Hyvä luento

 

Oli tilaisuus katsoa ja ennen kaikkea kuunnella erinomainen luento, jonka netissä piti Markku Tossavainen. Hän on helluntaipappi. Aiheena oli sadanpäämies Cornelius.

Saarna tai luento löytyy osoitteessa: https://youtube.com/. Valitan jos ei tuolla papintodistuksella löydy!

Markulla näkyy olevan taito mennä asiassa pintaa syvemmälle. Hän onnistuu siinä hyvin. Mukavinta oli kuulla, että juuri tapaus Corneliuksesta pappi Tossavainen itse on saanut tarkistaa terveelle pohjalle käsityksensä tästä meidän tavallisesta ja nykyisestä katolisesta kirkosta.

Yleensä kiihkomieliset helluntalaiset pitävät vain itseään osallisena pelastukseen. Mutta, monet erehtyvät siinä, jos ovat antaneet kastaa itsensä toiseen kertaan. Siitä ei selviä minnekään muualle kuin kadotukseen, koska kyseessä on Pyhän Hengen pilkka. Niin sanovat oppineet ja se näkyy jo Nikean uskontunnustuksessa vuodelta 325.

No uskonnon kiemurat ovat monet. Ei ole laiva seilannut tyynissä vesissä, ei.

Ensin surmattiin Johannes Kastaja, sitten Jeesus itse, sen jälkeen Stefanus ja Johanneksen veli Jaakob vuonna 44.

Herodes Agrippa määräsi Jaakobin kuolemaan, mutta hän sairastui pian itse. Madot hyökkäsivät hänen kimppuunsa ja söivät hänet. On arveltu, että tuolla kuninkaalla oli diabetes ja ehkä säärihaavoja, jotka märkivät. Kuumassa ilmastossa yhä tänä päivänä niihin munivat kärpäset. Haavoihin sikiää valtavasti kärpäsen toukkia eli niitä ”matoja”. Ne puhdistavat haavat märästä, jolloin hyvällä tuurilla haava voi arpeutua umpeen.

Nykyäänkin käytetään säärihaavojen – joissa on märkimistä – puhdistukseen toukkia, jotka ovat reiällisissä pusseissa. Sieltä käsin ne varsin nopsaan puhdistavat sääri tai painehaavaumat valmiiksi ihon siirrolle. Rovaniemellä kurssikaverini Heikki Salo käytti toukkahoitoa. Toukkapussit tilattiin Itävällasta.

Alkuseurakunnan johtoon astui Jaakob, joka oli Jeesuksen veli, ehkä velipuoli. Hänet kivitettiin vuonna 62. Lopullinen kuolinisku kalloon annettiin puunuijalla.

Pian surmattiin Paavali ja Pietari Roomassa, ja muut apostolit yksi toisensa perästä.

Perimätiedon mukaan Pietarin veljen Andreaksen risti oli x- kirjaimen muotoinen. Johannes kuoli luultavasti 90- luvulla keisari Domitianuksen vainoissa.

Kaikki apostolit surmattiin, mutta onneksi he ehtivät kouluttaa niin sanotut apostoliset isät viemään uskontoa eteenpäin. Heidän kirjoituksiaan voi lainata nykyään jopa kirjastoista kaukolainoina. Niihin tutustuminen on mielestäni hyödyllistä.

Minulla ei ole oikeutta tehdä kummempia tulkintoja, koska olen vailla virallista teologista koulutusta. Sen sijaan katson, että saan paljon tietoa ja vahvistusta kuuntelemalla sitä, mitä oppineet sanovat tai kirjoittavat. 

On ollut mahtavaa lukea apostolisten isien kannanottoja ja elämän historioita. Monet menivät kuolemaan keisarin määräyksen mukaan, mutta he eivät luopuneet uskostaan. 

Aluksi ehtoollista sai jakaa vain piispa, joka myöskin kastoi lapset. Kun seurakuntia syntyi parhaimmillaan kuin sieniä sateella, piispat siirtyivät vähitellen hallintoviran haltijoiksi. Papit saarnasivat, toimittivat sakramentit ja hoitivat seurakuntien kirjeenvaihdon ja talousasiat. 

Merkillistä on, että Trajanus- keisari tullessaan sotaretkeltä tapasi Antiokian piispan, keskusteli hänen kanssaan, mutta ei määrännyt kuolemantuomiota eikä edes uhkaillut häntä, vaikka tiesi piispan kristittyjen johtomieheksi. Juuri tämä keisari antoi viisaan neuvon kysyjille. Hän tiesi kristityt valtiolle ja armeijalle kaikkein lojaaleimmaksi kansan osaksi. Siksi hän antoi ohjeeksi -josta tuli pysyvä - että kristittyjä ei pidä lainkaan etsiskellä. Mutta, jos joku todistetaan kristityksi eikä hän luovu kannastaan, niin kuolema sitten vain!

 

 

Perkaamassa

 

Tultiin hoitamaan velvollisuuksia metsää kohtaan. Vuonna 2008 istutimme kuusia noin 6000 kappaletta ja lehtikuusia seitsemänkymmentäviisi päätehakkuualueelle. Sen yläosa – kallion alapuolella - on hyvin karua maata. Siellä ei putkella istutus toimi.

Halusin uudistaa tuon kivikkoisen alueen kylvämällä männyn siemeniä.

Alun perin siinä oli ikivanha männikkö, jonka lomassa oli suuria rauduskoivuja. Niitä sanottiin mäkikoivuiksi. Koivujen rungot olivat oksattomat melkein latvaan asti. Siellä oli hyvin tiheä oksisto, joka oli hyvin lehtevä.

Kuuden vuoden päästä teimme omana työnä varhaisperkauksen. Silloin todettiin, että mäntyjen siemennys oli onnistunut erinomaisesti. Pitkälle kuusentaimistoon asti oli kasvanut luonnon siementämiä mäntyjä, jotka olivat isompia kuin istutetut kuuset.

Osa lehtikuusista oli kärsinyt hirvien ruokaillessa oksista ja jäytäessä rungon kaarnaa. Muutama oli pysynyt hengissä pensastumalla. Suurin osa on kasvanut huikeaan pituuteen, kaksin verroin pidemmäksi kuin muut puut. Lehtikuuset ovat upeita näin syksyllä, kun ne loistavat kuin kulta metsässä.

Työn -perkauksen – periaate on lehtipuuston poisto ja siemennetyn alueen mäntyjen harvennus. Yhdessä laikussa voi olla viisi tai kuusi suurta tainta. On hieman surullista kaataa suurin osa pois ja jättää vain yksi paikoilleen. Niin sanoo kuitenkin koeteltu teoria, ja teoria on jo muuttunut käytännöksi.

 

Minä itse käytin trimmeriä, joka voidaan varustaa raivaussahan terällä. Koneen teho riitti maisemakukkapellon pajujen perkaukseen ja tienvarren pajujen, leppien ja haapojen kaatoon, kun niiden rungon läpimitta on kahdesta kolmeen senttiin. Laitteen paino on ilman terää viisi kiloa ja kahdeksansataa grammia. Paino sopii minulle. En selkäinvalidina pysty enää käyttämään raskasta raivaussahaa.

Tapaustani voidaan verrata Vili Vesterisen kohtaloon, joka vanheni eikä pystynyt enää soittamaan rakasta hanuriaan. 

Laulun sävelsi itse Vesterinen ja sanat siihen kirjoitti Aune Ala-Tuuhonen.

”Olen hyljätty soittajavanhus vain, ilo mennyt on tanhustain.

Unelma kaunein loittoni luotani pois, kuinka soittoni riemuita vois?

Kaikkien onneksi helkyttää ei voi sormet jäykät nää.

Hanuri hiljaa soittajan kaipuuta vaan enää pystyvi tulkitsemaan.

Ennen linnutkin hiljeni laulustaan, kukat korjaili kaulustaan.

Oravat kuuli soittoa kallella pää, ilo kun  oli tallella tää.

Ennen mua riemulla juhlittiin, kävi kulku kuin taivaisiin.

Halusin soittaa yhdelle ainoastaan, hän ei joutanut kuuntelemaan.”

 

Hienot ja totuudelliset sanat. Vilin sävellys on myös erinomainen ja se kuvastaa juuri kaipuuta. Laulun nimi on Soittajan kaipuu.

On terveellistä tunnustaa, että voimat eivät enää riitä siihen, mihin vielä kymmenen vuotta sitten kykenin. Yleisteho - lähinnä keuhkojen ja sydämen - voidaan laskea kaavasta, jossa 30- vuotiaana alkaa alamäki yhden prosentin vuosivauhdilla. Siis 70-vuotiaana tehoa on kadonnut neljäkymmentä prosenttia. Silloin ei saa olla mitään sairautta, vaikka useimmiten niin on: selän kulumaa, polvien ja lonkkien nivelrikkoa, samaa niskoissa ja olkapäissä.

Haaveena on ollut viiden kilon painoinen akkuraivaussaha, mutta akkuja ei ollut koko maassa enää kaupan, joten turvauduin vielä kovaääniseen konepeliin.

Ensimmäisen tankillisen sahuun aikana kastui likomäräksi T-paita ja osittain sen päällä ollut metsurin takki, jonka ostin vuonna 1989. Se on monessa hikikylvyssä tuskan parkitsema ja sen jälkeen järvivedessä liotettu, väännetty ja tuulessa kuivattu. En tunnu pääsevän millään irti tästä vaatekappaleesta, koska se on täysin ehyt ja mieluinen kankaan laadun vuoksi.

Kävin vaihtamassa kamppeet kuiviin ja otin samalla päähäni ohuen pipon. Ennen taukoa työskentelin paljaspäin kuulosuojaimet ja visiiri aistimien suojana. Ilma oli tuuleton ja kahdeksaa lämpöastetta näytti mittari.

Nautin palasta ja join kupillisen kahvia.

Tunsin saaneeni uutta puhtia. Maisemakukkapellon pajujen raivaus sujui kevyesti loppuun asti.

Lähdin kilometrin päähän työvehkeet autoon lastattuna puhdistamaan vesakosta metsätien varsia oman metsän kohdalta. Naapuripalstan omistaja oli jo sen homman tehnyt.

Kun sain urakan loppumaan, suora tien osuus näytti upealta. Nimitin sen Volokolamskin valtatieksi samannimisen romaanin mukaan.

Metsätie johtaa kääntöpaikalle ja raivaustyömaalle päin. 

Volokolamskin valtatie.

Suora tie loppuu joskus, useimmiten kaarteeseen. Siellä on autoille kääntöpaikka, jonka annoin kunnostaa ja leventää tuttujen miesten, jotka osaavat homman tehdä.

Tie kaartaa autojen kääntöpaikalle, jossa myös tukkirekat mahtuvat tekemään U- käännöksen ja lastaamaan puutavaran kyytiin. Avarrutin kääntöpaikkaa toissa vuoden syksyllä.

Metsästyskaveri kaatoi koivupuut levennykseltä ja sai palkkioksi kaiken puun klapien valmistusta varten. Katsoin kaupan kannattavaksi, koska en pysty nostelemaan viisitoista senttiä paksuja, kolme metriä pitkiä pöllejä enää. Minua on pidetty kaikin puolin hyvin maailmassa, koska en ole riitaisa tyyppi. Pojalta sain 60- vuotispäivänä mieluisen lahjan, termospullon, joka on haulikon patruunan näköinen!

Termospullo on haulikon patruunan muotoinen ja värinen.

Termarin korkissa on ruotsalaisen laatupatruunan, Gyttorpin merkki. Nallikin on näkyvissä. Tästä suurenmoisesta lahjasta olen yhä otettu!

Poika raivasi nyt taimikkoa metsätien länsipuolella.

Vien hänet aina aamulla eväineen, valjaineen ja kypärineen työmaalle. Hän soittaa sopivassa vaiheessa hakemaan.

Tuona aikana teen mökillä huoltotöitä: klapien rahtaamista saunaan ja takkaa varten. Vaatteita pitää kuivata ja saappaita rasvata Vanhanajan nahkarasvalla, jota saa ostaa netin kautta Tampereen luontokaupasta.

Päivällisruuan valmistan hyvin mielelläni ja katan pöytään.

En syö ähmälläkään mitään ennen kuin yhtä aikaa, vaikka mieli tekisi. Mahan kasvua pitää hillitä.

Eikös se ollut niin, että neuvostosysteemissäkin kokit pärjäsivät parhaiten? He olivat aina ilmaisen ruuan ja votkan äärellä. Sekö on tapauksen ratkaisu?

Sorsat ovat olleet joka päivällä lahdella, usein haulikkohollilla ihan rannassa. Minulla on haulikko mukana ja laatikollinen Rottweil Estimate volframihaulipatruunoita.

Niillä tulee äkkikuolema sorsalle ilman kärsimystä. Räpyläjalkojen uintiliike raukeaa.

Sorsaparvi pomppaa  pakolentoon. Jos hyvin käy, yhtä pakenijaa kohti voi tällätä toisen kudin, mutta koska minulla ei nyt ole noutavaa koiraa, joka hallitsee vesityöskentelyn, pitää tyytyä yhteen sorsaan kerrallaan.

Olen pienten saaliiden ja tarkan ammunnan mies.

Riistan ammunta ei ole enää elinkeino, kuten aikoinaan ammattimetsästäjillä. Se on silti yhä keino saada suoraan luonnosta ekologista ravintoa, joka on oikein valmistettuna herkullista.

On ollut tapana tarjota metsien keskellä täällä mökillä lintupaistia isoveljelle, joka ei enää kykene metsästämään. Se on mukava tilaisuus, jossa viinaa ei edes haisteta eikä sitä ole koskaan mökillä varastossa. Tarinaa riittää muutenkin, kun kaksi itäsuomalaista tapaa toisensa.

 

Pakollinen reissu

 

Syksy on jo tullut. Ennuste näytti kylmiä öitä, hallaakin monille seuduille.

Sain pojan kaveriksi mökille töihin, joista en yksin selviä. Kovin on laiturin nosto talviteloille. Siihen tarvitaan kaksi ihmistä, kun laiturin kelluva osa nostetaan maan puoleisen, kiinteän osan päälle.

Homma vaatii voimaa ja kaksi kakkosviitoslankkua. Niillä laituri kellukkeineen kangetaan ylös ja samalla noiden lankkujen päälle. Se vedetään talvisäilytystä varten turvaan jäänlähdöltä keväällä. Köydellä on tapana sitoa tämä laiturin osa vankkaan rantapetäjään kiinni.

Matkaan lähdettiin perjantaina alkuillasta syönnin jälkeen. Tie oli hyvä ajaa eikä hirviäkään näkynyt. Liikenne oli vähäistä.

 

Mökillä laitoin ilmalämpöpumpun toimimaan, Toivasen ohjeen mukaan puhallus vaihteella kolme ja kaksi patteria varistumaan ikkunoiden alapuolella. Sanovat ikkunavetoa ilkeäksi.

Laitoin evästä vesilinnuille, kun se on jo kauan ollut tapana. Ei niitä ammuta syönnökseltä, vaan houkutellaan pesimään järvellä. Itsestään ne jo osaavat mennä kosteikolle, jossa on rauhan maa sinisorsille ja tavilinnuille.

Lauantai-aamuna mentiin aamupalan jälkeen hakemaan kosteikolta riistakamera pois. Mökille tuotiin toinenkin kamera, joka lakkasi syyskesällä lähettämästä kuvia. Patterit vaihtamalla se virkistyi heti kuvien lähettämisessä. Se vietiin takaisin paikoilleen.

Pumppu ja vesijohto tyhjennettiin. Sitä ennen pumpattiin vettä järvestä saunomista varten sankoihin ja kiukaan vesipesään. Juomavesi ja keittämiseen tarkoitettu vesi kannetaan lähteestä.

Laiturin siirto sujui tällä kertaa ilman ongelmia.

Kun tärkeimmät työt oli tehty, tutkittiin kosteikolla ollutta kameraa, joka akun irrotuksen jälkeen lakkasi lähettämästä kuvia tyystin. Toivoimme, että se virkistyisi, kun asetamme sen seinustalle pihaa vahtimaan ja akun paikoilleen. Niin ei käynyt, vaikka kuljimme kameran editse katsomaan taimikkoa, joka on tarkoitus raivata syksyn aikana. Marssimme siitä myös etsimään sieniä, mutta kuvia ei vaan kuulunut sähköpostiin.

Hiekkamaahan on uurtunut veden voimasta melkein kaksi metriä syvä puro. Sen ylitse oli vaikea päästä, koska seinämät olivat pystyjyrkät. Vettä oli kuivuuden takia vain vähän nyt purossa.  

Metsästä löytyi runsaasti sieniä. Useimmat kantarellit olivat jo vanhettuneet, mutta suppilovahverot olivat parhaimmillaan.

Siivosin niitä muovikassiin, joka on kurja astia siihen tarkoitukseen. Poika keräsi sieniä roskapussiin, joka on astetta viheliäisempi. 

Koko poiminnan ajan vallitsi jatkuva hirvikärpäspommitus. Se on aikamoinen kestettävä. On vain pieniä keinoja torjuntaan. Ensimmäinen on hirvikärpästakki. Sen haitta on hiostavuus, mikä tekee siitä hyvin kiusallisen. Toinen keino on se, että voidemuotoisella, kaikkein vahvimmalla Offilla voitelee niskatukkansa aivan märäksi kuten myös kaiken lakin ulkopuolella olevan tukan. Lisäksi samaa ainetta voi sumuttaa naaman ja kaulan iholle ynnä takin kaulukseen, jos takki on jo siirtymässä entropiaan. 

Useimmat hirvikärpäset lähtivät iholta pois vasta kuumassa saunassa iltasella. Olen oppinut niiden myötä kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä paljon.

Vaihtoehto herkkähipiäisille on Dermosil sumute, joka tehoaa hyttysiin ja punkkeihin. Sitä löytyy netistä tilaamalla. 

Tämän konstin neuvoi minulle vaimon sisar Anu, joka syyskuun puolivälissä sai kutsun taivaisiin kovin nuorena. Häntä ajatellessa nousee kyynel silmään. Yhtä vilkasta ja ystävällistä ihmistä saa etsiä. Kodin hoitamisessa ja ruuan laitossa sekä leivonnassa hän oli taitava ja ahkera. Anun kasvot olivat kauniit kuin Leonardon taulujen madonnoilla.

Anu hoiti meidän lapsia uudessa kodissa kirkonkylässä, jonne muutimme alkutalvella 1984. Vaimo opiskeli Oulussa asti. Sattuipa niin, että kun tulin töistä, tapasin Anun kovin pelästyneenä. Hän kertoi, että kodinhoitohuoneesta, jossa oli pesukone, alkoi äkkiä kuulua kauhea meteli. Anu juoksi katsomaan: melkein ovella tuli vastaan AEG- pesukone. Se linkosi hillittömästi. Yksi koneen kulma hakkasi betonilattiaan. Siitä oli irronnut yksi jousitettu jalka. 

Siihen aikaan elektroniikka oli vielä semmoista, että linkous alkoi yhtäkkiä täydellä vauhdilla, kuin villin lännen hevonen olisi säikkynyt ammuntaa ja paennut nelistäen. Talo oli pimeänä, koska Anu oli keksinyt vääntää pääkytkimestä sähköt pois päältä. Temppu varmaan pelasti koneen, jota käytimme yhteensä 18 vuotta. Se oli hyvä kone. Hämärähyssyä oli vietetty lasten kanssa ja oltu piilosilla. Lapset olivat siitä kovasti tykänneet.

Suppilovahveroita muovikassissa

Oli käynyt niin, että sangot olivat kulkeutuneet mökiltä kotiin aikaisemmin kerättyjen luonnon antimien mukana, mutta ne eivät olleet palanneet takaisin. Löytyi vain yksi sieniveitsi. Lopputulos oli se, että pojan saalis oli omaani nähden kaksinkertainen. No, kotona on ollut mukava aurinkoisella seinustalla siivota sieniä ja lauleskella Oi katsohan lintua oksalla puun, ja muuta mieltä ylentävää.

Matkan varrella näimme hirven nuolukiven. Alimmainen kivi oli jo käytetty, ja ylempi oli laskeutunut sen tilalle. Päällmmäisenä näkyy nuolukiven sadesuojus, joka on kiinni kierretangossa kahden mutterin ja prikan avulla. Kierretanko on suojattu sähkömiehen putkella, ettei hirven kieli tartu rautaan pakkasella kiinni.

Sunnuntaita vasten yö oli kylmä. Hyvä, kun saatiin pumppu pelastumaan.

Koska kamera ei kuvannut ja lähettänyt, otin sen irti ulkorakennuksen seinästä ja siirsin sen akkuineen autoon kotona tehtäviä tutkimuksia varten.

Lähdimme kotimatkalle aamupalan jälkeen, kun kaikki tavarat oli lastattu kyytiin ja ilmalämpöpumppu sammutettu kuten patteritkin. Sorsat näkyivät tulevan syömään tarjolla olevaa evästä. Ne tankkaavat nyt muuttomatkaa varten ja lepäilevät sitä ennen rauhallisella järvellä.

Ajo kotiin sujui mainiosti paljon korjattuja teitä pitkin. Olen aika tyytyväinen tiehen, jossa paljon paikkoja. Tärkeintä on, että syvät ja vaaralliset montut puuttuvat.

Annoin omat sieneni ystäväpariskunnalle, joka on minua yli kymmenen vuotta vanhempi, mutta ajatusmaailma on yhtä kasteenraikas. He toivat minulle astian, johon voi poimia sieniä. Se on helppo pitää puhtaana. Pärekorit alkavat olla jo historiaa, tekijämiehiä puuttuu. Kuopion tori on kuulemani mukaan päreestä tehtyjen astioiden satumaa.

Siivosin vaimon avustamana kotiin jäävät suppilovahverot ja kantarellit. Suppikset pantiin tuoreeltaan sienikuivuriin. Kuivattuina ne säilyvät Luontoillan mukaan jopa kymmenen vuotta lasipurkeissa.

Vaihdoin uudet patterit riistakameraan. Entiset olivat jo vuoden vanhat, kaksitoista AA- paristoa. Kuvien saaminen sähköpostiin ei onnistunut, vaikka niin toivoin. Netistä ei löytynyt järkeviä neuvoja tämmöisen tapauksen varalta.

Katsoin netistä uuden kameran käyttöönottoa kuvaavan videon. Oli onni, että laitoin ylös tuon hyvän opastusvideon osoitteen vuosi sitten. Seurasin videota, ja samalla tein muutoksia kameran asetuksiin, jos oli tarpeen. Huomasin, että kellon aika oli tunnin jäljessä. Korjasin sen.

Tärkein havainto oli se, että sähköpostiosoitteeni oli kadonnut kamerasta, ehkäpä akun poistamisen takia. Kameraan jäi varmaankin vain loppuun virtansa kuluttaneet 12 patteria. Ne vaihdoin samalla videon ohjeen mukaan.

Naputtelin kameraan sähköpostiosoitteen. Annoin laitteen etsiä rauhassa verkon kytkin keskiasennossa. Sen jälkeen siirsin kytkimen On- asentoon. Heti tuli ensimmäinen kuva älykännykän sähköpostiin! Vika oli selvinnyt, ja mieli ilahtui suuresti.

Toisessa riistakamerassa ilmeisesti patterien vaihdon viivästyttyä palautuivat jonkunlaiset tehdasasetukset, koskapa se alkoi kuvien lisäksi ottaa kortille videoita. Ne ovat 30 sekuntia kestoltaan. Tämmöiset riistakamerat alkavat nykyisin olla jo turhan monimutkaisia. Tässäkin mallissa toimii etäohjaus satojen kilometrien matkan takaa. Olen itse käyttänyt laitetta vain perustilassa, sillä arvelen kaikenlaisten appien kuluttavan paljon virtaa, jota ei ole liiaksi lainkaan tuhlattava.

Ohjekirjassa kerrotaan uskomattomista kameran ominaisuuksista, joista varmaan joku friikki kyllä hyötyy.

Tavallinen talliainen pärjää erinomaisesti perusasetuksilla, jolloin vaara siihen, että koko laite menee päästään sekaisin, vähenee.

Tuntuu, että pakollinen työreissu ennen pakkasia mökille toi mukanaan runsaasti hyötyä ja uutta kokemusta tuleviin aikoihin.

 Kestävä laatuauto

 

Serkku, joka jäi kapteenina ilmavoimista eläkkeelle Tikkakoskelta, kirjoittaa: ”Oli vuosi 1967 ja elokuun neljästoista päivä. Vajaa vuosi sitten olin avioitunut. Aamulla klo 5.35 ensimmäinen lapsemme oli syntynyt Rauman aluesairaalassa. Tuolloin ei isiä päästetty lähellekään synnytyssalia ja niinpä lähdin päivällä vierastunnille katsomaan vastasyntynyttä ja hänen äitiään.”

 

Muistan itse vielä luennon vuonna 1974 lääkärikoulussa. Luennoitsija sanoi, että nuoria aviomiehiä ei saa päästää synnytyssaliin, koska he eivät arvaa, miten verinen tapahtuma on. Äiti on usein kivuliaskin. Silloin on vaara, että mies pyörtyy ja lyö kaatuessaan päänsä. Siihen voi kuolla. Mitä sitten tehdään?

 

Serkku jatkaa: ”Mennessä poikkesin paikalliseen autokauppaan. Ajatuksena oli katsella kasvaneelle perheelleni jonkin näköistä kulkupeliä, koska asuimme reilun kahdenkymmenen kilometrin päässä Raumalta. Lapsen kanssa tulisimme varmaankin tarvitsemaan linja-autoa kätevämpää menopeliä.

Kerroin autojen myyjälle hankkivani ensimmäistä autoa, jonka pitäisi olla luotettava esikoisemme noutoon laitokselta. Myyjä sanoi heti, ettei hänellä ole kuin yksi edullinen kunnon auto. Sen hän halusi myydä minulle, vaikka liikkeessä oli kymmeniä autoja.

Hän vei minut vuoden 1951 kiiltävän Mercedes Benzin luo. Musta auto näytti hienolta punaisine vanteineen. Vararengaskotelo oli takalasin alapuolella. Lähempi tarkastelu osoitti, että auton lattia oli puuta. Suuntavilkut nousivat sivuista viittomaan kääntymisen suuntaan! Sain tingittyä hinnan kolmeen sataan ja viiteenkymmeneen markkaan. Se oli miehen kuukausipalkka silloin. Vuonna 2021 se oli 607 euroa.

Kyösti- serkku hienon Mercedes Benzin vierellä

Niin minullakin oli pientä viemistä, kun menin katsomaan vauvaamme. Köröttelin sairaalan pihaan nostalgisella Mersulla. Lapsen sänky mahtui takapenkin eteen lattialle.

Muutamat vanhemmat miehet sanoivat haaveilleensa nuorempana Mersusta ja he halusivat kokeilla sitä.

 

Poikaamme katsellessa minulla oli uskomaton tunne. Vuoden sisällä olin saanut vaimon, pojan ja Mersun! Kun työpaikkakin oli tiedossa, olisinko voinut olla onnekkaampi?

Pieni perhe poseeraa laatuauton vieressä onnellisena 1967

Parin vuoden kuluttua myin auton. Sain siitä viisisataa markkaa. Uusi omistaja sanoi tehneensä elämänsä parhaan autokaupan. Hän entisöi auton juhlakuljetuksia varten, ja se toimii edelleen siinä puuhassa. ” (vuonna 2008)

Uuden omistajan juhlakuljetukset jatkuvat vieläkin. Tarkistin asian serkulta.

Hääparit, kihlautuneet, ripiltä päässeet ja erilaisiin juhliin menevät sekä tohtorinväitöksessä silinterihatun ja miekan saaneet saattavat haluta vähän briljeerata  varaamalla kyydin nostalgisella automallilla. 

Minäkin voisin tilata tämmöisen kyydin, jos täyttäisin merkittävän määrän vuosia.

 

Lääkkeen sivuvaikutukset

 

Sivuvaikutuksilla tarkoitetaan ilmiöitä, joita ei toivota lääkkeeltä. Jos lääkitään verenpainetta, ei ole asiallista, että potilaaseen kertyy nestepöhöä tai maha menee kovalle. Ne juuri ovat niitä kiusallisia sivuvaikutuksia.

 

Riistakamera mökillä päin lakkasi lähettämästä kuvia. Kävin muiden töiden ohella katsomassa värkkiä. Latasin kameran akun täyteen, mutta kuvat eivät alkaneet kulkea.

Onneksi huomasin näytöstä, että patterin symbolissa oli vain yksi palkki. Oivalsin, että laitteen kaksitoista paristoa olivat lopussa. Ne eivät täyden akun tukemanakaan antaneet voimaa niin paljoa, että verkkoon syntyisi yhteys.

Hankin kahden A:n sauvaparistoja ja lähdin eväiden ja muun tarvittavan rekvisiitan kanssa matkaan.

Tarkoitus oli myös käydä katsomassa kosteikkoa ja metsää, jonka tarkastus on minua aina suuresti kiehtonut.

Metsässä kohtaa silloin tällöin yllätyksiä. Vanhassa marjapaikassa ei ole yhtään marjaa, tulee mieluinen törmäys arvosieniin tahi teeripesue pomppaa pakolentoon melkein jaloista. On paljon asioita, joita ei ennalta arvaa.

 

Otin varalle ohuiden sukkien lisäksi paksummat. Laatikosta sattui käteen sukkapari, jossa oli vihreä ja sininen koristerengas, lääketehtaan logo sekä teksti Lipobay.

Muistin, että reilusti yli kaksi vuosikymmentä sitten käyttöön tuli voimakas kolesterolilääke, serivastatiini. Sen nimi oli tuo Lipobay.

Tuohon aikaan alkoi vakiintua sepelvaltimotaudin hoitona pallolaajennus. Se on tehokas ja vähemmän potilasta rasittava hoito kuin ohitusleikkaus.

Yleensä verisuonikirurgit aloittavat viimeistään toimenpiteen jälkeen kolesterolilääkityksen. Sen tarkoitus on estää suonen uudelleen tukkeutuminen ja pysäyttää samalla valtimonkovetustaudin eteneminen. Sehän on elimistön yleissairaus, joka juuri milloinkaan ei ole vain yhdessä paikassa valtimoverkostoa.

Lipobay oli hyvin tehokas. Sen vaikutuksesta veren rasvapitoisuus suorastaan romahti. Monella päästiin luonnon kansojen lukemiin. Minäkin kirjoitin reseptejä joillekin potilaille, joilla vanhat lääkkeet eivät tehonneet riittävästi.

Vuosien mittaan lääketehdas sai haltuunsa tietoja eri puolilta maailmaa Lipobayn sivuvaikutuksista. Ne olivat samoja kuin koko tuolla lääkeryhmällä, mutta joukossa esiintyi vakavampia tapauksia. Se oli rhabdomyolyysiä.

Kun maa järisee ja ihmisiä joutuu puristuksiin raunioihin, monet kuolevat. Kun paino kohdistuu lihaksiin eikä raajoja voi liikuttaa, on pelastajien työllä kiire. Lihaskudos ei kestä loputtomiin painamista, vaan solut alkavat kärsiä ja hajota. Hajaantumistuotteita joutuu verenkiertoon.

Munuaisten siivilät – jotka puhdistavat verta kuona-aineista – tukkeutuvat. Juuri tämä aiheuttaa kuoleman sortuneissa rakennuksissa loukussa oleville, vaikka he voisivat helposti hengittää ja sydän pelaisi erinomaisesti. On kysymyksessä kuolema rhabdomyolyysiin.

 

Lääketehdas lopetti Lipobayn tuottamisen nopeasti ja pysyvästi vuonna 2001. Se tunsi vastuunsa.

Lääkkeet käyvät ennen käyttöön tuloa laajan selvityksen koehenkilöillä. Näissä ei ollut ilmennyt tätä harvinaista sivuvaikutusta.

Lääkäreiden velvollisuus on saattaa viranomaisten tietoon kaikki lääkehoidon haitat. Tähän verkkoon serivastatiini takertui kuin siika syyskudulla kalastajan pyydykseen.

 

Taitava lääkäri käyttää joskus lääkkeen sivuvaikutusta, joka on tunnettu, hyväksi potilaan hoidossa. Verenpainelääke saattaa aiheuttaa ummetusta. Se sopii hyvin sellaiselle, jolla maha toimii liian vilkkaasti, mikä on hyvin kiusallista. 

Jos lääke aiheuttaa löysävatsaisuutta, se voi sopia ihmiselle, jolla on ongelmana ummetus. Ummetus on ikääntyneiden suurimpia ongelmia jokapäiväisessä elämässä. 

Näitä keinoja ei pidä ilmaista potilaalle, vaan on menettely osa lääkärin salaista taitoa. 

Eräs mies ajautui kaksi kertaa melko lyhyellä ajanvälillä sepelvaltimon pallolaajennukseen. Kyseessä oli tupakan aiheuttama, aggressiivinen valtimonkovetustauti. 

Verisuonikirurgi sanoi potilaalle, että en hoida sinua kolmatta kertaa, jos et lopeta tupakan polttamista. Hoito on turhaa, ja tauti tappaa. Lääkäri kirjoitti samalla tupakkavierotukseen kuurin. Mies sanoi, että kahden viikon päästä tupakka rupesi maistumaan todella pahalta. Hän onnistui lopettamaan tupakan polttamisen pysyväisesti. 

Ihailen mielessäni tuon verisuonikirurgin toimintaa. Hän teki kaiken, mitä voi potilaan hyväksi.

On olemassa erityisherkkiä ihmisiä. He kärsivät melusta ja kovista äänistä, erilaisista hajuista, katkuista ja savusta. Kuumuus ja kylmyys ovat heille vastenmielisiä kuten huono ilmakin. Iho saattaa kutista keinokuiduista tai pesuainejäämistä. 

Osa erityisherkistä aistii puolikin vuorokautta aikaisemmin sadesään tulemisen. Tämä saattaa liittyä kykyyn aistia ilmanpaineen lasku.

Joskus kertomukset ovat hyvin erikoisia, mutta käsitykseni mukaan ihmisiä on vaan uskottava. Vähättely loukkaa näitä ihmisiä. Turha ompi taistelu, kaikkisuus mailman turha, sanoo setä Aleksis.

Hien haju on ahkeran ihmisen haju, useimmiten. Se ei ole vaaraksi kenellekään. Jotkut pitävät hien hajua ällöttävänä ja tuntevat siitä pahoinvointia. He ovat näitä erityisherkkiä.

Toisaalta, jotkut valittavat hajuaineista, joita käytetään hien hajun peittämiseen tai hikoilun estämiseen. Työpaikallakin voi olla kyltti vastassa jossa lukee, että tulethan hajuttomana! 

Ihmiset ovat toisistaan poikkeavia. Maailma on monimutkainen, ja vinossa joka suuntaan. Kuinka se tie taisi suora olla, kun maa oli mutkallinen!

No, patterit kameraan vaihtamalla alkoi tulla kännykän sähköpostiin heti kuvia. Työnsin akun johdon vielä paikoilleen kameran pohjaan, ja yksi reissun työ oli hoidettu. Muut hommatkin onnistuivat. Tulipa vastaan se yllätyskin, kun löysin keltavahveroita melkein sangollisen. Kotona niiden siivoaminen vei melkein kaksi tuntia. Olin unohtanut pois matkasta sieniveitsen.

Mokia sattuu, ja siksi maailmamme on niin mielenkiintoinen ja moni-ilmeinen. Jos ei olisi sotaa ja väkivaltaa, tämä sininen planeetta ei olisi kovinkaan huono kotipaikka meille kädellisille. Meidän sukulaisemme apinat eivät huomisen huolista huokaa. Niiden stressitaso lienee lähellä nollaa. Jospa me ihmisetkin pääsisimme samaan.

 

Perusoppia ekologiasta

Olen ihmeissäni ympäristökeskuksen professorin ajatuksista. Hän sanoo, että puurakentamisen ekologisuus on harhaa. Hänellä ei ole meidän oloihimme kuitenkaan antaa parempaa vaihtoehtoa. Ekologiahan tarkoittaa - kun asiaa tongitaan pohjia myöten - mahdollisimman vähäistä luonnon järjestykseen ja ekosysteemeihin puuttumista.

Professori katsoo minusta asioita vain toisella silmällään. Hän sanoo, että kun rakennuspuu kaadetaan, sen hiilensitomiskyky loppuu siihen. Niin se loppuukin, ja sen pitääkin loppua. Siihen hänen ajatuksensa katkeaa, ja oikea ekologinen rakennus jää esittämättä.

Tärkeintä on se, milloin puu kaadetaan. Se pitää kaataa silloin, kun sen kasvupotentiaali on loppumaisillaan ilman, että siinä alkaa lahoamiskehitys.    Silloin puu on sitonut hiiltä sen verran kuin se koskaan kykenee tekemään. Tilalle istutettu taimisto alkaa uuden hiilen sidontakierroksen hyvin tehokkaasti Siihen ei pysty loppuun kasvanut puu. Kyseessä on mahdollisimman ekologinen toiminta, oikeastaan paras mahdollinen.

Saaduista pyöreistä hirsistä  rakennetaan talon runko. Höylättyjen hirsien läpimitta saa olla reilusti yli kahdenkymmenenkolmen sentin. Hirsien väliin käy erinomaisesti ekologisesti tuotettu hampusta peräisin oleva tappura.

Hirsiä ohuemmista puun osista saadaan lautaa ja lankkua puutaloon. Seiniin ei tarvita mitään eristeitä, kun yllä mainitulla tavalla rakennus valmistuu. 

Yläpohja voidaan kolmesta viiteen senttiä paksun pahvikerroksen päältä eristää paperipohjaisella ekovillalla. Se on puun latvaosista valmistettua, jo käytettyä paperia. 

Muovia ei tämmöiseen puutaloon pidä lainkaan käyttää, ei yläpohjaan, ei seiniin. Muovilla pilataan rakennuksen luonnollinen, hiljainen hengitystoiminta.

Aikoinaan talojen yläpohjaan pantiin kymmenen, jopa viisitoista senttiä rutikuivaa hiekkaa. Se varasi lämpöä ja salli kosteuden hitaasti haihtua vintin vapaaseen ilmaan. Talo hengitti hiljaa ja säästäväisesti. Nyt tämä halpa luonnon materiaali on täysin unohdettu yläpohjan eristysratkaisussa.

Sähkökaapelit ja komposiittivesiputket tulee asentaa seinien pintaan näkyville. Silloin pienikin vika tai vuoto paljastuu ajoissa.

Koko talo on rakennettava suurten kivilohkarekerroksien päälle asennettujen raskaiden kivipaasien toimiessa kivijalkana. Betonia ei tarvita lainkaan alapohjaan. Sehän on talon valmistuksen kannalta ympäristömyrkky, josta on vaikea päästä eroon.

Kosteiden tilojen lattiat voidaan valmistaa kivilaatoista, joiden kanavissa virtailee maalämpöpumpun kierrättämä, jäätymätön neste putkien sisällä. Vain saumauksiin tarvitaan laastia, kun toimitaan oikein. 

Suihkun saisi tehdä vain niin, että pesu tapahtuu suihkukaapissa, josta vesi menee putkea pitkin suoraan lattiakaivoon. Pesuhuoneen lattialle ei siis pääse lainkaan vettä. Saunassa pitää olla oma lattiakaivo, kuten jokaisen vesipisteen vieressä.

Alapohjan lämpöeristykseen on pakko käyttää paksu kerros ei- ekologista Finnfoamia. Siitä ei selvitä millään järkevällä, vain suoraan luonnossa esiintyvällä materialla.

Katon täytyy olla jyrkkä. Harjan kulman tulee olla enintään yhdeksänkymmentä astetta, mieluiten seitsemänkymmentäviisi. Siihen asennetut aurinkopaneelit ovat tehokkaat, kun paiste tulee kohtisuoraan niiden pintaa vasten.

Yläpohjan pitää tuulettua epäsuorasti räystäiden alle tehtyjen laudoitusten rakojen kautta. Nämä pitää suunnitella niin, että tuuletusrakoja voidaan säätää: kesällä täysin auki, jolloin yläpohjassa käy erinomainen veto. Talveksi raot voidaan pienentää noin neljään tai viiteen milliin. Koska räystäiden aluslaudoitus ei ole kantava rakenne, se voidaan valmistaa säädettäväksi.

Kaupungeissa tilanne on erilainen kuin maaseudulla. Siellä voi olla vallitsevana betonimaailman siunaus, koska ei kaupungeissa voi olla minkäänlaista ekologista ympäristöä, kuten maaseudulla ja pienissä kaupungeissa on mahdollista olla.

Lämmityksessä me tarvitsemme sähköä pyörittämään maalämpö- tai ilmalämpöpumppuja. Öljylämmitys on hylättävä ainakin uusissa taloissa. Puubriketit tai hake menettelevät, koska kyseessä on uusiutuva luonnon vara. Vesikeskuslämmitys ei ole mielestäni vanhentunut lämmitystapa, vaan sopii Pohjolan pakkasiin mainiosti. Suomen kansa ei pienuutensa vuoksi voi ratkaista ilmastokriisiä. Sen tekevät väestörikkaat maat. Systeemi ei voi olla sama arktisessa ilmanalassa ja Välimeren ilmastossa.

Varasysteeminä käy parhaiten liuskekivestä tai vuolukivestä valmistetut leivinuunit ja takat. Ne pitää – jos niin halutaan – päällystää kaksinkertaisella tiilikerroksella ulkonäön vuoksi. Uunien tulee olla lämpöä varaavia ja säilyttäviä rakenteiltaan.

Vähitellen pitäisi tehdä pakolliseksi jokaiseen uuteen taloon jo alussa asennetavat aurinkopaneelijärjestelmät. Niiden koko saa olla sitä luokkaa, että maaliskuun lopulta syyskuun puoliväliin asti tuotto riittää koko talon sähkön tuottamiseen.

On annettava ruotsalaisten tehtäväksi Pyhäjoen Hanhikiven ydinvoimalan loppuun rakentaminen. Sen Ruotsi osaa tehdä hyvin eikä työ viivästy, kuten venäläisen ja ranskalaisen yhtiön puuhatessa omilla, ihmeellisillä keinoillaan. 

Ruotsi, jonka talous on monimutkaisesti yhdistynyt meidän maamme bisneksiin omistuksen tai yhteistyön kautta, ei varmasti ala temppuilemaan kuten Venäjä. Sähkön tuotannon omavaraisuus on nykyisessä, epävarmassa maailmassa kullan arvoinen asia. Siihen voi kuulua aurinkovoimaloiden lisäksi tuulivoimalat ja ydinvoima. Suuret lohijoet pitäisi vapauttaa padoista ja vesivoimaloista sekä kunnostaa, jolloin omavaraisuus lohikalojen suhteen on unelmien täyttymys. Näin jokiluonto korjaantuu ja ekosysteemi alkaa taas toimia.

Me tarvitsemme tuon ydinvoimalan pelkästään siksi, jos haluamme, että kaikki autot kulkevat päästöttömästi sähköllä. Niin osoitti jo kauan sitten laskuillaan eräs professori jäätyään eläkkeelle. Tätä ratkaisua voi tukea tehokkaasti siirtyminen osaksi vetyä käyttäviin autoihin tulevaisuudessa.

Virassa ollessaan professori ei uskaltanut tuoda asiaa julki, sillä hän pelkäsi, että cityvihreät käyvät hänen kimppuunsa. Nämä kun eivät ennenkään ole välttäneet vanhojen ja viisaiden kiusaamista tai tyrmäämistä sekä koko heidän elämäntyönsä mitätöintiä julkisesti.

No, onneksi nuoremmat vihreätkin alkavat pikkuhiljaa tulla järkisyiden ohjaamana oikealle tolalle tässä asiassa.

 

Muutoksia maailmassa

 

Juuri ilmoitettiin, että Englannin kuningatar on kuollut. Eläköön kuningas!

Tullessaan maailmanvallan johtoon Elisabeth oli vain 26- vuotias. Hän oli syntynyt 1926 ja kokenut valtavan hankalan ja raskaan maailmansodan. Onneksi hän löysi puolisokseen vakaan ja turvallisen prinssi Philipin, joka alun perin kuului Kreikan kuningashuoneeseen, mutta saanut Britannian kansalaisuuden taisteltuaan sodassa ansiokkaasti.

Philip kuoli iäkkäänä. Pitkä avioliitto oli takana, ja usein korkeassa iässä se merkitsee jälkeen jääneelle puolisolle hiljaista liukumista kuolemaa kohti. Niin kävi nytkin.

Ihan surua pukkaa puseroon. Kuningatar on ollut vakauden ja reilun pelin tunnusmerkki koko maailman silmäin alla.

Samaan aikaa sotarintamalla aloite on siirtynyt Ukrainalle. Venäjän motivaatio – sotilaiden keskuudessa – näyttää kuivahtaneen pahasti. Ammuksiakin pitää jo ostaa hylkiövaltio Pohjois- Korealta.

Klassisen opin mukaan, kun vihollinen on kuluttanut voimiaan ja sen huoltolinjat ovat pidentyneet, juuri silloin on herkullisin tilaisuus aloittaa vastahyökkäys. Niin näyttää nyt käyneen. On painettava hyökkääjiä sinne päin, minne ne kuuluvatkin elikkä rajan taakse.

Läntinen apu alkaa vaikuttaa, kun puolustautuva osapuoli on saanut haltuunsa parempia aseita. Sotilailta ei puutu rohkeutta eikä halua vapauttaa kotimaansa hirmutöitä tehneen vihollisen vallasta.

Täysin turha sota on jättänyt kammottavia traumoja kansaan sekä raunioitetun maan.  Asunnot, kodit, virastot, koulut ja infrastruktuuri on tuhottu.

 

Meidän murheemme Suomessa ovat pieniä sota-alueen ihmisten kärsimyksiin nähden.

Pienten maiden kuuluu tehdä pieniä päätöksiä. Mallia on väärin ottaa suurvalloista.

Meidän kotoinen Fortumimme teki oudon kaupan edellisen hallituksen aikana. On vaikea ymmärtää, miksi poliitikot antoivat luvan ostaa voimalaitoksen, joka käyttää kivihiiltä. Toinen epävarma tekijä oli ostaa venäläisen kaasun halvalla toimittamiseen sitoutunut yhtiö. Tunsin itsekin oudon henkäyksen ja epäilyksen aallon sisälläni.

Meidän maamme pelaa maakuntasarjassa eikä mestarien liigassa. Siellä puuhaavat valtakunnat, joilla on rahaa ja kultaa holvit pullollaan. Amerikka on yksi. Euroopassa on Saksa samassa sarjassa. Norjakin on melkoinen tekijä suurine rahoineen, mutta sen pitää tyytyä nöyrästi katselemaan sitä, kun Saksa operoi. Tätä pitää suositella meidänkin poliitikoille.

 

Me ihmiset olemme pikkutekijöitä. Se pitää jokaisen mielessään tunnustaa. Nöyrä ja ystävällinen toisille pitää olla. Siinä on koko pääomamme, mutta se ei silti ole pieni ja arvoton, vaan kullan arvoinen. Vain yhdessä me pärjäämme emmekä jää susien revittäväksi. Yksimielistä kansaa on vaikea voittaa. Sen huomasi Neuvostoliittokin Talvisodassa.

On rukoiltava, että Englanti selviää suuressa surussa, ja maailman synkkä tilanne saa valoisamman jatkon. Väkivalta ei mitään ratkaise eikä rakenna, vaan se upottaa entistä syvemmälle suohon.

Onko yhtään maata tai valtiota, joka ei olisi velassa? Onko edessä kaikkien maiden ketjukonkurssi?

Ainoa tepsivä lääke siihen olisi vanhan Israelin 50 vuoden välein vietettävä riemuvuosi. Silloin kaikkien velat pyyhittiin pois ja jatkettiin puhtaalta pöydältä.

Kun taakka putoaa hartioilta, seuraa vapauden ja kepeyden huomen, jota kaikki tarvitsevat.

 

Syyskuun ensimmäinen

 

Kirkkopalvelus oli siirtynyt pääkirkosta Pyhän Annan kirkkoon. Niin on tapana. Pääkirkko on poissa käytöstä kylmänä vuodenaikana. Asutuskeskuksen sanan kuulijoiden on helppo tulla jalan kirkkoon. Linja-autoliikenne viiden kilometrin päähän pääpaikalle on jo kauan sitten loppunut.

 

Liturgina toimi Matti Vuohtoniemi, joka on täältä kotoisin. Hän on eläkkeellä. Saarnaa varten Kajaanista asti oli matkustanut paikalle – jos oikein ymmärsin – kenttärovasti Penna Parviainen. Pitkästä aikaa kansa sai nauttia kahden kokeneen ja jämäkän miespuolisen papin messuamisesta. Ihan herkistyin. Kaikki muistutti 1960- luvun palvelusta, joka oli korutonta, mutta selkeää.

 

Saarna oli parhaita, mitä olen kuullut. Siihen ei ollut mitään lisättävää eikä toisaalta mitään poistettavaa. Puhdasta asiaa ja tulkintaa. Tuntui, että nyt oli ammattimies asialla. Kyseessä saattoi olla rauhanyhdistykseen kuuluva pappi, mutta sitä ei puheesta voinut erottaa. Turhaa kiihkoa ei esiintynyt.

 

Liturgin kurkkumikrofoni oli säädetty varsin kovalle. Reilu ääni helpotti kuulemista peräpenkissä. Se oli hyvä varmistus. Vuohtoniemi mainitsi pääkirkossa aiemmin, että hänen aikaisemmasta saarnasta ei saanut lainkaan selvää, kun hän kuunteli sen kotona netin kautta. Nyt äänen toisto oli korjattu kunnolla.

 

Ensimmäinen palveluksen osa, jota voidaan nimittää termillä sana, sujui juohevasti. Se toimitetaan alttarin etupuolelta.

Toinen osa palvelusta on alttaripalvelus, jonka ydin on ehtoollinen.

 

Nyt koronaviruksen ahdistaessa kansaa, seurakunnassa on katsottu aiheelliseksi asettaa alttarilta katsottuna keskikäytävän oikealle puolelle aivan etupenkkiin harmaa soikion muotoinen pesuvati. Siihen pitää panna käytetyt ehtoollispikarit. Nyt sitä ei hoksannut kukaan tehdä.

Kun keittiötyöntekijä kantaa palveluksen jälkeen pesuvadin pois, hän laskee siihen lämmintä vettä ja huuhtelee pikarit. Näin estyy mahdollinen virustartunta. Fiksusti ajateltu.

 

Koska oli rauhanyhdistyksen kirkkopyhä, sen jäsenet siirtyivät kirkonmenon jälkeen tilaan, jossa oli tarjolla ruumiin ravintoa heti hengellisen osuuden jälkeen.

Niin sanottu muu tavallinen kansa poistui eteiseen ja sitä tietä kukin kotiaan kohti hienosta palveluksesta rintaan nousseet suuret tunteet aarteenaan. Se oli varmaankin kokeneiden rovastien ylevä päämäärä, mikä toteutui.