Muutoksia maailmassa

 

Juuri ilmoitettiin, että Englannin kuningatar on kuollut. Eläköön kuningas!

Tullessaan maailmanvallan johtoon Elisabeth oli vain 26- vuotias. Hän oli syntynyt 1926 ja kokenut valtavan hankalan ja raskaan maailmansodan. Onneksi hän löysi puolisokseen vakaan ja turvallisen prinssi Philipin, joka alun perin kuului Kreikan kuningashuoneeseen, mutta saanut Britannian kansalaisuuden taisteltuaan sodassa ansiokkaasti.

Philip kuoli iäkkäänä. Pitkä avioliitto oli takana, ja usein korkeassa iässä se merkitsee jälkeen jääneelle puolisolle hiljaista liukumista kuolemaa kohti. Niin kävi nytkin.

Ihan surua pukkaa puseroon. Kuningatar on ollut vakauden ja reilun pelin tunnusmerkki koko maailman silmäin alla.

Samaan aikaa sotarintamalla aloite on siirtynyt Ukrainalle. Venäjän motivaatio – sotilaiden keskuudessa – näyttää kuivahtaneen pahasti. Ammuksiakin pitää jo ostaa hylkiövaltio Pohjois- Korealta.

Klassisen opin mukaan, kun vihollinen on kuluttanut voimiaan ja sen huoltolinjat ovat pidentyneet, juuri silloin on herkullisin tilaisuus aloittaa vastahyökkäys. Niin näyttää nyt käyneen. On painettava hyökkääjiä sinne päin, minne ne kuuluvatkin elikkä rajan taakse.

Läntinen apu alkaa vaikuttaa, kun puolustautuva osapuoli on saanut haltuunsa parempia aseita. Sotilailta ei puutu rohkeutta eikä halua vapauttaa kotimaansa hirmutöitä tehneen vihollisen vallasta.

Täysin turha sota on jättänyt kammottavia traumoja kansaan sekä raunioitetun maan.  Asunnot, kodit, virastot, koulut ja infrastruktuuri on tuhottu.

 

Meidän murheemme Suomessa ovat pieniä sota-alueen ihmisten kärsimyksiin nähden.

Pienten maiden kuuluu tehdä pieniä päätöksiä. Mallia on väärin ottaa suurvalloista.

Meidän kotoinen Fortumimme teki oudon kaupan edellisen hallituksen aikana. On vaikea ymmärtää, miksi poliitikot antoivat luvan ostaa voimalaitoksen, joka käyttää kivihiiltä. Toinen epävarma tekijä oli ostaa venäläisen kaasun halvalla toimittamiseen sitoutunut yhtiö. Tunsin itsekin oudon henkäyksen ja epäilyksen aallon sisälläni.

Meidän maamme pelaa maakuntasarjassa eikä mestarien liigassa. Siellä puuhaavat valtakunnat, joilla on rahaa ja kultaa holvit pullollaan. Amerikka on yksi. Euroopassa on Saksa samassa sarjassa. Norjakin on melkoinen tekijä suurine rahoineen, mutta sen pitää tyytyä nöyrästi katselemaan sitä, kun Saksa operoi. Tätä pitää suositella meidänkin poliitikoille.

 

Me ihmiset olemme pikkutekijöitä. Se pitää jokaisen mielessään tunnustaa. Nöyrä ja ystävällinen toisille pitää olla. Siinä on koko pääomamme, mutta se ei silti ole pieni ja arvoton, vaan kullan arvoinen. Vain yhdessä me pärjäämme emmekä jää susien revittäväksi. Yksimielistä kansaa on vaikea voittaa. Sen huomasi Neuvostoliittokin Talvisodassa.

On rukoiltava, että Englanti selviää suuressa surussa, ja maailman synkkä tilanne saa valoisamman jatkon. Väkivalta ei mitään ratkaise eikä rakenna, vaan se upottaa entistä syvemmälle suohon.

Onko yhtään maata tai valtiota, joka ei olisi velassa? Onko edessä kaikkien maiden ketjukonkurssi?

Ainoa tepsivä lääke siihen olisi vanhan Israelin 50 vuoden välein vietettävä riemuvuosi. Silloin kaikkien velat pyyhittiin pois ja jatkettiin puhtaalta pöydältä.

Kun taakka putoaa hartioilta, seuraa vapauden ja kepeyden huomen, jota kaikki tarvitsevat.