Luontopolitiikka

Monien lintulajien yksilömäärät ovat vähentyneet suuresti. Näitä ovat kanalinnut, kahlaajat, kottaraiset, haarapääskyt ja hömötiaiset. Yhteinen syy tähän tuhoon on valtaan päässyt luontopolitiikka.

Se alkoi massiivisella soiden ojituksella. Miljoonia hehtaareita kuivatettiin, mutta vain kolmasosalla on näkyvää tulosta eli metsä on niin kasvanut, että panostukselle on katetta. Toisella kolmasosalla tulos on nolla, eli ei tappiota eikä voittoa.

Viimeinen kolmannes on viranomaisille kaikkein kiusallisin, ja josta puhuminenkin on melkein rikos: suoluonto on tuhottu. Sen kasvit ovat kärsineet tai kadonneet, linnut ja eläimet poistuneet, on vain hiljaisuus. Järvet ovat humuksen pilaamia.

Toinen asia, joka on köyhdyttänyt luontoamme, on tehometsätalous. Se on myös tietoinen poliittinen valinta. Hakattavissa oleva puumäärä on kasvanut selvästi, mutta sen hinta on kova. Jo ennestään rikkaat ovat rikastuneet, mutta pääosin tavallinen kansa ei ole päässyt mukaan virtaukseen. On ennen kokemattomat leipäjonot ja velkaantuminen. Emme tiedä mihin tämä johtaa.

Mielestäni on pian muodostettava erikoisalueita petojen metsästykseen. Poronhoitoalueelle suurpedot eivät kuulu. On luovuttava petokorvauksista ja annettava lappilaisten vapaasti hoitaa asiat niin, ettei poroja enää mene ahmojen ja susien suuhun.

Seuraava vyöhyke voisi olla poronhoitoalueen etelärajalta linjalle Porin pohjoispuoli – Tampere – Kouvola – Imatra – ja siitä rajalle. Tällä kakkosalueella peto, joka aiheuttaa vahinkoa voitaisiin ampua paikallisen riistanhoitoyhdistyksen luvalla.

Loppu maatamme olisi kolmosalue, jonne kuljetettaisiin nelisenkymmentä sutta pois metsäpeurojen elinalueelta. Kolmosalueella susi ja muut suurpedot olisivat tiukasti suojeltu. Valkohäntäpeurat ja hirvet elättäisivät merkittävän susikannan, joka onkin monen vihreän toive, joka pitäisi toteuttaa. Eihän se maksa mitään!

Kehä kolmosen sisäpuolella ei saisi lainkaan korvauksia hirvieläinkolarista. Se opettaisi ajamaan rauhallisesti. Tällä erikoisalueella saisi metsästää vain pienriistaa. Näin menetellen jäisi turha rahaliikenne pois ja ne, jotka tykkäävät katsella petoja pääsisivät haavemaahansa.

Nuuksion alue voisi saada yhden Kuhmon aggressiivisimmista susilaumoista. Pääkaupunkiseudun puudelit ja kulkukissaongelma tulisi hoidettua. Citykanien leviäminen stoppaisi tehokkaasti. Etelä-Suomen supikoirakanta, joka on ylitiheä, saataisiin kuriin ja maassa pesivät linnut runsastuisivat.

Joutsenien määrä on jo yletön.

Pesimättömät alle nelivuotiaat kansallislinnut ovat rappeutuneet kurjiksi peltolinnuiksi.

Joutsenet ajavat keväisissä reviiritaisteluissa arat metsähanhet tiehensä parhailta pesimäsoilta. Tästä varoittivat Lapin ihmiset jo 1990-luvulla, mutta heitä ei uskottu. Nyt tämä asia on vihdoin myönnetty.

Kun muinaisessa Persiassa vallitsi sivistys ja loisto, joutsen kuului herrojen pöytiin. Kokonaisena paistettu joutsen tarjottiin arvovieraille Englannissa keskiajalla, miksei nyt Suomessa?

Uskoisin, että esitettyyn uuteen luontopolitiikkaan metsästäjät ovat heti valmiit. Seitsemän suden nahasta saa jo hyvän turkin, joka on ajaton vaatekappale!

Hiljaisuus

Vapauttelen kuusen taimia vastaanottamaan talvea entisellä pellolla lokakuun harmaana päivänä. Tuuli on seisahtunut, yläilmoissa leijuu usvaa.

On niin hiljaista. Läheinen talokin on asumaton. Elämän ääniä ei kuulu.

Tähän on tultu.

Ennen oli kylässä koulu, yli sata oppilasta. Nyt ei ole koulua lainkaan. Tästä pohjoiseen päin on kymmenen kilometrin erämainen alue. Kaikki asutus on sieltäkin kadonnut.

Sitä pitkin on liikkunut yli vuoden ajan Mella- niminen kiltti pantasusi, jolta ammuttiin kumppani ehkä Itä-Karttulassa. Peto on rauhaton, käynyt Pyhäjärvelläkin, Pihtiputaalla ja lähellä Viitasaarta ja Vesantoa.

Hiljaisuus. Siitä voi joskus nauttiakin, mutta yleensä se on pahanenteinen olotila. Asiat eivät rullaa, toimeliaisuus on loppunut. Rappio, alakuloisuudessaan toivoa vailla hiljaa nakertava tuhon asiamies tekee sitä tehtävää, joka sille on annettu.

Järven takana oli suuri maatila. Talossa oli kaksi työhevosta ja erikseen asiointia ja kylässä käyntiä varten juoksijahevonen, joka vei rivakasti kieseillä isännän perille.

Nuorempi isäntä joutui meidän lukiolaistemme iässä sotaan. Ikävälle lohkolle, jossa venäläiset usein hyökkäsivät. Lieneekö ollut rangaistuspataljoona, koska täysin turha miehistön tuhoon ajo oli ollut sääntö. Haavoittuneet olivat huutaneet tuskaansa seuraavaan yöhön asti, jolloin Venäjän upseerit olivat huutajat lopettaneet.

Nuori isäntä jaksoi elää vain viisikymmentä vuotta. Herkkä nuori ei kestä jatkuvaa kyynistä tappamista. Nyt ennen isossa talossa on hiljaisuus.

Toisessa naapurissa elää viimeinen asukas. Hänen pois mentyään ei ole enää ketään. Kaikki hiljenee, jäljelle jää surumielinen autius.

Ruotsalaisista 90% elää Tampere tai peräti Pori- linjan eteläpuolella.

Onko samanlainen etelän imu meidänkin osamme, ja maa autioituu hiljalleen? Harva poliitikko puhuu enää koko maan asuttuna pitämisestä.

Euro on meille liian vahva valuutta. Koko unioni on luonut reunoilleen vain köyhyyttä. Saksan mahti on ja pysyy, muualla on harmautta. Koko systeemi on ihmistä kommunismin tapaan orjuuttava.

Kaikki tämä, salaperäisesti ja hitaasti, vie kohti tuhoa maaseudulla, kun keskittäminen etenee. Lopputulos surkeine leipäjonoineen ja autioine kylineen vetää hiljaiseksi. 

Happotesti

Muutaman vuoden takainen kirja, jonka Kalle Lähde kirjoitti omiin kokemuksiin perustaen, oli otsikon niminen.

Kirja on hyvin kirjoitettu. Siinä tulee hyvin esiin liukuminen huomaamatta alkoholismiin, joka vie tuhkatkin pesästä.

Paraneminen alkoi vasta, kun vaimo lähti, rahat loppuivat ja luonnolliset tarpeet menivät yhtenään housuihin. Lähde tunnusti, että hän ei läpäissyt happotestiä, vaan viina voitti hänet perusteellisesti.

Myllyhoito auttoi ja fiksu mies ymmärsi, että on elettävä vesipoikana, kunnes alkaa iäisyys.

Ymmärsin, että kärsivällisesti liiankin pitkään touhua sietänyt vaimo tuli takaisin, ja elämä sujuu nyt ja asiat ovat mukavalla mallilla.

Kukaan ei keksinyt, miten kullan aitous saataisiin selville. Silloin joku muisti kreikkalaisen matemaatikon ja fyysikon, joka asui Syrakusassa Sisiliassa.

Tämä mies oli nuoruudessaan saanut opetusta kaikissa itämaisissa tieteissä ja opiskellut sen ajan parhaassa opinahjossa Aleksandriassa matematiikkaa. Kun opettaja sanoi Arkimedeelle, ettei hän kykene opettamaan pidemmälle lahjakasta oppilastaan, tämä katsoi saaneensa tarpeelliset tiedot omiin jatkotutkimuksiinsa. Oli tultu silloisen matematiikan rajalle, josta kukaan ei päässyt eteen päin.

Arkimedes tutki kartiota ja kartioleikkauksia, pallon pinta-alaa ja tilavuutta, kaikkia vaikeita asioita, joita muut eivät pystyneet tajuamaan. Hän keksi differentiaalilaskennan alkeet tehdessään postulaatioitaan. Lasketuksi tuli mm. piin arvon ala- ja yläraja sekä hänen käsitteensä likiarvo melko monella desimaalilla. 
Arkimedeen ruuvi veden nostoon syntyi käytännön tarpeista laivojen pohjavesien poistoon. Metallimiehet tekivät opastuksen mukaan kummallisen kojeen, jossa aurinko, ja ainakin 4 planeettaa maan lisäksi sekä kuu ovat oikeissa asemissaan pitkin vuoden kiertoa. 
Mies oli matematiikan lisäksi fyysikko ja tähtitieteilijä sekä vipuhommien ja mekaanisen liikkeen asiantuntija. On valitettavaa, että suurin osa hänen käsikirjoituksistaan on tuhoutunut. Emme siis tiedä, mitä kaikkea tuo nero osasi.

Kuninkaalle oli lahjoitettu upea kultainen kruunu. Yksinvaltiaat ovat tunnetusti epäluuloisia. Nousi esiin ajatus, että kruunusta on valtaosa hopeaa ja siis ovela petos kyseessä, jota on mahdoton paljastaa. 

Ongelma esitettiin Arkimedeelle, joka huomasi sen vaikeaksi. Se ei noin vain ratkennut, sillä kruunussa ei ollut säännöllisten kappaleiden muotoja, joiden tilavuudet olisi voitu laskea. Oli ulkonemia ja kaiverruksia.

Eräänä iltana palvelustyttö oli laskenut ammeeseen lämpimän kylvyn mestarille. Amme oli aivan täynnä, ja kun Arkimedes laskeutui siihen, runsaasti vettä meni reunan yli maahan.

Juuri sillä hetkellä matemaatikko tajusi, että hänen kehonsa oli syrjäyttänyt hänen tilavuutensa verran vettä. Hän juoksi alastomana Syrakusan katua ja huusi innostuneena heureka! Se on vapaasti suomeksi: olen sen keksinyt!

Arkimedes upotti kruunun saviastiaan, jossa oli vettä aivan sen nokkaan asti, ja vesi virtasi mittalasiin, kun kruunu laskettiin astiaan ohuen langan avulla. Siinä ratkesi kruunun tilavuus.

Arkimedes tiesi täsmälleen puhtaan kullan tiheyden. Kruunun punnitseminen  ratkaisi sen painon. Oli helppo laskea näiden arvojen avulla tiheys.

On huomattava, että tämä matemaatikko teki kaikki vaikeimmat tutkimuksensa ilman työryhmän apua ja siksi häntä pidetään maailmanhistorian suurimpana matemaatikkona. Hän selvitti veden nosteen laskemisen siihen upotettuun kappaleeseen ja totesi nesteen kokoon puristumattomuuden. Samalla valkenivat hydrauliikan perusteet.

Kysyin aikoinaan kolmelta matematiikan opettajalta pallon pinta-alan ja tilavuuden johtamista ilman differentiaalilaskentaa. Yksikään ei osannut johtamista ja todistusta.

Minun pitkän matematiikan kirjani oli mennyt nuoremman veljen haltuun, joten tilasin antikvariaatista uuden.

Ihastuin ikihyväksi, kun kirjasta löytyi johtaminen ja todistus Arkimedeen menetelmällä. Silloin tajusin oman pienuuteni ja tuon matemaatikon suuruuden. Olen onnellinen, että muistan kaikessa toiminnassa tämän tosiasian. Se on tehnyt olemisen keveäksi.

Myöhemmin keksittiin happotesti, jonka tarkoitus oli sama kuin kruunun ongelman tavoite. Piti saada selville, onko joku metalliesine puhdasta kultaa.

Koekappale upotetaan kuningasveteen, joka on suolahapon ja typpihapon seos. Kestääkö kulta kuningasveden?

No, se kestää sitä 70 minuuttia.

Happotesti kestää tunnin, ja kaikki muut metallit ovat liuenneet kuningasveteen, mutta kulta ei.

Intiaaneilla oli osuvat nimitykset valkoisen miehen jutuille.

Oli ukkoskeppi, jolla tarkoitettiin ruutiaseita, joista lähti ukkosta muistuttava kova ääni, tulen välähdys, ja näkymätön salama löi vahvankin miehen maahan.

Toinen oli tulivesi, jota pitkän päälle ei kestänyt kukaan. Kerralla liikaa nautittuna se vei hengen ja pitkässä juoksussa ymmärryksen.

Intiaanit sanoivat hevosta henkikoiraksi, kun he huomasivat sen älykkyyden, terävät aistit sekä kyvyn juosta kovaa pitkiä matkoja.

Intiaanit hoksasivat hevosen aistivan ainakin nuolen kantaman päästä sen oliko lähestyjä salavihainen tai hevosen hakkaaja.

Ei varmuudella osata vieläkään sanoa, miksi hevonen luimistelee jo kaukaa ja  erehtymättömästi sille, joka on sielultaan paha.

Siinäpä kelvollinen koe hevostytölle, joka on löytämässä sulhasen. Neuvon uskomaan enemmän hevosen reagointia kuin suun puhetta.

On kesä, ja olutta ja muita juomia kuluu. Suosittelen kaikille, jotka vähänkin epäilevät itseään persoksi juovutusjuomille, lukemaan mainion kirjan Happotesti.

Lukeminen ei tietysti pelkästään auta, vaan sanomasta pitää vetää oikeat johtopäätökset. Samalla pelastuu elämä, joita on vain yksi annettu. Sekin pitäisi käyttää vain toisia palvellen.

Ropleeman tunnen, mutta kuinka on sen toteutuksen laita? Näin voidaan sanoa 
niin monen kohdalla.

Töpö

Eläkeiän kynnyksellä kahdestaan asuva viljelijäpariskunta sen pelasti elämälle Keski-Suomen pohjoisosista asti. Pentu ei ollut mennyt kaupaksi, ja sitä pidettiin karjaladossa, jossa se oli kovin yksin. Loka-marraskuun vaihteessa se sai uuden kodin Pohjois-Savosta.

Uuden omistajan mukaan koiran loppu oli ollut hyvin lähellä. Myyjä oli sanonut, että se on vain syömässä siinä, joten se pitää ampua. Asenne oli samansuuntainen, mutta kovempi, kuin väitetään näinä aikoina vallitsevan vanhusten huollossa.

Tulokas oli jäniskoiran ja karhukoiran risteytys, sekarotuinen. Eläimellä oli karhukoiran väritys ja nenä, mutta käpälät vankat kuin ajokoiralla. Korvalehdet taittuivat kärjistä eteenpäin, mikä teki hellyttävän vaikutuksen. Häntä oli kymmenen sentin mittainen, kuten joskus puhdasrotuisella karhukoiralla. Harvinaisesta hännästään se sai nimen Töpö.

Töpö oli aluksi aranoloinen, mutta se ei ollut yhtään äkäinen, vaan reilu ja iloinen kaikkia kohtaan, kuten ajokoirat. Valpas se oli ja tarkka vahtimaan kotia.

Uusi isäntä rakensi lämpöeristetyn kopin ja yli neljäkymmentä metriä pitkän juoksulangan, joka päättyi eteisen rappusille. Töpö tottui tähän pian seuraavana keväänä. Siihen asti sitä pidettiin sisällä, koska entisessä paikassa se ei ollut saanut ihmisten läheisyyttä osakseen eikä siitä tykätty.

Emäntä laitatti verhoilijalla kahden istuttavaan kiikkutuoliin alusen nahkasta. Solumuovipatjan päälle hän ompeli markiisikankaasta tivakan päällisen, jonka toisessa pitkässä sivussa oli vetoketju. Silloin tällöin päällinen tarvitsi pesua, koska koira ja isäntä viihtyivät metsässä ja kumpikaan ei säätä sairastanut.

Keväällä, kun Töpöä totutettiin kaulapantaan ja juoksunaruun, ilmaantui sen pysyvä ominaisuus, joka ei koskaan helpottunut: kun ukkonen jylisi tai hävittäjä pauhasi taivaalla, se alkoi vapista ja ravasi ihmisten luo eikä lähtenyt mihinkään ennen kuin ääni oli varmasti lakannut.

Jo kaukainen ukkonen sai Töpön tarkastamaan pelokkaana taivaan rantaa.

Syksyn metsästyksen alettua tuli ilmi Töpön lahjakkuus jäniksen ajossa ja kanalintujen etsinnässä ja metsästyksessä. Se tunsi vetoa näätäjahtiin ja pystyi seuraamaan puittavaa näätää pitkään sekä paljastamaan sen tiheästä kuusesta, maakomosta tai kolopuusta. Sillä oli karhukoiran nenä, ilmavainu.

Kerran alkoi jänisajo haulikkohollin päästä metsäpolusta. Monivaiheisen jahdin jälkeen jänis kaatui.

Töpöllä oli tapana ruveta pitkälleen metrin päähän saaliista, kun sitä valmisteltiin reppuun pantavaksi. Se tarkasti jänistä pähkinänruskeilla silmillään, ja sen korvien päät nousivat suuren mielenkiinnon merkkinä hetkittäin pystyyn. Huomattiin, että Töpöllä oli suuri himo vereen ja sisäelimiin, kuten muillakin petoeläimillä. Kaadolla se palkittiin aina.

Kun samaa polkua lähdettiin uudelleen etenemään, äskeisen ajon alkukohdan vastapuolelta noin sadan metrin päästä Töpö löysi toisen jäniksen.

Ajo keskeytyi kaksi kertaa taivaan rannalla mellastavien hävittäjien takia.  Koira jätti ajon kesken ja tuli kovaa kyytiä pelokkaana isännän turviin. Erityisesti se pelkäsi äänivallin murtumisesta syntyvää pamahdusta.

Se makasi kuono maassa ja näytti suojelevan korviaan käpälillä, kun hävittäjistä lähti kaartotaisteluharjoituksessa ilkeä ääni.

Ajo jatkui jylinän lakattua. Pitkähkön ajon päätteeksi kuului kaatolaukaus. Tätä ovelaa jänistä ammuttiin neljä kertaa ennen kuin se kellistyi. Töpö ei pelännyt ammuntaa, mikä tuntui ihmeeltä.

Totuttaminen ammuntaan oli tehty klassisen kaavan mukaan. Ensin isäntä ampui ilmakiväärillä, sitten pienoiskiväärillä ja lopuksi kaukaa aloittaen haulikolla. Emäntä hyvitteli ja taputteli koiraa, puhui sille rauhoittavasti, livautti sen suuhun makupalan silloin tällöin ja antoi sille lopuksi avotulessa käristetyn luun palkinnoksi. Tätä keinoa toistamalla paukkupelkoa ei syntynyt.

Kesällä tuli isännän sukulainen yllättäen autolla kylään.

Töpö oli rappusilla lämpimässä auringonpaisteessa lepäilemässä. Kun vieras lähestyi, se haukahti kerran terävästi ja lähti ravaamaan kohti. Vierailija pelästyi ja jähmettyi paikoilleen. Jo karhukoiran värit ja itsevarma käytös pysäyttävät useimmat, ihmekös tuo.

Vieraan kertoman mukaan äkeä koira tuijotti tiukasti silmiin ja nuuski housunlahkeet tarkasti sekä tökkäsi kuonollaan sääreen. Siinä ei uskaltanut evää heilauttaa, vieras sanoi.

Yhtäkkiä talon vahti siirtyi koppiinsa, ja tie ulko-ovelle oli auki.

Sisällä tulija sanoi jo ennen tervehtimistä, että nyt te riesan tähän hommasitte. Tuo terävästi räsähtävä rakki puree vielä jotakin, ja silloin siitä nousee poliisijuttu!

Talon emäntä pahastui niin, että lähti heti puolen kilometrin päähän miehensä sisaren luokse koko iltapäiväksi ja jätti kokonaan hoitamatta naisille ikuiset ajat kuuluneen palvelutehtävänsä.

Vieraan lähdettyä ja emännän kotiuduttua vieläkin vähän itkuissaan, lämmitettiin eilinen siikakeitto ja syötiin hiljaisuuden vallitessa. Töpö nukkui mielipaikassaan, kiikkustuolissa. Ennen ruokailua emäntä oli nostanut koiran päälle lämpimän täkin ja silittänyt sen päätä.

Sitä se rakkaus teettää, ja nyt vieras, joka pelkäsi kovasti koiria, oli loukannut taivaallisen herkkää tunnetta.

Metsästys antoi vuosittain saaliiksi kolmekymmentä jänistä. Huippuvuonna lihoiksi pantiin neljäkymmentä jänistä. Metsoja ja teeriä isäntä ampui seuran asettaman kiintiön verran.

Lokakuun alun sumuisena aamuna postin noutoreissulla Töpö alkoi haukkua otusta isoon petäjään pellon reunassa.

Sumun suojassa oli helppo hiipiä lähemmäs. Metso siellä istui, joten isäntä palasi sydän pamppaillen hakemaan haulikkoa. Naamaan lehahti punoitus ja silmät tuijottivat jäykkinä, koska kyseessä oli ensimmäinen metsohaukku. Emäntä seurasi touhua pirtin ikkunasta käsin.

Kiinteä ja tasainen haukku kesti hiljaisen, mutta kiihkeän toiminnan ajan.

Sakeassa sumussa tupsahtava laukaus suisti mustan metson puusta alas suoraan Töpön hampaisiin. Metso oli kuollut heti laukaukseen, mutta koira piti sitä kiinni, kunnes isäntä joutui saaliille.

Postin nouto unohtui sinä päivänä lounasaikaan asti. Metsosaalis keikautti koko perheen päivärutiinit uuteen järjestykseen, ja Töpö oli pollevana.

Pitkän metsästysajan ja hyvän jäniskannan takia yleisin jahti oli jäniksenajo. Siitä piti isäntä eniten ja siihen sopiva oli kaksipiippuinen haulikko. Kanalintujahtia varten oli käytössä vanha yksipiippuinen Tikka, lähes museoase. Siinä oli suppeasti käyvä piippu.

Töpön isäntä ei osannut ampua lintua lentoon, vaan piti ihanteena koettaa koiran haukusta oksalle tai latvaan jännittävän hiivinnän jälkeen. Sellainen oli ollut vanhojen miesten tapa aina. Lentoon ampuivat vain etelän herrat.

Jänisjahti tuolla seudulla ei ole helppoa, sillä kaksi kolmesta jäniksestä menee kesken ajon luolaan. Tämän vuoksi alueella ei voida pitää ajokokeita.

Kun tulee ensilumi tai kova lumituisku syystalvella metsäjänikset katoavat tyystin. Ne muuttuvat luolajäniksiksi. Ne tulevat esiin piiloistaan parin, kolmen päivän päästä.

Tietämäni mukaan vain Töpö ja yksi saman seudun varhaisempi jäniskoira osasivat haukkua jänistä luolaan. Molemmat ajoivat ilmavainulla.

Tämä taito sai alkunsa siitä, kun jänis meni ajossa kiviraunioon liian lyhyeen luolaan ja näkyi siellä, mutta koira ei ulottunut siihen käpälillään tai hampaillaan. Koska haukku jatkui, isäntä kiirehti paikalle.

Valtavasti haukkuva koira piti jäniksen aloillaan, kunnes metsästäjä sai puukollaan vuoltua käsivarren paksuisesta lepästä puoli metriä pitkän iskukalikan.

Muutamia kiviä piti siirtää tieltä pois, sitten käsi ulottui juuri jäniksen takajalkaan. Sitten vain veto, otteen vaihto molempiin takakäpäliin ja välitön isku otuksen takaraivoon, ja luolajänis jäi saaliiksi. Koiraa kehuttiin ja hyviteltiin perusteellisesti, ja se näytti ymmärtävän, että sitä kiiteltiin.

Näissä ulosvedoissa kävi ilmi, että metsäjänis ojentaa aina takajalkansa suoraan taaksepäin ja pysyy sitten vaaka-asennossa, pää mahdollisimman kaukana ihmisestä. Se ei yritä purra eikä mitenkään rimpuile.

Tuollainen lopetuskalikka pitää löytyä aina repusta tuon alueen jänisjahdissa.

Makauksessa olleen metsäjäniksen lyhyin pako oli yksi loikka ja sitten toisella suoraan luolaan, josta se saatiin esiin kaivamalla. Koiran kiihkeä haukku aivan vieressä sai lähemmän korvan soimaan hetken aikaa.

Luolia on paljon niin sanotuissa pirunpelloissa ja yksittäisten siirtolohkareiden alla, joten useimmiten kaivaminen ei lainkaan onnistu, vaikka koira paljastaakin piileksijän.

Tavallinen jäniskoira liikuskelee vähän aikaa luolaan menneen jäniksen tuntumassa, ei hauku ja pian se lähtee etsimään uutta otusta.

Lumettomana aikana tilanne tulkitaan hukaksi, jota koira ei pysty selvittämään.

Lumijäljet osoittavat piiloon menon ellei koira ehdi sotkea paikkaa selvittämättömäksi jälkikentäksi.

Nykyajan koiratutkilla selviää tällainen maan alle meno, kun hukka tulee tunnetun luolan lähellä tai pirunpellon keskellä. Töpön aikaan näitä laitteita ei ollut olemassa.

Yksi merkillisimmistä jäniksen piiloon menoista sattui sellaisena syksynä, jolloin oli jo ollut kunnon pakkasiakin, mutta ei lunta.

Ajo kiersi pienialaista mäkeä ja nousi välillä pitkälle harjulle. Näiden välissä oli sulana virtaava puro ja sen rannoilla tiheä koivikko, jossa oli aluskasvustona paatsamia ja pajua. Purossa oli silloisen veden korkeuden aikaan muutaman metrin matkalla vesikiviä.

Ajuri haukkui yhden kiven päältä käsin rannalle päin. Ei ollut selvää, mitä se haukkui, koska jälkiä ei ollut. Minkki tuntui hyvin todennäköiseltä.

Koiran kohdalta puron rantaan tulleen isännän saapas upposi vartta myöten ohueksi jäätyneen kuntan läpi. Koira hyökkäsi nuuskimaan reikää ja aloitti entistä kiihkeämmän haukun.

Kuntan alle tähystämällä selvisi taskulampun valossa, että koivujen juurten päällä oleva kuntta oli jäätynyt paikoittain parin kymmenen sentin korkeuteen veden pinnasta. Nostiko syystulva kunttaa, ja veden laskettua märkä kuntta jäätyi pakkasessa jääden vesipinnan yläpuolelle?

Siellä vapaassa ilmatilassa laakean vesikiven päällä piileksi jänis. Oikeasta kohdasta ohuen kuntan lävitse kaivamalla saalis joutui reppuun.

Tämän vaivalloisen jahdin päätteeksi, kun housutkin olivat pahasti polvista purovedessä kastuneet, oli syytä tehdä suuret tulet ja kuivailla vaatteet kunnolla.

Kantotulen sauhu kohosi taivaalle ja kepin nokassa kärisi lenkin puolikas hiljakseen. Koira tuijotti vain ja yksinomaan paistuvaa herkkua, kun sen isäntä nautti kahvia ja voileipiä. Nämä nuotiotauot olivat aina sitä parasta, millä metsä ihmistä hoitaa ja milloin on kaukana se kavala maailma.

Virsirunoilija kirjoittaa: ” ja nyt hän meille kaikille on elämä ja autuus”. Semmoinen oli vanhalle pariskunnalle Töpö, tuo terävästi räsähtävä rakki.

Laumasuoja

Tämän virusepidemian aikana on puhuttu paljon laumasuojasta. Termi näyttää tulleen meille Ruotsista, ja lienee huono suomennos sanasta hjordskydd. Ihmisistä ei kuitenkaan puhuta hyvässä kielenkäytössä laumana vaan joukkona.

Emme ole elukoita, kuten sudet, joiden elämäntapana on hyvinkin tiivis lauma. Susilauma antaa erinomaisen suojan jäsenilleen, joita se puolustaa rohkeasti. Yksin ollessaan susi ei ole rohkea, vaan varovainen, jopa pelokas. Laumassa ollessaan se muuttuu nälän alettua vaivata raatelevaiseksi pedoksi, jolta ei isotkaan eläimet ole turvassa.

Kun opiskelin, puhuttiin rokotussuojasta ja sen kattavuudesta. Laajoin tutkimuksin oli saatu selville monista tarttuvista taudeista alin rokotuskattavuus kansan keskuudessa, joka antoi rokotussuojan kaikille. Se on samaa kuin tuo Ruotsin pääepidemiologin laumasuoja.

Kattavuuden pitää olla 92 – 95 prosenttia väestöstä. Silloin epidemioita ei synny.

Tarttuvimpia ovat tuhkarokko, vihurirokko ja vesirokko. Näihinkin kuolee ihmisiä jatkuvasti maailmalla ja myös Suomessa, sillä aina löytyy joku, jolla on alentunut kyky vastustaa tulehduksia. Näitä ovat niin lapset kuin aikuisetkin, joiden raskas syövän hoito on menossa, samoin synnynnäistä vastustuskyvyn heikkoutta potevat.

Jäykkäkouristusrokotus ei anna joukkosuojaa, mutta antaa lähes 100 % suojan taudilta, jota on vaikea hoitaa. Yleensä se johtaa kuolemaan. Tarvitaan vain maan mullan kanssa tekemisessä ollut ruusun piikin pisto, ja vahva mies menee hautaan.

Bakteerin erittämä myrkky saattaa hengityslihakset ja sydämen ja muut lihakset pysyvään supistustilaan, jolloin uhri kuolee sydänpysähdyksen ja hengityshalvauksen yhdistelmään.

Polio tappaa hengityshalvaukseen tai jättää uhrin pyörätuoliin. Kurkkumätä tukehduttaa ja basillin myrkky pysäyttää sydämen.

On siis syytä antaa lapsille täydellinen rokotussuoja. Kun he tulevat aikuisiksi, he saavat itse päättää kohtalostaan, mutta siihen asti isien ja äitien vastuu on suuri.

Jos se niin sanottu laumasuoja saavutetaan, kun 92 % ruotsalaisista on taudin sairastanut, se merkitsee, että on odotettava, kunnes yhdeksän miljoonaa kaksisataatuhatta on taudin sairastanut. Silloin väitetään laumasuojan alkavan vaikuttaa.

Mikä on tämän hinta, kun taudin tappavuus on vain yksi prosentti sairastuneista?

Elon laskuopin mukaan yksi prosentti luvusta 9200000 on 92000!

Pitääkö siis melkein satatuhatta ruotsalaista kuolla laumasuojan saamiseksi?

Se on kallis lasku.

Halvempaa on eristää, tsekata ja hoitaa, kuten meillä on tehty.

Tuhkarokkorokotus näyttää antavan elinikäisen suojan tautia vastaan. Jäykkäkouristusrokote suojaa 100 %:sti kymmenen vuotta. Sen jälkeen yksi pistos riittää siirtämään aina suojaa 10 vuotta eteen päin. 
Tämä asia pitää jokaisen itse huolehtia neuvolan kautta aikuisiässä.

Influenssarokotuksen antama suoja kestää vain muutaman kuukauden. Silti se kerkiää pysäyttää epidemian, mutta virus on ovela. Sen dna muuttuu jatkuvasti, ja uuteen variattiin vanha rokote ei enää juurikaan tehoa.

Vaikka rokotettu saisi influenssan, sen taudinkuva on rokotuksen ansiosta lievä eikä se johda keuhkokuumeeseen, kuten sillä, joka on jättänyt rokotuksen ottamatta. 

Sairastamalla tauti tai rokotuksen avulla siis kansalaiset saavat suojan tautia vastaan. 
Valitettavasti emme tiedä vielä, kuinka kauan koronataudin sairastaneella on sitä vastaan vasta-aineita ja samalla suoja uudelta tartunnalta. 

Jos vasta-aineet säilyvät vain puoli vuotta, epidemia pysähtyy, kun suurin osa kansasta on taudin saanut tai valmisteilla oleva rokotus ehtii hätiin. 
Myös rokotteen herättämän immuunivasteen kesto on tuntematon tässä vaiheessa. 

Virukset ovat ovelia: ne tappavat osan uhreistaan, koska vain elävissä ihmisissä virus voi lisääntyä, ja tietysti luonnon varastossa eli lepakoissa. 
Jos sairaus tappaisi kaikki, jotka tartunnan saavat, viruskin kokisi lopun.

Luulen, että Ruotsin epidemiologin pitäisi tulla tänne Suomeen oppimaan realismia ja matematiikkaa. Minäkin osaan neuvoa, kuten lukija huomaa.

Jokainen elämä on kallis, ja sitä on suojattava, vaikka se maksaa. Rahaa voidaan aina painaa lisää, ja pellot tuottavat ruokaa jatkuvasti, kun vain tehdään otsa hiessä töitä.

Kaikki suurvallat tuntuvat olevan toisilleen velkaa noin 700 miljardia dollaria ja pienemmät maat myös paljon.

Eikö voida ottaa käyttöön Ison Kirjan kertoma riemuvuosi viidenkymmenen vuoden välein, jolloin kaikki velat annetaan anteeksi, ja maaomaisuus palaa aina alkuperäiselle omistajalleen?

Minä kannatan riemuvuotta. Parempi se on kuin ikuinen velan maksu, joka ahdistaa kaikkia kansoja ja varsinkin kehitysmaita, joiden öljy- ja metallirikkaudet menevät koko ajan velan maksuun ja nälkä tappaa lapsia yhä.

Kokonaan eri asia on elää kevytmielisesti ja tuhlaavasti, jolloin hyvilläkin tuloilla seuraa jatkuva velan kierre. 

Hyvä lääke siihen oli vanhan ajan pakkotyö, kunnes tahallaan tehdyt velat kuitattiin kunnon unen antavalla uuvuttavalla työllä. Tämä systeemi myös samalla parantaa kevytmielisyyden.

Arvoituksia

Arvoitukset ovat olemassa ratkaisua varten. Siinä tarvitaan tietoa, älliä sekä oivalluskykyä.

Viime sotiin sattui koodiasioissa Suomesta löytymään sopivasti henkilöitä, joilla oli edellä mainittujen ominaisuuksien lisäksi vahvaa venäjänkielen osaamista. Armeija pystyi siksi murtamaan salakielisiä sanomia, mikä auttoi suuresti alivoimaisten joukkojemme menestystä torjuntataisteluissa.

Muistamme lukion historian tunneilta Julius Caesarin salakielisysteemin. Viesti kirjoitettiin pitkälle ja kapealle liuskalle kun se oli kiedottu pyöreän kapulan ympärille. Kun liuska oikaistiin, tekstistä ei saanut mitään selvää.

Oikealla viestin vastaanottajalla oli tarkalleen samanlainen kapula, jonka ympärille kuriirin tuoma liuska kierrettiin. Näin Sotapäällikkö Caesarin käsky tuli selväkieliseksi. Oli hänellä toki, asian vaikeuttamiseksi kirjainten toisiksi muuntamisen taulukko, jolloin viesti oli vaikeampi avata.

KsTAtPs,hH. Siinä on käytöksen koodi vanhuksia tavattaessa. Se on selväkielisenä: Katso silmiin, Tervehdi, Auta tarvittaessa, Puhu selkeästi, hitaasti, Hymyile. Kun teet näin, palvelet hienolla tavalla. Harmaan pään sisälle jää ajatus, että olipa fiksu tyyppi.

Yhtä fiksuja ovat olleet viime vuosina nuoret puheen pitäjät Itsenäisyyspäivän kunniakäynnillä sankarihaudoille. Erityisen hyvä oli puhe viimeksi. Siinä tuli olennainen kauniisti sanottua, mutta kirkkoväen ei tarvinnut seistä paleltumisen rajoille asti.

L.CxR.LxC.T, siinä on varsinkin amerikkalaisten suosiman Prattin kravattisolmun solminnan kaava. Tuosta papintodistuksesta luemme, kun kravatin häntä on oikealla olkapäällä: hännän ali vasemmalle, keskelle päältä ylös, hännän ali oikealle, hännän yli vasemmalle, keskeltä takakautta ylös, lenkin läpi solmuksi.

Itse suosin ja suosittelen koodia LxR.CxL.RxC.T elikkä hännän yli vasemmalle, hännän ali oikealle, keskelle yli vasemmalle, hännän ali vasemmalle, hännän yli oikealle, keskeltä takakautta ylös ja lenkin läpi solmuksi.

Molemmissa tavoissa pitää muistaa, että näin tehdään kravatin solmijan edessä seisovan ihmisen katsannon mukaan. Jos teet solmun istuvassa asennossa, sylissäsi, pitää oikean ja vasemman paikat vaihtaa.

Viimeksi esitetty solmu on nimeltään puoli-Windsor. Tällä tavalla tehtynä ja nätisti viimeisteltynä se on täysin symmetrinen ja riittävän tuuhakas, kuten hienoille herroille sopii. Samalla se toimittaa toisen tärkeän tehtävänsä, sattuu ihanana koristuksena naisten vaativaan silmään.

Leikkasin aikoinaan Hesarin kuukausiliitteestä kymmenen siinä esitetyn solmintatavan koodit. Hylkäsin aikaisemmin käyttämäni perussolmun ja miellyin tuohon puoli-Windsoriin, jonka nimestäkin tulee mieleen Euroopan konservatiivinen hienosto, joka ei anna yhtään periksi sen enempää äärioikeistolle kuin kommunismillekaan. Siihen liittyy myös syvä oikeudenmukaisuus, isänmaallisuus, viehtymys hevosiin, hyviin tuliaseisiin ja kirkkoon.

Harjoitus tekee mestarin kravatin solmimisessa ja kertaus on opintojen äiti.

Niin opin aikoinaan purkamaan ja kokoamaan pystykorvakiväärin lukon silmät sidottuna. Sama temppu piti oppia au-koulussa tekemään Sakon valmistaman rynnäkkökiväärin suhteen. Osaisin konstin vielä nytkin, vanhuudessa.

De Morbo Gallico (Ranskan taudista)

Otsikon nimisen kirjan kirjoitti 1500-luvulla saksalainen ritari ja korkeasti oppinut humanisti Ullrich von Hutten. Hän kuvaa Ranskan tautia, jonka hän oli saanut opiskellessaan Italiassa ja joka tappoi hänet 35 vuoden iässä.

Huttenin ystävä, humanisti Willibald Pirckheimer opiskeli myös Italian parhaissa yliopistoissa ja sai saman taudin, joka nykyään tunnetaan kuppana. Nämä miehet toivat kupan Saksaan.

Tauti oli tullut Eurooppaan 1493 Kolumbuksen Amerikan tutkimusreissun seurauksena ja nopeasti levinnyt Espanjasta Ranskaan ja sieltä sodan mukana Italiaan.

Kolumbuksen miehet eivät voineet vastustaa kiusausta ryhtyä suhteisiin alastomana kulkevien Karibian intiaanien kanssa. Elo-, syys- ja osa lokakuuta oli mennyt selibaatissa, mutta nyt, nyt avautui paratiisi valtameren takana.

Miksi tauti levisi niin nopeasti, vaikka oltiin vankan katolisen moraalin maissa?

Vastaus on vain yksi: uskonnon noudattaminen oli vain pinnallista. Luostareissakin seurusteltiin naisten kanssa. Sanottiinhan, että se mikä alkoi hengessä, se päättyi lihassa.

Luther huomasi paljon asioita vieraillessaan Roomassa. Paavin kirkkoa palveli 11000 kurtisaania.

Ehtoollisella käydessään Luther kuuli papin mutisevan ehtoollisleipää antaessaan, että leipää olet ja leipänä pysyt. Hän ei arvannut, että Saksasta tullut mies osasi loistavasti latinaa, kuten nuo yllä mainitut filosofitkin. Tuolloin pärjäsi melkein kaikkialla latinan kielellä.

Vielä 1990- luvulla eräs lääkäri, joka osasi latinaa, mutta ei italiaa, onnistui ostamaan vaimolleen hameen Italian matkallaan. Myyjä oli kysynyt, mistäpäin vieras on, kun puhuu niin vanhahtavaa italiaa.

Kuppa on paha tauti. Eurooppaan tullessaan se oli hyvin aggressiivinen ja tappoi muutamassa vuodessa ja hyväkuntoinenkin uupui siihen 10 – 15 vuodessa.

Eino Leinon kuppa tappoi runsaassa parissa vuosikymmenessä.

Sittemmin spirilli on vähän kesyyntynyt tuhokyvyssään.

Tämä sairaus, Morbus Gallicus, on salakavala. Se osaa matkia monia sairauksia. Kahdesta neljään vuoden päästä tartunnasta sairaus ei enää tartu, mutta spirilli alkaa tuhota verisuonistoa ja keskushermostoa. Se antaa ajoittain kammottavia iho-oireita ja voi vääntää sääriluut sapelin muotoisiksi ja tehdä nenästä hevossatulan näköisen. Tuholta ei säästy tukkakaan, vaan läiskittäinen hiusten lähtö kuuluu taudinkuvaan. En uskalla lukijan järkytyksen pelossa tuoda ilmi Ranskan taudin vakavampia muutoksia ihmisen mieleen ja ruumiiseen.

Tauti tarttuu äidistä sikiöönkin, siksi neuvoloissamme otetaan rutiinimainen kuppatesti, ettei menetetä molempia ihmisiä.

Meillä on esiintynyt pieniä epidemioita ajoittain. Lähde on aina löytynyt itärajan takaa. Slaavit ovat niin tunteellisia!

Luther tunsi miehen sielunelämän. Siksi hän suositteli sukupuoliyhteyttä kerran viikossa. Kääntyminen toisaalle uhkasi hänen mukaansa muussa tapauksessa, koska miehen kestokyvyllä on rajansa.

Willibald Pirckheimerin latinalainen nimi oli Bilibaldus Pirkheymheris. Siitäkö johtunee sanonta, että se on semmoinen pilipali- mies?

Tuota filosofia pitää vähän ymmärtääkin, sillä mistä löytyy nuori mies, joka opiskelee seitsemän vuotta uskontoa ja filosofiaa naisten ympäröimänä ulkomailla ja on pokkana vaan?

Antiikin ajan veistos nimeltä Kuoleva gallialainen

Epäilys

Otsikon nimen mukaisia ihmisiä on olemassa. Meilläkin.

Minäkin olen tullut kriittisemmäksi EU:ia kohtaan. On epäilys, että koko rakennelma hajoaa.

Meidän Pohjolassa on vaikea hyväksyä vedätystä, jota eteläiset maat harrastavat. Olemme nähneet telkusta, miten siellä julkiset rakennukset, aukiot ja edustusalueet ovat järjestään parasta marmoria.

Ne on tehty EU:n rahoilla.

Velkaa noilla mailla on suruttomasti. Uskovat – ja aivan oikein uskovatkin - että kukaan ei tule velkojen vastineeksi viemään pois heidän marmoreitaan.

On niitä ollut ennenkin outoja maita ja pomoja: Iivana julma, paavi Aleksanteri VI(Rodrigo Borgia), keisari Bokassa Keski-Afrikassa, Thabo Mbeki Etelä-Afrikassa, Stalin ja Hitler ja sen päälle nämä ovelanpuoleiset johtajat kolmessa suurvallassa. Tuntuisi, että arvovalta rapistuu, kun valehtelee koko maailman silmäin alla, mutta niin ei näy käyvän.

Venäjälle määrätyt pakotteet ovat tulosta vailla. Sitten ne tehoaisivat, jos ne koskisivat kaikkien ajoneuvojen ja niiden varaosien vientiä Venäjälle. Kaikki huolto vetäytyisi pois tuosta maasta.

Arvelen, että muutamassa vuodessa maa pysähtyisi, mikään ei enää toimisi.

Meidän unionimme on liian pehmeä. Ennen pitkää se hyväksyy kaikki Venäjän valtaukset Ukrainassa.

Muistamme miten kävi aikoinaan Puolassa. Siellä kaikilla parlamentin jäsenillä oli veto-oikeus. Maan kehitys pysähtyi. Harmaa jähmetys levisi kaikkialle. Lopulta naapurit jakoivat maan keskenään.

Unionissakin tärkeät päätökset edellyttävät yksimielisyyttä, jolloin kaikki toimet ovat myöhässä.

Valistunut itsevaltius Roomassa oli tehokkaampi.

Keisari Trajanus on siitä paras esimerkki. Hän lopetti turhan kristittyjen etsimisen ja teloitukset, koska tiedustelupalvelu viestitti, että kristityt olivat kaikkein lojaalein ryhmä valtiovaltaa kohtaan.

Trajanus määräsi, että kristittyjä ei pidä erityisemmin etsiskellä, mutta jos joku semmoiseksi todistetaan eikä hän kunnioita keisaria jumalana, on määrättävä kuolemanrangaistus.

Väärästä ilmiannosta rangaistiin roomalaisella ruoskinnalla. Se oli raaka kuritus: neljäsosa kuoli siihen muutamassa päivässä. Kolmessa kuukaudessa kuoli ruoskituista 36 % .

Kolmesta nahkahihnasta tehty, puukahvainen ruoska painoi puolitoista naulaa. Hihnoissa oli reiällisiä, teräväsärmäisiä lyijykappaleita, jotka pysyivät paikoillaan, kun hihnoihin oli tehty vedessä kuumennuksen jälkeen solmut ylä- ja alapuolelle.

Kun ruoskan nahkahihnat kuivuivat, niiden terävät kantit viilsivät ihon auki rangaistusta toimeenpannessa.

Trajanus oli viisas mies! Ottaisitko sinä, hyvä lukija riskin, ja tekisit ilmiannon, joka ei ole varma, jos rangaistus nykyäänkin olisi sama?

Muutaman vuoden välein minulla herää epäilys, että en enää osaa todistaa Pythagoraan väittämää tai ongelmaa, joka koskee Hippokrates Khioslaisen puolikuuta.

Jälkimmäisessä on puoliympyrän sisään piirretty tasakylkinen kolmio. Sen toinen kateetti halkaisijana on piirretty toinen ympyrä, jolloin alkuperäisen ympyrän ulkopuolelle muodostuu kaunis puolikuu.

On todistettava, että puolikuun ala on sama kuin puolet alkuperäisen kolmion alasta.

No vielä ratkesivat, tämä toissapäivänä ja Pythagoraan väittämä eilen.