Partisaanit

 

Sotaa käyvällä Venäjällä on ollut suurkaupungeissa talven ja kevään aikana tulipaloja. Ammusvarastoja on tuhoutunut.

Arvellaan että sisäinen vastarintaliike eli partisaanit ovat olleet asialla.

Hiljattain räjäytettiin sotaa kannattaneen äärioikeistolaisen auto. Siinä kuoli agitaattorin tytär. Kansallisen tasavaltalaisarmeijan arveltiin olleen tämänkin teon takana.

Viime sodassa Neuvostoliitto synnytti partisaaniliikkeen. Siihen otettiin muutoin armeijaan kelpaamattomia, jopa vankiloista rikollisia. Johto oli rajajoukoista tai salaisesta palvelusta. Partisaanit olivat puolueen aseistettuja joukkoja, eivät osa Puna-Armeijaa.

Joukkojen koulutus oli kovaa. Jäsenillä oli hyvä aseistus, mutta ruokahuolto toimi huonosti. Siksi ruokaa piti varastaa Suomen puolella, ampua poroja ja tappaa karjaa metsä- tai peltolaitumilta.

Partisaanit liikkuivat viidenkymmenen tai sadan, jopa sadan ja viidenkymmenen miehen ryhmissä.

Joukossa oli naisia sairaanhoitajina.

Osa partisaaneista osasi suomea tai karjalaa. He kuulustelivat siviilejä partisaaniretkien aikana.

Näissä joukoissa vallitsi kova kuri.

Päälliköllä tai komissaarilla oli oikeus ampua niskoittelijat tai pelkurit.

Joka haavoittui eikä pystynyt seuraamaan joukkoa takaa-ajon aikana, oli kuoleman oma. Hänelle annettiin käteen käsikranaatti, jolla partisaanin piti lopettaa itsensä.

Jos kranaattia ei ollut antaa, kaksi toveria hoiti asian käsiaseella. Ruumis miinoitettiin suomalaisille ansaksi tai dumpattiin jokeen, vesistöön tai hetteeseen.

Varas ammuttiin joukkojen edessä kurin terävöittämiseksi.

 

Partisaani-iskuja tehtiin Lapin, Kainuun ja Pohjois-Karjalan alueilla. Noin sataviisikymmentä vanhusta ja lasta surmattiin.

Osa vietiin mukana vankina, mutta vain harva palasi takaisin.

Lokan hävitetystä kylästä palasi sodan jälkeen alle kymmenvuotiaana siepattu tyttö ja saamelainen Nilla Ponku Maggojen toisesta talosta Yliluirolta. Siellä läsnä olleet aikuiset surmattiin, samaten aivan nuori vauva ja parivuotias poika. Osa lapsista pääsi pakoon teurastusta.

Lokan hävityksen teki Stalinets-partisaaniosasto.

Maggojen paritalon kimppuun kävi Bolshevik Zapoljarja-osasto.

Tämän Peräpohjolan  Bolsevikki- ryhmän partisaanit hyökkäsivät myös Laanilaan Saariselällä. Siellä he iskivät työvelvollisen asuinparakkiin ja tappoivat siihen köyhimmästä köyhimmän miehen.

Majatalo Laanilassa hävitettiin ja muutama asukas sai kärsiä kuoleman ammuttuna tai poltettuna.

Osa partisaaneista hyökkäsi postilinja-auton kimppuun nelostiellä. He surmasivat piispa Wallinmaan, autokuskin, yhden aikuisen rouvan ja yhden nuoren neidin. Monet haavoittuivat, mutta pääsivät pakoon.

Linjuria ammuttiin pikakiväärillä, konepistooleilla ja auton kylkeen heitettiin RPG- 43 panssarikranaatti. Se teki ison reiän auton oikean takapyörän etu- yläpuolelle.

Samaan seutuun heitettiin kasapanos, joka surmasi piispan.

Neuvosliittoon – kotiin – sähkötettiin, että natsien lomakoti tuhottiin sekä kaksi linja-autoa tuhottiin. Toisessa kuoli ainakin 50 laivaston upseeria ja toisessa surmattiin myös runsaasti saksalaisia. Fasistit yrittivät puolustautua pistooleilla, mutta heidät murskattiin.

Tiedot olivat siis täysin vääriä.

 

Maggojen kahta porotaloa nimitettiin Magalloksi. Se oli kotiin lähetetyn viestin mukaan saksalaisten varuskunta, jopa kasarmi. Se murskattiin ja fasistit tapettiin, sanottiin sähkötysviestissä.

Oikeasti surmattiin 2500 astetta synnyttävällä termiittirasialla vauva kehtoon, poika palavaan taloon ja ammuttiin vanha emäntä talon rappuselle. Vauvan äiti ammuttiin.

Yöasuun pukeutunut ja paljasjaloin ollut Edita Härmä pakotettiin mukaan, kuten Niila Ponkukin, joka oli tullut avuksi heinätyöhön.

Härmä oli tullut auttamaan nuorta emäntää, kun perheessä oli vauvan lisäksi nuoria lapsia. Isäntä oli sodassa.

Koska Härmästä ei ollut vaikeaan Saariselän maastoon paljain jaloin kulkevana, hänet ammuttiin.

Jalkava Ponku selviytyi Neuvostoliittoon, ja hän palasi sodan jälkeen.

Ilmeisesti venäläiset tajusivat, ettei vain saamen kieltä osannut Ponku ollut ”neuvostovastainen”.

Yksi saamelainen nuori asevelvollinen ampui yhden partisaanin kuoliaaksi. Hänet toverit heittivät palavaan taloon.

Kun ruumis löytyi, kuollutta luultiin Niila Ponkuksi. Hänelle pidettiin hautajaiset.

Mutta, Niila palasi elävien joukkoon sodan jälkeen.

 

Viiangin kylään Kainuussa hyökkäsi 1943 Kraznyi Partizan- partisaanijoukko. Nämä Punaiset partisaanit surmasivat kirveillä ja teräaseilla vanhuksia ja lapsia ja sytyttivät koko kylän tuleen.

Yhtä partisaania löi talon isäntä eteisessä puntarilla päähän kuolettavasti. Ilmasuojelumiehet, joita oli muutama, aloittivat kivääreillään vastarinnan. Heidät voitettiin, koska partisaaneja oli monta kymmentä. Heillä oli konepistoolit ja pikakivääri sekä käsikranaatteja.

Partisaanit heittivät vainajansa palaviin taloihin lähtiessään pakoon.

 

Paikalle tuli myöhemmin tiedon verilöylystä saanut partisaanien vastaiseen taisteluun koulutettu yksikkö. Heillä oli Molo- niminen sotakoira.

Se oli tullut rintaman ylitse suomalaisten joukkoon huonon kohtelun vuoksi. Sitä oli ammuttukin ja sitä ennen pidetty nälässä ja pahoinpidelty.

Molosta saatiin koulutettua erinomainen partiokoira. Se ei eksynyt jäljiltä takaa-ajon aikana. Koira paljasti venäläisten miinat ja ansalangat sekä kuolleen partisaaniupseerin. Upseerin kantaminen hidasti jonkun verran partisaanien pakoa.

Monivaiheisen jäljityksen päätteeksi Suomen erikoiskoulutetut sotilaat saivat tuhottua koko partisaaniyksikön juuri ennen Neuvostomaahan livahtamista.

Partisaaneja pidettiin Neuvostoliitossa kunniakansalaisia, koska heidän hirmutöistään yleisö ei tiennyt mitään. Esimiehet tiesivät asioiden oikean laidan, mutta heille oli edullista salata totuus. Johtajat palkittiin kunniamerkein ja monin eduin kuolemaan asti. 

Suomeen retkiä teki 21 osastoa. Kuuluisimpia olivat yllä mainitut ja Burevestnik (myrskylintu), Poljarnik (Napapiiriläinen), Mstiteli (kostajat), Bolshevik ( bolsevikki), Bei fashistov ( lyö fasisteja) ja Tsapajev.

Aleksandr Smirnov johti piispa Wallinmaan surmannutta osastoa, Bolshevik Zapoljarjaa. Yksikkö teki kolmetoista verihuuruista hyökkäystä siviilikohteisiin pohjoisessa.

Yllä on kuvattu muutama hyökkäys vain. Pahimmilla raakuuksilla en näe syytä ihmisiä säikytellä. Ne muistuttavat Ukrainassa tehtyjä hirveyksiä.

Mitkään muut kansat Euroopassa eivät ole tehneet sodassa siviileille tämmöistä kuin fasistit ja kommunistit.

Heidän läheisyyttään on syytä karttaa viimeiseen hengenvetoon asti.