehen edestä hyppäsi useassa vaiheessa sorsia. Haulikkomies ampui rauhallisesti kolme eri kertaa. Joka paukulla suistui yksi lintu alas.

Noudin veneellä avoveteen jääneen sorsan, mutta muita ei löytynyt runsaasta haeskelusta huolimatta. Soitin vaimolle metsästysmajalle, joka toi jalkavaivaisen labradorin läheiseen niemeen, jossa olin veneellä vastassa.

Paikalle saavuttua komensin noudon. Ampuja huomasi juuri ennen koiran kiinniottosyöksyä, että sorsan nokka näkyy sieraimia myöten vedestä aivan rannan lähellä. Sairaslomalainen otti linnun kiinni. Sitä piti napauttaa niskaan, sillä osuma oli katkaissut siiven tyvestä poikki.

Koira teki uudesta noutokäskystä J- kirjaimen muotoisen luovin tuulen alle ja sitä seurattuamme huomasimme, että tiheästä rannan vihveliheinikosta se nosti kuolleen heinäsorsan ilmaan ja pudotti takaisin! Tässähän tämä, miksi ette ole ottaneet, se tuntui sanovan!

Onnistuneesta jahdista palattua määräsin lääkärinä lisää sairaslomaa, vaikka pieni haava ei mitenkään näyttänyt työtä haittaavan!

Labradorinnoutaja on raskastekoinen ja liikunnallinen koira. Sillä on erinomainen riistavietti, ja vielä pitkän reissun loppuvaiheissa se jaksaa yrittää. Jos se saa hajut, sen näyttää olevan pakko tarkistaa väsyneenäkin, löytyisikö riista.

Itseään säästämättä se laukkaa vaikka pitkään kantoon raivatulla taimikolla, jossa varmaan tulee yhtenään kipeitä iskuja rintaan. Se ui jäiden seassa marraskuisessa vedessä, kun komento noutoon käy. Vammoja syntyy helposti käpäliin, ja niiden pitää antaa parantua kunnolla, ettei synny kroonista haavatautia.

Iloinen luonne ja korkeaan ikään säilyvä leikkisyys ovat ”labbiksen” mukavia luonteenpiirteitä. Sillä on pelottavat hampaat, mutta niitä se ei käytä taisteluun toisten koirien kanssa, vaan syöntiin.

Ehkä juuri tästä syystä labradorinnoutaja ei sovellu petokoiraksi.

Se kyllä jäljestää supikoiraa, mutta arveluni mukaan sen tavoitettuaan jättää kohta jahdin kesken.

Olen kuvitellut, että tuo aasialainen otus käyttää aasialaista viekkautta: rupeaa leikkisäksi, lipsauttaa kielellään ja piehtaroi. Se vetää juuri oikeasta narusta, ja noutajakin yhtyy leikkiin, ja poistuu pian isäntänsä kutsusta paikalta!  Ärhäkkä karhukoira tai saksanseisoja eivät usko viekastelua, vaan käyvät heti kiinni.

Hyvä peti lepoa varten on parasta koiran hoitoa. Ensin se on pesty tai puhdistettu ja kuivattu sekä annettu välipala. Sitten on täydellisen levon aika. Itse valmistettu peti syntyy lankusta, laudasta ja 8 millin vesivanerista. Ylellinen patja on luksusta.